keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Artun nimppari

Arttu on viettänyt nimipäiväänsä työpäivän päätteeksi reippailemalla pitkästi kuutamon valaisemassa illassa. Eikä nimppariherkkujakaan ole unohdettu. Aamulla saivat ylimääräiset keksit sekä runsaat aamiaiset eikä iltaruokakaan ihan kevyt ollut, ainakaan ihmismielestä, tosin Artun pohjattomalta tuntuva vatsa olisi varmaan vielä toisen samanmoisen vetänyt. Noh, piakkoin on tiedossa vielä pannukakkumaistiaisia, ellei, tai sitten juuri siksi, tuosta uunissa muhivasta leipomuksesta tule kirjaimellisesti pannukakku. Maisteltavaksi jää.
Huomenna käännämme kalenterin sivua ja suuntaamme tassut marraskuuhun.
Kuvat on sunnuntain päiväulkoilulta tutusta kohteestamme, rannalta, minne vaihteeksi mentiin autolla kun samalla piti hankkia täydennystä sekä tankkiin että ruokakaappiin ja missä aurinkoisesta ilmasta nauttimisen ohella tuttuun tapaan tutkittiin rannan ruovikot, nuuskuteltiin koirien ja lintujen jättämiä tuoksuja, ihmeteltiin ohuen jääriitteen peittämää järvenpintaa ja pitihän sitä yrittää vähän asiallisempaa poseeraustakin kameran käyttäjän mieliksi. Palkka mielessä tietenkin...

 Näin myö poijjaat potkitaan

 Onpas aurinkoista ja hienoa!

 Ei saanut Arttu juomavettä jään läpi,
mutta ihanaa, jo pääsi Iivari kierimään lumessa.
 Meitä hellii hieno ilma.
 Poseerauksia vaahteranlehtien joukossa,
 poikain päät kääntyili sinne tänne,
 välillä jopa samaan suuntaan.








sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Aamuhetki kullan kallis

Viikonloppu on hemmottelut meitä ihanaakin ihannammalla aurinkoisella pikkupakkassäällä ja vaikka aamusella kun havahduin mustan karvavekkarin valmistautumiseen herätyshommiin kuinka oliskin väsyttänyt, niin ikkunasta näkyvä sininen taivas ja nousevan auringon kajo havahdutti hereille ja aamutouhuihin. Kello näytti kahdeksaa, siis meidän kello, oikeasti se oli talviaikaan siirtymisen ansiosta vasta seitsemän. Pikanen aamupissatus ja sitäkin pikasempi äiteen aamupalan hotkaisu ja lenkkivermeet päälle. Snautserit jäivät ilman aamupalaa. Mutta taskuun pakattiin kameran lisäksi pussillinen naturalmenua ja partaherrat saivat nauttia alkupalat metsässä omatoimisesti hakien. Maistui varmaan tuhannesti paremmalta kuin tylsästi omasta kupista.


Kovin oli taas hiljaista ja rauhallista, niin kuin aina siihen aikaan sunnuntaina ja ihan keskenämme saatiin nauttia nousevan auringon valosta ja häikäisevästä lumesta. Pakkasta viitisen astetta. Ei parempaa voisi toivoa!
Metsä jota viime viikonloppuaamuina ollaan harrastettu ei ole suurensuuri, senköhän takia siellä ei juuri koskaan kehenkään törmää mikä passaa meille, nekin jotka siellä kulkee, näyttää suosivan polkuja. Polkuja seuraten sen halki ei kauaa kulkisi, mutta me kun vältetään polkuja ja tarvotaan mättäillä mutkitellen ja kierrellen niin hyvästi siellä saa aikaa kulumaan. Ja energiaa. Maasto on tasaista mutta risukoiden, kaatuneiden puunrunkojen ja kantojen yli pomppimalla ja pusikoiden läpi tunkemalla saa kuiteskin ihan toisenlaista liikuntaa ja rasitusta kuin pyöräteitä talsimalla. Mitä sitäkin nyt pimeinä aikoina joutuu harjoittamaan kun ei ole löytynyt tarpeeksi extremehenkeä lähteä sokkona, tai edes taskulampun turvin, metsälenkille. Lumen tullen sitäkin voi sitten kokeilla. Nyt pikkupakkasella on nekin reitit käytössä jotka enemmän lumen tullessa joutuu latujen alle ja koirilta kielletyksi ja jotka toisaalta vesisateiden jäljiltä on totaalisesti kulkukelvottomia. Hyödyksi siis täytyy käyttää tämä talvi, oli miten lyhyt tahansa;)














Eihän tästä säästä meinaa tarpeeksi saada, mutta pakkohan se on aina jossain vaiheessa kääntää kuonot kohti kotia, ellei nälkä yllätä niin sitten alkaa muuten vaan ikävästi rajalliset jaksamisvarannot huveta ja on päästävä tankkaamaan ja lepotauolle. Kun kotiin tultiin, saatiinkin se ylimääräinen tunti käyttöön kun käännettiin kellot talveen. Aamupalan nauttimisen jälkeen on ollut hiljaista poikaa molemmat. Tosin hieman syrjäsilmällä kyttäilevät josko sitä kohta taas olisi toiminnan aika. Ja ehkä kohta onkin... Auringon paistaessa edelleen pilvettömältä taivaalta.

Ja syy siihen miksi Arttu tuossa yhdessä kuvassa lymyää pikkumännyn takana, on se että herran kanssa ei oltu yhtä mieltä siitä että kumpaa puolta mäntyä kuljetaan ja siihen se matkanteko hetkeksi tyssäsi kun asiasta keskusteltiin ja ennenkuin seniori uskoi että yleensä se on äitee jonka reittiä kuljetaan. Niin nytkin.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kohti talviaikaa

 
Eilen aamuvarhaisella ulos lähtiessä oli yllätys melkoinen ja erinomaisen mieluinen kun maa oli aamuyön aikana saanut valkoisen lumipeitteen, ja lisää satoi. Ei hangeksi asti mutta sekin vähä vaimentaa maailman äänet ja tuo valoa pimeyteen, konkreettisestikin ja varsinkin mieleen. Kyllähän tässä viime viikkojen aikana onkin syyssateista, märästä ja pimeydestä melkosen hyvin tarpeekseen saanut. Puhumattakaan kurasten tassujen ja partojen putsaamisesta. Nyt nautitaan täysin siemauksin todellisesta talvisäästä, niin kauan kuin tätä ihanuutta kestää. Aurinkoa sinisen taivaan täydeltä, häikäisevän valkeaa lunta, pikkupakkasta, kengännarinaa lumipeitteisellä tien pinnalla, kuurapartoja, pakkasen tuoksuisia koiria...
Siispä kauden ensimmäiset lumikuvat tämän aamun ulkoilulta, olkaa hyvät!














Ja muistakaahan viimeistään aamulla siirtää kelloja tunti taaksepäin, viikonlopussa ylimääräinen tunti!