toivottaa snautseripoppoo lähes unten mailta:)
torstai 24. marraskuuta 2011
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Kammotus
En ole kammoinen ihminen, en ainakaan sitä myönnä. Mutta nyt täytyy tunnustaa että pimeys välillä pistää pienen kammotuksen tunteen selkäpiihin. Eilenkin kun käveltiin ns. hautausmaan metsän viertä. Tiellä on kyllä jonkun sortin valot, mutta toisella puolella synkkä pimeä metsä. Ja yhtäkkiä tuli tunne että nyt siitä kohtaa on päästävä pois ja äkkiä, vähän valosammalle tien osuudelle. En pelkää että joku hämärähäiskä hyppäisi pusikosta hätyyttelemään, mitäs pelkäämistä mulla on kahden suojelevan (??...) snautserin kanssa. Tulee vaan tunne että se pimeys tunkee sisuksiin ja alkaa ahistaa. Onneksi on teitä missä on enempi valoja, eikä synkkää metsää vierellä. Sen takia ollaan aika paljon kierrelty keskustassa, siellä kun sitä valaistusta on erilailla kun meidän normaaleilla lenkkireiteillä. Tänään ei kuitenkaan sinne asti jaksettu lähteä. Laiskotti. Joten tehtiin vaan vähän lyhkäsempi kierros.
Vaikuttaakohan pimeys koiriinkin samalla tavalla, voikohan niitäkin vaivata jonkin sortin pimeän ahistus, kaamosmasennus? Nimittäin niin rauhallisesti ja kiltisti on viime lenkit molemmat jätkät käyttäytyny, ei ole paljo komennella tarvinnu. Nojuu, tietty tiukat ohitustilanteet sitten asia erikseen. Ne ei aina mene niin mallikkaasti. Vaan eipä paljon ole ollu ohitettaviakaan.
Tänään viimeisessä kaarteessa ennen kotipihaa tuli vastaan poikien erittäin ei-kaverikoira. Tässä yksi kammotuskummastus - miksi ihmeessä ihmiset käyttää flexiä? Varsinkin koiralla joka riehuu ja rähisee eikä kuuntele sitä flexin toista päätä lainkaan. Varsinkaan jos siellä on emäntä puikoissa, niin kuin tänään. No eipä nämäkään jätkät kuuntele kun kierrokset on liikaa päässy nousemaan, ei sen puoleen, eikä siinä tilanteessa paljon kannata suutansa enää avata. Mutta ihan pelleilyksihän se näiden kanssa menisi jos flexiä käyttäisi. Kun toinen tulee räyhäten suoraa kohti flexi pitkällään mamma käsi ojossa niin tulee tunne että jos se flexi nyt siitä pettää... Meidän pojille riitti tämänkertaisen rähinän lopettamiseen kovaa ja korkealta karjastu 'prkl NYT RRRiittää!!!!' ja päästiin sovussa kääntymään kotipihaan. Kun ei mamma saanut koiraa liikkeelle niin jäi koiransa ja flexinsä kanssa tien varteen odottamaan seuraavaa ohitassuttelijaa joka näköjäns sai samanlaiset reuhaamiset osakseen. Mamma yritti hokea (flexi edelleen pitkällä) noh ei saa noh oles nyt kiltisti istu istu istu. Ja arvata saattaa kuunteliko koira?
Nojuu, sehän on tosi helppo ja hyvä toisia arvostella kun niin vietävän hyvin itte tietää miten PITÄISI käyttäytyä, sekä sen koiran että sen omistajan. Saispa vaan omansakin joka kerta tottelemaan niinkuin niiden PITÄISI... Ja itse haluaisi...Toisaalta, onhan se hyvä nähdä ettei aina ne kaikki muutkaan niin mallikelpoisesti käyttäydy;)
Pojat jo söi saamansa puruluut. Osin tosin vain, mutta kun en halua niitä lattialle pyörimään niin hyllytettiin molemmat odottamaan uutta päivää.
Nyt on aika siirtyä soffalle ja tuijotella mitä lie telkkari tarjoaakin. Eikä tarvii kauan tuijotella, taitaa uni kohta korjata suojiinsa.
Hyvät yöt ja pimeydestä huolimatta mahdollisimman valoisaa mieltä!
Vaikuttaakohan pimeys koiriinkin samalla tavalla, voikohan niitäkin vaivata jonkin sortin pimeän ahistus, kaamosmasennus? Nimittäin niin rauhallisesti ja kiltisti on viime lenkit molemmat jätkät käyttäytyny, ei ole paljo komennella tarvinnu. Nojuu, tietty tiukat ohitustilanteet sitten asia erikseen. Ne ei aina mene niin mallikkaasti. Vaan eipä paljon ole ollu ohitettaviakaan.
Tänään viimeisessä kaarteessa ennen kotipihaa tuli vastaan poikien erittäin ei-kaverikoira. Tässä yksi kammotuskummastus - miksi ihmeessä ihmiset käyttää flexiä? Varsinkin koiralla joka riehuu ja rähisee eikä kuuntele sitä flexin toista päätä lainkaan. Varsinkaan jos siellä on emäntä puikoissa, niin kuin tänään. No eipä nämäkään jätkät kuuntele kun kierrokset on liikaa päässy nousemaan, ei sen puoleen, eikä siinä tilanteessa paljon kannata suutansa enää avata. Mutta ihan pelleilyksihän se näiden kanssa menisi jos flexiä käyttäisi. Kun toinen tulee räyhäten suoraa kohti flexi pitkällään mamma käsi ojossa niin tulee tunne että jos se flexi nyt siitä pettää... Meidän pojille riitti tämänkertaisen rähinän lopettamiseen kovaa ja korkealta karjastu 'prkl NYT RRRiittää!!!!' ja päästiin sovussa kääntymään kotipihaan. Kun ei mamma saanut koiraa liikkeelle niin jäi koiransa ja flexinsä kanssa tien varteen odottamaan seuraavaa ohitassuttelijaa joka näköjäns sai samanlaiset reuhaamiset osakseen. Mamma yritti hokea (flexi edelleen pitkällä) noh ei saa noh oles nyt kiltisti istu istu istu. Ja arvata saattaa kuunteliko koira?
Nojuu, sehän on tosi helppo ja hyvä toisia arvostella kun niin vietävän hyvin itte tietää miten PITÄISI käyttäytyä, sekä sen koiran että sen omistajan. Saispa vaan omansakin joka kerta tottelemaan niinkuin niiden PITÄISI... Ja itse haluaisi...Toisaalta, onhan se hyvä nähdä ettei aina ne kaikki muutkaan niin mallikelpoisesti käyttäydy;)
Pojat jo söi saamansa puruluut. Osin tosin vain, mutta kun en halua niitä lattialle pyörimään niin hyllytettiin molemmat odottamaan uutta päivää.
Nyt on aika siirtyä soffalle ja tuijotella mitä lie telkkari tarjoaakin. Eikä tarvii kauan tuijotella, taitaa uni kohta korjata suojiinsa.
Hyvät yöt ja pimeydestä huolimatta mahdollisimman valoisaa mieltä!
tiistai 22. marraskuuta 2011
Kuraus + kuuraus
Jo turhankin tuttu juttu tältä syksyltä. Ensin tassut ja parta kurataan, sitten ne kuurataan. Niin tänäkin iltana. Täytyy kyllä tunnustaa etten joka ikinen ilta tätä ruljanssia läpikäy. Enkä aamuisin. Välillä saa riittää ensin märällä pyyhkeellä putsaus, sen jälkeen karkealla froteepyyhkeellä kuivaus. Toimii riittävästi. Ja olevinaan on helpompaa. Vaikka yhtä kauan aikaa taitaa viedä kuin kunnon suihkutus.
Tuli taas tossa mieleen kun kyykistelin ja taipuilin suihkukopissa että on se sentäs hyvä ettei enää tarvii poikia ammeeseen nostella niinkuin ennenvanhaan. En tiedä miten enää jaksasin nostaa 2 x 20 kg edestakasin. Vaikkei se pesuasento nytkään mikään selkää hellivä ergonominen ole. Sen huomaa jälkikäteen. Ja jo jätkiä pestessä.
Suihkun jälkeen oli pojilla taas tutut tee-se-itse-kuivaus-rituaalit. Ja taas se makkarin sänky oli tähänkin hommaan parempi kuin koirahuoneen:) Arkipesuja en viiti föönillä kuivailla. Näyttelyputsaukset on sitte asia erikseen. Vielä kun jaksaisi karstalla käydä molemmat herrat läpi.
Jännä muuten tuo Iivari, joka herkästi kommentoi rapusta kuuluvia ääniä. Vaan kun juniori on yksin eteisessä omaa pesuvuoroaan odottamassa ja muut suljetun oven takana kylppärissä, ei päästä pienintäkään puhahdusta vaikka rappukäytävästä kuuluu niitä ääniä mille normaalisti haukkuu. Kas kun puuttuu se taustatuki. Edes henkinen sellainen, Arttuhan ei moisiin menoihin yhdy (kuin ehkä nuoremmalleen hiljaisesti hyväksyntänsä antamalla, niin ettei äitee huomaa?).
Ei näytä olevan kuraukseen & kuuraukseen tulossa helpotusta lähipäivinä kun reippaita plussakelejä lupailevat viikonlopulle asti ainakin. HUOH! Enempiä ei tohdi ajatella mutta kyllä tämä ottaa päähän. Sunnuntai kun antoi jo lupauksen talvesta. Oli kuivaa, raikasta, ihanaa. Vaan sinne se hävisi kun viikko alkoi. Nyyh.
Mutta ei auta kuin elää tämäkin kausi läpi, toivossa että kyllä se talvi sieltä vielä tulee. Kai se yksi aaamu yllättää niinkuin lehdet, radio ja tv aina jaksaa muistuttaa. Mä vaan en tajua että mitä yllättävää siinä on jos marraskuun lopulla olisikin pakkasta ja lunta tupruttaisi taivaan täydeltä?? Sitä odotellessa, hyvää viikon jatkoa. Me käymme iltapalan tekoon.
Tuli taas tossa mieleen kun kyykistelin ja taipuilin suihkukopissa että on se sentäs hyvä ettei enää tarvii poikia ammeeseen nostella niinkuin ennenvanhaan. En tiedä miten enää jaksasin nostaa 2 x 20 kg edestakasin. Vaikkei se pesuasento nytkään mikään selkää hellivä ergonominen ole. Sen huomaa jälkikäteen. Ja jo jätkiä pestessä.
Suihkun jälkeen oli pojilla taas tutut tee-se-itse-kuivaus-rituaalit. Ja taas se makkarin sänky oli tähänkin hommaan parempi kuin koirahuoneen:) Arkipesuja en viiti föönillä kuivailla. Näyttelyputsaukset on sitte asia erikseen. Vielä kun jaksaisi karstalla käydä molemmat herrat läpi.
Jännä muuten tuo Iivari, joka herkästi kommentoi rapusta kuuluvia ääniä. Vaan kun juniori on yksin eteisessä omaa pesuvuoroaan odottamassa ja muut suljetun oven takana kylppärissä, ei päästä pienintäkään puhahdusta vaikka rappukäytävästä kuuluu niitä ääniä mille normaalisti haukkuu. Kas kun puuttuu se taustatuki. Edes henkinen sellainen, Arttuhan ei moisiin menoihin yhdy (kuin ehkä nuoremmalleen hiljaisesti hyväksyntänsä antamalla, niin ettei äitee huomaa?).
Ei näytä olevan kuraukseen & kuuraukseen tulossa helpotusta lähipäivinä kun reippaita plussakelejä lupailevat viikonlopulle asti ainakin. HUOH! Enempiä ei tohdi ajatella mutta kyllä tämä ottaa päähän. Sunnuntai kun antoi jo lupauksen talvesta. Oli kuivaa, raikasta, ihanaa. Vaan sinne se hävisi kun viikko alkoi. Nyyh.
Mutta ei auta kuin elää tämäkin kausi läpi, toivossa että kyllä se talvi sieltä vielä tulee. Kai se yksi aaamu yllättää niinkuin lehdet, radio ja tv aina jaksaa muistuttaa. Mä vaan en tajua että mitä yllättävää siinä on jos marraskuun lopulla olisikin pakkasta ja lunta tupruttaisi taivaan täydeltä?? Sitä odotellessa, hyvää viikon jatkoa. Me käymme iltapalan tekoon.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Oi jos koira oisin ...
... päivät yöt lekottelisin ...
Tämä kuva EI ole koirahuoneesta, eihän toki, kas kunkoirahuoneen peti on aivan liian kapea jotta snautserit
mahtuisivat moisesti itteänsä levittelemään ja rentoutumaan ...
Sinne taitaa kyllä joku kohta muuttaa ... :)
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Pakkasta, aurinkoa, kuurapartoja
Pakkasmittari (nyt voi pitkästä aikaa sanoa pakkasmittari) näytti aamulla -6 astetta. Taivas kirkkaan sininen ja aurinko paistaa. Pikaisten aamutoimien jälkeen kuonot pihalle ja pitemmän kiepin kautta rantaan. Järvi oli saanut jo tämän kauden ensimmäisen jääriitteen päälleen. Aivan mahtava sää, kaiken sen pimeyden ja harmauden jälkeen. Erittäin piristävää. Parisen tuntia siinä taasen vierähti. Nyt on tankkaus- ja lepotauon vuoro. Eiköhän sitä sitte taas mennä, onhan tästä nautittava niin kauan kuin tätä kestää:)
lauantai 19. marraskuuta 2011
Liikuntaa ja lepoa
Pitkä, parin tunnin aamulenkki tehty ihan kelpo kelissä. Vähän koleaa on ja harmaus ja hämäryys jatkuu mutta ei sada. Ensin viipotettiin pitkin pyöräteitä tuoksuja nuuskutellen ja niihin vastaillen. Sitten poikettiin metsään. Jos sitä metsäksi voi sanoa. Metsäkaistale joka ei ole suurensuuri mutta paikassa mihin harva näköjään eksyy, ei ollu roskilla eikä kaatopaikkakamoilla pilattu. Poikettiin polulta rämpimään keskelle nuorta koivikkoa ja kuusikkoa. Ihanaa pehmeän upottavaa, ja märkää, sammalta. Välillä pojat saivat tehtäväkseen etsiä nameja maastosta. Ja löytyhän sieltä sammalikosta joku hyvä tuoksu jossa molemmat pyöri. Sitte oliki turkit vihreenkirjavat ja turvat täys havunneulasia. Eikä hajukaan onneksi muuta kuin märän sammalleen. Olipas taas kiva reissu. Nyt tuntuu reisissä upottavassa maastossa tarpominen. Toivottavasti poikien tassuissa myös:) Hyvää tekee kaupunkilaisille.
Nyt pitäsi ruveta kotihommiin, kääks. Mutta aamupuuro ei kauaa nälkää pidä ja ensin on saatava vatsantäytettä ja sitte mietittävä uudemman kerran mitä saisi aikaiseksi. Voisihan sitä vaikka vähän tassujansa lepuutella ensin, houkuttava ajatus... Pääasia että hurtat on aamulenkkinsä saanu ja ovat rauhottuneet aloilleen.
Hyvää viikonlopun jatkoa!
Nyt pitäsi ruveta kotihommiin, kääks. Mutta aamupuuro ei kauaa nälkää pidä ja ensin on saatava vatsantäytettä ja sitte mietittävä uudemman kerran mitä saisi aikaiseksi. Voisihan sitä vaikka vähän tassujansa lepuutella ensin, houkuttava ajatus... Pääasia että hurtat on aamulenkkinsä saanu ja ovat rauhottuneet aloilleen.
Hyvää viikonlopun jatkoa!
torstai 17. marraskuuta 2011
Voi hyvä tavaton
On se kiva jos kaikki muuten olevinaan sattuis aamulla menemään sutjakkaasti niin ainakin toinen parroista järjestää vähän extraa. Tänä aamuna se oli Iivari. Innostui kieriskelemään ruohikossa. Mitä kyllä tekee harva se aamu. Onnistu vaan nyt löytämään tosi makoisan paikan. Makoisalta ei kyllä kylki tuoksunu äiteen nenään, yököttävän iljettävältä pikemminkin. Ei ollu iso läntti mutta sitäki haisevampi. Fairya märällä pyyhkeellä pintaan ja kuivaus. Siinä aamun pikanen paikallispesu. Kohta täytynee parannella pikajynssäystä.
Iivarilla on jännä tapa kulkea pensaiden alta, hieroo ja krupsuttaa selkäänsä oksiin nautinnollisen oloisena. Onkohan tämä ’tee-se-itse-trimmausta’ jolla yrittää saada kuollutta karvaa pois iholta? Ihan ei ainaskaan täysin vielä onnistu. Siitä päätellen, että jostain niitä mustia karvatupsakkeita lattiallekin eksyy. Josko se hierookin vaan kasvistuoksuja vartaloonsa:)
Meidän Arttu on siisti herra. Hyvätapaisen koiran tapaan aterian jälkeen putsaa partansa lautasliinaan. Joka lautasliina tämän herran tapauksessa sattuu olemaan koirahuoneen sängyn päiväpeitto. Ruokailun jälkeen hyppää sängylle, kiehnää ja kierii tassuillansa yläilmoihin sätkien ja partaansa peittoon pyyhkien, samalla snautserimaista örinämörinää pitäen. Sitten pitää pienen meditaatiotuokion, makaa hievahtamatta pitkin pituuttaan, tyyny pään päällä. Niin siis todellakin tyyny pään päällä, ei alla. Tapansa kullakin.
Koirien myrkytys tällä suunnalla jatkuu. Tai ainakin yritys, toivottavasti sellaiseksi jääkin. Alkuviikosta oli taas lehden tekstaripalstalla äkänen viesti asiasta. Eikä syyttä. Mainittu just nämä meidän pari lähitietä. Kyllä pistää niin pirun vihaksi (ja huom. tämä painokelpoisesti ilmastuna). Mikä prkl ihmisiä vaivaa??!!
Onnekkaita ollaan oltu ettei ole snaussereiden suihin eksynyt sellasta mitä ei saisi. Kun ei hyvästä yrityksestä huolimatta voi kaiken aikaa pitää silmällä mitä ne kuonoinensa puiden ja pusikoiden juurella touhuaa. Tänä aamuna tosin sain kiskoa jälleen kerran Iipan kurkusta puolikkaan hampurilaissämpylän. Jonka tällä kertaa luovutti vastaanpanematta. Matkan varrella on Mäkkäri. Ja tietty läheisen Tarjoustalon parkkis ja tienvierus sitte täynnään mäkkärin pusseja, rasioita ja mukeja todisteena yöaterioinnista. Ja mitä ilmeisemmin myös yöllisten kulkijoiden eväiden tähteitä. Ei siis ihme että varsinkin tuon pätkän jätkät kulkee maistipaloja tarkasti jäljestäen.
