sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Melkein erämaassa

Eilen suunnattiin heti aamusta pitkästä pitkästä aikaa Keinukalliolle. Ihan saatiin rauhassa keskenämme kulkea, vain pari ihmistä tuli reiteillä vastaan parin tunnin aikana. Pojilla oli liinat, saivat hieman lisämatkaa toheltaa ja tuoksutella. Sää oli vaihtelevan pilvinen ja kohti Kuusijärveä kävellessä kastuttiinhan me taas, ihan kokonaan. Vaan minkäs sille mahtoi kun oltiin jo pitkä matka yhteen suuntaan kävelty, sama matka oli käveltävä takaisin päin, oltiin märkiä tai ei. Pikkuhiljaa sade onneksi lakkasi, aurinko alkoi pilkistää ja loppujen lopuksi keli oli tosi hyvä. Niinpä suunnattiin vielä ylös Keinukallion huipulle. Mikä ei ollut ihan helppoa. Alun tie, vaikkakin on jyrkkä, on suht helppo kulkea, mutta viimeinen polunpätkä liejuinen ja liukas. Mutta sitkeästi sinnitellen ylös päästiin. Onneksi oli kaksi vetojuhtaa jotka äiteetä auttoivat pahimmissa paikoissa eikä päästäneet luisumaan takaisin alas.Hetkeksi pysähdyttiin haukkaamaan happea ja nautittiin huikaisevista maisemista ja Iivari sai pieniä hepuleita pehmeässä hiekassa.Sitten alettiin suunnata askeleita rinnettä alaspäin. Halusin välttää kulkemasta samaa hankalaa polkua jota ylös tultiin, alaspäin kun se olisi varmaan vielä ikävämpi. Päätin siis olla fiksu ja kiertää toista kautta, helpompaa, luulin... Ihana reitti se olikin, polku kulki pitkin kallioita. En ole siellä aikaisemmin kulkenutkaan. Tarkkana sitä sai sielläkin olla, juurakot ja kallio oli pahasti liukkaita, mutta muuten hyvä kulkea. Maailma ympärillä oli kaunis ja syksyinen metsä tuoksui ihanalle.
Välillä pidettiin taukoa ja nautittiin hiljaisuudesta. Olisipa ollu eväät mukana, tuo olisi ollut ihana paikka nauttia kahvia ja voileipiä! Katseltiin ja ihmetellen kuunneltiin kurkiparvien lentoa ylitsemme kohti eteläisempiä maita.
Reitti oli hyvä siihen asti, kunnes se johti suoraan rytteikköiseen rotkoon jossa tuskin mitään polkua näkyi. Noh, kun en viitsinyt lähteä takaisin kalliota ylöspäin toista reittiä etsimään, päätin että tästähän me jatketaan. Olipas menoa. Poikia piti toppuutella, niillä kun maastosta huolimatta vauhtia piisasi. Tosin jossain kohtaa Arttukin jäi mun viereen istumaan, kun itse lähes kyykyssä katsoin että miten tuonkin jyrkän kohdan alas pääsen ehjin jaloin, ja katsoi mua että ihan tottako me tästä mennään - kaupunkilaiskoira ;) Mitätön polunpahanen, jos sitä paikoin edes voi poluksi nimittää, siinä meni jyrkkää rinnettä alas. Tosi tarkkaan joutu kattomaan miten askeleensa sovittaa ettei jalka lipsu. Turvallisesti vihdoin päästiin rinne alas, vaan sittenpä ei ollutkaan polunpolkua mihinkään suuntaan, pelkkää rytteikköä. Siitä ei enää ollut pitkä matka kentälle ja parkkipaikalle, joten enää en suostunut lähtemään samaa rinnettä takaisin ylös. Ja niin sisukkaasti rämmittiin risukossa ja heinikossa ja etsittiin paikka mistä päästä leveän ojan yli. Pienen matkan päässä olikin laitettu muutama parru ja päästiin ojan toiselle puolelle, ilman kastumisia. Vielä kun tarvottiin heinikkoisen mäennyppylän yli oli vihdoin tasaista maata tassujen alla. Onnistuinpas reitin löytämään! Mutta hauskaa oli ja teki kaikille tosi hyvää moinen rämpiminen jota ei ihan joka päivä tule harrastetuksi. Tällaselle tottumattomallehan tuo oli lähes erämaapatikointia;)

Myöhemmin päivällä ei tarvinnu riekkuvia snautsereita katsella. Kun ne oli ruokittu ja hetki vielä kiusattu imurin murinalla, niin molemmat nukkui sikeästi tuntitolkulla tyytyväisinä tuhisten. Täytyy ottaa pian uusiksi (paitsi tuon loppupätkän suunnittelen sitten toisin ja paremmin) ennen kuin tulee lumi, jos sellaista nyt tänä talvena tulee, ja ladut valtaa Keiniksenkin alueen. Sitä meinaa aina unohtaa miten mahtava paikka tuo on, ja ihan tässä lähellä, vartin ajon päässä.
Tänä aamuna nähtiin sattumalta Hilu ja koiruudet ja seurassa tuli taas parisen tuntia reippailtua. Mitäs sitä muuta tällaisena päivänä kannattaisikaan tehdä kun kerrankin aurinko paistaa. Nyt on koirat saaneet päiväruokansa, ihmisten ruoka on uunissa muhimassa ja kai sitä syömisen ja pienen ruokalevon jälkeen on lähettävä ulos uudemman kerran.
Huomenna koittaa jälleen arki. Loma on lomailtu ja aika palata työn pariin. Vaikka mieluustihan sitä tätä vielä jatkaisi... Loppuvuonna otetaan uusiksi:)

Ei kommentteja: