Vuoden viimeisiä

Niin se on taas vuosi vierähtänyt loppuunsa, enää pari päivää elämättä vuotta 2012. Ylihuomenna aloitetaan toistaiseksi tyhjä kalenteri 2013. Uskomatonta miten aika vierii nopeaan...

Säät on viime päivinä sahannut lähes 20 asteen pakkasista pienesti plussalle, sitten taas on pakkanen noussut ja taas laskenut. Tällä hetkellä täällä on nollassa ja välillä tihkuttelee vettä. Yöllä satanut vesi, onkohan oikea nimitys sille alijäähtynyt vesi, oli päällystänyt tiet rapsakalla valkealla kuorutteella. Kuin sokerikuorrutusta oli se. Ja olletikin ilman piikkikenkiä erittäin liukas.Sen pinnalla snautserien vauhtitassujen meno kuulosti rytmikkäältä ja ryhdikkäältä marssilta. krop-krop-krop-krop

Talvi ei ole muuten päässyt haittaamaan, paitsi eilen Haariksen lenkille & kauppareissulle lähettäessä ei snakukarsinan luukku auennut. Oli jäätynyt kiinni. Mikäs ihme tuo kun edellisen lumimyräkän ja kovan pakkasen jäljiltä luukun pielissä oli paksut jäät jotka alkuviikon lauhassa sain krupsuteltua pois. Enkä silloin tajunnut että olishan se tiivisteineen pitäny kuivata, seuraavan pakkasen varalle. Nyt se oli siis kiinni. Ja pysyi. Niinpä sai pojat ajella herroiksi ihmisten tiloissa. Iivarille outo paikka, kun takapenkille hyppääminen on aina tähän saakka tiukasti kielletty. Vähän arkaillen juniori kuitenkin luvan saatuaan penkille pomppasi, Artun perässä. Artulle tuttujuttu, niinhän se useat vuodet ennen farkkua ja ennen Iivaria matkusti, epäturvallisesti takapenkillä, tarkasti tietä ja ohikiitäviä maisemia seuraten, välillä kuskin korvaan omia aatoksiaan supattaen kuin ajamisen ohjeita antaen. Häkin kaltereiden välistä maisemat on aika paljon rajallisemmat ja näkyvyys eteenpäin nollassa. Joten arvatenkin herra oli silminnähden tyytyväinen saadessaan kunnian päästä vanhalle tutulle nokkapaikalleen, Iivarin tyytyessä siivosti istumaan siellä missä koiran kuuluu kun takapenkillä matkustaa.

Haarajoen lenkkiä tehdessä alkoi sää lauhtua ja tienoon valtasi usva joka hämärsi auringon taivaalla, puut oli kauniin kuuraiset ja kuurakuorrutuksen saivat myös parrakkaat.

Viime pyhänseutuna Paavonpolun viertä kulkiessa nähtiin kauden ensimmäiset hiihtäjät. Nuo outojen laudanpätkiensä päällä suihkien kepit käsissä huitoen kiitävät, jotka poikien mielestä edellistalvien tavoin pitäisi saada suistettua kauas pois laduilta. Eli moista ei snautserit voi pysähtymättä, kyttäämättä ja vähän mölyämättäkin ohittaa.

Näiden talvisten kuvien myötä, jotka tämän vuoden viimeiset taitaa meidän osalta olla, toivotan partapoikain kera kaikille teille meidän blogiystävät oikein HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013! Olkoon onni myötä!

Me lomaillaan loppuviikko. Huominen työpäivä täytynee lopettaa normaalia aikaisemmin jotta ehditään tehdä kunnon lenkki ennen sen inhoamani kamalan ja turhan paukuttelun alkua. Kokemus kun on osoittanut että vaikkei jätkät paukuttelua hirmusesti pelkää eikä ole sinänsä paukkuarkoja niin ei nämä mielellään rakettien paukkeessa ulos lähde. Enkä minäkään. Joten edellisten vuosien tapaan iltalenkki tehdään todella varhaisessa vaiheessa alkuillasta, loppuilta hommaillaan kotona ja aamu-ulkoiluun lähdetään sitten myös hyvin varhaisessa vaiheessa. Ennen kukonlaulua ja paukuttelijoiden ja muiden juhlijoiden toivottavasti jo nukkuessa. Olisiko paukuton vuodenvaihde ihan mahdoton ajatus ...??

Palaamisiin ensi vuonna!

Partapoikien Joulutervehdys

Kaksi karvakuonoa, nenät kiinni ikkunassa.
Ne tonttuja kurkkii, pihan tapahtumia urkkii.
Jospa sattumalta tontun ulkona näkisi,
vaikka oikein pihalla katsomassa kävisi,
ja pyytäisi viemään kirjeen pukille,
ettei meillä hauvoilla ole käyttöä sukille,
vaan ottaisimme mieluummin luita, emme puita,
uusia leluja mutta ennen kaikkea kehuja.
On ihanaa paketteja avata
ja paikka äidin kainalosta varata.
Onhan joulu, on unohdettu työ ja koulu.
Toistemme seurasta nautitaan
ja iloisena yhdessä ollaan vaan!

Talvi!

 

Lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Onhan tuo tupruttanut jo jokusen päivän. Eilen ja tänään kaupan päälle melkosen navakka ja vilponen viima. Pimeän ja märän marraskuun jälkeen tämä kyllä on meille enempi kuin tervetullutta. Kunnon talvi viimein. Alkokin iänikunen kuraralli mättää pahemman päiväsesti. Mieluummin lumen kropsutusta tassuista ja siitä sulanutta vettä lattialla kuin jokaikinen kerta ulkoa tultua tassujen pesu suihkussa ja silti kuraa ja hiekkaa yltympäriinsä. Eikä se poikien pesukaan, eihän se kauaa aikaa vie, mutta kun sitten on kylppäri tämännäköinen niin siinähän se sitte oli isompi homma saada siivottua. Ja eteinen... Ja ja ja...

Parisen tuntia sitten putsasin kauppareissua varten auton perjantai-illan jälkeen sataneesta lumesta, mutta kun tätä menoa aamuun asti lunta tulee niin hyvästihän sitä saa taas aamulla hikisen tovin viettää että on ajopeli menokunnossa. Mutta silti, en valita.
Snautsereissa on tullut esiin sellanen yllättävä puoli, että mieluummin tallustasivat menemään aurattua polkua (kaupunkilaiskoirat...). Sillon kun se on mahdollista. Eilen oltiin rannassa, eikä siellä ole aurattu kuin "päätie" eli leviämpi puiston halkova pyörätie. Jos ihan rantaan haluat, on kahlattava. Ja mehän haluttiin. Lue: äitee halusi. Siispä eikun menoksi. Ja tulihan nuo perässä. Välillä vähän hitaammin ja vaisummin, välillä hangesta riehaantuenkin.

Tänä aamuna sitten metsälenkillä. Tutussa metsässä ei kukaan ollut kulkenut kuin sen verran että siellä yksi kapea kinttupolku meni metsän poikki. Mutta kuten ei muulloinkaan, mua ei huvittanu sitä kulkea.  Ja yritin hankeen lähteä tekemään omaa polkua. Vaan snautserit ei ollu tuumassa mukana ollenkaan. Kymmenisen metrin jälkeen pysähtyivät ja meinasivat että nyt riitti. Ja kenenkäs mielen mukaan tänään sitten mentiin? Snautsereitten. Eli mikäs siinä sitten, käännyttiin ja jatkettiin onnetonta kinttupolkua pitkin.

Iivari tosin teki pistoja polulta hankeen namusten tuoksujen perään mahaan yltävästä hangesta piittaamatta.

Seniori sen sijaan näytti välillä siltä että eipä vois moinen urheilu enempi kiinnostaa. Plulta lähtiessä oli kuitenkin hangen poikki oli kahlattava että päästiin isolle tielle, auratulle sellaiselle. Missä sitten meno olikin taas jo tuttua snautserityyliä, vauhtia ja intoa riitti.

Aika ajoin lenkillä pojat saa haukkuölinämölinäkohtauksen. Joka alkaa Artun mörinähaukulla, mihin Iivari pian yhtyy korkeampiäänisellä haukullansa joka hetken päästä ulinaksi yltyy. Siinä sitä sitten tovi kuonot kohti taivasta duettona konsertoidaan korvia hivelevästi ;)

Pian on taas pakattava tarpeelliset tamineet niskaan ja lähdettävä katsastamaan joko tienoo on rauhottunu joulukiireisistä ihmisistä. Meillä ei onneksi se kiire tunnu. Tulee se joulu kiirehtimättäkin. Ja ihanaa että tiedossa pitkät vapaat pitkän syksyn jälkeen!

Rauhaisaa Joulun odotusta!

Let it snow, let it snow, let it snow...