Aurinkoa, lämpöä ja kevättä

Hei vaan kaikille teille piiiitkän tauon jälkeen! Hengissä ollaan ja hyvin voidaan eli ei mitään dramaattista syytä miksi ei blogiin ole ilmestynyt juttuja sitten joulun. Tämä kirjuri vaan on niin saakelin saamaton, riitäisköhän tuo syyksi. No ei varmaan enkä edes uskalla antaa lupauksia parantaa tapojani tämän homman suhteen. On se ennenkin nähty miten lupausten kanssa käy. Mutta yritetään... ilman suurempia lupauksia.
Onkohan poikia kaivattu ...

Pikasesti on tämä vuosi alkanut ja kulunut, jo huhtikuu kääntyy lopuilleen, edessä pääsiäinen ja parin viikon päästä jo vappu. Ei ajan kulussa meinaa perässä pysyä.

Pojat voi hyvin. Rauhottuneet ovat. Paitsi Arttu melkein 9 vee on melkosen höppänä ja vallaton. Mitä ominaisuuksia sillä ei aikaisemmin ole ollut, tai on onnistunut pitämään ne piilossa yrittäessään olla "järkevä" aikuinen snautseri. Varsinkin kun ihminen valmistelee uloslähtöä, seniori saa hurjia hepuleita, kieriskelee ja kiemurtelee selkäänsä eteisen mattoon hieroen nautinnollisesti möristen, pomppaa siitä sitten vetreästi ylös, ravistelee, kutsuu Iivaria leikkiin peppu pystyssä. Noniin ja vaikka meillä siis ikäsuhde on niin että Arttu on vanhempi ja Iivari se nuorempi niin tässä kohtaa voisi luulla asiaintilan olevan päinvastoin. Iivari nimittäin ei ihan hyvällä katso Artun höpöttelyjä, ilmeisesti sen mielestä snautserille joka lähestyy yhdeksää ikävuotta ei ole soveliasta tuolla lailla vehdata. Se yleensä ensin seisookin Artun vieressä uristen, sitten käy vähän syrjemmälle maate, pää ylväästi pystyssä, itsekseen tuhahtaen ja katsoo nenän tai siis kuonon vartta pitkin Arttua "miten sä olet tuollainen kakara hmph". Yllä olevassa kuvassa Arttu eräänä aamuna. Toisinaan herra the Boss on mukavuudenhaluinen eikä millään viitsisi nousta ylös vaikka äiteen arkiaamun kello sitä hetkeä viisaroisikin ja Iivarikin on jo tuossa vaiheessa ehtinyt useaan otteeseen käydä veikkaa hoppuuttamassa. Arttu tuumaa jotta ihan pieni hetki vielä... Nousee kuitenkin sitten kun tietää että äitee annostelee kippoihin aamupuurot valmiiksi lenkin jälkeen annettavaksi ja siinä hommassa pojat on mukana ja saavat maistipaloja puurosta. Niitä ihania rapeita reunuksia.

Kun kelit on lämmenneet pysyy parvekkeen ovikin melkein jatkuvasti. Parvekepäivystäjät eli kerrostalokyttääjät ovat siis aloittaneet kautensa ja tarkkailevat että keitä kaikkia ja mitä kaikkea "heidän tontillaan" liikkuu ja lentää.

Näin siis pikakatsaus elostamme. Ja loppuun kuvia aamun metsälenkiltä. Joka tosin oli vähän lyhkösempi kuin ihminen suunnitteli kun Arttu päätti että jo riitti mättäillä meno ja linnunlaulu ja suuntasi erittäin päättäväisen oloisena kohti pyörätietä... Jota pitkin sitten loppulenkki tallusteltiin. Ei taida jäädä epäselväksi kuka meillä suunnan määrää?? :)

IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!!

Joulutervehdys

 

Jannut Jannella

Lyhyt oli se talvi, kävi meitä vaan härnäämässä. Nyt taas loska loiskuu ja vesi lätisee. Ja pimiää on. Voihan harmi. No, kai se oli odotettavissakin. Ei makiaa mahan täydeltä. Tässäkään asiassa. Vielähän tässä on aikaa, joten toivotaan parasta ja valkeata joulunaikaa.

Sunnuntaina, kun vielä oli Talvi, snautserit teki kaupunkikävelyn ja onhan jokaisen itseään kunnioittavan snautserin silloin tällöin nautittava annos kulttuuria. Niin nämä sinä iltana. Paluureitillä ohitettiin Jean Sibeliuksen (8.12.1865 - 20.9.1957) patsas joka oli säveltäjän syntymäpäivän kunniaksi seppelöity ja soihduin valaistu. Tummanpuhuvia ja heikkoja on kuvamme, mutta todistettavasti Arttu ja Iivari siis paikalla kävivät. Aikaisemmin on tämän patsaan näkeminen saanut snakustereissa aikaan hirmuisen haukkumylläkän, niiden mielestä niin pelottavan näköinen mies että hänet pitäisi välittömästi niskavillat pystyssä häätää niiltä sijoiltaan. Onhan tuo kyllä kaikessa komeudessaan ja ryhtiselkäisyydessään näyttävä ja kookas patsas että en toisaalta ihmettele jos koiran näkövinkkelistä näyttää jättiläismieheltä. Tällä kertaa oli kuitenkin partakuonojen mielenkiinto keskittynyt valkoisen maan tuoksuihin ja siihen mitä ympärillä tapahtui eivätkä huomanneet Jannelle minkään sortin tervehdyksiä eli karkotusuhkauksia haukahdella.
Näiden kuvien myötä toivotamme valoisaa ja rauhaista mieltä vuoden viimeisiin viikkoihin. Palaamme asiaan tuonnempana.

 

Ritiratiralla ...

... tulihan se talvihalla viimein meillekin. Lunta ei ole kuin sen parisen senttiä että maa on valkoinen, mutta se ja viitisen pakkasastetta piisaa kyllä vallan mainiosti pitkän pimeän sadekauden jälkeen. Parrat kuurassa, lumi narskuu kengän alla, pienoinen viima kipristelee poskia ja leukaa, iltamaailma on valoisampi kuin aikoihin, kyllä, talvea tämä on. Pellollekin pääsee jo hyvin kävelemään, sen verta tuota valkoista pinnalla ettei ole turhan muhkuraista mennä. Sieltä tämän sunnuntain aamuinen lenkki aloitettiin. Snautsereilla on tietenkin vauhti kova, mutta välillä täytyy tuota ihanuutta tuoksutella kokolailla hartaasti, ja silloin eteneminen on etanamaisen hidasta. Mutta se ilo suotakoon heille. Saapahan ihminen sillä aikaa nauttia talven tunteesta ympärillään.

Päivän lyhyemmällä tuossa lähimaastossa Iivari sai jälleen vainun myyrästä vai mikä metsähiiri lie ollut,

 ja vaikka sai seniorin avukseen metsästyshommiin, pääsi pieni otus rottakoirilta pakoon tällä(kin) kertaa

 mutta yritystä kyllä riitti, ei hevin hellitä Iipan into.

Kun olimme taas väliaikaisessa motissa nettiin pääsyn suhteen itsenäisyyspäivän (uusi modeemimokoma temppuilee hpmh...) niin tässä juhlapäivän aamun kuvia. Ensimmäinen aamu itse asiassa kun lunta oli maassa, tai aika märkää nuoskaistahan tuo silloin vielä oli kun asteet nollassa.

 Iivari tässäkin luulee olevansa pikkuotuksen jäljillä

 yritystä jälleen löytyy,

 mutta ei vipeltäjää.

 Partapusuja Artulta

 ja Iipalta.

Jospa tämä nyt vain jatkuisi. Edes tällaisena. Edes muutama aste pakkasen puolella. Edes tämä parisenttinen kerros lunta. Mutta, taivas yksin tietää. Ei meidän auta kuin toivoa parasta ja katsoa mitä tulevat päivät ja alkava viikko mukanansa sään ja muun suhteen tuo. Partaiset sankarit nukkuvat pois päivän rasituksia. Olletikin kun kohta koneen sammutan ja nousen aloiltani, ovat hetkessä hereillä puuhia seuraamassa, jotta josko taas lähetään lumisia tuoksuja tuoksuttamaan ja parrat kuuraamaan. Lähetäähän myö. Sitten ohjelmassa vielä iltapuuro, jota yhdessä eilen valmisteltiin ja paisteltiin, ja muut illan hommat ja eikun kuonot kohti uutta viikkoa.
Talvista viikkoa itse kullekin, nautitaan!