torstai 17. toukokuuta 2012

Hiostava helatorstai

Yöllä satoi. Nukuin sikeästi enkä tiedä ukkostiko, ei ainakaan niin kovaa että oltais herätty. Aamu kun valkeni oli todella hiostavaa. Niinkuin on nytkin. Sama käykö suihkussa vai ei, hetikohta puskee taas nihkeä hiki pintaan. Vaikkei mitään tekiskään. Ja kaikki vaatteet sisällä tuntuu kosteilta. Asteita 22.
Iivari alotti aamutoimensa puolen seittemän aikoihin. Maltto kuiteski vielä hetkeks rauhottua kunnes puol kaheksan aikaan lähettiin pissalenkille. Aamupuurojen ja kahvien jälkeen sitten taas ulos. Taivas näytti siltä että kohta voi revetä ja ajattelin ettei mennä kovin pitkälle. Vähän painoi jalkoja illan lenkkikin vielä. Mutta sadetta ei tullut, eikä tule vieläkään, äsken yritti jo aurinkokin paistella, mutta nyt veti taas pilveen ja tuulee puuskissa, jokohan tuo enteilee sadetta ja ukkosta. Niin sitä sitten taas tassuteltiin menemään ja melkeen pari tuntia siinä vierähti, reilu 6 km tuli matkaa. Ei paha. Hiljaista ja rauhallista oli, ei juuri koiranulkoiluttajiakaan liikkeellä.Ihan pyhän tunne. Mikä muuten on ihanaa että joskus on todellinen pyhäpäivä ja kaupat kiinni. Niinkuin ennenvanhaan kun kaupat sulki ovensa jo lauantaina puoliltapäivin. Nykyisin ei tätä tunnetta usein saa kokea, yötämyötenhän nuo on auki.
Nyt voidaan jatkaa helatorstain viettoa vaikka pötkötellen (pojat jo pötköttelee).
Harmittelin vähän loman jälkeen kun en saanut aikaseksi ikkunoiden ja parvekelasien pesua. Nyt tajuan miten fiksusti ymmärsin olla niin laiska: siitepöly. Sitä on kaikkialla paksuna kerroksena. Autokin joka parisen viikkoa sitten pestiin on mahlan ja siitepölyn kuorruttama. Likasempi kuin kurakautena. Joten, eiköhän tässä jätetä ne pesut tältäkin viikonlopulta ja odotetaan että siitepölykausi on ohi. Eihän tässä mitään hätää, vielähän noista ikkunoista läpi näkee;)
Tähän vielä aamun aikana näpsityt kuvat ja sitten välipalan kimppuun. Kuinka se kuntoillessa alkaakin hiukoa?!

Kasvistoa ja koirat puistonpenkillä.






2 kommenttia:

Kaija kirjoitti...

Oskulla aamuvoimistelu taas tasan klo 5. Ihminen ei ihan yhtä innoissaan ollut siitä sessiosta.

Arttu kirjoitti...

Voi snautserinpojat, Oskuhan pistää paremmaks, Iivari sentään puol seittemään malttaa nukkua, tai ainakin olla herättelemättä...