keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Wappuaaton wiileä aamu

Auton mittari näytti 6 astetta (plussaa sentään) kun puolen yheksän aikaan ajettiin kohti kaupunkimme keskustaa, yhdistetylle aamulenkille ja kauppareissulle. Kierrettiin rantapuistoa ja haisteltiin Tuusulanjärven tuulia. Vielä oli hiljaista ja rauhallista. Ja siistiä. Ennen kuin nuoret ja vähän vanhemmatkin ehtivät sinne eväät kasseissaan. Jo kierteli poliisipartio maijallansa ympäri rantaa, kuin varoitellen että isoveli valvoo pientä juhlijaa. Hyvä niin. Vaikka voihan olla että viileä keli vähän verottaa pahinta juhlahumua, mene ja tiedä.


















Kun rannan rauhasta oli nautittu, ihailtu suihkulähdettä ja kuunneltu sen tauotonta veden kohinaa, maisteltu järvivettä, haisteltu aamupostit ja jätetty omat viestit jälkeemme tuleville tutkittavaksi suunnattiin kotiin, matkalla pysähdys kauppaan. Eikä ollut ihan tavallinen kaupassa käynti se. Olin saanut kärryt kassalle menoa vaille melkein valmiiksi kun alkoi hälytyskellot pitää hirveetä meteliä. Hetken siinä kaikki taisi pyöriä paikoillaan jotta mitäs nyt, kai se yleensä eka ajatus on että vikahäly tämä on. Mutta pian olikin jo palomiehiä ja poliiseja opastamassa väkeä ulos - kaasuhälytys oli kyseessä. Niin jäi kärryt vappuaaton ruokineen niille aloilleen, mulle tuli kiire päästä alas parkkihalliin ja autolla pois rakennuksesta. Yleensä jätän aina auton ulos, mutta arkiaamuna kyseinen parkkis on tupaten täysi joten olin ajanut poikkeuksellisesti halliin. Poliisi sanoi että no niin auto sitten kiireesti ulos. Ei siinä aikailtu. Autosta viis, mutta oli snautserit kyydissä. Ajettiin parin korttelin päähän parkkiin, olin kerta kaikkiaan hölmistynyt. Ja kauhistunutkin. Lukeehan sitä lehdistä harva se päivä vastaavista tilanteista, mutta eihän sitä nyt itse tietenkään koskaan sellaiseen joudu! Kunnes joutuu. Lisää ambulansseja ja paloautoja tuli valot välkkyen ja pillit huutaen paikalle. Joten todettiin että vikahälytys tai ei, ihan heti ei kauppaan sisälle todennäköisesti pääse, siispä ajo toiseen kauppaan. Missä muuten tuntui tosi hölmöltä kerätä samat kamat kärryyn mitkä hetkeä aikaisemmin olin jo kärryyn kerännyt. Olin ihan kuin eksyksissä, vaikka olihan mulla lista puhelimessa mutta silti. No, kaikki tuli kuin tulikin uudestaan hankittua eikä pyhinä tarvii nälkää nähdä kenenkään. Enkä muuten ole tietoinen vielä mikä hälytyksen aiheutti, mutta mitään kamalaa ei todennäköisesti loppujen lopuksi tapahtunut, kun ei siitä äsken ainakaan iltalehdessä ollut. Ja eikös tällaset uutiset sinne ekaksi kiiri? No hyvä näin.

Vappuaaton kunniaksi nautittiin sitten vielä kevään ekat jäätelöt kaupan pihalla, ja arvatkaa vaan että maistui se snautsereillekin:)




2 kommenttia:

Tuula Lalli kirjoitti...

Teillä on ollut maisemien ja orastavan vihreyden vuoksi aivan upea aamulenkki. Kauppareissusta taisi jäädä muisto selkäytimeen pitkäksi aikaa. Kyllähän noista jutuista lukee, mut harvemmin itse kokee. Onneksi kaikki meni hyvin ja selvisitte ilman vaurioita.
Parroille rapsutuksia ja leppoisaa Vappua!
--
Tuula ja parrat

Arttu kirjoitti...

Kyllä se vakavaksi veti. virallista tietoa ei ole mitä sattui, mutta ilmeisesti kaasuputki ko. rakennuksen alla hajonnut eikä kai mitään pahempaa ehtinyt tapahtua, onni onnettomuudessa.
Tätä tämä elämä on, koskaan ei tiedä mitä seuraava hetki tuo...
Mutta kiitos, nyt rapsutellaan koiria ja nautitaan Vapusta - tee sinä siellä samoin!
tv. Outi ja parrat