Onko tästä mitään apua?

Kertomus snautserien korjauksesta ei mene nyt ihan aikajärjestyksessä, jatkokertomukseen on kyllä tiedossa jatkoa, työn alla on, kunhan taas jaksan sitä eteenpäin työstää. Mutta tähän väliin pieni tilannekatsaus. Meillähän on siis jääkauden toinen viikko menossa ja ensimmäinen korjaamokäynti takana, näistä tarkemmin jatkokertomuksen seuraavassa osassa.

Tiistaisella korjaamokäynnillä sain koulutusta siihen miten hihnaa tulee käyttää Oikein. Sitä ei saa kiristää koira eikä ihminen, kun koira vetää sen suoraksi pitää sanoa "ei" ja nyppästä. Pojilla pitää käyttää vain ketjukaulaimia, eli siis sellasia täyskuristavia, koko koulutuksen ajan (3 viikkoa). Piti ostaa molemmille omat kun en löytäny Artulle joskus vuosia sitte hankkimaani vaikka olevinaan kolusin kaikki mahdolliset paikat. Ehkä se on jossain auton syövereissä jälkikeppien, liinojen ja patukoitten seassa, en niin tarkkaan kattonu. Ja minä hölmöhän aliarvioin jätkien koon ja ostin hiukka liian pienet. Ei toimi niin hyvin kuin jos olis vähän pitemmät, jää niskakarvoihin (joita molemmilla taas aika runsaasti on) jumiin eikä löysty aina iteksiään. No, yritetään selvitä tämä aika.

Nyt ei saada tehdä mitään kunnonkohotuslenkkejä, eli ei päästä purkamaan energiaa. Lenkkien pitää olla lyhkäisiä, yksin kummankin kanssa ja pienestäkin hihnan kiristymisestä pitää nipottaa "ei" + nyppäsy. Lisäksi koiraa pitää usein käskeä pysähtymään "stop" ja kun on kauniisti aloillaan, silitetään pää-niska-selkä ja kehutaan runsainmitoin. Koiran pitää antaa haistella hajuja niin paljon kuin se haluaa. Tai no ei sitä nyt puoleksi tunniksi tarvii yhden hajun luo antaa jäädä eli raja siinäkin, mutta periaatteessa koira saa sen puolesta määrätä tahdin. Kotona ei saa muutoin huomioida, mutta kieltää saa "ei" ei-toivotusta tekemisestä.
Lyhyesti sanottuna jääkauden tarkotushan on että kun kotona ei saa mitään huomiota eikä aktiviteettia niin ulkona pitäs sitten niitä korvia löytyä.

Tällä hetkellä mua vaivaa pieni epäusko. En kritisoi metodia, vaikka myöntää täytyy etten kaikkia Vilanderin oppeja ihan sellasenaan niele, ja Vilanderin oppien mukaanhan Emilia kouluttaa. Kouluttajia on paljon, samoin koulutusmetodeja, ja mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
Mutta kai se on ensin haettava vikaa omasta ittestä. Tiedän ja yritän jatkuvasti itelleni hokea ettei kaikki tapahdu hetkessä, ei päivässä eikä parissa eikä parissa viikossakaan. Ei tämä ole mikään ihmedieetti eikä taikasauva jota heilauttamalla kaikki viat on ykskaks korjattu. Työtähän tulosten saavuttaminen vaatii, kyllä mä sen tiedän ja olin siihen varautunut.
Mutta...

Kun kohta viikkoon ei olla päästy tekemään kunnon lenkkiä, niin johan se alkaa naussereissa näkyä. Arttu kestää liikkumattomuuden kyllä jotenkuten, makoilee enimmäkseen masentuneena. Iivari sen sijaan on eilisillasta lähtien ravannut reittiä koirahuoneen ikkuna - eteisen ovi - parveke - eteisen ovi - koirahuoneen ikkuna.... edestakaisin, edestakaisin. Ja haukkuu pienintäkin rasahdusta. Eikä usko kieltoa. Iivarikaan ei yleensä ole levoton kotona, kunhan on päässyt liikunnalla purkamaan energiaa.

Noiden lyhyiden lenkkien, jolloin koira saa haistella mielin määrin ja sitä huomautetaan vetämisestä, pitäisi olla koiran(kin) pääkoppaa rasittavia, mulle ne kyllä on kun täytyy koko ajan olla tarkkaakin tarkempi ettei hihna pääse missään eikä koskaan kiristymään, mutta eipä voi sanoa että rasituksen jälkiä näkyisi noissa hepuissa. Ehkei ne tajuakaan olevansa koulutuksessa saati että siitä pitäisi jotenkin väsyä. Ylimääräistä energiaa on siis roppakaupalla. Miten mikään koulutuskaan menee perille jos sitä energiaa on liikaa?? Kun mietin Millaniakin, niin sehän monesti vie ensin koiran pitkälle rullaluistelu- tai fillarilenkille ja sitten vasta alkaa kuntouttaa. Mä kyllä uskon siihen että vaikka koira vaatii sitä pääkopankin rasitusta, niin kyllä se enin energia purkautuu liikunnalla. Parin tunnin reipas lenkki viikonlopun aamuina, ja Iivarikin nukkuu rauhassa monta tuntia.

Ei silti, kyllä nuo kuuntelee sitä mun 'ei':tä nykysellään aika hyvin, ulkona, joten ei tämä kaikki ihan turhaan ole ollu. Ja kuten sanottu, vasta vajaa viikko koulutusta takana. Ja on tässä muitakin pieniä edisyksiä havaittavissa. Artulta on jäänyt vinkuminen minkä aloitti siinä vaiheessa kun pantaa laitettiin kaulaan, eikä rapuissa enää huuda sitä ilon mölinää että pääsee ulos (mikä ei varsinkaan kuuden jälkeen aamulla ole kivaa). Ja autossakin on hiljaisempi kuin ennen, ei tarvii jokaiselle ohiajetulle koiralle huutaa, tai rullaluistelijalle.

En vaan saisi olla kärsimätön, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Jos jotain ruvetaan tekemään, sen pitäisi tapahtua heti, eikä hetken päästä, tai ainakaan viikkojen. Huoh, oman pään kanssa tässä eniten joutuu töitä näemmä tekemään. Alkaa vaan olla energia aika lopussa, joltensakin rankka kesä, ja kun ei noi koirat ole ainoita asioita mitä tässä elämässä joutuu pohtimaan. Olisi varmaan tämä koulutus pitänyt sovittaa loma-aikaan niin olisi jaksanut paremmissa voimissa ja paremmalla kärsivällisyydellä tehdä koulutuslenkkejä kun olisi ollu kaiket päivät aikaa.

Tiistaina on seuraava korjaamotunti, sitten kuullaan mitkä on jatko-ohjeet. Jokohan saatais tehä kunnon mittasia lenkkejä, vai vieläkö täytyy jatkaa noita lyhyitä. Alkaa jo itelläki tuntua että juokseminen tekisi enempi kuin hyvää. Mutta tiistaihin asti jatketaan näin ja yritetään tsempata, että jotain paranemistakin tilanteessa näkyisi. Siitähän sitä sitte saisi taas uutta puhtia ja uskoa huomiseen.