Puhti poissa

Mulla on vähän sellanen olo kuin Peppi Pitkätossu-laulussa 'Kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun …'

Vinksinvonksin on tämä koti, jota hyvin voipi Huvikummuksi kutsua. Sen kummempia erittelemättä, mut hyvä kun saa pikku asiat hoidettua, syvällisemmistä putsauksista puhumattakaan. Ainoo vaan että täällä ei häärää herra Tossavainen eikä mikäs sen pilkullisen hevoisen nimi nyt olikaan. Mutta onhan tässä Huvikummussa tuo snautserikaksikko joka, tai ainakin toinen niistä, jos äitee on vaikka tossun vahingossa laittanu sille kuuluvalle paikalleen, sen kyllä äkkiä siirtää johki aivan toisaalle.

Äiteen olo on sitten se heikunkeikun osio. Mitä pitemmälle tätä helteen hulluutta kestää (toivottavasti ei kauaa enää, please!) sitä heikommalta vointi tuntuu. Vauhti on hiipunu töpöttelyasteelle. Eikä oo ihan pari kertaa kun on kesken matkanteon pitäny pysähtyä happea haukkaamaan; päässä tykyttää, silmissä hämärtää ja korvissa suhisee, etoo.. Remmit nyrkissä tosi lujasti, ettei häiskät heti ottas ja häipyis jos siihen tuupertusin.
Olenki miettiny että mitä parrat mahtais tehä, jos tosissaan äiteeltä jalat alta menis: A) aattelisivat että JEEEE äitee sippasi, ja hilppasisivat oitis jäniksen, koiran, pyöräilijän, mopon, auton, rekan, rullaluistelijan yms. liikkuvan perään vai B) jäisivät uskollisen koiran tavoin emäntänsä viereen valvomaan, vartioimaan ja odottamaan että joku tulee, auttaa ja pelastaa. HMMM, tietysti sitä toivoo että toimisivat uskollisen koiran tavoin, mutta... hmmm, niin, mutta…

No, toivottavasti ei tarvitse kokeilla tosielämässä (ettei tarvii pettyä…). :( Eikai Suomea sentään pysyvästi ole jonnekki trooppiseen ilmanalaan siirretty, eihän?, niin eiköhän tämä tästä ennen pitkää viilene, hope so! Sitte äiteeki taas on kondiksessa mennä kovaa, kauan, kauas. Siihen asti on vaa kestettävä köpöttää, läähättää, hikoilla ja huohottaa. Kyllä tässä totta vie kunnon menoa jo kaipaa, kamalaa ku joutuu pakosta laiskottelemaan ja velttoilemaan :) Just kun mä taas alkukesästä pääsin juoksuinnostuksenkin valtaan, nyt on seki jääny, plaah. Dieetti on kyllä aikas hyvin pitäny, pienehköjä lipsumisia lukuunottamatta...

Nausterit taitaa alkaa tottua tähän trooppiseen ilmanalaan. Tai sitte niillä vaan on niin paljo ylimäärästä virtasta varastossa ettei ne jaksa enää välittää kuumuudesta. Ei haittaa vaikka mittari hehkuttaa reippaasti yli kolmenkympin lukemia ja aurinko porottaa siniseltä taivaalta ja tekee olon entistä tukalammaksi. Hurjalla vauhdilla menisivät lenkkipolkuja etiäpäin. Ainoa hidaste niiden tiellä onki äitee.
Sisällä ei Arttu juuri jaksa tassuansa liikauttaa. Iivarista sen sijaan huomaa liikuttamisen puutteen. Nuoriherra kanniskelee milloin mitäkin, lähes kaikkea muuta paitsi lelujansa. Milloin juoksee ympäriinsä vessapaperirullaa perässään tyhjentäen, milloin kidassa on äiteen sortsit joiden taskusta kakkapussirulla iloisesti leviää pitkin huoneita. Ja juu, tossuja siirrellään tuon tuosta.

Paitsi lenkkeily niin kaikki muutki aktiviteetit ja touhuilut on tasan nollassa. Niinkä yksinkertasia hommia ku puuhaboxeja en ole jaksanu puuhastella. Pojilla on äiteen omatekemät aktivointilelut. Palloon ja siiliin on taiteiltu pari erikokosta reikää nameja varten. Niinpä on nuoki ollu unohdettuna nurkkaan ties kuinka ja kauan. Kunnes yks ilta männä viikolla jompikumpi pallon jostain sieltä kaivoi ja toi soffalla raatona makoilevalle äiteelle vieno katse mantelisilmissä ”Äitee, tee jotain meidän kanssa, joohan…”. No, eihän siinä auttanu ku raahautua ylös, etsiä siiliki sieltä nurkan kätköistä ja täyttää lelut nameilla. Hitsi että pojista olikin hauskaa saada hommia pitkästä aikaa! Artulla on tapana tuoda pallo takaisin mulle uusintakierrosta varten jahka on sen tyhjentäny. Sitäpä nytki aikani soffalla maaten odottelin vaan eipä kuulunu Arnoldia pallonsa kanssa, ei edes ’tuo pallo, tehään uudet’ –huuteloihin kommentoinu. Pitihän se nousta ylös kattomaan mitä jätkälle on käynyt. Herra se oli leikin tiimellyksessä vieritelly palloa ja sulkenu ittensä keittiöön! Siellähän tuo istu oven takana hipihiljaa sen näkösenä että kiva kun nyt viimein tulit tänne asti, ei vaan ollu viittiny ääntäkään päästää että haloo, ovi auki! Luottavaisena vain vartosi että kyllä sieltä joku kohta tulee:=)Partsin ovi me saadaan nykysin sentäs auki. Tosin ei partsi käytössä ole, muuten valmis, mutta kaiteet puuttuu... Oven edessä onki mahtavat barrikadit ettei nämä houdinit sinne pääse. Nimittäin vaikka ovi on auki ja lukittuna, niin eihän noiden tarvii kun kuonolla tökkästä niin se avautuu kunnolla. Öisin on pidetty myös keittiön ja makkarin ikkunoita auki, lievää helpotusta tuskaseen oloon vaikkei sieltä suurta ilmavirtaa tuliskaan.

Tässä kun mä istun muutamankymmenen sentin päässä patterista, tuntuu että sekin hohkaa silkkaa kuumuutta, mutta ei, ihan kylmä se kyllä on. Ja silti hiki virtaa...

Eipä tuo taas auta valitteluja jatkaa, lähettävä se on velikultien kanssa ulos hikoomaan. Uusia kuviakaan ei ole tullu otetuksi joten laitetaas muutaman viikon takaiselta mökkireissulta muutama ennen julkaisematon piristykseksi. Ja nyt ylös-ulos ja lenkille!