Hörpin tässä vasta aamukahveja. Enkä suinkaan sen takia että olisi nukuttu pitempään, vaan päinvastoin. Heräsin kuuden jälkeen, oli jo aivan valoisaa ja kun ei nukuttanut niin haukkasin pikaisesti aamupalaa, pistettiin vermeet ylle ja lähettiin ulkoilemaan. Taisi vähän pojatkin olla ihmeissään kun pääsivät heti pitkälle lenkille eikä tehtykään vaan tavanomaista pikapissatusta. Ja ne nyt ei näissä asioissa vastaan hangoittele, aina ovat valmiina kaikkeen kivaan.
Aivan mielettömän ihana sunnuntaiaamu! Pakkasasteita ehkä yksi tai kaksi, aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja eilen satanut räntä oli tamppaantunut tien pintaan niin ettei pahemmin ollut liukastakaan. Eikä ketään missään. Pari koiraa ja muutama sauvakävelijä ja joitakin autoja tuli parin tunnin aikana vastaan eli täysin omassa rauhassa saatiin tassutella. Niin, paitsi että alkumatkasta parit editsemme tien yli kirmaavat oravat meinasivat saada mut pyllylleni kun koirat yritti niitä jahtaamaan lähteä. Onneksi kuitenkin pysyin pystyssä ja tilanne rauhottui kun oravat jäivät puuhun eikä tullut enää meitä kiusaamaan:)
Juoksuvyö oli kyllä kannattava ostos. Muutenkin mutta eritoten mun hartioille. Vuosien istumatyö päätteen edessä pistää ne jumittamaan välillä oikeen kunnolla. Toki liikunta hyvää tekee, mutta ei välttämättä kahden remmin kanssa, jännitettyähän siinä tulee vaistomaisesti enempi vähempi (varsinkin kun omistaa koirat jotka eivät pelkästään vierellä kävele...). Nyt kun saa mennä kädet vapaina ja niitä voi rennosti heilutella, niin nyt jo huomaan ettei ole normaalia pingotuksen tunnetta harteissa ja niskassa. Ja kyllähän tuossa vauhtiakin saa erilailla, niin minä kuin koiratkin. Kunhan vielä saadaan sulat tiet niin voi ja uskaltaa mennä vieläkin lujempaa.
Iivarihan oli vasta toista kertaa juoksuvyön kera lenkillä. Juniori on tosi hienosti oitis oppinut lukemaan kropan liikkeitä, esim. kun hiljennän tahtia se reagoi heti ja katsoo taakseen kuin ilmoittaakseen että ok. Mitään ei tarvitse sanoa. Kulkee muutenkin koko ajan remmi löysällä (paitsi kun hyvä haju yllättää). Arttu sen sijaan, hohhoijjaa, se vaan paahtaa menemään nelivedolla eikä tarkkaile eikä lue liikkeistä että miten kovaa pitäisi mennä. Sen mielestä maximinopeus on se ainoa ja oikea, eikä se nyt ole välttis homman tarkoitus että koko ajan mennään sata lasissa. Kyllähän Arttu komentoja kuuntelee, mutta olisihan se helpompaa jos ei tarviisi suutansa avata vauhdin hiljentämiseksi tai paljon muutenkaan. Välillä kun yritin juosta, molemmat intoutui hirmuiseen riekkumiseen ja vouhkaamiseen. Mutta hauskaa oli ja eiköhän tuo yhteispeli tuosta vielä kehity. Josko sitä vihdoin viimein osaisin opettaa Artunkin kuuntelemaan muutakin kuin sanoja, ja vähän sitä malttiakin... Ja ehdottomasti jatkossa täytyy laittaa pojille valjaat päälle. Nyt vaan lähettiin niin sukkelaan etten malttanu ruveta niitä säätelemään.
Nyt on pyykit laitettu koneeseen, ylimääräiset mustat karvapallukat pyyhkästy lattioilta pyöreksimästä, pojat aamumuonan jälkeen lepäilemässä ja pitkä päivä vielä edessä. Taidan ryhtyä valmistelemaan päiväruokaa, ja kunnon aamiainenkin on mulla vielä syömättä. Sitten sitä varmaan voikin taas lähteä maaliskuun talvisesta säästä nauttimaan:=)
Latupartio oli valmiina, mutta ladunkäyttäjät ei vielä hereillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti