Kevät etenee; linnut laulaa, päivät pitenee ja lumet hupenee. Ei vaan ole tiet parhaassa mahdollisessa kunnossa. Muhkuraista jäätä riittää joka puolella ja on niin pirun liukasta. Jotenkin soisi että nyt kun jo tässä vaiheessa ollaan ja talvi auttamatta ohi, niin sulaisi nyt sitten nuo loputkin lumet ja jäät pian. Mitään maratonlenkkejä ei tuolla viitsi harrastaa kun kieli keskellä suuta saa mennä ettei kumoon kaadu. Ja siitähän taas lonkat ja selät ja polvet ja kaikki muutkin nivelet ja lihakset vaan kipeytyy. Muuten on ilmat ollut ihan kivat ja onhan tässä ulkoiltukin, kaatumisten uhallakin.
Snautsereita täällä päin asuu jonkun verran ja välillä niitä lenkillä nähdään. Eilen päivällä vastaamme tuli ps-snautserit Hugo ja Åke. Yritettiin Juhan ja Päivin kanssa kuulumisia vaihtaa, vaan ei siitä mitään tullut. Iivari louskutti pojille koko ajan eikä suostunut hiljentymään millään. Arttu ei ole koskaan katsonut tarpeelliseksi Hugolle ja Åkelle riehua, niin kuin ei muillekaan joiden kanssa juttelemaan jäädään, mutta junnu on vähän toista maata. Ei sekään läheskään kaikille tolla tavalla louskuta, tiedä sitten mikä nuissa pojissa sitä kaivelee, vaikka vastapuolikin oli ihan rauhallisesti eikä juuri reagoinut jätkän uhitteluihin. Lähinnä katsoivat kai että voi mikä hölmö mesoava kakara. Kaikkea muuta kuin rauhaisa jutteluhetki siis, ja vielä kun siinä vieressä sopivasti oli latu ja Arttukin sai vouhkattavaa kun joku pappa lyhyttä rinkiä sivakoi ohitsemme useemminkin, niin katsottiin paremmaksi jatkaa matkaa kaikki tahoillemme. Meinasin välillä olla ihan solmussa remmien kanssa kun toinen kouhkasi toisaalle ja toinen toisaalle ja välillä vähän toisinkinpäin.
Tämän aamun pikapissatuksella nähtiin käppänäduo, uros ja narttu. Aika ajoin nähdään tämä pariskunta joten ei ihan vieraita tapauksia nämäkään. Kovasti ja äänekkäästi pienemmät yritti pitää isot snautserit kurissa, eivät usko ettei nämä niiden komenteluja usko, ihan leikkinä ottavat. Molemmille kun käppänöiden tavat on tuttuja. Arttu nyt oli taas kuin ei niitä huomaisikaan, aikuinen järkevästi (silloin tällöin) käyttäytyvä herrasmies kun on, ylväänä vain seisoi paikallaan. Iivari sen sijaan tuttuun tapaansa pelleili ja kiusasi pienempiään, hyppi, pomppi ja heitti takapuoltansa niitä kohti ja esitti kaikki muutkin mahdolliset leikkiinkutsutemppunsa. Eivät vaan käppänät suostuneet ymmärtämään Iipan hyvää tarkoittavia eleitä, tälläkään kertaa.
Flunssa meni ohi, tilalle sain päänsäryn. Koko viikonlopun ilkeästi jomottanu ohimoita ja takaraivoa enempi ja vähempi. Päänsärky harvoin vaivaa enkä yleensäkään harrasta lääkkeitä eikä niitä meillä varastossa ole, mutta nyt kun tätä on jatkunu jo parisen päivää päätin että jonkun sorttista troppia on saatava. Siispä tänään aamulenkin jälkeen suuntana apteekki, päivystävä sellainen. Vaan eipäs ollut auki päivystävä vielä vaille kymmenen. Mikä ihmeen päivystävä se sellanen on?
Piti siis turvautua kikkakakkoseen ja kaupasta hakea toisenlaista lääkettä, tummaa suklaata. Jälkkäriksi sitä tuli nautittua arviolta sopivan kokoinen annostus kaffen kera, vähän tuo helpotti, muttei jomotus vieläkään kokonaan poissa ole. Vaatinee toisen annoksen...
Olen koko viikonlopun yrittänyt kaikin tavoin jumpata, rentouttaa ja venytellä niskoja ja hartioita kun sieltä tämä varmaan osaksi juontaa. Iivarin mielestä vaan lattialla ei turhia loikoilla oli tarkoitus mikä tahansa, herra tulee siihen siihen örisemään ja 'auttamaan', parta naamalla ja tassulla päästä krupsuttaen. Arttukin jossain vaiheessa yleensä tulee hommaan mukaan - yritä siinä nyt sitten rentoutua:=)
Hyvää alkavaa viikkoa, katsotaan mihin asti kevät ensi viikonloppun mennessä on edennyt, vai mennäänkö takapakkia! Mutta eikös sitä niin sanota että uusi lumi on vanhan surma?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti