Vielä täällä henki pihisee, ja suunnilleen täysissä sielun ja ruumiin voimissakin ollaan, uskoisin ainakin, huolimatta hirmusesta helteestä ja remontin roiskeesta. Sen verran vie voimia tuo kuumuus äiteeltä ettei arjen pakollisten askareitten päälle ole jaksanu blogiin mitään kirjuutella, ja on tässä tainnu joku muuki homma jäädä tekemistä vaille kun uupumus meinaa iskeä. Jos nyt yrittäis vähän päivitellä kesän kulkua ja uusimpia otoksia pojista laitella...
Juhannus sitten jo oli ja meni. Myö vietettiin keskikesän juhlaa hiljaisessa kaupungissa ja
kuntoiltiin lähimaastoissa ja Keinukalliolla, vailla perisuomalaisia juhannusperinteitä. Tai no pitäähän se toki pullo matkassa jussina olla, meillä siis kainalossa vesipullo ja äitee hoiti huojumispuolen matkan edetessä kun väsymys kävi käpälään;) Sitten kun ei enää jaksettu liikkua, pötkähdettiin tapamme mukaan nurtsille kieriskelemään ja kesätuoksuista nauttimaan.
Korun kanssa käytiin juoksentelemassa myös. Ja äitee oli enempi kuin iloinen kun pojat unohtivat meluisan hevosenleikkinsä mitä yleensä vapaana ollessaan harrastavat ja hurvittelivat ihan siivosti keskenään ja kera Korun. Ilta oli, mutta sen verta lämmin että kun nopsajalka Koru poikia kiritti niin ei tarvittu ku reilu puolen tunnin rupeama ja snautserit olikin sitten jo energiansa kadottaneet:) Vaikka ikänsä puolesta Koru Iipan tyttökaveri oliskin niin nyt Arttu enempi sitä piiritti, Iipan tassuissa oli havaittavissa lievää väsymystä, kun porukan viimeisenä aina tuli kun rinkiä juoksivat. Mutta hauskaa oli kaikilla, paitsi ehkä Hilulla ja mulla kun hyttyset puri paukamia sinne ja tänne:(
Juhannustaival Keiniksellä
Muutenkin ollaan ulkoilua harrastettu kelistä huolimatta niin paljon kuin mahdollista = äiteen jaksamisesta riippuen. Iltasin pitkälle lenkille ollaan lähetty vasta puol yhdeksän aikaan ja tultu sitte kotio siihen aikaan ku talviaikaan ollaan jo syvässä unessa. Yleensä mun töistä tullessa heitetään vaan pieni 'hätäapu'lenkki, mut nyt musta on tuntunu että poikien on pakko päästä tuulettumaan kestettyään remontin hälyä ja meteliä pitkän päivän, ja niin sitte painellaan
lähinurtseille köllimään ja kierimään jos kuumuus estää vauhdikkaamman menon.
Tänään kun heräsin, muuten ihan itse ilman Iipan herätyksiä, oli eka ajatus että iihanaa, vielä saa nukkua pitkäään. Sitten tovin pohdittuani tulin siihen tulokseen että jos ei nyt lähetä liikkeelle, jää meiltä tältä päivältä kunnon liikunnat väliin kun lähempää kolmeakymppiä on päiväksi luvattu lämpöä. Niinpä kaffepannu tulelle ja kevyt aamupala poskeen ja menoksi. Olipa pojat vähän ihmeissään moisesta, varsinkin Arttu joka tätä nykyä arvostaa pitkiä aamu-unia. Niin sitä hyvissä ajoin ennen seiskaa mennä viipotettiin tyhjiä teitä. Liekö koko kaupunki puistobluussin uuvuttama, mutta yhtään ainutta lenkkeilijää ei reilun kahden tunnin aikana tullu vastaan! Jokunen pyöräilijä jossain, ja muutama auto huristeli ohitsemme, mutta muuten oli tiet ihan tyhjiä.
Tehtiin Haarajoen lenkki ja Vähänummentiellä yhdessä vaiheessa kun oltiin painallettu vauhdilla pitkään annoin pojille luvan pysähtyä nuuskuttamaan ja merkkejänsä jättämään alueen koirille. Siinä samassa alkoi pusikosta meidän vierestä kuulua hirmunen ryske. Pusikko oli niin sakeaa ettei nähty mikä siellä meteliä piti mutta liekö hirvi, niin oli kovaa rytinä sen painellessa meistä ja tien reunalta pois päin. Ja snautserit alko sellasen haukun ettei sillä äänellä ihan normaaleille lenkillä nähtäville otuksille haukuta. Mulla oli remmit aika löysästi hyppysissä, onneksi refleksit toimi ja nappasin tiukemmin kiinni, nuo kun jahtiin yrittivät päästä. Lähettiin sitte viereistä hiekkatietä kulkemaan samaan suuntaan minne tuo rymistelijä meni mutta ei mitään näkynyt läheisillä pelloilakaan, viereisten talojen pihavahdit vaan haukkuivat.
Äkkiähän tuo aurinko rupee turhan kuumasti porottamaan, ja kotia ku lähestyttiin oli jo melkosen tukalaa. Mutta hyvä lenkki tuli tehtyä ja olinki tosi tyytyväinen että sain ittestäni irti jo siihen aikaan lähteä, muuten olis jääny kuntoilut kuntoilematta. Eilen aamulla meni turhan myöhäseen ennen kun pitemmälle lenkille päästiin ja mullahan oli sitte aikas tukala olo eikä tossu kulkenu, no hitaalla löntystelyllä pitkä matka kuiteski mentiin. Pojat välillä heittäytyy varjossa nurmelle kierimään, Iivari on kehittäny omansalaisen heinikkoon sukellustekniikan ja liukuu eteenpäin tassuilla viuhtoen, kierii ja örisee. Ja näin Iivari bongailee myyriä:
Eilen illalla meillä olikin sitten vähän harvinaisempaa lenkkiseuraa kun Kaija, Osku-Artunpojan äitee oli Järvenpäässä käymässä, ilman Oskua. Treffattiin koirien ulkoiluttamisen merkeissä ja vaihdettiin kuulumisia. Me näköjään Kaijan kanssa nähdään aina ääriolosuhteissa; talvella kun viimeksi tavattiin, paukkui parinkymmenen asteen pakkanen ja nyt sitten oli lämpöä ainakin se parikymmentä:) Tosin ei se illalla enää niin kamalan kuuma ollut ja puolisentoista tuntia kierreltiin Kyrölän maisemia, tietty välillä varjoon pysähtyen missä pojat sai loikoilla nurmikolla. "Like father like son"; onhan se ennenkin tullu todettua, että paljon on Osku iskältänsä periny tapojansa ja niin sano Kaija nytkin monesti Artun touhuja seuraillessaan että just kun Osku. Harmi vaan että kaikki peritty ei ole vain niitä hyviä tapoja...
Me oltiin alkuviikosta pari päivää hämärän rajamailla kun meidän talon parvekkeita alettiin hiekkapuhaltaa ja suojaksi partsin ikkunaan ja oveen laitettiin muovit. Vuoden valoisinta aikaa kun eletään, niin tuntupa tosi tyhmältä laittaa valot päälle kuuden jälkeen! No onneksi ottivat muovit heti työnsä tehtyä pois joten nyt taas näkee mikä sää ulkona vallitsee. Makkarin ja keittiön ikkunoissa on muovit edelleen, mutta nekin on onneksi sillä tavalla irrallaan että iltaisin saa sentään tuuletusräppänöiden kautta ripauksen raitista ilmaa, päivisinhän nekin on pidettävä sulki melun ja pölyn vuoksi. Ja kun ei ilmastointikaan toimi, niin kuvitella vain saattaa että näillä helteillä täällä on tosi freessi ilma kun töistä tulen:( Sitä tuossa mietin että onneksi on sisäsiistit koirat, ei ole sitä pissan ja märkien paperien tuomaa lisämaustetta vielä tässä...
Harvoinpa olen ollu niin ilonen rehdistä remontin äänestä kuin sinä alkuviikon aamuna kun lenkiltä tultiin ja miehet oli alkanu hiekkapuhalluksen meidän parvekelinjasta. Mehän ollaan oltu ilman partsia nyt puolisentoista kuukautta ja on ollu tosi turhauttavaa kun mitään ei ole niille tehty sen koommin kun aikanansa kaiteet poistettiin. Niinpä tuosta työn äänestä kertakaikkisesti ja suuresti iloitsi, se kun tietää homman edistymistä ja voidaan elättää toivoa päästä taas joskus omalle parvekkeelle :=) Tosin menneehän siihen vielä jokunen kuukausi…
Nausterit on näköjänsä kestäneet remontin melskeessä hyvin, ihan selväjärkisiltä nuo ainakin vielä vaikuttaa. Tosin väsyneitä ovat molemmat iltasin ja ottavat ruoan jälkeen kunnon tirsat, eli taitavat molemmat olla päivisin enempi kuulolla mitä pihalla ja taloissa tapahtuu. Iivari varsinkin on erinomaisen, vähän liiankin, ahkera ottamaan kovaäänisesti kantaa outoihin ääniin, tai vähemmänkin outoihin kuten vain naapurin oven kolahduksiin. Eikä tuo Arttu paljon huonommaksi jää, jos ei muuta, niin Iipan yllyttämänä sen on välillä yhdyttävä kommentteihin vaikka ei aina taida edes tietää mitä nuoriherra kulloinkin kommentoi.
Jaahas, keittiön kuumuusmittari osoittelee jo kolmenkympin yläpuolella olevia lukuja, huh huh ja huh, mut ei auta valittaa, nyt on lähettävä tekemään korttelin ympäri kävely. Josko sitte sais vielä jotain pyhäpäivän hommia tehtyä ja illalla myöhäseen sitte ulos taas pitemmäks aikaa.
Arttu juhlii synttäreitä perhepiirissä Päijänteen rannalla
Arttu juhlii synttäreitä perhepiirissä Päijänteen rannalla
