Perjantain aamurutiineissa oli pieni muutos normaaliin verrattuna kun piti ehtiä heittää Iivari ja reissureppunsa (jota virkaa tällä kertaa proosallisesti hoiti S-marketin muovikassi) Nealle. Tänään suuntaavat kohti Jyväskylää jossa on kv-näyttely sunnuntaina. Iivari ei koskaan kotijoukkojen perään itke, nytkin jäi pomppien ja häntä heiluen Nean sekä Sylvin ja Kyllikin kanssa jotka olivat myös jätkää pihalla vastaanottamassa.
Ihmeesti sitä ehtii kun aamuvarhaisella herää. Koirien lenkitys, edestakasin ajo Nealle, vielä pieni korttelilenkki Artun kanssa, Artun ruokkiminen, eväiden teko. Ja ihan normaaliin aikaan olin jo suuntaamassa kohti työpaikkaa.
Arttu on saanut (?) siis viettää rauhallisen päivän ihan keskenänsä vain ja nyt illalla ollut äiteen assistenttina ja seuraherrana kotihommissa. Kaupasta tultua avitti kantamalla ostoksia eteisestä keittiöön. Itseksensä sai jopa ryskykohtauksen ja heitteli purkkareita sinne tänne niitä sitten komeilla loikilla saalistaen. Ja kokkikolmonen oli tietysti kuola valuen mukana ruokaa kokatessa. Partsilla on pitänyt vahtia kahden edestä, huh, rankkaa tuo ainokaisen koiran elo! Nyt istuu vieressä katsoen että äitee mitäs nyt tehtäis??:=)
Tuntuu että pimeys ja sade alkaa käydä voimien päälle, vai mikähän lie väsyvirus iskenyt. Flunssakin taas vaihteeksi painaa päälle, johan tässä saikin jo muutaman terveemmän päivän viettää. Mulla on tosi tooosi harvoin olo ettei jaksaisi eikä huvittaisi lenkille koirien kanssa lähteä, ehkä kerran vuoteen, puoleentoista. Eilen oli tuollainen olo. Tuntui siltä että olisin mieluiten vaan kaatunut peiton alle ja nukkunut aamuun asti. Mutta onneksi on nuo koirat joiden ansiosta ei moisiin laiskotteluihin tohdi syyllistyä. Aikataulusta on pidettävä kiinni, ja kummastihan se lyhyempikin lenkki aina piristää :) Eli mitähän tapahtuisi koiratonna? Tod.näk. olisin vieläkin paljon väsyneempi ilman happihyppelyjä raikkaassa, vaikkakin pimeässä, ulkoilmassa. Joten kiitos koirani että pidätte äiteen liikkeellä!
Lenkin jälkeen oli pestävä Iivari. Yleensä pistän pojat suihkuun ikäjärjestyksessä, vanhimmasta aloittaen. Eilisessä uupumuksen tilassa ajattelin että koska Iivari on näyttelyreissun takia pakko pestä, ja ihan kokonaan vieläpä, aloitan tällä kertaa Iivarista ja jos siltä tuntuu niin voin jättää Artun pesun viikonlopulle. Siihen mennessä nimittäin vanhemmalta herralta oli jo pahimmat kurat tassuista karissut matoille niin mitäpä tuota suotta pesemään...
Mutta kateudella on kumma voima, ja se että äitee touhuaa toisen kanssa, saa joskus ihmeitä aikaan:=) Arttu ei yleensä ihan itsekseen suihkuun tule. Nyt oli herra vieressä koko ajan Iivarin pesua seuraamassa ja valvomassa että tulee varmasti riittävän puhdasta. Riekkuseuraa tuo odotti, suihkun jälkeenhän on pojilla tapana mennä rallatella märkä parta hulmuten. Ja kas kummaa, pienen hillumisen jälkeen oli Arttu kylppärin ovella odottavalla kannalla ja katsoi äiteetä että noniin se on sitten mun vuoro. Poika halusi suihkuun! No, eihän siinä auttanut kuin heittää väsymyksen tunteet mielestä ja antaa Artun mennä suihkuun, sen kerran kun se ihan itse omasta halustaan sinne halusi! Hyvälle mielellehän siitä tuli, ja siitä että oli sitten toisenkin tassut ja parta puhtaat, ainakin seuraavaan ulkoiluun. Artun karvojen setviminen jäi kyllä seuraavaan kertaan, sen verran kauan meni Iivarin föönauksessa että sen jälkeen ei äiteestä ollut muuhun kuin sohvalle pitkälleen. Eikä kauan mennyt kun siihen nukahdinkin ja telkkari pauhasi omiaan, ilman yleisöä.
Vettä taas sataa, juuri sain Artun kuivattua pienen lenkin jäljiltä. Nyt on aikaa levätä ja rentoutua - onneksi on perjantai:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti