Kevätviipotteluja

Yllättävän nopeestihan noi lumet sitten onkin hävinny vaikka vielä ihan vähäsen aikaa sitte tuntu että sitä riittää, riittää ja riittää. Kiitettävästi meillä on jo suurin osa kävelyteistäkin pesty joten pahin loska- ja kurakeli on taakse jäänyttä elämää tältä keväältä. Vaan tuleehan sitä hiekkaa tassuissa ja kengissä vaikkas kuinka ja lattiat onki tasasen santakerroksen peitossa. Puhumattakaan sitte siitä kun pojat käy partojansa vesikupissa huljuttelemassa niin ihan kuin mutavellissä tepsuttelisi:) Iivari osaa juoda suht siististi mutta Arttu on kyllä sellanen lotraaja etten tiedä miten sen parta imeekin niin paljon vettä. Epäilen kyllä suuresti että sillä on poskessa pieni salasäiliö josta se kulkiessaan pikku hiljaa vettä lattialle purskottelee, niin iso jää vesivana herran kulkureitille…

Pojat on onnessaan jos vaan vielä jossain lunta on pienikin läntti. Tehtiin tänään aamulenkki pellon reunaa pitkin ja sieltä löyty sekä jäätä että jäätynyttä lunta just sen verran että jätkät sai heitellä kuperkeikkaa ja hieroa pölysiä karvojaan viileään maahan. Voi sitä onnen mörinää:=) Iivarin meno on muuten vähän rauhottunu kun ei oo enää kinoksia joiden päälle pomppia, junnu on kuin onkin oppinut kulkemaan tasamaakäyntiä. Vaikka kyllähän sen meno välillä täysin pomppuaskellusta on, joka pompulla osuu kuono mun olkaan boing-boing-boing…

Iivari

Partsipoket on kevään tullen saanut paljon uutta bongailtavaa kun normaalien sauvakävelijöiden, pyöräilijöiden ja koirakoiden lisäksi on ilmestynyt monenmoista uutta ja ihmeellistä, josta kaikesta tietty pitää tunnollisesti ja kuuluvasti myös muille kuuluttaa. Tiellä suhaa mopoja, moottoripyöriä ja rullalautailijoita ja sehän saa nämä vauhtihullut tasatassua pomppimaan. Puissa on oravien (missäköhän ne muuten oli talvehtimassa kun ei ole koko talvena näkynyt?) lisäksi jos jonkinmoista visertäjää, sirkuttajaa ja raakkujaa. Niin ja tietty ystävämme (?) räkättirastaat on nekin taas palannut pesänrakennuspuuhansa aloittaakseen. Pikkuviikarille noi räkätit on tosi jännä uusi juttu, nehän oli viime kesänä jo ehtineet lähteä muille maille kun Iivari meille tuli. Nyt niitä sitte seurataanki antaumuksella ja Iiskun pää kääntyy vasen-oikea-vasen ihan kuin tennismatsin katsomossa ikään kun räkätit lentelee edestakasin parvekkeen ohi lähes kuonoa hipoen pesätarpeita ja ruokaa hakiessaan.

Ja molempia partoja kovasti kiinnostaa kun oravat ja räkätit kinaa kuusien herruudesta. En ole päässy selvyyteen kummat kumpia enempi ahdistelee mutta kovaa säksätystä ja räkätystä pitäen ne suhailee pitkin ja poikin toiset toistensa perässä puusta toiseen, oravat viipottaen ja rastaat lentäen ja oravia kohti syöksähdellen. Ja pitäähän poikien siihen omat kannustuspörinänsä sekaan päästää, eihän moista meininkiä voi ihan hiljaakaan katsella, ei ainakaan snautserit:)

Partsipoket työntouhussa

Onhan se kiva että on luonto ihan käden ulottuvilla kerrostalossakin, mut noita räkättejä en juurika jäis kaipaamaan vaikka jostain muualta pesäpuunsa löytäiskin. Meteli on aikaisesta aamusta alkaen aikamoinen ja tuppaavat välillä eksymään parvekettakin likaamaan, varsinkin sitten kun poikaset alkaa tekemään lentoharjoituksia pesästä. Viime kesänähän kerran yksi pieni meinasi sisälle asti eksyä. Minä hyppäsin salamana sulkemaan ovea, ja hätäisyyksissäni sitte loikkasin itse kynnyksen yli oven perässäni kiinni vetäen, ja jätin siis Artun yksin partsille lintujahtiin. Lintuparka räpisteli ympäri parveketta partaäijä perässään loikkien, ja minä komentelin koiraa oven läpi kun en uskaltanu ovea avata ettei olis lintu lehahtanu sisälle. Onneksi se sitten pääsi vahingoittumattomana takasin luontoon, ja Arskatti jäi ilman ensimmäistä siivellistä saalistaan.

Käytiin perjantaina Artun kanssa ell Ullan tykönä Laumassa tsekkaamassa pojan kunto. Lähinnä eturauhasen halusin tutkituttaa, mut kehittipä jätkä siihen vielä silmätulehduksenkin samaan syssyyn niin tulipa samalla saatua siihenki lääkitys. Pissanäyte oli ihan puhdas, eikä eturauhasessakaan vikaa ollut. Päinvastoin, se oli syksyllä otetun Suprelorin ansiosta edelleen tosi hyvän kokoinen eli pieni. Suprelorhan on siis kemiallinen kastraatio eli implantaatti joka laitetaan nahan alle lapojen väliin. Implantaatista vapautuu hitaasti vaikuttavaa ainetta (desloreliini), joka lopettaa testosteronin tuotannon. Vaikutus on Artun kokoisella koiralla puolisen vuotta, joten mennään parin viikon päästä laitattamaan toinen ampulli. Samalla sitten otetaan verikoe jotta nähdään mitkä on haima-arvot. Niitähän ei ole tutkittu kuin sillon vuosi sitten jolloin ne oli yli viitearvojen eli ihan mielenkiintoista nähdä mitkä on arvot nyt.

Arttu

Arttu saa aina lääkäriltä paljon kehuja kun osaa käyttäytyä ja antaa tutkia vaikka olisi tylsiäkin tutkimuksia, kuten joku eturauhasen tunnustelu. Tosin jätkä jäykistää kroppansa aivan kaarelle ja vatsan vetää mahdollisimman ylös sisään niin sitä on sen puoleen vähän vaikee tutkia. Ulla tutki myös raajojen liikeradat ja tunnusteli mahdollisia jumeja selässä. Arska tönötti tassunsakin niin suoriksi tyyliin että 'mitään häikkää mun liikeradoissa ei kyllä ole ettekä kyllä jumejakaan löydä'. No, eihän siellä mitään löytynytkään, mutta tulihan taas tsekattua sekin.

Tänään piti oitis töistä tullessa päästä päästelemään ylimääräsiä höyryjä äiteen päästä ja suunnattiin pitkälle lenkille kun normaalisti tehdään eka vain ihan lyhyt lenkki ja pitempi sitte myöhemmin illalla. Metsässä käytiin virallisen epävirallisesti avaamassa snakujen jälkikausi ja tehtiin laiskan M:n jälkeä; kourallinen nameja nakataan mättäälle, toinen kourallinen toiselle mättäälle ja päästetään pojat 'jäljestämään'. Nenäähän siinäkin joutuu käyttämään, vaikka tuskin tosta olis korkeamman tason jälkitreenaamiseen:)

Kotosalla nausterit verryttelivät vielä formuloiden ja painien ja nyt kun on myöhäisillan pieni pissatuslenkkikin tehtynä ovat vihdoin tyytyväisen väsyneinä pötköllään. Ja niin kai olis munkin aika tehdä, jaksaa sitten taas virkeänä nousta uuteen aamuun. Hyvää viikon jatkoa!