Wappuaaton wiileä aamu

Auton mittari näytti 6 astetta (plussaa sentään) kun puolen yheksän aikaan ajettiin kohti kaupunkimme keskustaa, yhdistetylle aamulenkille ja kauppareissulle. Kierrettiin rantapuistoa ja haisteltiin Tuusulanjärven tuulia. Vielä oli hiljaista ja rauhallista. Ja siistiä. Ennen kuin nuoret ja vähän vanhemmatkin ehtivät sinne eväät kasseissaan. Jo kierteli poliisipartio maijallansa ympäri rantaa, kuin varoitellen että isoveli valvoo pientä juhlijaa. Hyvä niin. Vaikka voihan olla että viileä keli vähän verottaa pahinta juhlahumua, mene ja tiedä.

Kun rannan rauhasta oli nautittu, ihailtu suihkulähdettä ja kuunneltu sen tauotonta veden kohinaa, maisteltu järvivettä, haisteltu aamupostit ja jätetty omat viestit jälkeemme tuleville tutkittavaksi suunnattiin kotiin, matkalla pysähdys kauppaan. Eikä ollut ihan tavallinen kaupassa käynti se. Olin saanut kärryt kassalle menoa vaille melkein valmiiksi kun alkoi hälytyskellot pitää hirveetä meteliä. Hetken siinä kaikki taisi pyöriä paikoillaan jotta mitäs nyt, kai se yleensä eka ajatus on että vikahäly tämä on. Mutta pian olikin jo palomiehiä ja poliiseja opastamassa väkeä ulos - kaasuhälytys oli kyseessä. Niin jäi kärryt vappuaaton ruokineen niille aloilleen, mulle tuli kiire päästä alas parkkihalliin ja autolla pois rakennuksesta. Yleensä jätän aina auton ulos, mutta arkiaamuna kyseinen parkkis on tupaten täysi joten olin ajanut poikkeuksellisesti halliin. Poliisi sanoi että no niin auto sitten kiireesti ulos. Ei siinä aikailtu. Autosta viis, mutta oli snautserit kyydissä. Ajettiin parin korttelin päähän parkkiin, olin kerta kaikkiaan hölmistynyt. Ja kauhistunutkin. Lukeehan sitä lehdistä harva se päivä vastaavista tilanteista, mutta eihän sitä nyt itse tietenkään koskaan sellaiseen joudu! Kunnes joutuu. Lisää ambulansseja ja paloautoja tuli valot välkkyen ja pillit huutaen paikalle. Joten todettiin että vikahälytys tai ei, ihan heti ei kauppaan sisälle todennäköisesti pääse, siispä ajo toiseen kauppaan. Missä muuten tuntui tosi hölmöltä kerätä samat kamat kärryyn mitkä hetkeä aikaisemmin olin jo kärryyn kerännyt. Olin ihan kuin eksyksissä, vaikka olihan mulla lista puhelimessa mutta silti. No, kaikki tuli kuin tulikin uudestaan hankittua eikä pyhinä tarvii nälkää nähdä kenenkään. Enkä muuten ole tietoinen vielä mikä hälytyksen aiheutti, mutta mitään kamalaa ei todennäköisesti loppujen lopuksi tapahtunut, kun ei siitä äsken ainakaan iltalehdessä ollut. Ja eikös tällaset uutiset sinne ekaksi kiiri? No hyvä näin.

Vappuaaton kunniaksi nautittiin sitten vielä kevään ekat jäätelöt kaupan pihalla, ja arvatkaa vaan että maistui se snautsereillekin:)

Vielä kevätmieltä

Vaikka tällä hetkellä täällä näyttää pilviseltä ja taisi tuossa päivätorkun aikana pari pisaraa ropsahtaa maahankin asti, mikä sinänsä ei yhtään haittaa, päinvastoin kun luonto on rutikuiva tekisi kunnon sade erinomaisen hyvää, niin kevätauringosta on saatu nauttia. Uskaltaisiko sanoa ihan liiankin kanssa, kun se melko aikaisesta aamusta porottaa jo siihen malliin että snautseriväki kuumuu, laiskistuu eikä viitsi kuonoansa aurinkoon päin näyttää. No, vappu kun lähestyy niin johan tuota on luvattu viilenevää, ja kuten ikkunasta näkyy, pilvistä siis. Mikä passaa meille.
Aamuisen lenkin uuvuttamana koirani edelleen nukkuu, ja ennen kuin tuosta heräävät ja ovat pian uutta odottamassa (tänään siis todellinen ihana lomapäivän ohjelma: aamupala, ulkoilua, lepoa, ruoka, ulkoilua, ruokaa, lepoa, jne...), laitanpa kuvia viime päiviltä jotta saadaan vähän eloa tähän blogiin.

Lauantain valkovuokkoja ja koivujen hennosti alkavaa viheriöintiä

Sunnuntain vastaavat

Eilissä päivän aamulla nuorta koivikkoa radanvarren mettäreitillä.

Onhan tämä kevät edellä verrattuna muutamaan viime vuoteen, ei ole valkovuokkoja vielä reilu viikko ennen vappua näkynyt juurikaan, vastahan nuo äitienpäiväksi on kukkinut. Ja mikäpä sen kivempaa, pääasia että päästiin siitä kuraisesta sadekaudesta eroon, se kun tuntui välillä imaisevan syövereihinsä, tuntui ettei siitä loppua tule laisinkaan. Meillä taisi kunnon talvea riittää sellaset parisen viikkoa, huonosti on muistissa kun niin lyhkönen oli... Jäällä ehdittiin tehdä parina viikonloppuna kunnon kierrokset, sitten sieltä lumi suli ja vaikka jää oli kestävää, ei siellä viittiny liukastella, ei olis tehny hyvää ihmisen raajoille eikä koirienkaan. Yläkerran päätöksille ei mitään voi, mutta kieltämättä jäihän se harmittamaan että lumikausi oli lyhyt, pimeää ja märkää riitti sitte senkin edestä. Nyt nautitaan tästä vuodenajasta, onhan nämä muuttuvat kaudet hienoja, ja kai välillä on oltava sitä huonompaa että sitten taas voi olla parempaa, eikö vain?

Taidan mennä keittämään kupposen kuumaa, tuntuu kurkku karheelta näinköhän sain kuiteski aamulla kylmää kannonnokassa nautiskellessani vaikka siinä olevinaan lämmin paikka olikin auringossa ja tuulensuojassa, paikoin reitin varrella kävi melkosen napakka tuuli.

Näkyy jääneen snautserien kuvat tästä päivittelystä lähes tyystin, niitä kyllä on roppakaupalla varastossa eli tulossa on, myöhemmin tänään taikka huomenna.
Palaamme asiaan - hyvää tiistai-iltaa!

Kannon nokassa

Aamuisella metsälenkillä rauhotuttiin toviksi tarkastelemaan miltä maailma näyttää kannonnokasta käsin. Aurinko paistoi, linnut lauloi, ilma tuoksui keväältä eli hienolta näytti. Sen jälkeen kun snautserit totesivat jottei se ihminen kannonnokkaansa heille luovuta kun kerta oli siihen takamuksensa saanu tällättyä. Yrittivät kaverit nimittäin ängetä ihan viekkuun mutta oli sen verta kaponen kanto ettei yhtä ihmistä enempää mahtunut. Tyytyivät sitten koiruudet kieriskelemään sammaleissa, pureksimaan keppejä ja ihmisen lailla vain katselemaan kuuntelemaan keväistä metsää.

 Iivari nautiskelee

 Arttu touhuilee kepakoiden parissa

 ja kieriskelee mörmättäen

Ei yhtään pöllömpi tapa viettää talvilomaa!

Aurinkoa, lämpöä ja kevättä

Hei vaan kaikille teille piiiitkän tauon jälkeen! Hengissä ollaan ja hyvin voidaan eli ei mitään dramaattista syytä miksi ei blogiin ole ilmestynyt juttuja sitten joulun. Tämä kirjuri vaan on niin saakelin saamaton, riitäisköhän tuo syyksi. No ei varmaan enkä edes uskalla antaa lupauksia parantaa tapojani tämän homman suhteen. On se ennenkin nähty miten lupausten kanssa käy. Mutta yritetään... ilman suurempia lupauksia.
Onkohan poikia kaivattu ...

Pikasesti on tämä vuosi alkanut ja kulunut, jo huhtikuu kääntyy lopuilleen, edessä pääsiäinen ja parin viikon päästä jo vappu. Ei ajan kulussa meinaa perässä pysyä.

Pojat voi hyvin. Rauhottuneet ovat. Paitsi Arttu melkein 9 vee on melkosen höppänä ja vallaton. Mitä ominaisuuksia sillä ei aikaisemmin ole ollut, tai on onnistunut pitämään ne piilossa yrittäessään olla "järkevä" aikuinen snautseri. Varsinkin kun ihminen valmistelee uloslähtöä, seniori saa hurjia hepuleita, kieriskelee ja kiemurtelee selkäänsä eteisen mattoon hieroen nautinnollisesti möristen, pomppaa siitä sitten vetreästi ylös, ravistelee, kutsuu Iivaria leikkiin peppu pystyssä. Noniin ja vaikka meillä siis ikäsuhde on niin että Arttu on vanhempi ja Iivari se nuorempi niin tässä kohtaa voisi luulla asiaintilan olevan päinvastoin. Iivari nimittäin ei ihan hyvällä katso Artun höpöttelyjä, ilmeisesti sen mielestä snautserille joka lähestyy yhdeksää ikävuotta ei ole soveliasta tuolla lailla vehdata. Se yleensä ensin seisookin Artun vieressä uristen, sitten käy vähän syrjemmälle maate, pää ylväästi pystyssä, itsekseen tuhahtaen ja katsoo nenän tai siis kuonon vartta pitkin Arttua "miten sä olet tuollainen kakara hmph". Yllä olevassa kuvassa Arttu eräänä aamuna. Toisinaan herra the Boss on mukavuudenhaluinen eikä millään viitsisi nousta ylös vaikka äiteen arkiaamun kello sitä hetkeä viisaroisikin ja Iivarikin on jo tuossa vaiheessa ehtinyt useaan otteeseen käydä veikkaa hoppuuttamassa. Arttu tuumaa jotta ihan pieni hetki vielä... Nousee kuitenkin sitten kun tietää että äitee annostelee kippoihin aamupuurot valmiiksi lenkin jälkeen annettavaksi ja siinä hommassa pojat on mukana ja saavat maistipaloja puurosta. Niitä ihania rapeita reunuksia.

Kun kelit on lämmenneet pysyy parvekkeen ovikin melkein jatkuvasti. Parvekepäivystäjät eli kerrostalokyttääjät ovat siis aloittaneet kautensa ja tarkkailevat että keitä kaikkia ja mitä kaikkea "heidän tontillaan" liikkuu ja lentää.

Näin siis pikakatsaus elostamme. Ja loppuun kuvia aamun metsälenkiltä. Joka tosin oli vähän lyhkösempi kuin ihminen suunnitteli kun Arttu päätti että jo riitti mättäillä meno ja linnunlaulu ja suuntasi erittäin päättäväisen oloisena kohti pyörätietä... Jota pitkin sitten loppulenkki tallusteltiin. Ei taida jäädä epäselväksi kuka meillä suunnan määrää?? :)

IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!!