maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ajaxilla lika lähtee

Ja onni on Berry Blossomin tuoksuiset snautserit:=) Olen unohtanu ostaa tavallisesti tassu- ja partapesussa käyttämääni Le Chat -saippuaa (on muuten tehokasta, suosittelen!) joten oli otettava käyttöön kikka kakkonen ja pojat sai kokea Ajax-tiskiaineen hellävaraisen puhdistustehon, vai olikos se Ajax joka ihan räjäyttää lian pois? No niin tai näin, kurat irtos tassuista ja parroista ja nyt täällä leijailee marjaisan makea tuoksu.

Formuloivalla tehokaksikolla kesti suihkun jälkeen n. 5,5 sekuntia saada talon kaikki matot ruttuun ja koirahuoneen sängynkin ehtivät petata oman maun mukaan:Voi Itku, mulla on ISO ikävä talvea; pakkasta, valkeata lunta, kurattomia tassuja... Nyt on niin ällöttävän likaista joka paikassa että mua rupes äsken lenkillä ihan yököttämään ja teki mieli kääntyä suorinta tietä kotia kohti. Vaan mitäpä turhia, sama se on kierteleekö tuolla varttitunnin tai puolitoista, sama kuuraaminen on koirissa kuiteskin joten puolisentoista tuntiahan siinä lopulta vierähti. Paitsi että on kuraa ja loskaa niin siellä seassa sitten sitä itteänsä. Miten se voi olla niin kamalan vaikeeta pitää niitä pusseja taskussa ja kerätä koiransa jätökset pois, MRRR!!! En yhtään ihmettele että kohta alkaa taas lehdissä jokakeväinen keskustelu koirankakoista, niin öklöttävää tuolla on nyt kävellä. No tunnustan kyllä etten 100%sti itekkään kaikkea kerää. Jos ja kun lenkkeillään tuolla vähän syrjemmällä missä ei ole asutusta ja jos ei pojat ihan tien viereen tarpeitaan tee niin kylhä ne sinne pusikkoon saa jäädä, varsinkin jos tiedän ettei roskista ole ihan heti kohta. Mutta täällä asutuksen keskellä ei ole edes roskiksista puutetta joten laiskuutta ja välinpitämättömyyttähän se on, kyllä niitä pussukoita voi jonkun matkaa kädessään kantaa. Mahtaakohan ne jotka ei koiriensa jätöksiä pois siivoa nauttia nyt kävellä tuolla kaiken keskellä?? Ehkä niitä ei haittaa. Kyllä olis kirveellä töitä :(

Eihän toi poikien suihkuttaminen sinänsä iso homma ole, mutta kun mulla on ihana vanhanaikainen amme niin mun selkä ei meinaa kestää kahen koiran pesua peräjälkeen. Siinä sitte kykin lattialla ja roikun reunaa vasten nojaten kun en enää toisen suihkutettavan kanssa voi olla puolikumarassa asennossa kauaa aikaa yhtämittaa. Tosi ergonominen asento. Mutta muuten toi amme on kyllä hyvä, ei pääse pojat karkaamaan enkä itekkään kastu ihan kokonaan, tai siis en kastu ennenku nostan Iipan ammeesta. Se ei malttas paikallaan olla että saan enimmät vedet kuivattua kylppärissä, vaan pyörii ku väkkärä itteään ravistellen ja siinä sitte äiteen vaatteet on yleenäs märemmät ku pyyhe.

Harmaan päivän piristykseksi ja Helin ja AJn iloksi kutsuttiin eilen ittemme päiväkaffelle Keravalle. Pitäähän niidenkin saada osansa tästä ihanasta kurakelistä ja kuraisista parroista ja tassuista :=) Meillä oli kyl Helin kanssa ollu muutenki suunnitelmissa päivälenkki mutta sade kirjaimellisesti meinas vesittää suunnitelman. Onneksi iltapäivästä sää vähän selkeni ja päästiinki tekemään ihan kunnon pitkä lenkki. Sen jälkeen kaffiteltiin kera muffinssien ja rupateltiin ja höpöteltiin. Vieraskoreina snautsereina pojat oli tyytyväisiä saamastaan huomiosta ja esitti taitojaan snakupainissa, sohvalla kiehnäämisessä (mikä kotona on ehdottomasti kielletty) ja yleisessä rallattelussa. Arttu joka EI yleensä pöytien reunoja parrallaan nuohoa kunnostautui tässäkin, taisi kissan ruoan tuoksu olla ylivoimainen ja useemmin kuin kerran jouduin käskemään Arskaa ottamaan kuononsa pois keittiön pöydän reunoilta. Myös kissan lelut maistu hyviltä, montakohan Iippa loppujen lopuks ehti nielasta? Kissa itse piiloutui saunan puolelle eikä pojat, onneksi, päässeet sitä hätyyttelemään. Pihalla parrat leikki kukkulan kuningasta, AJ oli edellispäivänä ahkeroinut ainakin puolitoistametristen lumivallien väliin tunnelin tupakkitaukoa varten. Ketterästihän jätkät hyppäs vallin päälle ja kekkaloitsivat siellä, tassu jos toinenkin uppos välillä vähän syvemmälle mutta helposti nuo sieltä ylös ittensä kampesi.
Kiitokset Helille & AJlle, meillä oli hauskaa, anteeksi vaan että taidettiin unohtaa jokunen hiekanjyvä lattialle, hmm, ja soffalle... :(

Ai miten ihanaa kun on lyhyt viikko ja pitkä viikonloppu edessä, helpompi oli heti tänäänki herätä ku heti tuli mieleen että 'vain' kolme aamua enää neljän sijasta. Ja muuten ihmeiden aika ei ole ohi: tänään heräsin ennen kellonsoittoa, ja ennen Iivaria! Olisko toi viisarien siirto kesää kohti sittenki saanu ipanan sisäisen kellon vähän sekasin ja sekoomaan tunneissa:) Äkkiä se kyllä oli häntä ilosesti heiluen pystyssä kun nousin. Mutta jotta aamulla taas jaksaa nousta edes kellon soittoon niin nyt torkkumaan sohvalle 'Amyn lailla' pariin. Keväistä viikon jatkoa!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Virposunnuntai

Sataa sataa ropisee eli märkiä tassuja, märkiä partoja ... Sataisi vaan kunnolla niin sulais viimisetki jäät ja sohjot kävelyteiltä. Eihän tota kaatamalla tullu, ihan se oli sellasta kivaa pientä ripsuttelua. Kun vaan olis tajunnu laittaa sadevermeet päälle eikä lähteny toppavaatteissa niin olis ollu vielä kivempi ulkoilla:)

Saas nähdä montako kertaa ovikelloa tänään rimputellaan kun on virvonvarvonpäivä. Tästä oli yhtenä päivänä lehdessäkin hyvä kirjotus johon yhdyn ihan täysin. Vieraat lapset, eikä niin lapsetkaan enää, kiertää ovelta ovelle puoli kaupunkia mitä kummallisimpiin naamiaisasuihin pukeutuneina ja sotamaalauksin sonnustautuneina korit kainalossa ja sitten vertaillaan kuka sai mitä ja miten paljon ja mistä...

Piti oikein tarkistaa asia ja netistä Luovutettu Karjala –sivuilta löysin tämän: ”Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Ortodoksien Lasaruksen lauantain vigiliassa siunattiin pajunoksat, joita sai viedä kotiin ikonin taakse. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä. Varhain palmusunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joiden kasvua toivottiin. Isäntä virpoi hevoset. Lapset lähtivät aamulla virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita.”

Mun mielestä kaikki tuollaiset vanhat perinteet on hienoja ja säilyttämisen arvoisia, mutta sitten kun mennään siihen että ainoa tarkoitus on vain saada koriin mahdollisimman paljon herkkuja niin pieleen menee. Harvapa noista virpojavarpojista taitaa tuntea tämän virpomisen perinteen. Joten kiitos ja anteeksi, mutta meille on ihan turha ovikelloa tulla rimputtelemaan, ei aukea ovi.

Nyt ollaan sitte virallisesti kesäajassa. Mulle ei kellojen siirto koskaan tuota ongelmia ja näytti Iivarillekin sopivan mitä mainioimmin, noustiin nimittäin kuudelta vanhaa aikaa eli johan se oli seittemän kesäaikaa kun eka kerran tassut kurattiin. Herra oli siihen mennessä ehtiny jo yksikseen taas touhuta hyvän tovin.

Snakupainia lepopäivän ratoksi:

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Utuinen lauantai

Kyllä on taas harmaa ja kurainen sää, tyypillinen maaliskuinen päivä. Ja olo on vähän samanlainen, en oo kunnolla heränny koko päivänä, puolinukuksissa menny tämä lauantai lenkkeilystä ja pitkistä päivätorkuista huolimatta:( Niin on sitte kaikki viikonloppua odottaneet hommat edelleen tuolla odottamassa, kenties seuraavaa viikonloppua... Tuollahan ne säilyy, en jaksa stressiä ottaa.

Ulkona harmaudessa en oo kuvia viittiny ottaa, eilen räpsin joitakin sisällä, samoin tänään. Iivarista kyllä pitäis joku kunnon kuva saada nyt kun nuoriherra on vielä hienossa näytelmäkuosissaan. Näistä kuvista kyllä hyvin huomaa että aina on Iipalla pilke silmäkulmassa ja kepponen mielessä, jos ei muuta niin purkkarista nauttivan Artun alta viedään lelut :)
Arttu on varsinainen karvaturri, nyt varsinkin kun Iivari on hienossa trimmissä niin ero on melkonen, on tosissaan näkyvissä snautserin eri turkkivaiheet, se viimisen päälle trimmattu ja sitten se trimmaamista vailla oleva! Puolisentoista viikkoa pitäis jätkän talviturkkiansa vielä kestää, sitte vien pojat yhdeksi päiväksi Nean hoteisiin ja pääsee Arskakin karvoistaan ja näyttää taas upealta snautserilta.

Koirahuoneen ikkunasta on tullu pojille uusi vahtimesta, tai taitaa olla Iivarin Artullekin opettama tuo paikka, en muista Artun siinä ennen pihan tapahtumia kyttäilleen. Tänään itse asiassa näin Arskatin ekan kerran ikkunasta ulos tsiikailemassa, yleensä on Iisku siinä.
Parempi onkin poikain tottua tyytymään ikkunasta kyttäilyyn, meillä kun uhkaa parvekkeet joutua käyttökieltoon. Se tarkottais puoli vuotta ilman parveketta, eli siihen asti kun remppa on tehty joskus lokakuussa! Tuli nimittäin päivällä tiedote että kun tossa nyt remontin alla olevassa talossa on tehty jotain kaiteiden rakenneavauksia niin siel on havaittu että kaikki ei olis niin kuin pitäis, ja olis turvallisuusriski käyttää partseja. Lisää tietoa tulee alkuviikosta, kauhulla odotan:(Kuulin muuten eilen aamulla radiosta että lämpömittari kodin jokaisessa huoneessa on ekoteko. Kas, mä en sitten ole ekotekoilija, meillä kun ei ole ensimmäistäkään lämpömittaria sisällä. Mihin mä mittaria tarviin ku ilmankin varmasti pidän lämpötilan paljon alle suositusten, oliskohan meillä jotain 18 astetta, ehkä jopa alle? En muuten edes tiedä mikä on suositus, tai onko sellasta, mutta en voi sietää lämmintä huoneilmaa. No pitihän tuo tarkistaa netistä ja jonkin lähteen mukaan suositus olis 21-22 astetta, huh, ihan liikaa meikäläiselle! Nytkin kun pakkaset loppu ja unohdin patterien termostaatit vääntää alemmalle niin jo oli kuumaa ja tunkkaista! Mieluummin pistän villatakin päälle ja töppöset jalkaan kuin hikoilen sortseissa, sisällä. Ja uskosin että koiratkin viihtyy paremmin viileemmässä. Makkarissa saatan avata vielä ikkunankin että olis mukavan vilposta nukkua. Joten arvata saattaa että jo etukäteen ahdistaa kesä ja syksy kun meidän talo huputetaan remonttia varten eikä pääse partsille eikä välillä kait saa ikkunoitakaan auki – AUTS! Ja siis jos toi partsien käyttökielto tosissaan tulee niin voi apua. Se on kuitenkin ylimääränen huone lämpimämmillä ilmoilla, tänäänkin on ollu ovi melkeen koko ajan auki. Ja onhan siinä jätkillä vähän extraa kun saavat kyttäillä ohikulkevaa liikennettä.Mulle harmaita hiuksia on meinannu aiheuttaa uusi lamppudirektiivi, mikä lie viralliselta nimeltään. Olen yrittäny kaikista kaupoista kahmia varastoon vanhanlaisia lamppua, viis siitä ettei ne olis ekoja enää, muttei niitä kaikkia taho enää saada mistään. Yhtään uudenlaista lamppua en vielä oo tarvinnu kun toistaiseks on vanhatkin riittäny. Eilen sitte aattelin kokeeks ostaa yhden uuden olkkarin valasimeen. Täytyy kohta koklaa miten se tohon passaa, ainakin on ihan erimallinen kun noi entiset, paljon pitempi. Ei hyvä. Ja se mitä noi uudet maksaa, voi hyvät hyssykät. Juu, kyllähän sitä väitetään että uudet tulis mukamas pitemmällä jaksolla halvemmiks, mutta en usko ennen ku näen. Noi vanhat lamput makso ehkä jotain 2-3 euroa kipaleelta ja toi uus lähemmäs kympin! Eli tohon olkkarin valasimeen ku tarvii kolme lamppua se on lähemmäks kolmellakympillä uusia lamppuja, vanhoja sais sillä ainakin kymmenen.

Pojat tekee täällä puruluiden vaihtareita. Annoin niille just isot uudet purkkarit, Iivarille kelpas heti mut Arttu vaan makoili omansa kanssa. Nyt Arttu päättikin haluta Iivarin jo alottaman purkkarin, ja niin Iivari pääsi käsiksi, tai siis tassuiksi, Artun iskemättömään puruluuhun. Aika hyvin sovussa noi puruluita aina syö, uskallan jopa jättää niitä niille kun lähen töihin. Monesti niitä ei ole päivän aikana syöty lainkaan, ja sitte kun tuun kotiin Iivari polleilee purkkari suussa ympäri eteistä. Ne tietää etten niitä huomioi ennen ku olen vaihtanu vaatteet, Artulle helppoa mut Iivarille vähä vaikeempi pala, ja välillä penska yrittääki pomppia, repiä takin helmasta ja herättää huomiota. Toisinaan se sitte kulkee vaan purkkari suussa ja örisee, ja siinäki vaiheessa ku tervehdin koiria, niin se ei oo moksiskaan, ja jatkaa purkkarin järsimistä. Eli tulee joskus mieleen että kumpi on tärkeempi, puruluu vai äiteen kotiintulo? :=)

Aamusella pojat istui sievästi vierekkäin, mut annas olla kun sain kameran käteen niin enää ei passannu paikoillaan istuksia, ja kuvat onnistui (?) näin kun Iivari blokkas Artun pois kuvasta:Yritetääs paremmalla onnella huomenna:) Nyt koirakuiskaaja Cesar Millanin pariin. Muistakaahan siirtää kelloja ensi yönä kohti kesää!

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Yhtä sun toista, ja vähän kolmattakin

No huoh, eipä tullut tämäkään viikonloppu yhtään liian aikaisin. Mulla on tän viikon taas ollu niin vetämätön olo, että HUH. Tänään piti ihan tosissaan repiä itteänsä että pääsi ylös sängystä. Iippahan se tietty taas oli hyvänä moottorina hommassa, sehän tuppaa joka ikinen arkiaamu herättelemään jo muutamaa hetkeä ennen kelloa. Tänä aamuna havahduin siihen että se yksinänsä kalusi puruluuta olkkarissa, kello ei varmaanka ollu viittäkään. Heti kun kakara vaistosi mun olevan edes jollain tajunnan tasolla hereillä tuli sille kiire ja vauhdilla pomppasi sänkyyn antamaan tassuillaan herääpian-selkähierontaa.

Taitaa olla vanha kamu nimeltä verenpaine joka itestään taas ilmottelee. Huippaa, huimaa, heikottaa, korvissa suhisee, väsyttää; kertakaikkiaan voimaton olo. Koko talvenhan nää vaivat on aika ajoin vaivannu, ihan samaa oli viimeks ku verenpaine oli huimissa lukemissa. Joinain aamuna on ihan pitäny aamulenkkiä lyhentää kun tuntuu että vieteri loppuu eikä vaan jaksa jatkaa. Harmittaa, poikienkin puolesta, ja omasta, kun mulle noi aamulenkit on oiva päivänavaus ja piristeruiske päivään, siihen aikaan saa yleensä aika rauhassakin teitä taivaltaa. Jostain kun luin että orapihlajauute auttas alentamaan verenpainetta niin sitähän oli ostettava. Ja kyllä tuntui että se auttoikin (vai olisko vaan plasebo-vaikutusta?), mut eipä auta enää, onpi puteli unohtunu kaapin hyllylle… Pitäiskin tänään taas muutama tippa vetästä josko olo helpottuis. Tänään sain vihdoin aikaseks varattua ajan työterkkarilta, käyn ens viikolla tutkituttamassa missä lukemissa paineet huitelee josko se olis se vika ja syypää tähän oloon. Sitä kun vähän epäilen.

Nausterit joutu tällä viikolla taas yhden päivän kärvistelemään koirahuoneessa kun meillä kierrettiin asuntoja vuotavien vesikalusteiden varalta. Arvasin että kuumahan siellä pojilla tulee päivän mittaan kun aurinko päivisin porottaa just siltä suunnalta. Kaihtimet laitoin kiinni ja patterin pois päältä, mutten tohtinu ikkunaa jättää auki kun pihalta kuuluu kummiskin niin kamala meteli naapuritalon remontista etteivät siihen ääneen kommentoisi. Ja juu, aika helteinen se huone olikin kun kotia tulin. Pojat läähätti ja oli tosi helpottuneen olosia äiteen paluusta, pikkanen stressi taisi olla molemmilla päällä. Kyllä ne siellä pärjää, mutta onhan se liika pieni tila viettää pitempää aikaa kahestaan. Enkä niitä mieluusti sinne suljekaan, mut pakko on pakko aina välillä kun ei oo mahdollisuutta olla paikalla kun jotain tällasia tarkastuksia tulee enkä toisaalta halua että meitille kukaan vieras itsekseen tulee niin että pojat ovat siinä hollilla.
Iivari oli hauskuuttanut itseään, ja kenties Arttuakin?, harjottamalla korkeuspomppua. Seinällä n. 170 cm korkeudella oli naulassa muutama pieni koriste-esine, pari nallea ja sydän, tullu varmaan joskus jonkun paketin koristeena. Paino sanalla OLI, nyt seinässä on pelkkä naula. Koristeiden kohtalosta kertoi pitkin lattiaa riivitty pienenpieni punainen, ruskea ja ties minkä värinen silppu. Iivari kun ei jätä mitään puolitiehen niin oli vedellyt kitusiinsakin osan, mitä lie muovia, styroxia ja pahvia noi oli. Lattialle sievästi patjoineen kaikkineen vedetty päiväpeitto oli sitten punertavasilppuisen oksennuksen peitossa. Onneksi sentään oli oksentanu, eikä mitään nallenjämiä näemmä jääny suoliston tukkeeksi.

Kaijalta tuli tänään viestiä että Artun poika Osku oli käyny lonkkakuvauksissa, A:na lähti molemmat lonkat ja siistit on kyynärätkin pojalla, hieno homma. Oskun lonkat onki niin hienot että niitä oli ihan mallilonkkina siellä kuvauksissa esitelty:=) Kuvaus oli ollu corgi-porukan järjestämä ja kun Oskun kuvat oli valmiit niin lääkäri oli pyytäny kaikki corgi-ihmiset katsomaan snautseripojan "täydellisen symmetrisiä lonkkia" jonkalaisiin ell:n mukaan corgienkin jalostuksessa pitäisi pyrkiä. Mukava saada tällaisia kuulumisia, vaikka sinänsä, eihän mulla ole noihin lonkkiin osaa eikä arpaa, mutta onhan ne kuiteskin mun koiran jälkeläisen lonkat:)

On ne vaan pienetkin hommat joskus vaikeita... Auto on pitäny jo hyvän aikaa sitte viedä öljynvaihtoon, tänään sitte repäsin ja hoidin senkin. Työpaikan naapurissa on autohuolto niin ei paljoa vaadi auto sinne viedä. Öljyn lisäks annoin hommaksi tsekata jarrut, välillä kun on kuulunu sellasta sirinää ja surinaa mitä ei ehkä pitäis kuulua. Töitten jälkeen sitten hain auton, ja oikeassa olin ollu, jarrupalat edestä ja takaa oli kaputt. Olin pienessä mielessäni ajatellut että vain tsekkaavat niiden kunnon ja sovitaan sitte tarkemmin millon työ tehdään. Mutta hyvän palvelun huolto olikin tehny ne samalla. Ja kas, kun tuli maksun aika niin enhän mä tietty siihen ollu varautunu. Mä kun en luottokortteja omista niin ehdotin että käväsen pankkiautomaatilla lisää euroja hakemassa. Mutta ystävällinen huollon isäntä sanoi että ei hätää, joskos sopis tulla maksamaan pääsiäisen jälkeen kun he ovat ensi viikon lomalla. Moisesta olin ihan otettu ja kiittelin kovasti, toivotin hyvät lomat & pääsiäiset ja poistuin, tyytyväisenä hyvään palveluun. Kotimatkalla autossa mua sitte rupes harmittamaan ja nolottamaan kamalasti, tuli ihan häpeän tunne. Kun oisinhan mä ehtiny hyvin käydä automaatilla ja hoitaa lasku samointein. Olen tota huoltoa käyttäny vuosikaudet, teetättäny isommat huollot, öljynvaihdot, polttimojen uusimiset, pyyhkimien vaihdot, mitä millonkin, joten kylhän nekin on oppineet mut tuntemaan. Ja on joskus ennenki käyny niin ettei lompakossa oo ollu tarvittavan paljon seteleitä ja sillonki on annettu "piikkiin". Moisella palvelulla vien kyllä jatkossakin heille auton milloin tarvis, ja voin suositella muillekin - Kiitos Suuri Salosen Autohuoltoon Riksuun:=) Tuli hyvä mieli, vaikka vähän nolottaakin.

Iivari, the mattomaakari, on keksiny että aamusin ku äitee on suihkussa niin on tosi kivaa ja viihdyttävää touhua nakerrella keittiön mattoa. Hitsinpimpurat, vanha mattohan se on, mutta tähän saakka se on ollut EHJÄ, vaan eipä ole enää. Aamuna eräänä ku tulin kylppäristä, Iivari makasi sievästi tassut maton alla, maton reuna suussa GRRR, ja katsoi mua hämillään että aijjaa, eiks tätä saakaan tuunailla? Nyt alkaa rispaantua sitte sekin matto :(

Meillä kummittelee. Olin aamulla kylppärissä kun kuulin ison kilahduskolahduksen ja heti ekana tuli mieleen että jaahas mitä se Iippa siellä touhuaa tiskipöydän ääressä missä oli sen ruoka turpoomassa ja muutkin herkkupurkit lähes tassun ulottuvilla. Vaan ei ollu Iivarin aikaansaamaa tuo meteli. Koira katsoi mua ihan hölmön näkösenä kun ryntäsin keittiöön ”IIVARIa” huutaen ja valmiina torumaan poikaa, joka kiltisti eteisessä järsi puruluutaan… Aamurähmäisillä aivoilla ja silmillä meni tovi hokata mistä se kilahdus tuli. Ei, seiniltä ei puuttunut mitään, eikä muutenkaan mikään ollut ”vinossa” paitsi matto. Tiskialtaan syövereistä se sitten aikani arvoitusta pähkäiltyäni selvis, oli ruokalusikka tippunu poikien kuppien päälle kuivauskaapista. Että sellanen kummitus.

Nyt on lopetettava nämä konehommat ja lähettävä iltapissalle, tonne kuraan, yäks. Tiet on ihan älyttömän kuraset ja likaset ja ties mitä. Kunpa kaikki ystävämme koiranomistajat oppis pitämään niitä pusseja taskussa ja keräämään jätökset niin ois huomattavasti siistimpää nyt ku lumet sulaa. Ei se niin ylitsepääsemättömän vaikee homma pitäis olla! Ja sitte me kaikki koirien kanssa kulkevat saadaan kärsiä toisten tähden, kohta varmaan alkaa taas ne tutut jutut kakkakasoista vellomaan lehdissä:(

No tulihan taas löpinää, asiaa ja asian vierestä, mutta jos jaksoit lukea loppuun niin HYVÄÄ KEVÄISTÄ VIIKONLOPPUA!!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Reissumiehen paluu

Iivari on kotiutunut. Reissumies oli reissusta uupunut, vaan ei lainkaan rähjääntynyt, päinvastoin, eihän sitä meinannu tunnistaa upeassa näyttely-lookissaan. Haettiin se tossa alkuillasta ja voi sitä riemua kun kotia päästiin. Alko melkoset formuloinnit ja snakupainit. Matot rallattiin hetkessä ruttuun ja leluja riepoteltiin ja vedettiin yhdessä ja erikseen... Riekkuminen oli aikamoista:)

Kun enimmät kuulumiset oli kovaäänisesti vaihdettu, maistui naustereille erinomaisesti ruoka ja sitten olikin aika käydä levolle. Ja sitä sitten kestikin. Eipä satu usein että mä oon jo eteisessä takkia vetämässä päälle kun pojat vielä olkkarin puolella makoilee.

Nyt oikeen tajusin miten paljon tuo Arttu Iivaria viikonlopun ajan ikävöi. Kun lähettiin Nummisiin sanoin sille että haetaanko pikkuveikka kotiin ja Arskatti sai hirmusen hepulin ja uikutti autossa koko matkan. Kotia ku tultiin se oli kuin eri koira kun oli taas kaveri matkassa mukana, pilkettä oli silmäkulmassa ihan erilailla ja johan alko puruluutkin maistua. Iivari kun veteli sikeitä kun mä valmistelin uloslähtöä, niin Arttu meni makaamaan sen eteen ja laitto tassunsa sen tassujen päälle:) Aikamoisia velikultia nuo on!

Pieni lenkki korttelin ympäri tehtiin ja nyt on molemmat taas sikeästi unten mailla, vieri vieressä. Iivari välillä huokaile raskaasti. Paljon on pieni mies viikonlopun aikana saanut kokea uutta. Matkailu paitsi avartaa myös väsyttää!

Arvosteluja

Hyvinkää snautsereiden erkkari 20.3.2010 tuomari Anneli Alfthan, Suomi
"Erittäin hyvän tyyppinen, lupaava nuori uros, jonka sukupuolileiman tulee toki vielä vahvistua. Oikean muotoinen kaunis pää. Vahva purenta. Erittäin kaunisasentoiset korvat. Riittävä kaulan pituus, joka voisi nousta sulavammin säkäosasta, hieman suoran lavan johdosta. Erinomainen tiivis ylälinja. Hieno häntä. Tilava runko, jonka tulee levitä edestä. Hieman sisäkierteiset olkavarret, mutta hyvä eturinta. Sopusuhtainen luusto & kulmaukset. Erinomainen karvanlaatu & väri. Pitkä mutta hieman voimaton askel sekä edestä että takaa. Erittäin lupaava kokonaisuus."

