Eilen heti kun tulin töistä suunnattiin parrat kohti Keinukalliota. Harvinaista herkkua arki-iltana, sitä kun yleensä tuppaa laiskasti vain kotikulmia kiertelemään eikä tule pitemmälle autolla lähettyä, korkeintaan rantsuun.
Sää oli hyvä kuntoilla, asteita vajaat 20 ja puolipilvinen taivas ja pieni tuulenvire viilensi sopivasti. Kanssakulkijoitakaan ei liiemmälti ollut, nuoriso pelaamassa frisbeegolfia (vai onko se golf-frisbee?) siellä täällä ei meitä haitannu. Kärmehiäkään ei tavattu, suureksi onnekseni, vaikka niitä siellä kuulemma on. Toisaalta pysyteltiin poissa kallio- ja metsäpoluilta, siellä niihin saattasi varmemmin törmätä. Mitä en halua.
Koska mitä ilmeisimmin pojissa oli kuten tavallista työpäivän jälkeistä virtaa runsain määrin, liian energian hukkaamiseksi suunnattiin ensimmäiseksi vuorta valloittamaan eli kavuttiin ylös huipulle jyrkkää mäkeä. Tiedä häntä sitten energiasta, mutta mun reisille se teki tehtävänsä kyllä;)
Hihnat sikinsokin, vaan ei haittaa
vaikka tie huipulle on kivinen
eikä huipulla tuule
ja rajun alun jälkeen Iivarille kävi näin.
Koiranpojat seuraa tarkkoina ihmispoikien frisbeen heittelyä rinteessä
ja tuoksuttelevat tuoksuja huipulla
missä äiteellä horisonttikin meni vinoon
ja Iippa kaula pitkällään kummasteli maasta töröttävää rautaputkea.
Huipulla riittää huikeita maisemia
joka suuntaan
niin kauaksi kuin silmä siintää
ja hetkeksi malttoi seniorikin ihan istahtaa ympärilleen katselemaan
kunnes piippailulla ilmaisi että nyt riittää maisemat ja Iivari etunenässä lähdettiin rinnettä takakautta alas,
ison tien toiselle puolelle, kierrettiin koko lenkki ja tultiin hevoshakojan vieritse takaisin autolle
missä oli vuorossa tankkausta eli vettä, banaania ja keksejä
sekä tassujen lepuuttelua
ennenkuin äitee taas komensi joukkonsa matkaa jatkamaan,
nyt tosin oli vauhti vähän rauhaisampi ja välillä pysäheltiin heinikossa
ja lyötiin persaukset maahan keskellä
lenkkipolkua.
Kun tultiin uudemman kerran parkkikselle, alkoi taivaalle kerääntyä uhkaavan näköisiä tummia pilviä
ja kun kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyä
ja kun eväätkin oli loppu, oli aika pakata revohka autoon ja suunnata kotia kohti.
Johan se tassuja, tai ainakin reisiä, väsyttikin, ja iso nälkäkin alkoi kurnia joka mahassa. Ruoka maistui hyvältä kunnon kuntoilun jälkeen ja sen jälkeen olikin hyvä käydä pötkölleen, kuka soffalle kuka patjalle.
Ei pöllömpi reissu:=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti