Näköjään sitä jonkunmoinen sisäinen kello toimii ja vuosien kokemuksella roppa ohjelmoinu ittesä valmistautumaan herätykseen. Vaikka oli vielä pimeetä, havahduin itekseni unesta ja alkoi tuntua jotenki oudolta, ihan kuin jotain puuttuisi. Pikanen ponkasu sängystä ylös, ja vilkasu kelloon osotti oudot tuntemukset todeksi. Puhelimen olisi pitäny soittaa herätysmelodiansa puoli tuntia aiemmin. Sehän se oli se aamun puuttuva pala. Olin illalla puhelinta sammuttaessa jotenkin vahingossa onnistunut hiplaamaan herätyksen pois päältä. Sormet on välistä vikkelämmät kuin ajatus. Joka puolestaan ei läheskään aina ole mukana hommissa.
Haipakkaa kun suoritin aamuaskareet niin töihin ehdin just sillon ku normaalistikin. Edes koirat ei kärsiny, vaan saivat ihan normaalin pituisen lenkityksen. Että kyllä sitä nopeemminkin selviää kun tarvis on. En vaan tykkää tunteesta että tarvii aamusin pelata minuuttipeliä. Siksi viritän mieluummin herätyksen muutamaa hetkeä aikaisemmaksi. Saa rauhassa heräillä eikä heti aamutuimaan ole tulen tunne persauksissa.
Muutenka ei nyt mene ihan putkeen. Lonkan pirulainen on taas päivänä parina muistutellu itestään. Ikävällä tavalla. Kolottaa ja kävely on ajoin lievästi sanottuna tuskallista. Vähänki pitemmän istumarupeaman jälkeen ei meinaa päästä liikkeelle sutjakkaasti. Siinä ohessa sitte reittäkin kramppaa, ja polvia, ja alaselkää ja … ja… No kyllä kai se kramppaa sieltä ja täältä ja koko rangassa tuntuu jäykkyyttä kun kipua vältellen kävelee omituisesti klonkaten ja roppaa kiertäen ja vääntäen.
Poikkesin töistä tullessa apoteekissa tulehduskipulääkkeitä hakemassa ja nappasin yhden piltsun heti kotio päästyä. Nyt on pahin kipu hellittäny mutta 'tuntuuhan' se lonkka. Ei onneksi ole ihan yhtä paha enää.
Pillerin ja sisun voimalla tehtiin kuiteskin ihan kivan mittanen lenkki. Eilen jäi vajavaiseksi ja oli siitä jo vähän huono omatunto. Joten nyt oli pakko purra hammasta yhteen ja tallustella partojen peesissä. Kovaa vauhtia ei pidetty, maltoin kerrankin antaa häiskien haistella mielin määrin.
Olis pitäny parratki tänään pestä, vaan en viitti turhia rasittaa paikkojani kun pesuasento ei ole mikään ergonomisesti suositeltava. Katellaan pari päivää, ehkä tämä menee ohi. Ennen on ainaki menny. Toivottavasti viikonloppuna pystyy ja jaksaa sekä kuntoilla että pestä koiruuksia.
Voi olla että lonkka vähän napsahti eilissä aamuna kun aamuäreänä aamuäreitä poikia jouduin vähän lujempaa palauttamaan ruotuun. Vastaantuleva koirahan siihen oli syynä. Tai ei se edes ehtinyt vastaan tulla, kaukaa se nähtiin ja se kääntyi paljon ennen meitä sivutielle. En tajua miksi (no mitenkas näistä snautserien aivoituksista selkoa aina ottaskaan) Arttu nyt siitä veti isot kilarit. Mutta joka tapauksessa vanhemmalle herralle se oli liikaa ja räsähti Iivarille. Jonka piti vastata samalla mitalla takasin. Tilanne jäi vielä Iivarille sen verran päälle että kun matkaa jatkettiin, se kyräili Arttua ja oli valmis vastaamaan jos vanhempansa olisi antanu vähääkään aihetta. Ei onneksi antanut. Kunnialla ja hiljaa päästiin kotiin. Välillä joutuivat räyhähenget tiukemmassa kurinpalautuksessa vierellä kävelemään, välillä saivat luvan tonkia tienvieruksia.
Ah, mä sitten nautin noista rennoista aamulenkeistä:=)
Armas lonkkani ilmoittaa nyt että päivän liikunnat ja istunnot riittää. Siispä siirryn vaaka-asentoon. Jahka ensin olen antanu pojille iltaraksunsa ja tehny itelleki jotakin pientä palasta. Sitten hetki telkkarin ääressä ja unten maille. Nyt on herätys viritettynä joten huomenna ei ainakaan pommiin nukuta. Mitä muuta torstaipäivä tuo tullessaan, se jääpi nähtäväksi:)
Pojat sai raksunsa
PS: olen mielessäni luvannut etten enää pimeydestä ja talvettomuudesta valita mutta en voi sille mitään että kun katson seinäkalenterin marraskuun kuvaa jossa on kaunis talvinen maisema lumisine puineen, on hiukka ikävä... voih ja voih...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti