sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Artun-päivä ja talviaika

Ihanaa herätä kellojen näyttäessä puoli yhdeksää kun se todellisuudessa onkin puoli kahdeksan! Ylimääräinen tunti päivässä ei haittaa tee:)

Tänään on Artun nimipäivä, ONNEA Arskalle! Vielä ei olla nimpparia juhlistettu, kenties päivällä vähän herkutellaan. Nyt suuntaamme pitkälle lenkille, pääsee Iippakin liikkumaan kun meni eilinen päivä enimmäkseen häkissä makoiluun kehän laidalla. Ilma on harmaa mutta ainakaan nyt ei sada, ja lämmintä taitaa olla lähemmäs 10 astetta. Ei paha.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Iivari Lahden kv-näyttelyssä

Lahden kansainvälisessä näyttelyssä tuomarina oli Marianne Holm. Mustia snautsereita oli kehässä 8.
Iivari jatkoi hyvää kehäesiintymistään Nean kanssa: laatuarvostelulla ERI1 voitti nuorten luokan, sijoittui hienosti urosten kakkoseksi ja sai sertin ja varacacibin!

Ja koska Marianne Holm on yksi Finnsieger-tuomareista, sai Iippa luokkavoitollaan ensimmäisen Finnsieger-pisteensä. Saadakseen Finnsieger-tittelin on koiran saavutettava kolme kertaa luokkavoitto laatuarvostelulla ERI kolmessa eri näyttelyssä kolmelta eri tuomarilta.

Arvostelu:
"Erinom. tyyppi, oikeat mittas., neliöm., rungoltaan tiivis. Pitkä puhdaspiirt. pää. Erinom. kaula & etuosa ja rintakehä. Erinom. perä. Karkea tiivis karvapeite, paitsi raajoissa pitkää & pehmeämpää. Liikkuu hyvin, letkeästi kuten nuoren kuuluukin."

Päivän saldo siis: NUO ERI1 NUK1 PU2 serti varacacib.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Yksi taas läksi

Iivari the Reissumies meni jälleen menojaan, jättäen Artun ja äiteen keskenänsä kotio. Eli veimme junnuparran Nealle, aamulla aikaisin suuntaavat Lahden kv-näyttelyyn ja palaavat joskus iltapuolella. Saa nähdä mitä tämän kertainen tuomari on meitin jätkästä mieltä.

Tiedossa siis hidas ja hiljainen lauantaiaamu, nukkua saa niin pitkään kuin nukuttaa. Ei silti, vaikka aina muka napisen Iipan varhaisia herätyksiä, niin ei mua haittaa aikaisin herääminen (tosin joku raja sillä ’aikaisellakin’…). Jos mun täytyy jotain järkevää saada päivän aikana tehdyksi, on askareet alotettava heti aamusta, tai muuten on vaara että jääpi tekemäti. Kun on tottunut Iipan myötä taas aikaisiin herätyksiin, niin kello yhdeksältä herääminen tuntuu siltä että päivä on jo puolessa. Sitä paitsi, eikös ihmiset vanhemmiten ala luonnostaankin heräilemään hyvin varhain? Ikä ei tule yksin...

Nyt kun herra leikkijä-lelunviskoja on poissa, uskallan polttaa kynttilöitä matalammallakin pöydällä. Ja mikäs sen ihanampaa näin pimeänä aikana kuin kynttilänvalo joka huoneessa! Takkatulta kaipaan, vaan kun ei sellaista ole, täytyy muistella takkatulen loimotusta mökillä.
Pitipä tuossa ihan ruveta selailemaan lomakuvia, miten tuntuu että siitä on jo kamalan pitkä aika, ja vielä pitempi seuraavaan... Tässä Arskasta pari muistaakseni ennen julkaisematonta otosta mökin edustalla ja avuliaana putsaamassa grillilastoja. Oi niitä aikoja...
Artun suosiollisella avustuksella, lue: vieressä tuijotti ja kuolasi (kuolaako kaikki snautserit??), pistettiin äsken juustoiset tortillataskut uuniin. Nyt onkin tosi passeli aika vetästä kevyehköt iltapalat, sen jälkeen maittaa uni mainiosti:=) Joten eikun syömään.

Reipasta ja rentouttavaa viikonloppua! Ainiin, ja muistakaahan sunnuntain vastaisena yönä siirtää kelloja, kesäaika on päättynyt!

torstai 28. lokakuuta 2010

Syysliukasta ja vähän harmittelua

Olipas pliukasta kun partojen kanssa aamulla vauhdikasta aamuliikuntaa harrastettiin. Vauhdikkaasti myös meinasin lentää pyrstölleni kun en pimeydessä huomannut vaaraa varoa. Oli nimittäin katu täynnään märkiä puiden lehtiä joita sade entisestään liukastutti. Melkein oli pahempaa luistelua kuin jääkelillä, varsinkin kun mun talvi(?)lenkkareissa ei mitään kovin hyvää pitoa enää ole. Pitäisi kait siis mennä kipinkapin kenkäkauppaan ja saada pitoa tassujen alle ennen kuin luita murtuu.

Muutenkin oli aika haastavaa kulkea. Kotiin päin kuljettaessa vastaan iskevä tuuli heitti vesipiskot suoraan rilleihin, ja enhän mä sitten nähnyt senkään vertaa eli en juuri mitään. Siihen vielä vastaan ajavien autojen valot niin aika sokkona kulki äitee. Poikien reaktioista piti päätellä josko joku pyörätiellä kulkee. Ja juu, huomattua tuli ettei noista ihan sokeain opaskoiraksi olisi:) Olihan siellä taas niitä pimeitä pyöriäkin, voi että kun eivät tajua ettei niitä näe! Eikä muuten näe mustissa kulkevia ihmisiäkään. Kesti hetkisen tajuta että onhan meitä kohti tulevalla koiraduolla joku sentään siellä remmin toisessakin päässä. Vain koirien vaaleat turpamerkit hämärässä erottui ja ehdin jo ihmetellä että onko koirat yksisteen parkkeerattu pusikkoon. Onneksi sen verran kaukaa nuo huomasin, että ehdin omat ottaa vierelle. Tosin rähinäthän siitä puolin ja toisin silti kehkeytyi, kapealla tiellä. Tuo(kaan) koirapari ei ole meidän suosiossa, eikä me niiden… Omat siinä sitten kiihtyi sen verran että kimpaantuivat toisilleenkin ja yrittivät keskenään ruveta nujakoimaan. Ja mulla nahkaremmit, märät ja liukkaat sellaiset joten oli taas hieman pitelemistä ettei irronnut lapasesta. Pitäishän sitä jo muistaa miten nahkaremmien kanssa sateella käy, vaan eipä tullut lähtiessä niitä vaihdettua.

Nyt illalla olikin jo kivempi keli tallustella, märkää kyllä muttei enää satanut. Näin on sitten tämän päivän liikunnallinen osuus suoritettu. Iivari teki ulkona heinikosta makoisan löydön. Katoin että sillä on joku lehtevä oksa suussaan, tarkempi tarkastelu kuitenkin osoitti sen olevan linnun raato, tai se mitä siitä oli jäljellä, siipi ja jotain muuta. Sen enempiä en tutkinut kun komensin 'irti' ja hyvin tuo sen kadulle sylkäisi. Yäks, kaikkea tuolta pimeydestä suuhun voi napatakin.

Lattioistakin huomaa että syksy on; hiekkaa, heinää, kaarnaa, kävynpalasia ja ties mitä tassuissa sisään kulkeutuu. Mutta imuroimallahan siitä selviää, jahka tässä ehtii sen imurin esiin kaivaa, joskos taas viikonloppuna...?

Mun tekisi mieli päästää pari Vee niin kuin Voimasanaa, mutta tyydynpä vain sanomaan että arvaa harmittaako!? Nimittäin kun joskus on tyytyväinen siihen että joku juttu on uusi ja toimiva, ja sitten se ei olekaan. Niin se alkaa totta vie potuttamaan. Tai siis ei kai koskaan saisi olla mistään LIIAN tyytyväinen... Uuden uutukainen pesukone ehti olla käytössä noin tasan kolme viikkoa kun viime viikolla hienopesuohjelman aikana alkoi kuulua ihan kamalaa kolinaa ja ehdin jo miettiä että mitä ihmettä multa on rumpuun tippunu. Kolinan aiheuttikin rummusta irronnut olake. Samana päivänä kun maksoin koneen, mrrr… Siispä soittamaan sadan metrin päässä sijaitsevaan kodinkonehuoltoon, josta sain ystävällisen vastauksen että valitettavasti seuraava vapaa aamuaika on vasta parin viikon päästä… Mä kun en töiden takia voi keskellä päivää olla kotona päivystämässä eikä koirien takia meille voi huoltomies tulla ilman että äitee on paikalla. Kiirettä näyttää heillä olevan. Ja ei kai ihme jos kaikki uudet kodinkoneet hajoilee yhtä nopeasti kuin mun pesukone. Eli pari viikkoa pitäisi siis olla ilman pesukonetta. Laiskiainen ja saamaton kun olen, niin en vaan millään viitsisi mennä talon pyykkitupaan, täytynee pikkupyykit pestä käsin ja isompien antaa odottaa. Tänään huoltofirmasta ilokseni soitettiin että ensi viikon keskiviikkoaamulle oli tullut peruutus joten silloin tulee huoltomies. Muutoin olisi pitänyt seuraavan viikon alkupuolelle asti pyykkivuorta kasvatella. Toivottavasti on mukanansa oikeanlainen osa, ja toivottavasti tämä nyt oli tässä ja muut osat pysyy kiinni kuten kuuluu eikä enempiä hajoile, ihan heti ainakaan. No, onhan siinä takuu, lohduttelivat ystävät. Juu on, mutta se harmi ja vaiva mikä tuollasesta aiheutuu... Ihan pelkästään se ottaa päähän erinomaisen runsain määrin jos ei uusi kone kestä kuin KOLME VIIKKOA ennen kuin joku paikka hajoaa. Siihen nyt olin varautunutkin ettei uusi voi vanhan siimenssin veroinen olla... Voi juku että mulla onkin ikävä vanhaa uskollista siimenssiä joka palveli parisenkymmentä vuotta, ilman yhtäkään vikaa ja huoltomiehen tarvetta. Olen aina ollut sitä mieltä että vanhassa vara parempi. Ja se näyttää taas olevan niin totta!

Nyt harmitukset sikseen, me toivotamme hyvät yöt! Huomenna onkin jo taas perjantai ja viikonloppu edessä. Nopeasti nämä viikot vierii.

Paitsi ei tekstiä ilman kuvia.
Arttu partsilla
Ovelta kurkkimassa Iivari

maanantai 25. lokakuuta 2010

Koko jengi koossa taas

Näyttelymatkalaiset olikin lähtenyt niin aikaisin Seinäjoelta että päästiin hakemaan Iivari kotiin eilissä iltana. Sitä ennen ehdittiin sovitusti ulkoilla Helin ja Tyynen kanssa. Voi että oli Artulla ja Tyynellä HAUSKAA kaksisteen peuhatessaan!!! Aikataulut vähän venähti niin ei ehditty viedä partoja mihkään ulkona riekkumaan, mutta tehtiin ensin reipas lenkki ja saivat meillä sitten leikkiä samalla kun myö äiteet kaffiteltiin ja herkuteltiin. Meno oli sitä tuttua taattua snautseripainia ja formulointia. Ihan niin kuin Artulla aikanaan Ritan kanssa ja nyt Iivarin kanssa. Tosin Arttu selkeesti näytti ottavan huomioon että nyt leikkikaveri oli pienempi, nuorempi, ja tyttö. Ei ollut ihan niin äijämäiset otteet kuin Iipan kanssa. Herrasmieshän se on. Mennä kohelsivat reilun tunnin. Arttu ei ole päässyt Tyynen kanssa aiemmin leikkimäänkään, lyhkösesti ollaan vaan jossain nähty, mutta kyllä siinä snautserit toisissaan sieluntoverit kohtasi, sen huomasi heti:)

Voimathan se nuoren neidin kanssa riekkuminen pojalta vei. Lähettiin samaan aikaan hakemaan Iivaria Nealta kun Heli ja Tyyne suuntasivat kuononsa kotia kohti. Arttu oli hyvin vaisu, ja kun Iippa tuli autoon, ei jaksanut Arska pikkuveikkaa oikein edes moikata. Ei sen puoleen, väsynyt oli Iippakin matkastansa. Eihän me päästy kuin hädin tuskin isolle tielle niin jo oli molemmat parrat päänsä häkin pohjalle painaneet ja havahtuivat vasta kun kotipihalle ajettiin. Samalla sitten heitettiin pikkulenkki, mentiin kotiin, pojat sai iltaruokansa ja ei aikaakaan kun olivat patjoillaan nukkumassa. Jäi väliin se normaali tapaamisrituaali, eli, mikäs muu kuin formulointi mitä yleensä Iipan reissulta palatessa harrastavat. Tänään kyllä illalla sitten kovalla älämölöllä painivat senkin edestä.

Mulla on inhottavan tukkonen ja kuumottava olo. Heräsin aamuyöstä outoon oloon enkä meinannu enää saada unta, kello ei ollu edes puolta viittä.. Kiva juttu kun tietää ettei kellon soittoon enää kamalan kauan ole aikaa. Aamulenkillä heikotti ja tuntu huteralta. Arvelin että johtunee eilisillan herkutteluista. En aikoihin ole mitään makiata syönyt niin nyt sitten taisi nautiskelut kostautua ja verensokerit heilahdella. Mene ja tiedä, päivän mittaan alko kurkussa tuntua karheutta ja tossa kun piti ulkoilemaan suoriutua, paleli ja oli totaalisen vetämätön olo, tuumin että jaksankohan kunnon lenkkiä lainkaan. Vaan lähdettävähän se oli ja ihan kivasti kulku sujui vaikkei kovin hehkeältä tuntunutkaan. Pojatkin kai aavisteli äiteen heikohkon voinnin ja käyttäytyivät vaihteeksi erinomaisen sivistyneesti ja kuuliaisesti, kyllä ne osaa kun vaan malttavat. Vähän vielä pitempää matkaa varmaan olisivat toivoneet, mutta pakko oli tulla kotiin tunnin päästä. Onneksi löytyi kaapista puruluut, niin saivat jotain vielä tekemistä olevinaan. Niitä tuossa nyt syövät vierivieressä, ainakin toistaiseksi.
Yleensähän se on niin että jossain vaiheessa toisesta alkaa tuntua että ruoho on vihreämpää siellä toisella puolella, ja alkaa kytätä toisen puruluuta. Jolloin se toinen joko suostuu vaihtariin, tai sitten ei, jolloinka alkaa ensin tois- ja hetken päästä molemminpuolinen kyräily ja urina "mun purkkaria et ainakaan saa". Mikä urina pyritään oitis lopettamaan äiteen komennolla ja uhkailulla pistää puruluut hyllylle elleivät hiljene. Joskus ne puruluut kyllä lähtee hyllylle... Nyt ei kumpikaan voinut tulla äiteen kanssa partsille vahtikeikalle, toinenhan olisi voinut viedä toisen luun jos olisi sen luota erehtynyt poistumaan. Iivari kyllä kyttäsi partsin ovella että mitä Arttu tekee jos hän menisi partsille. Joskus on Iippa hämännyt, mennyt partsille ikään kuin siellä jotain mielenkiintoista olisi ja kun Arttu ryntää perässä, Iivari kiiruusti kipittää omimaan Artun puruluun. Eikä Arttu siitä yleensä ole moksiskaan, menee vain ja ottaa sen vapaan puruluun. Ovelia ovat, ja hauskoja seurata:=)

Nyt täytyy mennä keittämään kuumaa jos saisi uhkaavan lentsun häivytettyä pois. Ei huvittaisi ruveta sairastelemaan. Hyvää viikon jatkoa snautseritalosta!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kaksin

... aina kaunihimpi, niinhän sitä sanotaan. No, tuo ei nyt kuitenkaan taida päteä meihin kun nuorempi komeus on pois:) Mutta kaksin rauhallisempaa, se on kyllä totta. Lelut ja kengät on pysyny toista päivää siinä mihkä olen ne siivonnut ja lenkilläkin välillä on kuin ei koiraa olisikaan. Arttu kun ei paljon haistele eikä sinkoile eteen-taakse-oikea-vasen niin kuin nuorempi snautseri. Tuntuu että ehitään kulkea paljon pitempi matkakin kun Iivari ei ole mukana, nuoriherra kun haistelee joka ikisen ruohotupsun ja pensaan suurella hartaudella.

Tänään saatiin sitä paitsi nukkua ruhtinaallisesti yhdeksään! Ja kyllähän meille uni maittokin. Arskalla ei tuntunut olevan mikään kiire nousta, mutta nousi sitten kuin minäkin ja niin lähettiin aamupissalle. Sitten laitettiinkin possujuurespata uuniin muhimaan ja lähettiin pitkälle kävelylle.

Tänään ei sää helli samoin kuin eilen jolloin tehtiinkin monta lenkkiä. Olipa taas mahtava syksyinen auringonpaiste, vaikka tuuli puhalsikin aika kylmästi paikoin. Ihan kiva ilma tänäänkin on ollut, mutta harmaata, ja nyt tuntuu vähän vettä tihkuttavan. Toivottavasti ei ala ihan kamalasti sataa. Me kun ollaan Helin ja Tyynen kanssa treffeistä sovittu. Viedään koirat ensin riekkumaan ja sitten tullaan meille kaffittelemaan ja herkuttelemaan. Siis eihän sade tosi koiraihmisiä haittaa, mutta kivempihan se olisi kuivemmalla kelillä tapailla. Arttukin selkeesti kaipaa kaveria niin saisi Tyynen kanssa hullutella.

Kyllä sitä nuortapartaa jo ikävä onkin. Artun mielestä äitee ei edelleenkään osaa leikkiä kunnon snakuleikkejä eikä sitä siis leikkituulelle saa millään. Makoilee vaan, ja käy välillä partsilla suorittamassa vahtihommia. Toisaalta taitaa se kyllä tyytyväinenkin olla, saa äiteen kaiken huomion:=) Kovasti oli siivotessa äiteen assistenttina. Menee ilmeisesti matkalaisilla tänään kotiinpaluu Seinäjoelta sen verran myöhään että haen Iivarin vasta huomenna töiden jälkeen kotiin.

Kameraakin on käytetty viime päivinä jonkun verran. Useampana kertana olen Iivarista yrittäny saada kunnollista poseerauskuvaa, mutta sähikäinen on nopeempi kuin kuvaaja. Ehtii juuri aina muuttaa hienoa asentoaan ennenkuin kuvaaja kameroineen on valmis:( Tai sitten jos olisi muuten hyvä niin välähtääkin salama, mikä ei ulkokuvissa aina ole se paras mahdollinen vaihtoehto kun heijastuu sitten mustasta turkista ihan hölmösti. Höh, ei auta kuin jatkaa yritelmiä jahka jätkä taas kotiutuu. Tässä joitain viikonlopun räpsyistä.
Pojat kisaa kumpi saa lukea lauantain lehden ekana
Täysikuu lauantaiaamuna
Auringonnousun punaamia pilviä
Parrat pellolla
Arttu, uskollinen oravabongari
Iivarin poseerauksia
... ja se salamakuva ...

Seinäjoki KV

Iivari kisasi Seinäjoen kansainvälisessä näyttelystä ensimmäistä kertaa nuorten luokassa. Tuomarina oli Ruotsin Eva Eriksson. Iippa oli luokassaan paras, sai NUK EH1:n kera hyvien arvostelujen, mutta massaa pitäisi pojan vielä saada.
Arvostelu:
"Trevlig ung hane med kvadratiska bra proportioner. Lång sträckt bra huvud, välplacerade öron, bra hals, bra kropp och benstomme men behöver få lite mer substans, tillräckliga vinklar, mkt bra pälskvalitet, fria rörelser, väl visad."

perjantai 22. lokakuuta 2010

Pimeän aika

Vuoden pimeimpiä aikoja elellään. Aamulla hämärissä ulos, illalla hämärissä ulos. Eteensä ei meinaa nähdä. Varsinkin sateisessa säässä märkä asfaltti imee vähäisetkin katulamppujen valot sisuksiinsa. Hyvä kun parin metrin päässä edessä kulkevat koiransa näkee. Pimeässä hiljaa suhaavat valottomat fillarit sen sijaan tuottaa enempi vaikeuksia. Olisi kiva jos viitsisivät edes pikkasen kelloansa kilauttaa, ehtisi hyvissä ajoin kerätä koirat lyhyelle hihnalle ja vältyttäisiin vaaratilanteilta ja liioilta sydämentykytyksiltä. Tuntuu vaan että se pienikin kilautus on joskus liikaa vaadittu.

Kunhan ei vesisade ihan tammikuulle kestä, ei mua pimeys ja sade haittaa, eikä onneksi mun snautsereitakaan. On ihanaa tulla pimeästä tuulen tuiverruksesta ja sateesta kotiin, valoon ja lämpöön. Kuraisten lenkkiläisten pesun jälkeen poltetaan kynttilöitä (arvaat varmaan miksi enimmäkseen vain parvekkeella…) ja käperrytään sohvalle teemukin kanssa laiskottelemaan. Tai istutaan lattialla poikien kanssa leikkimässä, mikä vaihtoehto on meillä se todennäköisempi:)

Alkuviikon illat meni ohi yhdessä vilauksessa. Menoja riitti, ma oli Artun rokotukset, ti Iivarin trimmi Nealla ja ke vedin alkeisryhmää UKUn treeneissä Janessan kanssa. Kunnon lenkkejä normaaliin tapaan ei ehitty tehdä. Ja sehän alkaa naustereissa pian näkyä, liikkumattomuus. Varsinkin Iivarissa, mutta nyt alkoi myös Arttu kotona kouhkata, vaikka vanhempi parta ei yleensä ihan vähästä hötkyile eikä hösellä. Keskiviikkona koulutuskentältä tultua äiteen tehdessä ruokaa alkoi hirmunen ralli ja formulointi. Matot lensi nurkkaan ja peitot sängyiltä poikien viilettäessä tassut sutien vakiorataansa koirahuone – eteinen – olohuone – makuuhuone – olohuone … ja takaisin ja takaisin… Vauhti on hurjaa ja välillä melkein pelottaa etteivät telo itteänsä tiukoissa kurveissa. Moista formulointia ei meillä ole näkynytkään aikoihin. Ei siinä voi muuta kuin nauraen katsella noiden menoa jota kisaajat itse hirmusella örinällä vauhdittavat.

Muutaman päivän tynkälenkkien jälkeen vihdoin eilen ja tänään päästiin ulkoilemaan vähän tehokkaammin ja kyllä tekikin hyvää, meille kaikille. Eilen lenkin jälkeen oli vuorossa Iivarin valmistelu viikonlopun näyttelyreissua varten eli Iippa pääsi kokovartalosuihkuun. Nyt on nuorukainen freessi ja turkki kiiltää:) Suihkun jälkeen piti tietty sitten taas formuloiden saada itseään kuivatettua. Arttu, erittäin helpottuneena siitä ettei tällä kertaa itse joutunut turkin pesuun, osallistui riemuun. Ja niin oli jälleen matot vinksinvonksin.

Tälle illalle oli isot suunnitelmat lenkin jälkeen tehdä sitä ja tätä, mutta mites nuo tunnit taas vierähti nopiasti. Olevinaan koko ajan jotain touhusin, mutta jäihän tuota tekemistä vielä huomisellekin. Joku ihme ihana tuoksu poikia riivasi ulkona. Illan viimeisellä pissalenkillä molemmat mennä vouhkasivat kamalaa vetoa eteenpäin, ei mikään sana, kovempikaan, tai hihnasta nyppäsy tehonnut, ihan olivat sekoja molemmat. Mikä lie neito ihanainen polkua edeltä kulkenut kun sai molemmat jätkät noin sekopäiksi. Jopa Artun, joka ei noista hajuista viime aikoina juuri ole ollut moksiskaan. Ei ollut äiteelle mikään rento lenkki:(

Mutta on se vaan ihanaa että on taas viikonloppu edessä! Huomenna aamusta viedään Iivari Nealle, lähtevät siitä sitten ajelemaan kohti Seinäjokea. Meillä Artun kanssa tiedossa siis rauhallinen viikonloppu:=)

maanantai 18. lokakuuta 2010

Sunnuntailounaalla

Eilen ajettiin äiteen kummitädin luo missä jo ovella ihanat tuoksut kiiri kuonoihimme ja herkut odotti nälkäisiä vieraita. Pojille oli valmistettu jauhelihalounas, lisukkeena saivat kaksijalkaisten kaalilaatikkoa jossa nam, niiiin maukkaita ISOJA lihapullia. Herkuteltiin mahan täydeltä. Tosin pojat tuntuivat olevan sitä mieltä että kahden annoksen jälkeen vielä vatsansa vetäisi. Kuonot kohosi kohti ruokapöytää ja jätkät kävivät vähän väliä tsekkaamassa josko hellalla vielä porisisi jotain herkkumuhennosta heille.

Kummitätini joutui loppukesästä päästämään 15-vuotiaan koiransa temmeltämään muille niityille. Kaapeista tyhjennettiin nyt kaikki mahdollinen koiratarvikkeisto ja saatiin katsoa mikä olisi meille käypää. Voi hyvä ihme sitä tavaran määrää!! Mukaan lähtikin iso pahvilaatikollinen vaikka mitä; Hurtan uusi toppatakki, tyylikäs Burberry, ruokasäkki, nahkapanta, patjoja, leluja, trimmausvälineitä … Vielä olisi ollut tarjolla vaikka ja mitä, mutta kun tässä huushollissa jo kuppeja ja kippoja ja muutakin koiratavaraa on niin joku raja sentään piti pitää ettei hulvattomasti tule lisää kamaa. Nyt on sitten partojen vaatekaappi mallillansa, Iivarilla ei omaa toppista vielä ollutkaan. Patjojakin on niin ettei enää tarvii päiväksi eteiseen muualta petejä siirrellä.

On nuo vaan mainioita matkakumppaneita, niiden kanssa on tosi mukava ja helppo kyläillä. Vaikka välillä ovat sellaisia hurveloita riekkujia niin osaavat myös olla vieraskoreita ja käyttäytyä kuten fiksun snautserin kuuluukin. Yleensä meitin kyläpaikat on niiden mielestä siitäkin kivoja, että (paitsi että kylässä saa paljon herkkuja!) siellä on lupa mennä sohvalle, toisin kuin kotona. Niinpä se mahdollisuus käytetään aina tarkkaan hyväksi. Ei mennyt eilenkään kauan kun Arttu jo oli sohvalla polleana ja urvelsi ja örisi Iivarille joka lattialla makoili. Sohva oli sitä paitsi tosi hyvässä paikassa: selkänojaa vasten seisten pystyi seuraamaan aitiopaikalta keittiön touhuja ja nuuskuttamaan tuoksuja:)

Kummitädiltä sai kaiken muun lisäksi paljon rapsutuksia, haleja ja kehuja. Koiran kaipuu siellä oman koiran poismenon jälkeen on tietysti kova, ja siksikin koiravieraat erittäin tervetulleita. Tosin eipä sinne aikaisemminkaan ilman koiraa ole ollut menemistä:=) Sinne suunnataan varmasti pian uudestaan, viimeistään ehkä joulun tienoilla.

Tänään oli Artun rokotukset. Nyt on nekin kolmeksi vuodeksi eteenpäin kunnossa. Tuntuupa pitkältä ajalta tuo kolme vuotta, mutta niin on uudet voimassaolosäännöt. Arttu on keväästä laihtunut 1,5 kg, 18,5 kg näytti vaaka! Ihan hyvä juttu, vaikkeihän Arttu mikään lihava koskaan ole ollutkaan, muttei nytkään ihan laiheliini. Vähän pienemmällä annoksella on ollutkin kun tuntui jossain välissä että vatsan ympärys kasvaa liiaksi, mutta nyt voi vähän jo vaikka annosta suurentaa, ihan pikkasen. Muutenkin kaikki oli kunnossa joten hyvillä mielin voidaan porskutella etiäpäin. Biotiinia ostin samalla Artulle kynsien vahvistamiseksi.

Uusien vermeiden kunniaksi pojat järjestivät iltalenkin jälkeen muotinäytöksen ja esittelivät mitä eiliseltä reissulta kotiin tuomisia oli.
Tyylitietoisen snautseriherran valinta
syksyiseen säähän on Burberry.

Nuoremmankin snautserin vartaloa talven tuiskuissa
suojaa lämmin toppatakki karvakauluksella.
Uudet pallot on testattu ja hyviksi havaittu:
Myös patjan vetokestävyys testattiin:
Paras on patja kuitenkin pötköttämiseen:)
Siispä hyvää yötä!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Leppoisa laiskalauantai

Voihan laiskotus! - Tänään olen saanut taas huomata että arkirutiineihin on loman jälkeen pudottu. Olo on työviikon jälkeen tosi vetämätön ja koko päivä menny puolihorroksessa hortoillen. Väsymyksestä huolimatta en malttanu päikkäreitä vetää. Aikani soffalla pötkötin, sitten suunnattiin poikien kanssa jälleen lenkille, eihän sellasta auringonpaistetta sovi hukata sisätiloissa loikoilemalla. Samalla käytiin kaupassa ja pienen välipalan jälkeen sitte otin itteäni niskasta kiinni ja tein pikasen imuroinnin ja lattioiden moppauksen. Ja nyt on hyvä olo kun tuli edes jotain tehtyä, ei tämä päivä ihan hukkaan mennykkään:)

Aikaisemmin sovin kaikki menotkin mahdollisuuksien mukaan mieluummin lauantaille kuin sunnuntaille. En enää, ellei ole ihan pakko. Koko viikon kun pitää elää kellon mukaan, niin lauantaina todentotta toivoo vapautta siitä orjuudesta. Ja jos lauantai onkin mennyt ihan horroksessa, niin sunnuntaina on sitten jo ihan eri fiilis ja jaksaa eri lailla. Paras tämmösinä päivinä on kun saa tehdä sitä mitä huvittaa, siihen aikaan kuin huvittaa.

Niinpä tämäkin päivä alkoi pitkällä lenkillä ja päivällä sitten toinen samanmoinen. Nautin siitä kun saa vain kuleksia ympäriinsä päämäärättömästi, ja antaa poikien nuuskutella polunvarsia, ja syödä pupunpapanoita. Niistä on nimittäin yhtäkkiä tullut molempien suurensuurta herkkua ja missä vaan pupunpapanat tuoksuu, sinne on päästävä!
Kamera muistu ottaa taskuun mukaan ja saatiin ekat lumikuvat. Nojuu, eihän noi nyt mitään korkeita nietoksia ole, mutta valkoista maassa kuitenkin. Välillä tuntui että sitä alkaa tulla lisää, mutta kovin oli lyhkäsiä kuuroja, loppuivat ennenkuin ehti kunnolla alkaa, harmi!
Pieniä iloja - Pienestä se on pikkunen snautserinpoika iloinen. Siivosin yhtenä iltana männä viikolla eteisen kaappia ja etsin kylmeneviä ilmoja varten valmiiksi myssyjä, lapasia, liinoja ja muuta lämmintä päälle pantavaa. Löytyipä hyllyltä risa paripuoli hanska jonka luovutin ipanan leikkeihin. Olipa mieluinen hanska, voi sitä riemua ja onnea! Iivari hyppi-pomppi-loikki ympäriinsä uusi ihana aarre suussaan, heitteli sitä sinne tänne, syöksähteli perään, aina vaan uudelleen ja uudelleen. Ei meinannut malttaa uloskaan lähteä ilman hanskaansa. Silloin kun Arttua sattuu lapsettamaan, pojat yhdessä leikkivät ”sidostehanska kestää”. Ensin toinen edellä toista perässään vetäen toiseen suuntaan ja sitten toisinpäin vastakkaiseen suuntaan, molemmat hanskasta kiinnipitäen ja hurjasti uristen. Ei tarvitse kaupasta pehmoleluja ostaa. Iivarihan penskana hajotti kaikki Artun pehmolelut, joita Arttu hellästi oli vaalinut ja vain suussaan vähäsen nusuttanut. Iipan käsittelyssä joka ikinen niistä sai kokea tylyn kohtalon, pikaisen suolistuksen, ja vähitellen niitä sitten roskiin heittelin kun oli enää kuoret jäljellä. Eli meillä ei ole yhtäkään pehmolelua enää. Mutta hyllyn pohjilta kyllä löytyy aarteita naustereiden leikkeihin vielä pitkäksi aikaa. Ja lisää tulee ajan kanssa.
Pienestä se äiteekin iloitsee. Nyt on mennyt kokonainen viikko ja eteisen uudet matot ovat saaneet olla rauhassa :) Niin, paitsi että alkuviikosta yhtenä päivänä oli jonkun rottalaisen (jonka nimen epäilen olevan Iivari) terävät hampaat osuneet kynnysmaton kulmaan. Onneksi vain kynnysmaton, onneksi vain kulmaan, ja onneksi vain pikkiriikkisen. Ei muuta kuin tekemään tiukka etikka-chilipippuriseos ja sitä sivelemään mattojen reunoihin. Pojat tuli, kuten aina, kiinnostuneena katsomaan että äitee mitä sä teet kun kyykin pitkin eteistä. Halusivatpa haistella seosta, Iivari jopa nuolaista rättiä. Hmm, liekö se sitten riittänyt, ilme oli sennäköinen ettei se niin namia ollutkaan. Eteisessä haisi monta päivää etikka-chilille, mutta eipä ole sen koommin jälkiä hampailuista matoissa näkynyt. Joskos nyt nuoripartakin yhdistäisi että eteisen matto = erittäin paha maku suussa. Toivoa sopii.

Huomenna lähdetään aamusta ajelemaan Espooseen mun kummitädin ruokapatojen ääreen. Siinä on sellainen kyläpaikka että koirille on aina tarjolla ihan yhtä hyvät herkut, ellei paremmat, kuin ihmisille. Joten takasin tullaan mahat pömpällään:)

Vielä olis tälle illalle yksi inhampi tehtävä, nimittäin housujen lahkeiden ompelu:) Voi yäks, yksi homma lukuisten joukossa mistä en tykkää, ei meinaa nimittäin neula pysyä näissä näpeissä. Vaan ei auta, jos niitä meinaa vielä päällänsä pitää. Mutta ensin Hilun ja koirien kanssa iltalenkille. Hyvää viikonlopun jatkoa!

torstai 14. lokakuuta 2010

Tulisiko se talvi jo?

Passeliin aikaan vaihdatin talvirenkaat. Kuuden jälkeen tultiin partojen kanssa kotio renkaanvaihdosta ja keli oli ihan kuiva. Parin tunnin päästä kun lähdettiin iltalenkkeilemään tuli taivaan täydeltä isoja räntähiutaleita, joita jalkaräteiksikin kutsuvat. Sääennusteet kertoivat lumisateen etelässä alkavan jo iltapäivästä, joten vähän jännitti mikä on keli kun töistä kotiin ja renkaanvaihtoon ajelen viimisiään vetelevillä kesätassuilla, mutta onneksi ennusteet meni sen verran pieleen että aurinkoisessa ja kuivassa kelissä sain ajella.

Siispä talven ensimmäinen luminen lenkki on koettu. Iivari oli viime talven tapaan onnesta ymmyrkäinen. Just ja just kunnolla kävelemään oppinut nuoriherra sinkoili joka hiutaleen perään ja pomppi korkeuksiin yrittäen niitä suuhunsa pyydystää. Arttukin tykkäsi, mutta on tainnut tuon luonnonilmiön sen verta monta kertaa kokea ettei nyt ihan kokonaan järkeänsä menettänyt. Käyttäytyi siis herrasmiesmäisesti niinkuin rauhoittunut Arska useimmiten tätä nykyä. Toisin oli Iipan laita. Kun katuvalon loisteessa maahan putoavien hiutaleiden varjot häilyi kadussa, tuijotti se tiukasti maahan, ja ihan pakko oli yrittää yltää jokaikisen maahan putoavan hiutaleen varjoon. Siinä sitä sitten oli äiteellä pitelemistä kun jätkä sinkoili hillittömästi milloin mihinkin suuntaan.

Meillähän on yleensä käytössä nahkahihnat, mun mielestä ihan parhaat. Ainoa miinus, ja iso sellainen, on että sateella ne on ihan älyttömän liukkaat, ei meinaa käsissä pysyä. Niinpä nyt ennakoin ja laitoin molemmille pojille nylonhihnat. Iivarilla heijastin sellainen kun herra ei vielä omista heijastinliiviä, Artulla heijastinliivin kanssa tavallinen malli. Näissä nylonisissa taas on se haitta että ne on paljon lyhkäsemmät kuin nahkahihnat, joten poikien, tai siis Iipan, sinkoilu on paljon rankempaa äiteelle, eivätkä pääse niin pitkälle ojan reunalle ja pusikkoonkaan:( Kahdesta pahasta siis valittava toinen.

Ensilumi (tai -räntä) saa näköjään yhden sun toisen riemun valtaan. Vaan ei paljon päätä pakottanut sillä pojalla joka tuossa viereisessä liikenneympyrässä kelistä nautti pyörällänsä kurvaillen ja suditellen. Iloisena vain katsoi peräänsä pyörän jättämiä sutimisjälkiä. Ilman valoja, mustissa vaatteissa, liikenteen keskellä. Ihme ettei yksikään ohi ajanut auto töötännyt. Ei olisi kiva istua ratin takana kun yhtäkkiä räntäsateessa eteen tupsahtaa poika pyörinensä. Kun ei sitä poikaa helposti kävellenkään havainnut, saati sitten autosta. Olin aikeissa antaa nuorelle hurjastelijalle jokusen tätimäisen neuvon siitä miten liikenteessä tulee käyttäytyä, mutta kun lähelle tultiin, oli poika jo pitemmällä ja niin jäi neuvot tällä erää jakamatta. Toivottavasti pääsee turvallisesti kotiin.

Johan tässä on talvea ehditty kaivatakin. Toivoa vain sopii että nyt tulisi pieni pakkanen ja hiukkasen lisää lunta. Onkohan vähän liikaa toivottu, tässä vaiheessa syksyä? Lenkin aikana ehti sen verran sataa että maa oli aivan valkoinen, ja heti on niin paljon valoisampaa ja puhtaampaa:=) Eikä tarvinnut poikia suihkuun pistää, pyyhkeellä kuivaaminen riitti. Mutta saa nyt sitten nähdä minkä väristä on ynpäristö kun huomenna herätään, pahasti pelkään että sysimustaa jälleen.

Jaahas, nyt meillä syödäänkin puruluita taas sulassa sovussa vierekkäin. Alkuviikosta kun purkkarit pojille annoin alkoi sellainen kyräily että jonkun ajan kuluttua katsoin parhaaksi pistää puruluut hyllylle. Iivari siis kyttäili Arttua, joka suosiolla jäi eteiseen omansa kanssa Iivarin vallatessa olkkarin.

Valkoista loppuvuotta odotellessa parit kuvat sunnuntailta kun alkuillasta suunnattiin kuonot kohti rantapuistoa nauttimaan auringosta, olikin syksyinen ilta parhaimmillaan:)
Iivari pääsi kahlaamaan
Sorsien ohimarssia valvomassa
Iivari pitää hauskaa
samalla kun Arttu nautiskelee syysillasta
Malttoi se Iippakin välillä asettua aloilleen

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Arki

Nyt se on sitten ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko takana. Ja jokainen joka sen on kokenut, tietää mitä se on. Varsinkin se ensimmäinen aamu kun joutuu heräämään kellon pirinään. Ja varsinkin se sitä edeltävä ilta kun tietää ettei enää aamulla saakaan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, tai vaikka vain siihen asti kunnes herätyskello-Iivari herättelee selän päällä pomppimalla. Mutta pakko mikä pakko ja onhan tähän taas sopeuduttu, jotenkuten, kohta jo tuntuu että ai millonkas mä lomalla olinkaan:)

Pojat tuntuu sopeutuneen arkeen paluuseen helpommin kuin minä. Tietävät että niinä aamuina kun kello soi ei ole aamutouhujen jälkeen äiteen mukaan tulemista. Toisin kun lomalla kun koko aika pääsivät äiteen kanssa millon minnekin, jos ei muuta niin kauppareissulle. Ja aina olivat yhtä tyytyväisiä että saivat mukana olla.Syystä jos toisesta kylpyhuone valmistui vasta toissa perjantai-iltana. Tai ihan tarkkoja jos ollaan niin viimeisen silauksen sai vasta viime tiistaina kun viiminenkin sähköpistoke saatiin vihdoin toimimaan. Eli siivousaikaa jäi aika vähäsen. Ja sitä siivousta onkin sitte tiedossa lähiviikonloppuina, ja pyykinpesua. Kuhan on pahimmat pölyt saatu huitastua pois jotta elää voi. Muut ehtii kyllä pikkuhiljaa.

Perjantai-iltana pestiin parvekelasit, poikien avustuksella. Siis äitee pesi, Iivari huuhtoi partaansa ämpärissä ja Arttu pyöri touhuissa mukana muuten vain. Yhteistuumin jätkät päättivät esittää naapureille perjanta-illan hurvellusta á la snautseri ja kovalla örinällä painivat olohuoneessa ja parvekkeella mikä tietysti kuului ympäriinsä kun oli räppänät auki. Eilen kävin ostamassa matot eteiseen. Tuntuupa ylelliseltä - ei ole mattoja eteisessä ollu sen jälkeen kun Iippa taloon muutti! Joten joiltakin osin alkaa koti olla kunnossa taas.Tänään pääsivät pojat ensimmäistä kertaa uuteen suihkuun parranpesuun. Hyvin toimi, puhdasta tuli eikä äiteekään kastunu kuin jaloista:=) Eikä alkanut selkää särkeä niinkuin aiemmin ammeessa noita pestessä kun piti olla vähemmän ergonomisessa kyyryasennossa. Molemmat pojat vuorollaan kyllä hannasivat suihkuun tuloa vaikka muuten innolla ovatkin uuteen kylpyhuoneeseen käyny tutustumassa.

Taloyhtiön remppakin on viimeistelyä vaille valmis, joten nyt ei enää remontteja tähän osoitteeseen vähään aikaa, kiitos! On se sellasta hässäkkää ettei sitä kauan jaksa. Vaan nopeestihan se aika meni. Tammikuussa remontin alkaessa tuntui aika toivottoman pitkältä loka-marraskuulle, ja nyt ollaan siis jo loppuvaiheessa, paitsi maksupuolen osalta...

Näissä merkeissä siis jatkuu partojen syksy kun on normaalielämisen uomiin päästy. Nauttikaahan raikkaasta syyssäästä! Niin mekin, jahka saan nuo suihkun ja päiväruoan jälkeen uinuneet pojat hereille:=)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Erkkaritulos

Lappeenrannan erkkarissa tuomaroi Matti Luoso.
Iivari oli upeasti urosten kakkonen ja VSP-juniori!!

Arvostelu:
"Erinomaista tyyppiä edustava junioriuros. Kooltaan ylärajalla. Pitkä pää, jossa linjat voisi olla yhtenäisemmät. Oikea purenta. Tummat hieman isot silmät. Hyvä kaula, luusto ja käpälät. Hyvä ylälinja. Vielä kapea eturinta ja runko. Sopivat kulmaukset. Vielä kapea liikerata. Hyvä karvalaatu ja käytös."

Tulos siis JUN JUK1 ERI1 PU2 VSP JUN varaserti.

Väsynyttä matkaajaa en viitsinyt enää laittaa poseeraamaan uusimman pokaalinsa kanssa, mutta tässä Iipan palkintohylly kesän ja alkusyksyn näyttelyiden jälkeen (lamppu ei kuulu palkintoihin):
Jos jätkä jatkaa samaa rataa, täytynee viimein vakavasti harkita sen vitriinin ostoa. Se kyllä oli mielessä jo Artun menestyksekkään näyttelyuran aikana, vaan kun Arska jätti kehäesiintymiset, mahtuivat herran pokaalit juuri ja juuri pienen lasikaapin päälle niin se sitte jäi.
Minä kun en kuvitellut että tänne vielä näyttelykoira tulisi:) Ja nyt ei enää löydy tyhjiä kaapinpäällisiä joten ei tässä kai muu auta kuin marssia huonekalukauppaan... Ja sitten pistää uuteen uskoon koko pokaali- ja ruusukekomppania.

Iivari tuli iloisena mutta väsyneenä reissultaan. Hauskaa oli ollut, virkahommien ohella oli saanut mielinmäärin temmeltää Tyynen ja siskopuolensa Ilonan kanssa. Nyt on perhe koossa jälleen ja arkinen aherrus edessä mahtavan loman jälkeen, HUOH!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Eckerön arvostelu

Iivarin saama arvostelu Eckeröstä lisätty ko. päivän tekstiin.

Äsken vietiin Iippa jälleen Nealle ja ovat jo matkalla kohti huomista erkkaria Lappeenrannassa. Matkaseurana Iipalla Tyyne jolle näyttely on ensimmäinen:=) Katotaan sitte miten pärjäävät, peukkuja pidetään koko Nean poppoolle!
Myö siis Arskan kanssa kotimiehinä.
Hauskaa viikonloppua!