Ensilumen hetkiä

Maa oli valkoinen lauantaiaamuna. Ei sitä paljon ollut, mutta sen verran että sitä saattoi lumeksi kutsua. Ja kun oli pieni pakkanen, liekö ollut aste tai pari aamulla, voi sanoa että tuntui melkein talvelta:=) Eli ihan kunnon alkutalven päivä, pikkupakkasineen, sinisine taivaineen ja auringonpaisteineen. Eikä ollut huolta kuratassuista.

Eikä ollut tämä aamu eilistä huonompi, taas saatiin nauttia häikäisevästä auringonvalosta, valkoisesta maasta, sinisestä taivaasta ja pienestä pakkasesta. Mikäs sen parempaa, ja vielä ollaan lokakuussa. Aika aikainen talvenalku siis. Vaan taitaa loppua lyhyeen, jos ennustukset paikkansa pitää, on ensi viikolla taas plussaa useempi aste. Harmi. Jo tämä pieni pieni lumipeite ja kuiva keli auttaa siihen ettei illalla ole ihan synkän pilkkopimeää. Vaan minkäs teet. Ei auta kuin nauttia tästä hetkestä ja ottaa vastaan mitä ensi viikko mukanaan tuo. Niin sään kuin muunkin suhteen. Hyvää ja kaunista viikkoa!

Kun päivä painuu iltaan

Lauantai-iltana rannassa kun auringonlasku värjäsi maailman kaikilla mahdollisilla huikeilla väreillä.

 

 

 

 

 

Päivän päätteeksi:

Energiataso pyöreä nolla :)

Unikuvat viime viikonlopulta.

Syksyä parhaimmillaan

Viikonlopun sää on ollut aivan uskomattoman upea! Aurinkoa, lämpöä, syksyn tuoksua, hiljalleen puista leijailevia lehtiä, häikäisevän hehkuvia värejä yltympäriinsä... Lieneeköhän viimeisiä tällaisa päiviä ennenkuin totaalinen pimeys, vesisade, syysmyrskyt ja loska valtaa maan?
Ihan tuntuu syylliseltä olla sisätiloissa kun ulkona paistaa aurinko, mutta rajansa kaikella. Jaksamisellakin. Kun aamu vietettiin Keinukallion mäkisessä ja nimensä mukaisesti kallioisessa maastossa tarpoen, on pakko hengähtää hetki ja lähteä vasta vähän myöhemmin nauttimaan illan pimenevistä hetkistä ja katsomaan auringon säteiden painumista mailleen. Kuten eilen teimme, kuvia laskevan auringon värjäämästä järvenpinnasta laitan näytille myöhemmin. Mutta nyt aamupäivän patikointimaisemia... Jonka retken jälkeen partainen parivaljakko on vetänyt sikeitä hieman vain asentoansa välillä korjaten.

Kun välillä poikkeaa tutulta polulta, löytää uusia ulottuvuuksia. Uusia polkuja. Uusia kallioita. Uusia maisemia.

Kyllä siellä hampaiden välissä muutakin on kuin toistensa parta...

 ... eikä taas löytynyt kuin vain yksi keppi ...

Pirteätä viikkoa!