Pyhäinpäivä alkanut rauhallisesti. Tosin Iivarin herätys klo 7.30 ei niin rauhallinen ollut. Kun huomasi että raotan silmiäni, hyppäsi päälle ja alkoi ruopia peittoa tassullaan ja antamaan partapusuja. Artun huomenet on aina huomattavasti rauhallisempia, se mahallaan ryömii vierelle ja painaa pään mun tyynylle.
Pissalle lähtö vaati hieman herrojen ojennusta kun naapurin tytöt, joilla taitaa olla juoksuiset päivät menossa näiden reaktioista päätellen, oli just tullu omalta aamupissareissultansa, ja neitokaisten tuoksut leijaili rappukäytävässä. Sehän sai meidän jätkiin vauhtia, mitä kyllä ei lisää tarvittaisi kun ulosmenossa ei koskaan muutenkaan hidastella. Tassut sutien ja vikisten olivat rappuun lähdössä. Parisen kertaa palattiin sisälle rauhottumaan. Ja sehän tepsi. Pojat tajusi että soheltamalla ei pissalle pääse. Tosin alhaalla alkoi taas veto kohti ulko-ovea. Toimiva keino, mutta saisi varata aika paljon ylimääräistä aikaa jos haluisi jokaisen kohelluksen korjata palaamalla kotiin. Joten arkiaamuina sen antaa anteeksi... :(
Poikien syötyä aamupalat napsasin kannuskynnet lyhkäsiksi. Tai ei lyhkäsiksi, mutta lyhkäsemmiksi. Miten tuo homma on aina vaan mulle sellanen inhotus, pääsee kynnet luvattoman pitkiksi. Vaikka pojat antaa operaation ihan hyvin suorittaa, multa se vaatii oman mielen tsemppausta että saan tehdyksi. Pitäs ostaa uudet leikkuritkin kohtapuoleen, kaikki vanhat alkaa olla kait aika tylsiä.
Iivari aloitti aamulehden lukemisen, minä taidan juoda toisen mukillisen kahvia vielä ja sitten lähdetään lenkille. Pitkälle sellaiselle. Hyvin nukutun yön jälkeen ei paikkoja kolota ja kelikin tuntuisi olevan ihan passeli. Pilvistä on, mutta ei sada, ainakaan vielä.
Rauhaisaa pyhäinpäivää!
lauantai 5. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
Viikonloppua kohti
Nopeastipa se tämäkin viikko hurahti ohi. Ihanaa:=)
Lämmintä näköjäns lupailevat sääksi viikonlopun viettoon. Toivotaan ettei sada, ainakaan koko aikaa, niin voisi viettää ulkoillen päivät. Edes vähän enemmän päivänvalossa mitä iltasin, vaikka pilvistä oliskin. Miten tuntuu että siitä on jo aikaa vaikka kuinka kun viimeksi on reippailtu oikeen ajan kanssa.
Lonkkakin kun on nyt paljon parempi kuin eilen, jippii, niin ei pitäisi olla estettä kuntoilulle. Vähän se vielä ’tuntuu’, muttei kipeästi enää eikä tarvii kroppaa venkoilla ja vääntää kun kävelee. Pillereissä taitaa olla voimaa. Yleensä en niitä harrasta kun luotan säryn luonnollisiin poistokeinoihin; uni, lepo, liikunta. Tämä vaiva vaan tuntu olevan sellanen että siihen oli pakko kokeilla jotain järeempää asetta. Ja auttohan se.
Aamulenkillä sain hätäsesti komennettua pojat pois kun olivat hyökkimässä keskelle pyörätietä kumottuun maksalaatikkoon. Lähes kokonaiseen sellaseen! Käväsi mielessä että noinko se olis vahingossa keltään siihen pudonnu… Olin nimittäin just ennen lenkille lähtöä lukenut aamun lehdestä jälleen jutun tienposkeen heitetyistä myrkytetyistä lihanpaloista, niin käväsi mielessä että miksi se maksis siinä törötti. Keravalta on löytyny lasinpalasilla höystettyjä syöttejä. Onhan tästä ollu juttua pitkin syksyä, eikä varmaan vaan tällä suunnalla, vaan muuallakin päin maata.
Onneksi tämä herkkukasa oli näkyvillä ja ehdin kieltää ennenku jätkät pääsi kimppuun. Jos olisi ollu heinikossa niin olisi voinu olla herkkuhetket naustereilla. Mahdotonhan tuolla sysipimeessä on vahtia mitä ne siellä pöpelikössä touhuaa. Nuuskuttavatko vaan vai napsivatko kitoihinsa jotain. Onneakin tarvitaan koiran ulkoilutuksessa tänä päivänä jotta hengissä kotio selvitään. Vai pitäskös tässä ruveta kuonokoppia pitämään? Vai kieltää nuuskuttamiset tykkänään? Ei kiva sekään.
Miten idiootteja ihmiset voi olla? Ihanko oikeesti ne uskoo että koirat ja muut elukat häviää maan päältä jos kylvää myrkkyä tienposkeen?! Pistää kyllä niin vihaksi ettei ole painokelpoista mitä moisista hörhöistä aattelen.
Näyttää kotikaupunki päättäneen luopua koiraverosta ensi vuodesta lähtien. Vihdoinkin. Johan lähes kaikki muut kunnat on aikapäiviä sitte luopunu sen perimisestä. Eipä tuo iso raha ollu, 50/parta vuodessa, mutta harmittihan sitäkään pulittaa kun ei sille mitään vastinetta ole saanu. Paitsi ehkä pari uutta roskista jonkun tien varteen, jos sitäkään. Muistan muuten ajan jolloin koira(t) piti ilmottaa veroilmoituksessa ja koirat verotettiin sen kautta yhdessä tulojen ja omaisuuden kanssa. Noh, omaisuuttahan se on koirakin:)
Tässä tämän illan turinat, viikonloppuna snautserien hommeleista lisää.
Iloista viikonloppua!!
Lämmintä näköjäns lupailevat sääksi viikonlopun viettoon. Toivotaan ettei sada, ainakaan koko aikaa, niin voisi viettää ulkoillen päivät. Edes vähän enemmän päivänvalossa mitä iltasin, vaikka pilvistä oliskin. Miten tuntuu että siitä on jo aikaa vaikka kuinka kun viimeksi on reippailtu oikeen ajan kanssa.
Lonkkakin kun on nyt paljon parempi kuin eilen, jippii, niin ei pitäisi olla estettä kuntoilulle. Vähän se vielä ’tuntuu’, muttei kipeästi enää eikä tarvii kroppaa venkoilla ja vääntää kun kävelee. Pillereissä taitaa olla voimaa. Yleensä en niitä harrasta kun luotan säryn luonnollisiin poistokeinoihin; uni, lepo, liikunta. Tämä vaiva vaan tuntu olevan sellanen että siihen oli pakko kokeilla jotain järeempää asetta. Ja auttohan se.
Aamulenkillä sain hätäsesti komennettua pojat pois kun olivat hyökkimässä keskelle pyörätietä kumottuun maksalaatikkoon. Lähes kokonaiseen sellaseen! Käväsi mielessä että noinko se olis vahingossa keltään siihen pudonnu… Olin nimittäin just ennen lenkille lähtöä lukenut aamun lehdestä jälleen jutun tienposkeen heitetyistä myrkytetyistä lihanpaloista, niin käväsi mielessä että miksi se maksis siinä törötti. Keravalta on löytyny lasinpalasilla höystettyjä syöttejä. Onhan tästä ollu juttua pitkin syksyä, eikä varmaan vaan tällä suunnalla, vaan muuallakin päin maata.
Onneksi tämä herkkukasa oli näkyvillä ja ehdin kieltää ennenku jätkät pääsi kimppuun. Jos olisi ollu heinikossa niin olisi voinu olla herkkuhetket naustereilla. Mahdotonhan tuolla sysipimeessä on vahtia mitä ne siellä pöpelikössä touhuaa. Nuuskuttavatko vaan vai napsivatko kitoihinsa jotain. Onneakin tarvitaan koiran ulkoilutuksessa tänä päivänä jotta hengissä kotio selvitään. Vai pitäskös tässä ruveta kuonokoppia pitämään? Vai kieltää nuuskuttamiset tykkänään? Ei kiva sekään.
Miten idiootteja ihmiset voi olla? Ihanko oikeesti ne uskoo että koirat ja muut elukat häviää maan päältä jos kylvää myrkkyä tienposkeen?! Pistää kyllä niin vihaksi ettei ole painokelpoista mitä moisista hörhöistä aattelen.
Näyttää kotikaupunki päättäneen luopua koiraverosta ensi vuodesta lähtien. Vihdoinkin. Johan lähes kaikki muut kunnat on aikapäiviä sitte luopunu sen perimisestä. Eipä tuo iso raha ollu, 50/parta vuodessa, mutta harmittihan sitäkään pulittaa kun ei sille mitään vastinetta ole saanu. Paitsi ehkä pari uutta roskista jonkun tien varteen, jos sitäkään. Muistan muuten ajan jolloin koira(t) piti ilmottaa veroilmoituksessa ja koirat verotettiin sen kautta yhdessä tulojen ja omaisuuden kanssa. Noh, omaisuuttahan se on koirakin:)
Tässä tämän illan turinat, viikonloppuna snautserien hommeleista lisää.
Iloista viikonloppua!!
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Voivoi
Vauhdikkaasti alkoi tämä päivä. Nukuin pommiin. Puolisen tuntia vain, mutta se riitti hienosti sekavaan aamutunnelmaan ja koko päivän kestäneeseen hömelöön oloon.
Näköjään sitä jonkunmoinen sisäinen kello toimii ja vuosien kokemuksella roppa ohjelmoinu ittesä valmistautumaan herätykseen. Vaikka oli vielä pimeetä, havahduin itekseni unesta ja alkoi tuntua jotenki oudolta, ihan kuin jotain puuttuisi. Pikanen ponkasu sängystä ylös, ja vilkasu kelloon osotti oudot tuntemukset todeksi. Puhelimen olisi pitäny soittaa herätysmelodiansa puoli tuntia aiemmin. Sehän se oli se aamun puuttuva pala. Olin illalla puhelinta sammuttaessa jotenkin vahingossa onnistunut hiplaamaan herätyksen pois päältä. Sormet on välistä vikkelämmät kuin ajatus. Joka puolestaan ei läheskään aina ole mukana hommissa.
Haipakkaa kun suoritin aamuaskareet niin töihin ehdin just sillon ku normaalistikin. Edes koirat ei kärsiny, vaan saivat ihan normaalin pituisen lenkityksen. Että kyllä sitä nopeemminkin selviää kun tarvis on. En vaan tykkää tunteesta että tarvii aamusin pelata minuuttipeliä. Siksi viritän mieluummin herätyksen muutamaa hetkeä aikaisemmaksi. Saa rauhassa heräillä eikä heti aamutuimaan ole tulen tunne persauksissa.
Muutenka ei nyt mene ihan putkeen. Lonkan pirulainen on taas päivänä parina muistutellu itestään. Ikävällä tavalla. Kolottaa ja kävely on ajoin lievästi sanottuna tuskallista. Vähänki pitemmän istumarupeaman jälkeen ei meinaa päästä liikkeelle sutjakkaasti. Siinä ohessa sitte reittäkin kramppaa, ja polvia, ja alaselkää ja … ja… No kyllä kai se kramppaa sieltä ja täältä ja koko rangassa tuntuu jäykkyyttä kun kipua vältellen kävelee omituisesti klonkaten ja roppaa kiertäen ja vääntäen.
Poikkesin töistä tullessa apoteekissa tulehduskipulääkkeitä hakemassa ja nappasin yhden piltsun heti kotio päästyä. Nyt on pahin kipu hellittäny mutta 'tuntuuhan' se lonkka. Ei onneksi ole ihan yhtä paha enää.
Pillerin ja sisun voimalla tehtiin kuiteskin ihan kivan mittanen lenkki. Eilen jäi vajavaiseksi ja oli siitä jo vähän huono omatunto. Joten nyt oli pakko purra hammasta yhteen ja tallustella partojen peesissä. Kovaa vauhtia ei pidetty, maltoin kerrankin antaa häiskien haistella mielin määrin.
Olis pitäny parratki tänään pestä, vaan en viitti turhia rasittaa paikkojani kun pesuasento ei ole mikään ergonomisesti suositeltava. Katellaan pari päivää, ehkä tämä menee ohi. Ennen on ainaki menny. Toivottavasti viikonloppuna pystyy ja jaksaa sekä kuntoilla että pestä koiruuksia.
Voi olla että lonkka vähän napsahti eilissä aamuna kun aamuäreänä aamuäreitä poikia jouduin vähän lujempaa palauttamaan ruotuun. Vastaantuleva koirahan siihen oli syynä. Tai ei se edes ehtinyt vastaan tulla, kaukaa se nähtiin ja se kääntyi paljon ennen meitä sivutielle. En tajua miksi (no mitenkas näistä snautserien aivoituksista selkoa aina ottaskaan) Arttu nyt siitä veti isot kilarit. Mutta joka tapauksessa vanhemmalle herralle se oli liikaa ja räsähti Iivarille. Jonka piti vastata samalla mitalla takasin. Tilanne jäi vielä Iivarille sen verran päälle että kun matkaa jatkettiin, se kyräili Arttua ja oli valmis vastaamaan jos vanhempansa olisi antanu vähääkään aihetta. Ei onneksi antanut. Kunnialla ja hiljaa päästiin kotiin. Välillä joutuivat räyhähenget tiukemmassa kurinpalautuksessa vierellä kävelemään, välillä saivat luvan tonkia tienvieruksia.
Ah, mä sitten nautin noista rennoista aamulenkeistä:=)
Armas lonkkani ilmoittaa nyt että päivän liikunnat ja istunnot riittää. Siispä siirryn vaaka-asentoon. Jahka ensin olen antanu pojille iltaraksunsa ja tehny itelleki jotakin pientä palasta. Sitten hetki telkkarin ääressä ja unten maille. Nyt on herätys viritettynä joten huomenna ei ainakaan pommiin nukuta. Mitä muuta torstaipäivä tuo tullessaan, se jääpi nähtäväksi:)
PS: olen mielessäni luvannut etten enää pimeydestä ja talvettomuudesta valita mutta en voi sille mitään että kun katson seinäkalenterin marraskuun kuvaa jossa on kaunis talvinen maisema lumisine puineen, on hiukka ikävä... voih ja voih...
Näköjään sitä jonkunmoinen sisäinen kello toimii ja vuosien kokemuksella roppa ohjelmoinu ittesä valmistautumaan herätykseen. Vaikka oli vielä pimeetä, havahduin itekseni unesta ja alkoi tuntua jotenki oudolta, ihan kuin jotain puuttuisi. Pikanen ponkasu sängystä ylös, ja vilkasu kelloon osotti oudot tuntemukset todeksi. Puhelimen olisi pitäny soittaa herätysmelodiansa puoli tuntia aiemmin. Sehän se oli se aamun puuttuva pala. Olin illalla puhelinta sammuttaessa jotenkin vahingossa onnistunut hiplaamaan herätyksen pois päältä. Sormet on välistä vikkelämmät kuin ajatus. Joka puolestaan ei läheskään aina ole mukana hommissa.
Haipakkaa kun suoritin aamuaskareet niin töihin ehdin just sillon ku normaalistikin. Edes koirat ei kärsiny, vaan saivat ihan normaalin pituisen lenkityksen. Että kyllä sitä nopeemminkin selviää kun tarvis on. En vaan tykkää tunteesta että tarvii aamusin pelata minuuttipeliä. Siksi viritän mieluummin herätyksen muutamaa hetkeä aikaisemmaksi. Saa rauhassa heräillä eikä heti aamutuimaan ole tulen tunne persauksissa.
Muutenka ei nyt mene ihan putkeen. Lonkan pirulainen on taas päivänä parina muistutellu itestään. Ikävällä tavalla. Kolottaa ja kävely on ajoin lievästi sanottuna tuskallista. Vähänki pitemmän istumarupeaman jälkeen ei meinaa päästä liikkeelle sutjakkaasti. Siinä ohessa sitte reittäkin kramppaa, ja polvia, ja alaselkää ja … ja… No kyllä kai se kramppaa sieltä ja täältä ja koko rangassa tuntuu jäykkyyttä kun kipua vältellen kävelee omituisesti klonkaten ja roppaa kiertäen ja vääntäen.
Poikkesin töistä tullessa apoteekissa tulehduskipulääkkeitä hakemassa ja nappasin yhden piltsun heti kotio päästyä. Nyt on pahin kipu hellittäny mutta 'tuntuuhan' se lonkka. Ei onneksi ole ihan yhtä paha enää.
Pillerin ja sisun voimalla tehtiin kuiteskin ihan kivan mittanen lenkki. Eilen jäi vajavaiseksi ja oli siitä jo vähän huono omatunto. Joten nyt oli pakko purra hammasta yhteen ja tallustella partojen peesissä. Kovaa vauhtia ei pidetty, maltoin kerrankin antaa häiskien haistella mielin määrin.
Olis pitäny parratki tänään pestä, vaan en viitti turhia rasittaa paikkojani kun pesuasento ei ole mikään ergonomisesti suositeltava. Katellaan pari päivää, ehkä tämä menee ohi. Ennen on ainaki menny. Toivottavasti viikonloppuna pystyy ja jaksaa sekä kuntoilla että pestä koiruuksia.
Voi olla että lonkka vähän napsahti eilissä aamuna kun aamuäreänä aamuäreitä poikia jouduin vähän lujempaa palauttamaan ruotuun. Vastaantuleva koirahan siihen oli syynä. Tai ei se edes ehtinyt vastaan tulla, kaukaa se nähtiin ja se kääntyi paljon ennen meitä sivutielle. En tajua miksi (no mitenkas näistä snautserien aivoituksista selkoa aina ottaskaan) Arttu nyt siitä veti isot kilarit. Mutta joka tapauksessa vanhemmalle herralle se oli liikaa ja räsähti Iivarille. Jonka piti vastata samalla mitalla takasin. Tilanne jäi vielä Iivarille sen verran päälle että kun matkaa jatkettiin, se kyräili Arttua ja oli valmis vastaamaan jos vanhempansa olisi antanu vähääkään aihetta. Ei onneksi antanut. Kunnialla ja hiljaa päästiin kotiin. Välillä joutuivat räyhähenget tiukemmassa kurinpalautuksessa vierellä kävelemään, välillä saivat luvan tonkia tienvieruksia.
Ah, mä sitten nautin noista rennoista aamulenkeistä:=)
Armas lonkkani ilmoittaa nyt että päivän liikunnat ja istunnot riittää. Siispä siirryn vaaka-asentoon. Jahka ensin olen antanu pojille iltaraksunsa ja tehny itelleki jotakin pientä palasta. Sitten hetki telkkarin ääressä ja unten maille. Nyt on herätys viritettynä joten huomenna ei ainakaan pommiin nukuta. Mitä muuta torstaipäivä tuo tullessaan, se jääpi nähtäväksi:)
Pojat sai raksunsa
PS: olen mielessäni luvannut etten enää pimeydestä ja talvettomuudesta valita mutta en voi sille mitään että kun katson seinäkalenterin marraskuun kuvaa jossa on kaunis talvinen maisema lumisine puineen, on hiukka ikävä... voih ja voih...
maanantai 31. lokakuuta 2011
Artunpäivä ja pimeyden vaarat
31. lokakuuta Artun nimppari."
Aikamoinen karhun köriläs tuo Arska onkin. Välillä mörisee kuin karhu ja turkkinsa puolesta muotokin alkaa muistuttaa enempi karhua tai ainakin karhunpoikasta kuin snautseria. Vielä ei vaan taida olla ihan tarpeeksi kypsä nypittäväksi joten kasvatelkoot rauhassa kuontaloansa ennen talviputsia.
Heti töistä tultua nappasin koirat mukaan, pikapikapissatin ne, pistin autoon ja ajoin renkaanvaihtoon, minkä homman aikana tehtiin hiukkasen pitempi hätäapulenkki. Kotia ajettaessa poikettiin hakemaan Iivarille 15 kg ruokaa. Vähäksi aikaa taas riittää sen ruoka.
Muonitusten jälkeen vuorossa pitempi lenkki raikkaassa syysillassa. Taivas on pilvetön. Kuvittelenkohan vaan vai voiko olla mahdollista että pyörätiellä oli vähän mustaa jäätä? Siltä se tossun alla tuntui. Ei pahasti, vähän vain. Asteet kyllä on plussalla.
Nyt sopisi talven yllättää kun on siihen sopivat renkaat alla. Vaan mitä näyttää Forecan ennustus? Ainakin viikoksi etiäpäin lähemmäs kymmentä LÄMPÖastetta. Eli ei tietoakaan lumesta tai edes pienenpienestä pakkasesta. Pimeys ja kuratassut siis jatkukoot. Plaah. Höh.
Pimeys + puput + pupuviettiset snautserit on vaarallinen yhdistelmä. Eilen vääntyi vasemman käden ranne ja tänä aamuna oikean käden pikkurilli kun häiskät tempasi remmit oikosiksi pimeydessä loikkivan pitkäkorvan nähtyään. Näkivät penteleet sen ennemmin kuin minä. Pahemmin ei onneksi sattunut, vähän on hellänä. Nyt pitäisi jo muistaa varautua moisiin puskista viipottajiin.
Hitsi että välillä tuntuu niiin vaikeelta suorittaa joku rästihomma. Pienikin sellainen. Kuten vaikka autonpesu. Eilen kun olin lopettanu koneen ääressä kökkimisen, sain kuin sainkin aikaseksi viedä auton pesuun. Viimein, se kun tosissaan oli työlistalla jo edellisenä viikonloppuna, ja sitäkin edellisenä… Nyt kun sen sai vihdoin tehdyksi, hyvä mieli siitä tuli. Ei niinkään siitä että auto on taas, hetken, puhdas, vaan juurikin siitä että sainpas sen tehtyä. Pienestä ne arjen ilot tulee:)
Mikään ei muuten ole turhempaa kuin jonottaa autopesuun. Yleensä käyn pesussa sunnuntaiaamuisin, silloin ei ole jonoja ja voi ajaa suoraa halliin. Ei eilenkään tarvinnu kuin parin auton verran odottaa. Mutta silti. Turhautti. Auto vaan oli sennäkönen ettei hommasta voinu enää luistaa, pakko se oli jonottaa.
Kun auto oli putsplankissa, lähettiin Hilun ja koiruuksien kanssa kaverikoirakimppalenkille. Hyvässä seurassa pimeässäkin lenkki sujuu rattoisasti. Illan piristys.
Pitäsi vielä kattoa trimmikone kuntoon, putsata pahimmat pölyt pois kun on aika harvassa sen käyttö. Lupasin tutulle koekäyttöön jotta voi kokeilla käviskö koiriensa turkeille paremmin kuin omansa jossa ei isoja vaihtoteriä. Ei tarviisi 'sikaa säkissä' ostaa kun uuden hommaa.
Näin on viikko saatu aluilleen ja lokakuu lopuilleen. Huomenna herätään marraskuuhun.
Hyvää yötä!
Aikamoinen karhun köriläs tuo Arska onkin. Välillä mörisee kuin karhu ja turkkinsa puolesta muotokin alkaa muistuttaa enempi karhua tai ainakin karhunpoikasta kuin snautseria. Vielä ei vaan taida olla ihan tarpeeksi kypsä nypittäväksi joten kasvatelkoot rauhassa kuontaloansa ennen talviputsia.
Heti töistä tultua nappasin koirat mukaan, pikapikapissatin ne, pistin autoon ja ajoin renkaanvaihtoon, minkä homman aikana tehtiin hiukkasen pitempi hätäapulenkki. Kotia ajettaessa poikettiin hakemaan Iivarille 15 kg ruokaa. Vähäksi aikaa taas riittää sen ruoka.
Muonitusten jälkeen vuorossa pitempi lenkki raikkaassa syysillassa. Taivas on pilvetön. Kuvittelenkohan vaan vai voiko olla mahdollista että pyörätiellä oli vähän mustaa jäätä? Siltä se tossun alla tuntui. Ei pahasti, vähän vain. Asteet kyllä on plussalla.
Nyt sopisi talven yllättää kun on siihen sopivat renkaat alla. Vaan mitä näyttää Forecan ennustus? Ainakin viikoksi etiäpäin lähemmäs kymmentä LÄMPÖastetta. Eli ei tietoakaan lumesta tai edes pienenpienestä pakkasesta. Pimeys ja kuratassut siis jatkukoot. Plaah. Höh.
Pimeys + puput + pupuviettiset snautserit on vaarallinen yhdistelmä. Eilen vääntyi vasemman käden ranne ja tänä aamuna oikean käden pikkurilli kun häiskät tempasi remmit oikosiksi pimeydessä loikkivan pitkäkorvan nähtyään. Näkivät penteleet sen ennemmin kuin minä. Pahemmin ei onneksi sattunut, vähän on hellänä. Nyt pitäisi jo muistaa varautua moisiin puskista viipottajiin.
Hitsi että välillä tuntuu niiin vaikeelta suorittaa joku rästihomma. Pienikin sellainen. Kuten vaikka autonpesu. Eilen kun olin lopettanu koneen ääressä kökkimisen, sain kuin sainkin aikaseksi viedä auton pesuun. Viimein, se kun tosissaan oli työlistalla jo edellisenä viikonloppuna, ja sitäkin edellisenä… Nyt kun sen sai vihdoin tehdyksi, hyvä mieli siitä tuli. Ei niinkään siitä että auto on taas, hetken, puhdas, vaan juurikin siitä että sainpas sen tehtyä. Pienestä ne arjen ilot tulee:)
Mikään ei muuten ole turhempaa kuin jonottaa autopesuun. Yleensä käyn pesussa sunnuntaiaamuisin, silloin ei ole jonoja ja voi ajaa suoraa halliin. Ei eilenkään tarvinnu kuin parin auton verran odottaa. Mutta silti. Turhautti. Auto vaan oli sennäkönen ettei hommasta voinu enää luistaa, pakko se oli jonottaa.
Kun auto oli putsplankissa, lähettiin Hilun ja koiruuksien kanssa kaverikoirakimppalenkille. Hyvässä seurassa pimeässäkin lenkki sujuu rattoisasti. Illan piristys.
Pitäsi vielä kattoa trimmikone kuntoon, putsata pahimmat pölyt pois kun on aika harvassa sen käyttö. Lupasin tutulle koekäyttöön jotta voi kokeilla käviskö koiriensa turkeille paremmin kuin omansa jossa ei isoja vaihtoteriä. Ei tarviisi 'sikaa säkissä' ostaa kun uuden hommaa.
Näin on viikko saatu aluilleen ja lokakuu lopuilleen. Huomenna herätään marraskuuhun.
Hyvää yötä!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Missä olet talvi?
Kellon viisarit siirtyi viime yönä tunnin taaksepäin ja saatiin ylimääräinen tunti tähän päivään. Talviaikaa siis eletään, mutta missä on talvi? Lokakuu vaihtuu marraskuuksi huomisen jälkeen, ja asteita on lähemmäs kymmenen. Ei öisinkään ole ollu pakkasta. Toisaalta hyvä, kun ajelen vielä kesärenkailla, renkaanvaihto on huomenissa.Jotenkin sitä kaipaisi, kovasti, pientä pakkasta, vähän lunta, lumen narskunaa kengän alla... Saisi tulla lenkin jälkeen kotia eikä tarviis aina pyyhkiä kuraa kahdeksasta tassusta. Olisi vähän valoisampaa. Tai paljonkin valoisampaa. Ja puhtaampaa.
En ole ollu pahemmin ahdistukseen taipuvainen, mutta tottavie välillä alkaa ahistaa lähes ainainen pimeys, tihku, kostea ja hiekka ja kura ja kivet mitä tulee tassuissa ja tossuissa sisälle. Yhenaikasta imuroida, hetikohta on taas murusia jalkojen alla. Välillä tuntuu ettei saa mitään aikaseksi. Nytkin pitäisi mennä pesemään auto, mikä piti tehdä jo viikko sitten, en vaan saa lähettyä. Vaikka kivempi kai sekin olisi ollu tehdä valosan aikaan...
Samaan saamattomuuteen, jälleen kerran, listaan tämän blogitauonkin. Ei vain ole tullu mitään kirjotettua. Mutta onhan se kiva kuulla että meidän turinointia on kaivattu, ja että jotkut jopa vierotusoireita saavat kun ei uutta tekstiä ilmaannu:) Yritänpä parantaa tapani talviajan myötä ja loitontaa vierotusoireita.
Imuroinnista - en oikein ymmärrä tässä(kään) asiassa snautserin logiikkaa. Jos inhoaa, tai voisi kai sanoa pelkää, imuria, niin eikö olisi helpompaa pysyä kaukana imurista? Niinhän sitä luulisi, vaan niin ei toimi meidän Iivarin logiikka. Nuoriherrahan on pennusta asti suhtautunut imuriin erittäin karsastavasti. Ei tarvitse kuin siivouskaapin ovi avata niin jätkä poistuu pikapikaa takavasemmalle. Vaikka sieltä ottais vaan talouspaperirullan. Ja imuroidessa sitten, huoh, herra ei voi pysytellä toisaalla asuntoa kun toisaalla imuroin. Ei missään nimessä, vaan sen on tultava kurkkimaan ovelle, suhattava ja loikittava imurin ohi. Millon makkarin sängylle, mistä se sitten kuikuilee että mihin suuntaan suulake on menossa tai tulossa ja tarpeen vaatiessa loikkaa sitten sieltä jättihypyllä imurin ohi, ravaa koirahuoneeseen. Joka sitten taas olisi ihan toisessa suunnassa jos olkkaria ja makkaria imuroin ja siellä saisi olla rauhassa. Mutta ei, hetken päästä tulee sieltä taas, kurkkii ja kuikuilee ja panikoiden ohittaa imurin. Ja alottaa koko rallin uudestaan. Enää se ei onneksi ulvo ja ulise mennessään niinkuin penskana. Mutta hieman alkaa jossain vaiheessa hermostuttaa kun se tassut sutien suhaa eestaas ja panikoi. Koko imuroinnin ajan. Varsinainen extremelaji sille. Arttu sen sijaan ei hevillä imurin edestä poistu. Aluksi se on äiteen apumiehenä ja haukkuu ja näykkii suulaketta. Pian kuitenkin kyllästyy ja käy maate. Ja siitähän sitä ei sitte ihan heti pyynnöstä siirrytä, mulkaisee vaan että senkus imuroit, mää oon tässä. Laiskasti ja hieman loukkaantuneena katsoo sitten olevansa pakotettu siirtymään kun suulake käy tassuihin kiinni.
Pupuja, vai mitä lie rusakoita, on yhtäkkiä taas ilmestyny maisemiin. Yhtenäkin aamuna siihen asti rento ja kiva lenkki sai yllättävän käänteen kun pikkutieltä ponkasi kaksi jänöä eteen ja kääntyvätpä pomppimaan vielä meitä kohti, paitsi että aika pian mustaparrat nähtyään kääntyvät vastakkaiseen suuntaan. Siinä oli taas remmeissä pitelemistä kun snautserit yritti perään rynnätä. Alkulenkin rentous äiteellä oli tipotiessään ja loppumatka yritettiin kulkea hyvässä järjestyksessä ja komennon alla. Mutta koirien korvat oli tipotiessään ja päät kääntyili ympäriinsä pupuja bongatakseen eivätkä kuullu yhtään mitään muuta eikä mikään sana yltäny tajuntaan asti.Tänä viikonloppuna ei kamalan pitkiä lenkkejä ole tehty. Ei sen puoleen, kelit on ollut kyllä ihan suotusia, eilenkin kiva aurinkoinen päivä. Mulla vaan jostain syystä tahtoo jalat rempata ja reisistä kramppaa eikä kävely tunnu kivalta. Ostin joku aika sitten uudet kengät. Alkuun ne vähän painoi, niiku mulla aina uudet kengät, oli ne millaset tahansa. Sitten ne olevinaan pehmeni, mutta nyt joku pirun sauma taas painaa, ja pahimmoilleen vielä vaivasenluun kohdalla. Ja sekös tuntuu ilkeältä. No, eiköhän se pian taas tokene. Tilasin sitä paitsi icebugit talveksi. Niitä olen kuullu kehuttavan ja päätin hyvissä ajoin varautua liukkaisiin keleihin. Joten senkin vuoksi saisi talvi tulla.
Eilen illalla käytiin Pirjoa ja Pimua treffaamassa. Iivari yritti vähän Pimua kosiskella ja tepasteli sen edessä kroppaansa esitellen, mutta ei tehonnut Pimuun 10,5 vee nuoren miehen esittelyt:)
Hyvä ruoka, parempi mieli. Perjantaina Iivarin inhoaman imurointi-illan päätteeksi pojat autto tekemään pizzaa.
Hyvin näytti kaikille maittavan, mutta on sitä vielä tämän illan iltapalaksikin jäljellä. Vaikka olikin vähän sellanen parin reseptin sekotus, pizzapohjalla mehevän kinkkupiirakan täyte.Viime viikonloppuna hommasi pari uutta mattoa, keittiöön ja olkkariin. Tuli syyslomalla raivausinnossa heitettyä roskiin vanhat rievut ja lattiat oli siitä asti odotellu uusia mattoja. Vähän pipariksi meni, kun ei ole oppinu tähän ikään mennessä pitämään ajatusta mukana. Vasta kotona tajusin miten pieni on 1,5 metrinen matto lattialla... No, saavat kelvat tähän hätään. Hyvin mahtuu nakusteri kuitenkin pötköttämään.
Iivarin viikonloppuaamujen tavaksi on tullut alottaa aamu pissalenkin ja aamupalan jälkeen tsekkaamalla uusimmat uutiset. Äiteelle jää yleensä sitte vaan paperisilpun putsaus lattioilta, lehdestä ei välttis luettavaksi enää ole.
Hui kun on taas pimiää ikkunan ulkopuolella. Mutta ei auta, nyt on viimein otettava itteensä niskasta kiinni ja lähettävä autonpesuun. Sillä ei kehtaa enää ajella. Kuraa ympäriinsä ja parit Tyynen tassunjäljet lisänä kun neitokainen viimeksi ei malttanu odottaa poikien pääsevän autosta ulos ja kierteli autoa pomppien:) Tyynelle muuten pikaista paranemista, oli viime viikonloppuna murtanut kannuskyntensä joka on poistettu ja neidin tassu siteissä. Toivottavasti paranee pian! Joten nyt ei ihan heti päästä rallaamaan tontille.Illalla lähetäänki Hilun ja koiruuksien kanssa lenkille. Hyvässä seurassa tulee pimeässäki kierrettyä vähän pitempään.
Tässä siis vähän nausterien kuulumisia tältä erää. Pimeydestä huolimatta mahdollisimman valoisaa alkavaa viikkoa!!
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Keskiviikkoillan säätiedotus
Lokakuu kallistumassa lopuilleen, 19. päivää näyttää kalenteri. Ilta on näyttänyt myrskyn merkit, kirjaimellisesti. Vettä, rakeita, salamointia, jyrinää, tuulta, myrskyä. Siinä lyhykäisyydessään tämän illan anti luontoäidin osalta.
Ymmärrettävistä (joskin snautserimieleen ei-ymmärrettävistä) syistä siis iltalenkki jäi mini sellaiseksi. Hyvään saumaan osattiin meno yhyttää. Kun keräilin saappaita ja muita sadevermeitä päälle riivittäväksi, satoi taivaan täydeltä, ilmeisesti rakeitakin, metelistä päätellen. Ulos ehittäessä se olikin lakannut tykkänään ja hetken ehdin jo manailla täyttä sadevaatetustani. Varsinkaan nokialaisissa kontioissa, mitkä mun mielestä on aina ollu ja tulee aina olemaan ne ainoat oikeat saappaat, ei ole kovin letkeetä pitempää lenkkiä vetää. Mutta eipä kauaakaan kun taas vettä alkoi tulla, tosin ei rankasti. Mutta salamoi. Ja jyrisi. Joten eipä sitä sitten kauempaa kortteleita kierrelty. Pojatkin tällä kertaa osasivat tehdä tarpeensa nopsaan. Monesti kun tuntuu että ovat niin tottuneet pitkiin lenkkeihin etteivät kiirettä pidä hätiensä kanssa. Niille tärkeämpää hommaa kun on kuitenkin tutkia naapurikoiruuksien polun varteen jättämät viestit ja vastailla niihin, niin siinä tuppaa unohtua ne muut hommat miksi ulos on lähdetty. Mutta nyt siis suuntasimme melko pikapikaa kohti kotia salamoiden välkkyessä ja ukkosen jylistessä heti perään. Kun eteisessä kuivailin jätkiä, alkoi taas semmonen ropina käydä ikkunoihin että oksat pois. Rakeet iskee nytkin parvekkeen laseihin kamalalla paukkeella. Eipä päässy harmittamaan ettei tehty pitempää kierrosta.
En muista tällasta keliä lokakuussa. Nythän melkein pitäisi kohta olla jo ensilumi maassa, täällä etelässäkin. Ei taida hetkeen olla toivoa moisesta ihanuudesta. Mutta odotellaan, eiköhän se sieltä aikanansa tule:=)
Kun jätkät oli kuivattu ja äiteen vettä valuvat sadevaatteet levitelty kuivumaan seuraavaa ulkoilua varten, olikin aikaa istuksia rauhassa keskellä eteisen lattiaa. Toisella kädellä hieroin Arttua, samalla kun toisella heittelin Iivarille palloa. Junnukin pallottelunsa lomassa malttoi hetkeksi istahtaa hierottavaksi. Iltaraksujen jälkeen ovat tuossa vierekkäin pötköllään, paitsi aika ajoin Iivari, jonka pitää rapusta jotain ääntä kuullessaan siirtyä eteiseen vahtipuuhiin. Ei ole jätkä oppinut että naapureiden voisi antaa kulkea kulkunsa ilman että hänen pitää siihen osaa ottaa. Varsinainen vahtikoira.
Nyt siirryn iltapalalle telkkarin ääreen, todennäköisesti seuranani kaksi tuijottavaa silmäparia, koskaan kun ei tiedä josko se äiteen iltaraksun jälkeen lausuma toteamus 'loppusis', ei tarkottaskaan sitä miten äitee sen meinaa... Ainahan sitä voi yrittää. Ja nyt onkin passeli aika sammuttaa kone, jyrisee taas tässä päällä...
Hyvää, toivottavasti tyyntä, yötä!
Ymmärrettävistä (joskin snautserimieleen ei-ymmärrettävistä) syistä siis iltalenkki jäi mini sellaiseksi. Hyvään saumaan osattiin meno yhyttää. Kun keräilin saappaita ja muita sadevermeitä päälle riivittäväksi, satoi taivaan täydeltä, ilmeisesti rakeitakin, metelistä päätellen. Ulos ehittäessä se olikin lakannut tykkänään ja hetken ehdin jo manailla täyttä sadevaatetustani. Varsinkaan nokialaisissa kontioissa, mitkä mun mielestä on aina ollu ja tulee aina olemaan ne ainoat oikeat saappaat, ei ole kovin letkeetä pitempää lenkkiä vetää. Mutta eipä kauaakaan kun taas vettä alkoi tulla, tosin ei rankasti. Mutta salamoi. Ja jyrisi. Joten eipä sitä sitten kauempaa kortteleita kierrelty. Pojatkin tällä kertaa osasivat tehdä tarpeensa nopsaan. Monesti kun tuntuu että ovat niin tottuneet pitkiin lenkkeihin etteivät kiirettä pidä hätiensä kanssa. Niille tärkeämpää hommaa kun on kuitenkin tutkia naapurikoiruuksien polun varteen jättämät viestit ja vastailla niihin, niin siinä tuppaa unohtua ne muut hommat miksi ulos on lähdetty. Mutta nyt siis suuntasimme melko pikapikaa kohti kotia salamoiden välkkyessä ja ukkosen jylistessä heti perään. Kun eteisessä kuivailin jätkiä, alkoi taas semmonen ropina käydä ikkunoihin että oksat pois. Rakeet iskee nytkin parvekkeen laseihin kamalalla paukkeella. Eipä päässy harmittamaan ettei tehty pitempää kierrosta.
En muista tällasta keliä lokakuussa. Nythän melkein pitäisi kohta olla jo ensilumi maassa, täällä etelässäkin. Ei taida hetkeen olla toivoa moisesta ihanuudesta. Mutta odotellaan, eiköhän se sieltä aikanansa tule:=)
Kun jätkät oli kuivattu ja äiteen vettä valuvat sadevaatteet levitelty kuivumaan seuraavaa ulkoilua varten, olikin aikaa istuksia rauhassa keskellä eteisen lattiaa. Toisella kädellä hieroin Arttua, samalla kun toisella heittelin Iivarille palloa. Junnukin pallottelunsa lomassa malttoi hetkeksi istahtaa hierottavaksi. Iltaraksujen jälkeen ovat tuossa vierekkäin pötköllään, paitsi aika ajoin Iivari, jonka pitää rapusta jotain ääntä kuullessaan siirtyä eteiseen vahtipuuhiin. Ei ole jätkä oppinut että naapureiden voisi antaa kulkea kulkunsa ilman että hänen pitää siihen osaa ottaa. Varsinainen vahtikoira.
Nyt siirryn iltapalalle telkkarin ääreen, todennäköisesti seuranani kaksi tuijottavaa silmäparia, koskaan kun ei tiedä josko se äiteen iltaraksun jälkeen lausuma toteamus 'loppusis', ei tarkottaskaan sitä miten äitee sen meinaa... Ainahan sitä voi yrittää. Ja nyt onkin passeli aika sammuttaa kone, jyrisee taas tässä päällä...
Hyvää, toivottavasti tyyntä, yötä!
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Mustien mutapainit
Tältä näytti lattia kun snautseripojat oli kaks tuntia harrastanu mutapainia Tyynen kanssa.
Ja voinette arvata miltä pojat näytti. Kirsunnokasta hännänhuippuun kuraisia. Eli se tiesi kokovartalokuurausta molemmille, vähemmällä ei olisi pärjätty. No, Artun kylvetys on ollu työlistalla jo hyvän aikaa, joten tulipa se hoidettua tässä samalla. Ainoa huono puoli molemman yhtäaikaisessa pesussa on mun selkä. Se kun ei meinaa kestää pitkää kumartelua, niin nyt kyllä tuntee pesseensä kaksi koiraa peräjälkeen. Mutta mitäpä sitä ei koiriensa eteen kärsisi:)
Sitäpaitsi rallattelu Tyynen kanssa teki pojille erinomaisen hyvää senkin takia että viikonloppu on ollu muuten aika rauhallista menoa. Flunssanpenikka on pitäny huolen siitä että kamalasti en ole jaksanu kuntoilla. Mikä on kyllä pistäny harmittamaan kun sää on koko viikonlopun ollu tosi ihana. Toki ollaan lenkkiä tehty ja nautittu auringonpaisteesta (tai eilen paistoi, tänään ei niinkään, muttei ole satanutkaan), mutta vähän lyhkösempiä ja rauhallisempia kuin normaalisti viikonloppuisin. Ei kunto ole vaan antanu myöden enempään.
Mutta nyt sai jätkät siis rellestää sydämensä kyllyydestä parituntisen. Ja kyllä ne rellestikin. Ilo oli katsella sitä menoa. Välillä Tyyne teki taas källit pojille ja livahti aidan ali Helin perään, juoksenteli pitkin tonttia, kiersi aitausta ulkopuolelta jätkien seuratessa visusti sivulla sisäpuolella. Mahtaa Tyyneäkin iltasella väsyttää, kun pojat välillä vuorotellen, välillä yhdessä, Tyynen kanssa painivat. Nämä ainakin pesuhommien ja ruokailun jälkeen kävivät oitis petillensä ja ovat sikeässä unessa. Pesukone pyörittää kuravaatteita, olin melkein hartioihin asti kurassa kun jokainen kolmesta vuorotellen kävi pomppimassa vasten. Sitten jossain vaiheessa pitäisi vähän karstaa näytellä turkeille, ja saada nuo kuiviksi ennen iltapissatusta. Arttu varsinkin on näköinen kun ei ole ihan vasta trimmattu karva ja nyt se vastapestynä pörhöttää ilosesti joka suuntaan. Mutta mitäpäs siitä, pääasia että oli hauskaa eli isot kiitokset taas raksaporukoille!
Kuvia kaverusten mutapainimeiningeistä jotka noudattelee pitkälti samaa kaavaa kuin viime viikonloppuna otetut:
Kura-Iivari
Tyyne ja muta-look
Ja voinette arvata miltä pojat näytti. Kirsunnokasta hännänhuippuun kuraisia. Eli se tiesi kokovartalokuurausta molemmille, vähemmällä ei olisi pärjätty. No, Artun kylvetys on ollu työlistalla jo hyvän aikaa, joten tulipa se hoidettua tässä samalla. Ainoa huono puoli molemman yhtäaikaisessa pesussa on mun selkä. Se kun ei meinaa kestää pitkää kumartelua, niin nyt kyllä tuntee pesseensä kaksi koiraa peräjälkeen. Mutta mitäpä sitä ei koiriensa eteen kärsisi:)Sitäpaitsi rallattelu Tyynen kanssa teki pojille erinomaisen hyvää senkin takia että viikonloppu on ollu muuten aika rauhallista menoa. Flunssanpenikka on pitäny huolen siitä että kamalasti en ole jaksanu kuntoilla. Mikä on kyllä pistäny harmittamaan kun sää on koko viikonlopun ollu tosi ihana. Toki ollaan lenkkiä tehty ja nautittu auringonpaisteesta (tai eilen paistoi, tänään ei niinkään, muttei ole satanutkaan), mutta vähän lyhkösempiä ja rauhallisempia kuin normaalisti viikonloppuisin. Ei kunto ole vaan antanu myöden enempään.
Mutta nyt sai jätkät siis rellestää sydämensä kyllyydestä parituntisen. Ja kyllä ne rellestikin. Ilo oli katsella sitä menoa. Välillä Tyyne teki taas källit pojille ja livahti aidan ali Helin perään, juoksenteli pitkin tonttia, kiersi aitausta ulkopuolelta jätkien seuratessa visusti sivulla sisäpuolella. Mahtaa Tyyneäkin iltasella väsyttää, kun pojat välillä vuorotellen, välillä yhdessä, Tyynen kanssa painivat. Nämä ainakin pesuhommien ja ruokailun jälkeen kävivät oitis petillensä ja ovat sikeässä unessa. Pesukone pyörittää kuravaatteita, olin melkein hartioihin asti kurassa kun jokainen kolmesta vuorotellen kävi pomppimassa vasten. Sitten jossain vaiheessa pitäisi vähän karstaa näytellä turkeille, ja saada nuo kuiviksi ennen iltapissatusta. Arttu varsinkin on näköinen kun ei ole ihan vasta trimmattu karva ja nyt se vastapestynä pörhöttää ilosesti joka suuntaan. Mutta mitäpäs siitä, pääasia että oli hauskaa eli isot kiitokset taas raksaporukoille!
Kuvia kaverusten mutapainimeiningeistä jotka noudattelee pitkälti samaa kaavaa kuin viime viikonloppuna otetut:
Mutapää-Arttu
Kura-Iivari
Tyyne ja muta-look
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)