Messarin aikataulutkin ilmestyi tänään. Mustia snakuja on kehässä lauantaina 24 ja sunnuntaina 26. Ja melkeen 14000 koiraa yhteensä koko viikonloppuna. Voi hyvä ihme taas sitä huisketta ja vipinää… Vähän jo ressaa tungokset, varsinkin ne ruuhkat parkkipaikalla. Mutta ei se mitään, me kun saadaan erinomaisen hyvää seuraa niin eiköhän ne reissut rattosasti suju:=)
Sääennuste sanoo että sunnuntaina sataa eteläiseen Suomeen ensilumi. Paitsi että, samainen ennuste kertoo myös että sade voi tulla vesitihkuna… Voiko enää enempi paikkansa pitävää ennustetta olla:) Maa on siis kohta valkoinen. Tai sitten ei.
Niin tai näin: rentouttavaa viikonloppua!
Iivarilla on jännä tapa kulkea pensaiden alta, hieroo ja krupsuttaa selkäänsä oksiin nautinnollisen oloisena. Onkohan tämä ’tee-se-itse-trimmausta’ jolla yrittää saada kuollutta karvaa pois iholta? Ihan ei ainaskaan täysin vielä onnistu. Siitä päätellen, että jostain niitä mustia karvatupsakkeita lattiallekin eksyy. Josko se hierookin vaan kasvistuoksuja vartaloonsa:)
Meidän Arttu on siisti herra. Hyvätapaisen koiran tapaan aterian jälkeen putsaa partansa lautasliinaan. Joka lautasliina tämän herran tapauksessa sattuu olemaan koirahuoneen sängyn päiväpeitto. Ruokailun jälkeen hyppää sängylle, kiehnää ja kierii tassuillansa yläilmoihin sätkien ja partaansa peittoon pyyhkien, samalla snautserimaista örinämörinää pitäen. Sitten pitää pienen meditaatiotuokion, makaa hievahtamatta pitkin pituuttaan, tyyny pään päällä. Niin siis todellakin tyyny pään päällä, ei alla. Tapansa kullakin.
Koirien myrkytys tällä suunnalla jatkuu. Tai ainakin yritys, toivottavasti sellaiseksi jääkin. Alkuviikosta oli taas lehden tekstaripalstalla äkänen viesti asiasta. Eikä syyttä. Mainittu just nämä meidän pari lähitietä. Kyllä pistää niin pirun vihaksi (ja huom. tämä painokelpoisesti ilmastuna). Mikä prkl ihmisiä vaivaa??!!
Onnekkaita ollaan oltu ettei ole snaussereiden suihin eksynyt sellasta mitä ei saisi. Kun ei hyvästä yrityksestä huolimatta voi kaiken aikaa pitää silmällä mitä ne kuonoinensa puiden ja pusikoiden juurella touhuaa. Tänä aamuna tosin sain kiskoa jälleen kerran Iipan kurkusta puolikkaan hampurilaissämpylän. Jonka tällä kertaa luovutti vastaanpanematta. Matkan varrella on Mäkkäri. Ja tietty läheisen Tarjoustalon parkkis ja tienvierus sitte täynnään mäkkärin pusseja, rasioita ja mukeja todisteena yöaterioinnista. Ja mitä ilmeisemmin myös yöllisten kulkijoiden eväiden tähteitä. Ei siis ihme että varsinkin tuon pätkän jätkät kulkee maistipaloja tarkasti jäljestäen.
Messarin aikataulutkin ilmestyi tänään. Mustia snakuja on kehässä lauantaina 24 ja sunnuntaina 26. Ja melkeen 14000 koiraa yhteensä koko viikonloppuna. Voi hyvä ihme taas sitä huisketta ja vipinää… Vähän jo ressaa tungokset, varsinkin ne ruuhkat parkkipaikalla. Mutta ei se mitään, me kun saadaan erinomaisen hyvää seuraa niin eiköhän ne reissut rattosasti suju:=)
Sääennuste sanoo että sunnuntaina sataa eteläiseen Suomeen ensilumi. Paitsi että, samainen ennuste kertoo myös että sade voi tulla vesitihkuna… Voiko enää enempi paikkansa pitävää ennustetta olla:) Maa on siis kohta valkoinen. Tai sitten ei.
Niin tai näin: rentouttavaa viikonloppua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)