sunnuntai 16. elokuuta 2015

Juhlavaa tunnelmaa

Aurinkoinen viikonloppu takana, paljon vilinää ja vipinää, mutta juhlahumun keskellä ja välissä myös rauhoittumista ja rentoilua eli viikonlopun teema voisi olla Sibelius - sorsat - snautseri. Sorsat saivat herramme snautserin menemään jopa vähän syvemmälle veteen. Ihan kastui mahakarvat.




Ohjelmakuva kopioitu Sykettä & Sinfoniaa FB sivulta

Kuvia perjantai-illan avajaisista








Snautseri hauskasti aina viihtyy väenpaljoudessa ja ihmisvilinässä, varsinkin kun välillä käveltiin rannassa juomassa, mutta aika oli lähteä kotiin sitten kun alkoi seniorin pää roikkua - se kun tietää vain turhautumista, mutta lauantaina uusi aamu ja heti aamupäivällä sitten jatkettiin ja suunnattiin Jannelle, ja siitä rantaan vaikka siellä ei mitään tapahtumia vielä ollutkaan, paitsi ne yllä mainitut sorsat...






 
Välillä kotona käynti huoltohommissa ja hieman lepuuttelemassa, sitten taas rantapuistoon kuuntelemaan Sibeliuksen tyttärentyttärenpoikaa Lauri Porria ja Varumiessoittokunnan Show Bandin konserttia. Meniköhän bändin nimi oikein ulkomuistista. Ja kyllä oli hyvä meininki! Koko ohjelma, mutta Porrin sovitus Finlandiasta sai kyllä kylmät väreet selkäpiihin. Ihan huippua.








Hienosti oli juhlat järjestetty, varmasti jokaiselle jotakin eikä kaikkeen jaksanut edes osallistua ja kun sääkin suosi niin mikäs oli juhliessa. Ainutkertainen tapahtuma. Järjestelytoimikunnalle isot aplodit, siinä ei ihan muutama päivä ole riittänyt tuon kaiken kasaamisessa. Vuoden verran ovat ahkeroineet. Näin muistaisi rannassa tapaamani naapurin kertoneen, joka valjastettu hommaan kaupungin puolelta. Harvoin taitaa olla noin paljon kaupunkilaisia liikkeellä. Tunnelma oli hyväntuulisen hilpeä ja rento joka puolella. Siis yksinkertaisesti, laulun sanoin meillä kaikilla oli nii-in mukavaa....

Ei kommentteja: