Jos lentävät linnut saivatkin jo olla rauhassa, niin vesilintuja ei Arttu oppinu ymmärtämään, luuli kai niiden uppoavan. Niinpä jokaiselle härkälinnulle, uikulle, lokille ja ties mille piti haukkua niin että hyvä kun ei laiturilta tippunu. Onneksi näin syksyllä ei lintuja paljon ole ja suurimman osan aikaa Arttu seisoi tai istui laiturin nokassa pitkän tovin tärkeän näköisenä ja nautti maisemasta. Sillä aikaa Iippa touhusi sitä ja tätä, junnu kun ei kauaa paikallaan ollu, niin paljon oli kivoja juttuja mitä olis voinu tehdä. Tosin välillä malttoi Iippakin rauhoittua ja siinä nuo vieretysten nuuskuttivat järven tuoksuja ja tuijottivat selälle.
Ihmeellisiä ääniä välillä kuului. Joinakin iltoina kuulin ihan kuin kissa olisi vaikertanut. En päässy selvyyteen äänestä ja aattelin että joku outolintu siellä. Pojat ei ääneen reagoineet. Iikku ja Aija kun kävivät sanoivat että josko se oli ilves. Mutta todettiin että tokkopa kun tuntui ääni tulevan ihan siitä meitin niemeltä ja eiköhän pojat olisi sentäs ilvekseen lähimaastossa reagoineet. Juttelin sitten niemen vakiasukkaan kanssa ja hän sanoi että juu, kyllä se ilves sillä viisiin vaikertaa, huutaa kuulema poikastensa perään. Ei vaan ole meidän niemellä vaan lahden toisella puolella metsäkalliolla, mutta tietty vesi heijastaa äänen niin että kuului kuin olisi ihan vierestä kuulunu.Tämä Ellun (omaa pihaansa vahtiva sakemanninarttu, niemen ainoa koira, vierailevien snautsereiden lisäksi) emäntä kertoi myös että karhuja on nähty ihan lähellä metsässä tien toisella puolella. Ei kuulema edes Ellun kanssa mene enää metsälenkille kun lenkkipolun varressa on ollu karhu puussa. Joten jätettiin mekin sitten metsälenkkeily. Päätin että meitille riittää oma piha, vaikka lähtiessä olin harmitellu ettei tullu ostettua otsalamppua että voitas iltasinki metsään mennä...
Kaikenkaikkiaan siis ihanaa oli, ja muistoja riittää. Toivottavasti parroillakin kun pitkät talvipäivät kotona kököttävät. Mahtavatkohan sitten uneksia siitä kuinka mökillä sai olla ulkona kaiken päivää, ja melkein yötäkin... Iivarille muuten teki tosi hyvää olla ihan pimeässä. Aluksi junnu vähän arkaili pimeällä ja eka kertaa kun tehtii taskulampun valossa lenkki, yritti koko aika juosta valokeilasta pois. Mutta pikkuhiljaa tottui eikä tarvinnu karvat pystyssä pörrätä pimeydessä häämöttäville hahmoille, kuten viirille ja kuistin kynttilöille.
Nyt sitten se luvattu kuvaesitys.
Hei, näkyyks kaloja?
Mäntyyn kiinnitetyt vaijerit ylsi juuri sopivasti että pojat pääsi grillitasanteelle muttei laiturille asti.
Joten vaihteeksi tähyttiin järvelle saunan vierestä.
Joten vaihteeksi tähyttiin järvelle saunan vierestä.
Pimeässä liehuva viiri näytti Iivarin mielestä pelottavalta haamulta
Kiveltäkin voi ihailla maisemia, tuumii Arttu
Tarjoilija, mun kuppi on Tyhjä!
Iltapalaa paistamassa Arttu
Tarjoilija, mun kuppi on Tyhjä!
Iltapalaa paistamassa Arttu