lauantai 8. elokuuta 2009

Lauantaileikkejä

Artun ja Iivarin kuvasi Karita Halinen
Lauantaipäivä alkoi Iivarin osalta jo paljon ennen kukonkiekaisua, kello lienee ollut vaille 4 kun kuulin herran jo iloisena touhuilevan lelujen ja puruluiden kanssa. Ei yrittänytkään herättää, on näemmä jo oppinut ettei tota mudea siihen aikaan seuraksi saa kuiteskaan. Ja kun Artultakin saa vastaukseksi leikkiinkutsuun vain äreän murahduksen, niin penska sitten tyytyi huvittamaan itse itseään, kantoi puruluita olkkarista makkariin ja kovalla kolinalla heitteli niitä lattialla - pieni vihje kenties että olisi se sentään jo aika muidenkin nousta ylös :) En siinä juuri unta enää saanut ja vaille 7 noustiin sitten aamutoimiin, eka Iivarille ruoka ja sitten pikasesti aamupissalle korttelin ympäri. Kun mude ja Arttukin oli ruokittu ja kahvit juotu ja yölliset lätäköt siivottu lähettiin vähän pitemmälle lenkille. Kamera oli mukana mutta eipä tullut otettua kun pihalla jokunen kuva, vaan eipä noista kummosia tullut, vasten aamuaurinkoa, mustat koirat... Iivari juoksi C-talon mäyräkoiramixin Pekan kanssa ympäri kukkapenkkejä, ja vähän kukkapenkeissäkin. Pojat lähtivät matkaan niin nopsaan luvan saatuaan että Iivarille jäi remmikin perään roikkumaan, hyi mude!
Aamut on mulla aika tokkuraisia ja horroksessa täällä vaellan kun yöunet on todella viime aikoina jääny vähän vähille. Eilenkin kuvittelin että nyt Iivari nukkuisi pitkän yön sikeästi kun oli mukana touhuissa koko illan eikä juurikaan malttanut nukkua. Ulkona ei paljoa oltu mutta touhuiltiin kotona sitäkin aktiivisemmin. Iivari oli mukana kun imuroin ja pesin eteisen, keittiön ja koirahuoneen lattiat, leikki Artun kanssa, opetteli keittiössä kerjäämisen jaloa taitoa kun laitoin ruokaa, sai etsiä osan iltaruokaansa vessapaperirullasta ... No, ei kannata näköjään kuvitella ja olettaa mitään, niinhän se herra taas sitten heräsi oman sisäisen herätyskellonsa soittoon:=)

Arttu on nyt alkanut kakaran kanssa leikkiä enempi, katsoo vissiin että ipanapapana on jo sen kokoinen että sitä voi alkaa kouluttaa snautserihurvellukseen. Tossa aamullakin kun tein lenkille lähtöä intoutuivat formuloimaan väliä eteinen - koirahuone - eteinen - olkkari - makkari - eteinen ja samaa reittiä uudelleen ja uudelleen. Arttu kun hyppää koirahuoneen tai makkarin sängylle "ähäkutti etpäs pääse tänne" niin Iivaria kiukuttaa ja se pomppii sängyn laitaa vasten ja kimeästi haukahtaa Arskalle että "mä kans, mä kans".
Nyt näyttää pikkuparta, ja muuten isompikin, nukkuvan sikeästi, no, kai sitä 10n huitteissa uni maittaa kun aamu alkaa 4ltä :=) Mun piti siivota olkkari ja makkari mutta kun kerta toi penska tossa nukkuu niin nukkukoot rauhassa ja niinpä päätin ryhtyä konehommiin, ehtiihän tuota siivousta harrastella myöhemminkin. Yritän tässä nyt ehtiä siirtää kuvia poikien yhteiselosta tuonne albumiin, ennen kuin Iivari herää ja on taas monot menossa. Mulla olis albumeihin paljon muitakin kuvia mitä olen suunnitellu sinne laittaa, mm. Artun näyttelykuvia ja luonnetestikuvia, en vaan vielä ole aikaiseksi saanut sitä projektia alottaa. No, hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty joten eiköhän nekin sinne jossain vaiheessa ilmesty.

Tässä vielä kuvia mitkä Karita otti viikko sitten kun oli käymässä, kiitos Karita kuvista! Iivarin ikä näissä siis reilut 8 viikkoa.
Nyt pyykit kuivamaan ja sitten kuva-albumin tekoon. Lisää partauutisia luvassa myöhemmin. Aurinkoista lauantaipäivää!

Ei kommentteja: