maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kerta se on ensimmäinenkin

Eli näinkin voi pääsiäinen päättyä.
En ole eläissäni tähän mennessä joutunu ambulanssin kyytiin. Kunnes tänä aamuna. Tuli sellaset helvetilliset vatsakivut että meinas taju lähteä ja pakko oli soittaa ambulanssi paikalle. Kun ensin olin saanut jotenkuten soitettua Nealle jotta josko voisi tulla hakemaan pojat. Ja voihan se, ihanainen Nea;) Tuli pikapikaa ja ruokki pojat ja vei kotiinsa (ja näppäränä tyttönä trimmasikin ne siinä samalla, huomenna oliskin ollu aika kevättrimmiin). Mutta joo, ambulanssimiehet sitten tulivat myös (kesti muuten ihmeen kauan tulo, eivät kai pitäneet kiireellisenä tapauksena alavatsakipuja...) ja mittasivat verenpaineet ja kyselivät ja tutkivat, kysyivät sitten josko pääsen omin jaloin ambulanssiin vai hakevatko paarit. Pääsin omin jaloin, kipu oli sillon jo sen verta hellittäny että pysyin just ja just pystyssä. Reilu tunti meniki tuskaillessa kun kärsien odotin, uskoin ja toivoin että se kohtaus mikä sitte olikin menisi ohi, ja kaksin kerroin kävelin. Jos kävelin lainkaan. Onneksi oltiin lähetty hienon ilman innottamana jo ennen aamuseittemää pelloille ja metsään ja ehittiin nauttia aamuauringosta ja hangista parisen tuntia. Kotia tultua keitin mukillisen kahvia ja oli tarkotus antaa pojille aamuruoka ja sitte tehdä vastaava itelle. Mitään kun ei oltu syöty ennen ulos lähtöä. Vaan jäi pojat ruokkimatta kun se tuska iski. Olin ihan varma että puukotukseenhan sitä joutuu, kun jo valmiiks tuntui että tuhat puukkoa vääntelee sisuskaluja. Vaan eipä mitä. Mut kärrättiin (tai siis itsehän kävelin, mieshoitajien saattamana) terveyskeskukseen tiputukseen, tai tippahan laitettiin jo lanssissa, verenpaineita mittailtiin ja kyseltiin vaivoista, niin hoitajat kuin sitten vihdoin viimein lääkärikin. Ja kun kivut hellitti ja lähes loppui saamieni kipulääkkeitten avulla, niin kotiin passittivat, kipulääkeresepti kourassa. Nyt on olo ihan ok, jos ei kovin kaksinen niin hengissä ainakin ollaan, ja noin suunnilleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ainakin olen pystynyt koirat ruokkimaan ja lenkittämään. Onneksi eivät kovin pitkää lenkkiä vaatineet kun yllättävä pääsiäisretkipäivä Nealle taisi olla sen verta rankka trimmauksineen kaikkineen että ovat aika väsyneen olosia. Eivät malttaneet tietty siellä nukkua. Aitauksessa olivat kun menin hakemaan. Jotta kaikkea sitä voi sattua. Täytyy kyllä sanoa että onnekas olen saanut olla ettei tähän ikään mennessä mitään näinkään vakavaa ole ollut. Paitsi että elämän ensimmäinen ambulanssireissu, niin ekaa kertaa makasin sairaalasängyssäkin:) Ja jos mistä niin siitä olen kyllä tyytyväinen että tällä kertaa se olin minä jota sattui. Jos täytyisi katsoa koiraansa samanlaisissa tuskissa kuin mitä itse koin, kärsisin ainakin kymmentuhatkertaisesti. Pojat oli muuten mainioita vesseleitä. En kipujen tullessa pystynyt kuin makaamaan eteisen lattialla ja snautserit tuntui ensin tuumaavan että kiva, äitee leikkii... Kunnes mitä ilmeisimmin tajusivat että nyt ei ole kaikki niinkuin pitää kun äitee tuskanhiessä voihkii, ja kävivät makoilemaan toinen toiselle ja toinen toiselle puolelleni. Silmissään hyvin huolestunut ilme. Tai näin ainakin tulkitsin. Ja kun hoitajat tuli eteiseen olivat pojat hipihiljaa olohuoneessa johon Nea ne oli laittanu etteivät sählää jaloissa.
Näin päättyi siis meidän pääsiäinen. Mutta ei se mitään, kunnossa tässä ollaan ja tarkoitus aamulla mennä töihin.
Sitten loppuun liuta kuvia kun pojat nauttivat pääsiäisen lumesta ja auringosta. Ja kuten siis voi havaita nuo kaikki ulkokuvat on otettu ennen trimmiä, ja kyllä huomaa varsinkin Iivarin turjakkeesta että jottai tarviki tehrä;)
ja sitten trimmin jälkeen:=)

2 kommenttia:

Tuula Lalli kirjoitti...

Onneksi selvisit säikähdyksella, vaikka jouduikin turvautumaan ambulanssikyytiin - kerta se on ensimmäinenkin.
Hyvää vointia ja toivotaan ettei vatsakipu uusiudu.
--
Terveisin Tuula ja parrat

Arttu kirjoitti...

Kivuitta olen nyt ollut mutta jatkotutkimuksiin menossa. Ikä ei tule yksinänsä, näin se on. Vaikka onkin nuo kaksi lenkeille viejää, ettei ihan sentäs sammaloitumaan ehdi:=)
Terveisiä teille!
Outi ja parrat