Päivitys kera kevätkuvien

Kevät ja kesä keikkuen tulee, on kelit viime päivinä ollut tyyliä sataa - ei sada - sataa - ei sada ja hähhhähäää sataapas kun ulos lähdet ja luulet että kuuro oli ja meni. Noin kaikenkaikkiaan mulla on viime päivinä käynyt tuuri että olen juuri väärän sortin asusteissa ulkona. Eräänäkin iltana kastuin alta aikaisen yksikön läpimäräksi kun rankka, todella rankka, kuuro yllätti. Herra Arttu oli valmis kääntymään kotiin jo 10 minuutin kävelyn jälkeen, mutta kun kerran on jo kastuttu kerran niin miksi käydä kotona, uudelleen sitä sitte olis lähdettävä kuitenkin. Satoi tai paistoi. Niinpä raakalaismaisesti kiskoin vettä valuvaa ja puskasta sateensuojaa etsivää snautseria perässäni ja niinhän siitä tuli sitten lähes tunnin kyläkierros. Minkä hyväksyn melko mainioksi tuossa säässä ja niissä varusteissa.

Tänään ulkoiltiin pääkaupungin pohjoisosissa, tai tarkemmin suunnalla Paloheinä - Pakila. Koska veimme Kaijan ja Pepin näyttelyyn Tuomarinkartanoon. Ja tietenkin sade uhkaili silloin tällöin mutta tällä kertaa ei niin paljon satanut että kastuttu olis. Varuiksi oli kyllä vaihtotakki ja pyyhe autossa. Sekä runsaasti evästä. Sehän retkissä yksi parhaista asioista on :) Ja niin tehtiin yksi kierros yhteen suuntaan, sitten käytiin tankkaamassa, sitten toinen kierros toiseen suuntaan ennen kuin taas tankattiin ja sitä rataa. Virkistävää välistä kiertää ihan uusia reittejä, harvoin vaan nykyisin saa aikaiseksi lähteä omilta kulmilta kovinkaan kauas.

Sitten kun Kaija ilmotti että ovat kehähommansa suorittaneet, lähettiin takasin päin ja poimittiin väsynyt snautserineiti ja omistajansa näyttelyalueelta kyytiin ja ajettiin kotiin. Eikä tarvii tänään meidän herra snautseria paljon aktivoida, ja kylläpä tuntuu omissakin koivissa että kävelty on enempi kuin pari kilometriä. Ja se on hyvä se!

Eilispäivänä kiertokohteena oli ihan oman kylän raitit, rantapuisto ja kävelykatu Janne missä jo on kevään myötä alkanut erilaiset tapahtumat. Oli Tuusulan maratonia, petanque turnausta ja korkokenkäjuoksua. Jokaista tovi seurattiin.

Järvellä kävi melkonen puhuri, ei olisi uskonut että toukokuu on loppupuolella, ihan oli viileetä kuin syyspuolella.

Siinä meni korvatkin vinksinvonksin.

Ja vaikkei hellettä (mikä asia meitä ei harmita lainkaan) ole eikä pääskysiäkään vielä näkynyt niin tietää sen kesän saapuneen kun Arttu poseeraa voikukkien keskellä.

Ja sitten pläjäys sekalaisia kuvia alkuviikon lähimaaston reiteiltä, yhtenä päivänä metsässä, toisena rannassa.

Kuin kesällä

Keppi lähestyy:

Keppi lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Tassuja ei sovi herran kastella, ja kun aikansa yritti, onnistui kepakon vedestä noukkia.

Artun komea profiili ilta-auringon valossa.

Kaikille teille säästä huolimatta valoisaa ja aurinkoista ja lämpöistä alkavaa viikkoa, olkoon onni ja ilo myötä!

Vuositarkki

Arttu kävi lekurissa vuosikatsastuksessa; herra melkein 10 vee tutkittiin ja lukuunottamatta silmissä havaittuja pieniä alkavia kaihimuutoksia terveeksi, hyväkuntoiseksi, hyvinvoivaksi, hyvin käyttäytyväksi ja söpöksi rotunsa edustajaksi todettiin. Takapään hormonipattia pittää pittää silmällä ja käydä jossain vaiheessa napsauttamassa pois, mutta nuoruuden eturauhas- yms vaivoista ei tietoakaan.
Painoa oli nippanappa päälle 20 kg, tämän lääkärin mukaan erittäin hyvä paino. hassua, reilu vuosi sitten toisessa paikassa toinen lääkäri moitti että 18,5 kg on Artulle liikaa... Eikä ole nytkään todellakaan ylimääräistä missään.
Jotta ei kun porskutellaan menemään etiäpäin kesää kohti.

Huomenna Artun maailma mullistuu jälleen kun palataan normiaikaan ja ihminen menee lähes kahden kuukauden sairastelulomansa jälkeen töihin. Eiköhän tuo osaa päivänsä lepäillen viettää, kai se taas ihmisen mielellä kestää kauemmin sopeutua kellotettuihin päiviin.

Iivaria on tietenkin kova ikävä. Tuskin se tästä hellittää. Ihmisellä ainakin, olen tuota snautseria tutkaillut jotta josko ikävöi, en ole päässyt sen aivoituksiin sisälle. Tyytyväinen taitaa olla ainokaisen rooliin, mutta välistä ihan kuin vähän orpo. Olihan ne kuitenkin kavereita ja yhdessä 5,5 vuotta niin kaippa se koirallekin uusi tilanne vaatii hiukan sopeutumista. Kaikesta huolimatta. Luulisin. Sen puoleen on hyvä ja lähes huoleton olla että tiedän että Iivarille kuuluu hyvää, ei tarvitse pojan puolesta murehtia. Siitä jälleen kiitos rakkaat Ystävät!

Viikkotolkulla kulettu verkkareissa, nyt tarvii ryhtyä tositoimiin ja pistää työvaatetus järjestykseen (vaikken ajatuksesta hirmusesti tykkääkään...). Ensi viikon kuulumisia ja uutisia vapun tienoilla kenties.

Hyvää alkavaa viikkoa, huhtikuun viimeistä sellaista!

Yhden ajanjakson loppu

Kuvia kevään korvilta

Ja miksi Arttu yksin? Koska Artun ja Iivarin maailma on tulossa tiensä päähän. Kun rakkaitten snautserieni yhteiselo ei enää ollut niin harmonista ja sopuisaa kuin sen pitäisi olla ja se parhaimmillaan voisi olla, ja tuntui että se aiheutti stressiä niin koirissa kuin niiden ihmisessä niin asiaa pitkään pohdittuani ja pääni sisällä tuskailtuani ja siitä viimein Neankin kanssa keskusteltuani tultiin siihen päätökseen että peli pitää viheltää poikki ja pistää pojat eri osoitteisiin.

Päätös ei missään nimessä ollut helppo, päinvastoin elämäni vaikeimpia, eikä sitä tehty yhdessä yössä eikä edes kuukaudessa. Kyyneliä vuodatettiin päivä jos toinenkin. Ikävä häntää heiluttavaa höpeltävää Iippaa on hirmuinen ja suru kova kun ei tämä sitten toiminutkaan kuten olisin halunnut. Elämä ei aina mene niin kuin toivoisi sen menevän. Koirat ovat luontokappaleita ja jos ryppyjä tulee rakkauteen niin sanotusti niin ei siinä ihminen paljon voi. Mutta ihmisen vastuulla on kuitenkin taata kaikille hyvä, onnellinen ja ennen kaikkea stressitön elämä.

Myös itselleen. Ja kun oma, sekä henkinen ja fyysinen, jaksaminen on välillä ollut heikoilla niin kyllä sekin tähän tilanteeseen ajoi. Pojat lukevat minua kuin avointa kirjaa, vaistoavat kaikki mielenliikkeet, ilon ja surun ja uupumuksen. Oltiin vähän noidankehässä. Sitten kamelinselkä yksinkertaisesti katkesi.

Nyt on muutama viikko uutta elämää takana. Ikävä ei hellitä, ja kyllä tekee kipeää, mutta tässä kun ollaan Arskan kanssa arkea kahestaan eletty, ja pitkän sairaslomani takia kirjaimellisesti täyspäiväisesti, niin tiedän tehneeni oikean päätöksen. Kaikkien kannalta. Ja ihminenhän se on ainoa joka miettii menneitä ja murehtii huomista. Snautserit elävät tätä hetkeä. Tässä ja nyt.

Blogin pito jatkuu yhtä "ahkerasti" kuin tähänkin saakka, joten älkää unohtako meitä, mutta aktiivisemmin olemme FB:n puolella, tervetulemas sielläkin katsomaan mitä meille kuuluu ja millä vauhdilla edetään.

Elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä mitä meillä oli. Ja pahoillani etten saanut sitä toimimaan. Iivari on hieno snautseri, valloittava ja rakastettava luonne. Iippa seuraa sydämessäni ja on vierelläni joka päivä, vaikka ollaankin eri osoitteissa.

Mietin usein sitä kun sanotaan että kaikella on tarkoitus. Päivän synkkinä hetkinä sitä ei pysty ymmärtämään. Nyt alan ymmärtää ainakin yhden tarkoituksen mikä viime viikkojen tapahtumilla on ollut. Ja se on se, että tämä kaikki on muistuttanut minua siitä että minulla on korvaamattoman ihania ja rakkaita ystäviä! KIITOS!

Snautseri siivoaa

Artun vinkit sutjakkaaseen siivoukseen:

1. Petaa sänkysi huolellisesti. Hyvin pedattu sänky antaa siistin yleisvaikutelman huoneesta ja sen asukkaasta.

2. Vältä ylirasitusta! ; käy pitkäksesi juuri petaamallesi sängylle, sulje silmäsi, anna kehosi rentoutua, ja nauti työsi tuloksesta.

Palveluskunta hoitaa sillä välin muut sille kuuluvat askareet.
Ja näin siivous sujuu sutjakkaasti ilman turhaa stressiä.