Suuntaan, vai toiseen

Joskus saattaa sattua että herra snautserin kanssa olemme hieman eri mieltä siitä mille reitille tällä kertaa suuntaamme. Herralla kun on hyvin tiukat mielipiteet missä hän milloinkin kulmakunnan tapahtumia haluaa tsekkailla.

Siinä sitten toviksi tienristeykseen tai nurmikolle stopataan ja tuijotetaan tiukasti toisiamme jos ihmiselläkin juuri silloin sattusi olemaan mielihalunsa jonnekin tiettyyn suuntaan mennä. Yleensä snautseri ei aloiltaan hievahda, istuu kuin patsas että puhu mitä puhut, minä haluan tuonne ja minun sana on laki. Mitäpäs väliä sillä muutoin, mutta tuppaa nuo koiran mielisuunnat olla aina ja joka kerta ne samat. Ja ihan joka lenkkiä ei viittisi ihan samoja polkuja kulkea. Vähän vaihtelua kaipaisi :)

Silloin milloin ihminen myöntyy (sitäkin sattuu...) ja lähtee koiransa perään on koira tyytyväinen ja iloinen. Vauhdilla edetään. Meno on innokasta ja kirsu viistää piennarta hommia tehden. Mutta kun ihminen pitääkin pintansa ja kääntyy vasempaan kun koiransa himoitsisi oikeaan, loukkaantuu snautseri ja lompsottaa remmin mitan päässä ihmisensä takana, häntä ja pää roikkuen pettymystään peittelemättä. Ei haistele, ei nostele koipeansakaan. Mulkaisee vaan hihnan toista päätä alta kulmain. Jotta voi olla tympee ihminen.

Vaan intoutuupa tuo sitten aikansa kärvisteltyään niihin normaaleihin touhuihinsa. Eihän noista tienvierten tuoksuista voi kauaa olla piittaamatta. Ja samalla taluttajansa kulkee katse taivaissa, heinäkuun pilvien muotoja ihaillen ja kesätuulen ääniä puiden lehvissä kuunnellen.

Ja kun tarpeeksi pitkään kierrellään ja kaarrellaan, loppujen lopuksi molempien toiveet toteutuu. Metsän rauhaan päästyä pysähytään mättäälle mustikoita maistelemaan, ovat meinaan mehukkaita ja tosi makoisia, osa tosin jo ylikypsiä ja putoavat maahan kuonon varpuja hamutessa.

Hyvähän tuon kanssa on kulkea. Ottamatta lukuun ajoittaisia riekkumisia ja oravien ja muiden pienten eläväisten perään ryntäilyjä, joka ryntäily kyllä iän myötä hiukkasen on vähentynyt, melkeinhän ihana partani on kuin ihmisen mieli. Jos vaikka välillä eri mieltä ihmisensä kanssa. Niin suunnasta kuin ehkä jostain muustakin. Mutta pääosin, sopuisasti kulkee.

Heinäkuu käy loppua kohden. Illat pikku hiljaa hämärtyy. Ja kuten tänään, niin pilvisinä päivinä jo saa lamput laittaa päälle, niin on vähän valoa ulkomaailmassa.

Illaksi tuntuisi kuitenkin hieman kirkastuvan kun aamupäivästä on vettä hiljalleen piskotellut ja päivä ollut pimeä. Jäämme odottamaan minkälainen myräkkä yöllä maamme saavuttaa kuten ennustettu on, vai kääntääkö suuntaa ennen rannikollemme saapumista.

Jos myrskyää antaa myrskytä - hyvää alkavaa viikkoa!

Hyvän päivän salaisuus

 Herättele itsesi hellävaroen,

heittäydy hassuks,

kieri ja käänny,

vetkuta ja väänny

 unisorat silmistäs heitä,

potki ja sätki,
ketarat kattoon nakkaa,

ja kun olet rento ja vetree

ravitse kehosi maukkaalla aamiaisella,

 rentouta silmiäsi ympäröivässä luonnossa

ja jää odottamaan että ihmisesi

on valmis viemään sinut metsään.

Tämä on hyvä päivä!

Hiljainen on kylätie

Ei näillä kulmilla koskaan ruuhkassa tarvii tallustaa, mutta viime viikot on ollu normaaliakin paljon hiljasempia. Se on se heinäkuu. Maa on kiinni.

Kello noin puoli seitsemän maissa alkavan ja noin 45-50 minuutin päästä päättyvän aamukierroksemme aikana hyvä jos viitisen ihmistä tulee vastaan, pyörällä tai jalan, koiralla tai ilman.

Luonnon eläjiä eli pupuja, oravia ja fasaaneja, siilejäkin joskus harvakseltaan, tavataan ehkä noin kolminkertainen määrä kaksijalkaisiin verrattuna. Ja siitäkös snautseri tykkää

Ei tämä asiaintila minua haittaa. Eikä minun koiraani. Päinvastoin, luulisin koskevan meitä molempia. Mikäs se on mennä mölköttää etiäpäin, ihminen omia ajatuksiaan aatellen, heinäkuun luonnosta nauttien, ja koira omia haisutuksiaan haistellen, hänkin luonnosta nauttien.

Oli vuodenaika mikä tahansa, varhaiset sunnuntaiaamut on aina rauhaisia kulkea. Nautinnollista. Kun viime sunnuntaiaamu oltiin hiljaista kotikuntaamme kierretty ja matkalla varsinkin snautseria ilahduttavasti pari käppänätyttöä tavattu kun ensin vastaan tassutti valkoinen neitokainen ja pian sen perään mustahopea saman sukupuolen edustaja ja molempien kanssa sai Arttu hetken seurustella, alkoi muuten niin energinen seniori jo kadottamaan energiaansa.

Kotitalon viereisellä nurmikolla seistä pönöttävä ilmeisen väsynyt snautseri oli melkein säälittävän näköinen. Mutta äkkiäpä tuo kotona tokeni kun oli tovin levännyt. Muuten, jos seuralaisessani ei muuten ikääntymistä juuri ole näkyvissä, niin rasituksista palautuminen on kyllä hieman hitaampaa kuin nuoremmalla iällä. Ja tuo koskee sitten ihmistäkin ;) Tosin sillä erotuksella, että snautseri onnistuu aina palautumaan minua ripeämmin. Mitä ominaisuutta kadehdin (samoin kuin sitä että aamulla kun hän herää, hän on heti herännyt, eikä tarvitse erikseen enää itteänsä herätellä niin kuin kirjurin...). 

Ja jos oli tuo väsynyt snautseri säälittävän näköinen, niin säälittävän näköinen oli myös tänä aamuna lenkkiä tekevä snautseri. Vettä tuli kaatamalla ja ikämies ei hirmu mieluusti märässä kelissä lenkkeile (hmmm, niin toinen juttu mistä ikääntymistä saattaa päätellä). Ainakaan kun yläkerran ukko isosta saavista pudotti vettä niskaamme. Joten olihan se lyhennettävä ja oikaistava kohdalle sattuneen metsikön polkuja pitkin kotia päin. Mitä en kyllä yleensä tee. Satoi tai paistoi, oli helle tai pakkanen, tuulessa ja tuiverruksessa se vajaan tunnin lenkki tehdään. Ihan kummankin vuoksi. Mutta eipä tuossa säässä ollut mieltä kauempaa aikaansa kuluttaa, pääasia että tarpeelliset hommat tuli hoidettua.

Mutta nyt alkaa väsymys käydä käpälään, siispä poistun iltapalalle - heipat sulle!

Valvova silmä

Toisinaan vahditaan sitä mitä tapahtuu oman kodon seinien ulkopuolella

ja toisinaan sitä mitä tapahtuu oman keittiön seinien sisäpuolella eli vaaditaan lakisääteistä snautserin osuutta vihanneksista - vihannesjohannes palveluksessa.

Aina ajan hermolla. Aina valmiina. Aina valppaana.
Sellainen se on tuo Arttu. Kymmenvuotias.

Kesämakua, kesäoloa

Lauantaiaamu, tuntuu että pitkästä aikaa

alkaa aurinkoisena, vain poutapilviä taivaan kannella.

 Hellettähän myö ei kaivatakaan, eikä niin kuuma

nyt ole vaikkei tuulenvirettäkään tunnu,

 mutta läähättämään pistää snautserinpojan ja ihmisensä

kun rantaa kierrämme

 Sieltä suunnataan kaupan pihalle,

kaupasta jätskiä, snautserille oma eskimo

 jonka tuo muutamalla haukulla

suuhunsa siemaisee

 näin hyvin ehtii vielä ihmisen jädeäkin kärkkymään

ja osansa saamaan siitäkin.

Kotosalla vielä kuivattua peuransydäntä rouskutti

ja nyt on aika päivälevon. Sillä aikaa kun ihmisensä

hoitelee pakollisia kotikuntoon askareita.

Josko sitten taas liikkeelle tästä noustaan.

Hauskaa viikonloppua!

Ihan puskista

 Kesän ekat mustikat

 ihan ite noukittu

 maistui niin hyvälle

ja sitte oltiin suut ja sormet mustikassa :)

Arttu 10 vuotta

Arttu täytti viime torstaina 10 vuotta. Sai juhlan kunniaksi ekstra satsin kanafileitä ja maksapalleroita.

Onneksemme vuodet ovat kohdelleet ArttuArnoldia hellästi eikä herraa millään ikäisekseen uskoisi. Niin on reipasta meno ja energiaa riittää yhä.

Toki kotona seniori osaa rauhoittua ja levätä silloin kun sen aika on. Ainahan tuo on ollut mallia hetivalmis ja kun vaan ihmisen merkit sellaista näyttää niin jo on poika valppaana valveilla jotta mitä tapahtuu joko mennään.

Vaan eipä tuo ole männävuosien kujeitakaan unhottanut, ei niitä ihmisen hihaa kärventäviäkään ja välillä ei meinaa korvat toimia ja ääntä saa korottaa.

Tosin sitten tilanteen mentyä, tulee hän taas vierelle siivosti ja katsoo syvälle silmiin kauniilla snautserin silmillään ja wuffailee muutaman kerran jotta sorry mutsi, mun oli vaan ihan pakko....

No, ei kai se olisi snautseri jos täysin siivoksi ja lähes flegmaattiseksi ryhtyisi. Särmää pitää olla. Ja sitä tuossa kyllä on. Särmää ja luonnetta.

Niin ihana se on. Ja rakas. Mutsin mustikkaposki. Elämäni snautseri.

Sää ei meillä kesäiseltä näytä eikä kovin helteiseltä tunnu, mutta toivotan silti hyvää ja rentoa viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa! Kuvat on, kuten kukista voi päätellä, kesäkuun puolelta.