perjantai 11. kesäkuuta 2010

Treeniä Jannella, hiivanhoitoa

Joskus sitä on aikoja että sattuu ja tapahtuu yhtä sun toista. Ja täällä on kyllä ollut sellanen puolitoistaviikkonen että jos joku voi mennä pieleen se varmasti pieleen menee. Noh, ei mitään kamalan vakavaa kuiteskaan mutta vähän sitä odottaa että mitäs seuraavaksi...

Vakavimpana ehkä että Arttu aloitti viikon ravistelemalla jatkuvasti ja voimalla korviansa. Maanantaina sain Laumaan ajan keskiviikolle, mut tiistaina aamulla ei raukka oikeen pystyny enää päätänsä heiluttamaan ja onneksi sain sitten jo ti-illalle ajan. Hiivaa, vähä tulehdusta, vähä bakteereja eli muutaman viikon tunnollisen putsaus- ja tippakuurin määräsi lääkäri. Nyt jo tuntuis olevan paljon parempi että voitettu kanta toivottavasti se. Kun vaan Iivari malttas antaa Arskan korvien olla, jätkä kun on koko ajan niitä lipomassa, ei taida Vetriderm ja tipat tarpeeksi pahalle maista sen suuhun.

Eilen oli UKUn perinteiset kaupunkitreenit. Reilu kymmenen koirakkoa ilahdutti kansalaisia alkaen juna-asemalta jossa tsekattiin koirien suhtautuminen junaan, ja sieltä lähdettiin pitkin Jannea eli paikallista kävelykatua kohti toria. Ja koulutuksessa kun oltiin niin ei tietty kävelty ihan noin vaan, vaan koirakot olivat rivissä ja yksi pujotteli koiraa seurattaen paikallaan olevien välistä. Torilla sitten oli erinäisiä tokoliikkeitä; paikkamakuuta, luoksetuloa ja koirat jätettiin pylvääseen kiinni ja ohjaajat menivät Prismaan, tai kuka minnekin piiloon.

Iivari oli mukana rivistössä ja Artulla puolestaan oli erittäin vastuullinen homma olla Sarin kanssa "koulutusohjaajakoirana". Ja pääsipä herra ihan keskipisteeksikin kun kaikki koirat ringissä menivät niin lähelle kuin suinkin ringin keskellä olevaa Saria ja Arttua. Hienosti malttoi Arttu olla, ei itse asiassa tainnut edes kiinnittää lähentyvään koiralaumaan lainkaan huomiota, kaikki huomio kun oli Sarissa ja Sarin kädessä olevissa nakeissa:)

Iippakin malttoi pitkän treenin aika hyvin, tosin pitemmän ajan paikkamakuu aiheutti hiukan hankaluuksia, torilla kun olisi ollut niin paljon kivaa tsekattavaa. Yksin pylvääseen jätettäessä nuoriparta käyttäytyi hyvin, ei tosin ollut ihan paikallaan muttei mölynnytkään.

Meillä oli kivaa, kuten aina, ja niin taisi olla niilläkin jotka terassilta oluttuopin ääreltä meidän touhuja seurasivat. Yksi kommentti oli kun tultiin juna-asemalta mäkeä alas kohti Jannea: "Ei h...tti, niitä tule LISÄÄ". Hih, ja meistä on aina hauska pistää kaupunkia vähän sekaisin. Tällä kertaa ei kukaan sentään poliisia hälyttänyt paikalle, onpa sellanenkin joskus tapahtunut, kaskun eihän koiria saa keskustassa vapaana pitää, edes luoksetulossa...
Arttu Sarin kera junaa odottamassa
Arttu tarkkana meneeköhän nyt liikkeet oikein
Iivari jätettiin pylvääseen
Treenin jälkeen ajettiin vielä Nealle ruokaa hakemaan joten siinähän se ilta vierähti rattoisasti. Iivarin aamuun ei moiset aktiviteetit vaikuta, mutta Arttu oli aamusella niin väsynyt etten meinannu sitä ulos saada, olin jo kengät jalassa ja remmit kädessä kun herra suvaitsi kömpiä sohvaltaan venytellen ja haukotellen.Tämä ilta on sitten mennyt repun pakkauksessa ja poikien pesussa, huomenna kun suunnataan erkkariin Porvooseen. Iivari menee junnukehään ja Arttu lähtee ihan vaan turistimatkalle ja tuttuja treffaamaan, niin ja minä sitten ihan kuskiksi ja repun ja häkin kantajaksi:) Hmh, nyt näyttävät molemmat jo nukahtaneen, vetivät meinaan aika rallit suihkun jälkeen, oli taas suihkunkosteista koirista kastuneet patjat vallan vinksallaan. Leikkivät "sängyn kunkkua": Arttu oli puoliksi lattialla olevan patjan päällä kunkkuna ja Iippa veti formulaa koirahuoneesta eteisen toiseen päähän ja takaisin ja aina kun se tuli Artun luo, Arttu päästi kamalat VOUHVOUHit. Myöhäisestä kellonajasta johtuen se leikki piti kyllä lopettaa aika pikaseen kun ei ollu siitä hiljasemmasta päästä. Nyt nuo pitäisi ne vielä saada pystyyn jotta saatais karvat ojennukseen. Aamusta siis kuonot kohti Porvoota, toivottavasti päällämme vellova saderintama ehtii alta pois:=)

Ei kommentteja: