Yhdeksän vuotta - kuin yksi hujaus

Onnea Arttu 9v,

Elämäni Snautseri!

Mihin on nämä vuodet kiitänyt, vastahan tuo oli pienenpieni hurvelo, nyt se on vain hurvelo, ja erittäin hurmaava sellainen. On ollut ylämäkiä, alamäkiä, kivikkoa, ruusuja, onnea ja iloa, välillä harmin ja surun kyyneleitä, kompurointia, vauhtia ja vaarallisia tilanteitakaan ei ole puuttunut näistä vuosista, mutta jokaisesta päivästä tämän ihanuuden kanssa olen kiitollinen ja onnellinen, enkä päivääkään vaihtaisi pois.

Ysivuotispäiviä herra viettää kotimaisemissa - ei vastaanottoa.

Pomo poseerasi päivänsä kunniaksi viikonlopun heleässä säässä joten sankarista "pari" kuvaa lisää, ja onpa joukossa aikaisemminkin otettuja.

Pöytä on katettu

mutta kenelle ?

mites se menikään että nopeet syö hitaat

tai että viidakon laki jotain...

tuumii Arttu

ja sai sentään jotain lohtupalaa

Helteen helllimä, tai sitten ei ...

Vähän yksioikoisia kuvia ja vain nuoremmasta snakusterista tältä aamulta. Iivarille kun riitti lämpimässä eli melkein helteessä tarpominen ja herra heittäytyi sopivan paikan tullen ruohikolle varjoon makoilemaan, ollen sitä mieltä että tässä olen ja tähän jään.
Ihan ok lenkki saatiin kuitenkin aikaiseksi. Mutta melko löysää oli meno ihmiselläkin. Näköjään olisi pitäny aikaisemmin liikkeelle päästä, mutta kas, minkäs teet kun kuvissa esiintyvä vekkari pölähti herätykseen vasta (?) kun kello oli melkein puoli kahdeksan. Aamuaskareet kun oman aikansa vie, niin johan se oli 9 huitteita kun pitkälle lenkille lähettiin. En ollenkaan taas ollut tajunnut että niinkin lämmintä on jo siihen aikaan. Tuosta paikasta sain snautserit eteenkinpäin kyllä houkuteltua ja pian oltiinkin metsän varjoisilla poluilla. Huomattavasti nousi vauhti jätkillä. No, noin yleensä, mitä vauhdissa hävittiin, sen pojat voitti siinä että saivat kerrankin nuuskutella oman tahtinsa ja tahtonsa mukaan. Ei ollut puhtia niitä eteenpäin komennella. Mikäs siinä oli liinojen jatkeena roikkua, kunhan piti huolen että seisoi mahdollisimman varjossa.

Pilvetön on taivas ja aurinko kääntyy kohta paistamaan parvekkeelle joksikin aikaa täydellä tehollansa, kunnes siirtyy passelisti edessämme varjona olevien puiden taakse. Parvekkeen ovi on auki yötä päivää, ja tällä hetkellä Arttu loikoilee partsin lattialla, välillä nousee laiskasti valvomaan tilannetta alatiellä, ja kun Iivari kuulee Arskan muhahduksen, tulee sille kiire lähteä kattomaan mitä kaveri kertoo ja kuka kulkee heidän tiellänsä. Itse itsensä aktivoivat snautserit :) Illalla mennään varmaan taas autolla passeliin paikkaan ja tehdään vähän tavaroiden keräämistä nurmikolta, ja ruoan piilotusta nurmikolle niinikään kun tuo sää kerran näyttää ja tuntuu siltä ettei rankkaa liikuttamista kannata kokeilla. Kunhan ulkoillaan ja saadaan edes ne pääkopissa oletettavasti majailevat herneet liikkeelle ;)

Rennon ja laiskan kesäsunnuntain viettoa siis nyt jatketaan ja toivotetaan kaikille suvista sunnuntaita ja heleää heinäkuun jatketta!

Tyyni aamu

Heinäkuinen lauantaiaamu.

Paitsi että raskaan ja aivan liian pitkältä tuntuneen viikon jälkeen perjantai-iltana myrskyn lailla myllertänyt ja uupunut ihmismieli oli yön yli nukuttuansa (kukas se sanoikaan että 'nukutaan yön yli'?) ja annettuansa alitajunnan tehdä töitänsä ja esittää mitä ihmeellisimpiä unia, tyyni ja levollinen, mikä taas osoittaa sen ettei koskaan pitäisi antaa väsyneelle mielelle valtaa, niin myös Tuusulanjärven pinta oli rasvatyyni kun aamulla sinne suuntasimme. Tavanomainen yhdistetty snautserien ulkoilutus- ja kauppareissu. Autolla puiston laidalle, ennen ravinnon hankintaa puistossa ja rannalla kiertelyä, kiireetöntä oleilua.

Aivan tyyni ei ollut snautserin poikien mieli kun heti parkkikselle kääntyessämme bongasivat ilokseen minkäs muunkaan kuin mustan snautseritytön kävelevän puistossa. Hoilottelivat siinä suureen ääneen melkoset serenadit (mitä serenadia yleensä kyllä saan kuunnella koko muutaman kilometrin matkan kun keskustan läpi rannan suuntaan ajetaan, ensin alottaa Arttu ja kun Iivari kyllästyy kuuntelemaan, se yhtyy säveliin) auton ikkunasta tuolle neitokaiselle ja kun autosta pääsivät, oli kiire kova päästä työntämään kirsu neitosen tassun jäljille. Kierrosta kun jatkettiin tulikin tämä mustaparta, joka ollaan joskus aikaisemminkin tavattu, ihmisineen vastaan ja pysähdyimme juttelemaan, ihmiset siis, ja jätkät liehittelemään. Jotka yritykset jäivät todellakin yrityksiksi. Tyttö kun ei niille lämmennyt vaan näytteli hampaitaan ärähdysten kera. Mistä taasen nämä sinnikkäät muttei aina niin hyvätapaiset rannan ritarit olleet moksiskaan. Päinvastoin, eihän sitä niin helpolla luovuteta. Lopulta aamuauringon lämpö sai herrat hieman rauhoittumaan ja pistämään pötkölleen nurmelle kovasti läähättäen. Snautseri-ihmisten kanssa on aina mukava jutella. Nopeasti huomaa, vaikkei sen paremmin tunnetakaan, luonteissa samankaltaisuutta (niin ihmisten kuin koirien) ja juttua riittää vaikka kuinka, niin niistä yhteisen kiinnostuksen hyvistä kuin huonommistakin puolista. Todellista vertaistukea;) On varmaan totta muidenkin rotujen kohdalla, mutta jotenkin tuntuu että kaikki joilla snautseri on, ovat henkeen ja vereen snautseri-ihmisiä, ja sitä mieltä että koira on yhtäkuin snautseri. Facebookin snautseriryhmässä joku oivasti kiteyttikin että "Snautseri ei ole koira, se on elämäntapa". Yhdyn tähän täydestä sydämestäni.

Iivarilla on hassu tapa hieroa ja hangata kroppaansa pusikoihin. Tekee sitä huolimatta siitä onko karva pitempää vai vasta trimmattu, silti pohdin että juontaisiko jostain ammoisista ajoista moinen, tapa jolla saivat kyhnyttämällä pusikkoon kypsät karvat irrotettua aikaan jolloin ei trimmaamoja ollut, jonkin sortin "tee se itse trimmausta". Tekeekö muut snautserit tätä? Artulla ja mun edesmenneillä käppänöillä ei tätä tapaa ole. Jätkä on niin huvittavan näköinen kun nojaa pusikkoon, kävelee hoiperrellen eteenpäin kun pusikko antaa myöden, katsoo ihmistä selvä mielihyvän katse silmissään. Tapansa ja huvinsa kullakin.

Asteita ei vielä ollut kuin kuutisentoista mutta kyllähän aurinko alkoi jo poskia ja mustia turkkeja kuumottaa, varjoakin Iippa puskasta haki.

Kuinkahan monta kuvaa suihkulähteestä olen napannut, en tiedä, lukemattomia, niin kuin rantapuistosta yleensäkin. Suihkulähde vain on mun suosikki. Sään mukaan aina hieman erinäköinen, aina kaunis korkealle kohoavine vesipatsaineen. En koskaan kyllästy kuuntelemaan sen tauotonta veden solinaa ja kohinaa, kun vesi ensin voimalla syöksyy järvestä korkeuksiin ja ryöpsähtää sieltä takaisin alaspäin ja ropisten iskeytyy järvenpintaan, tuulisella säällä kastellen ohikulkijan viilentävällä suihkullansa.

Kun aikamme oltiin järvimaisemia ihailtu, kahlattu tassut ja parrat märiksi ja tutkittu rannan uusimmat kuulumiset ja tsekattu sorsatilanne, oli aika suunnata kauppaan. Eikähän kesäinen lauantaiaamun kauppareissu ole mitään ilman pientä herkkuhetkeä puistossa. Siispä suut makiaksi ja jätkille jätskiä. Isäni tapasi aikanaan sanoa ettei se tuohesta ole snautserinkaan suu.

Kuten kuvista näkyy, hyvin maistui - niin hyvää ettei sanotuksi saa!

Auringon paistaessa siniseltä taivaalta toivotamme

kaikille ihanaa viikonloppua ja nautinnollista heinäkuun jatkoa!

Vanhat halikamut

Vielä on Artun moniaita vuosia sitten näyttelystä roppipalkintona kotiin tuoma Maxi-koiruus voimissaan. Tosin kuluneet vuodet on Maxiin, kuten meihin kaikkiin, jälkensä jättäneet. No jaa, ehkä vähän osuutta on kahdella snakusterillakin...

Maxilla on oma paikkansa olohuoneen pyöreän pöydän alla. Yleensä tuon suurikorvaisen ja -kuonoisen pehmolelun iltahalailusta huolehtii Iivari, mutta silloin harvoin kun Artulle iskee iso halipula, saa Iippa katsella vierestä miten seniori ottaa Maxin vahtipaikaltaan viereensä, hellästi ja hiljaisen mötinän säestyksellä nuttuuttaa Maxin korvia ja nenää ja lopulta painaa päänsä Maxin rinnalle syvään huokaisten. Siinä on hyvä levätä iltatouhujen päätteeksi.
Rapsutelkaa toisianne!