Tampere kv-näyttely 21.3.2010 tuomari Margit Brenner, Itävalta
"9 Monate grosse Rüde, gut aufgebaut, guter Kopf, korrekter Ausdruck, korrekte Scherengebiss, guter Hals, gute Winkel, viel kraft in der Bewegung, muss aber harmonischer werden, freundlich, gutes Haar."
Allekirjoittaneen vapaa käännös:
'9 kk ikäinen suuri uros, hyvä rakenne, hyvä pää, oikeanlainen ilme, virheetön leikkaava purenta, hyvä kaula, hyvät kulmaukset, voimakkaat liikkeet, pitää kuitenkin vielä kehittyä, ystävällinen, hyvä turkki.'

Kyllä näihin voi olla erinomaisen tyytyväinen:=)

Tampereen näyttelytulos

Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä Iivari oli JUN EH1. Tuomarina Margit Brenner Itävallasta.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Näyttelytulos erkkarista

Snautserikerhon erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä oli tuomarina Anneli Alfthan. Iivari sai EH1:n eli erittäin hyvän, vielä on niin kehittymätön junnu. Iivari oli siis kuitenkin luokkansa, jossa kisasi 3 junnu-urosta, voittaja. Hieno saavutus ekasta näyttelystä!

Iivarin äiti Carmen sai viimeisen tarvittavan sertin ja näinollen valioitui - ONNEA Carmenille kotijoukkoineen FIN MVA tittelistä!

Äitinsä kera Iippa osallistui parikilpailuun, sijoitus BIS3.

Iivari oli esiintynyt hienosti, ja oli antanut tuomarin rauhassa tutkia itseään, paitsi että olisi halunnut jaella tuomarillekin partapusujaan:=) Hyvää kokemusta sai jätkä ja tästä on hyvä jatkaa.

Kyllä on ihanaa ja helppoa kun ei tarvii kuin viedä koira toisten hoiviin eikä tarvii itte aamuvarhaisella lähteä raijautumaan näyttelypaikalle. Kiitos Nealle!

Liukastelua aamuvarhaisella

Nyt kun ei ollu karvavekkaria nimeltä Iivari herättelemässä niin kas, puoli seiskan aikaan jo iteksiäni heräsin, ja olin pirteä kuin peipponen! Yritin vielä torkkua mut eipäs tullutkaan uni enää silmään, joten mikäs siinä sitten autto ku nousta ylös ja seiskan jälkeen oltiinki jo Artun kanssa aamulenkillä. Vähän rauhasammin toki sai suorittaa aamutouhuja kun ei tarvinnu tukka putkella viedä poikia pissalle, Arttu kun kestää heräämisen jälkeenki vähän pitempään niin ehdin kaffet hörppästä ennen menoa.

Mutta voi pihkura sentään kun on pliukasta, joka tie ja polku vetisen jään ja sohjon peitossa. Vedettiin sellanen 1,5 tunnin lenkki, mikä ei kyllä normaalilla vauhdilla olis noin pitkään kestäny, vaan kun ei välillä meinannu etiäpäin päästä ja askeleita piti sovitella mahdollisimman pitävälle pohjalle niin hurahtihan siinä aikaa. Onneksi äkkäsin lähteä suuntaan missä on latupohjat, ja niillähän oliki hyvä kävellä, vaikkakin vähän upottavaa mut ei ainaskaan tarvinnu liukastella. Ladut kun on sellasessa kunnossa jo että niitä tuskin enää hiihtäjät käyttää, epäilen ainakin.

Laduilta suunnattiin sitte alueelle missä tiet oli aivan jäässä, laidasta laitaan. Oli siinä menemistä:( Täytyy sanoa että nyt oli hyvä et oli vaan yksi koira hihnan päässä. Arttu yksinään malttaa kävellä rauhallisesti ja korvatkin on aika hyvin mukana matkassa. Joukossahan se tyhmyys tiivistyy, snautsereillakin, ja kahestaan kun ovat niin tahtoo meno olla välillä rajua eikä korvien kuulokyvystä ole aika ajoin haisuakaan, saati että aivolohkot olisi siellä missä niiden pitäisi sijaita. Lisähaastetta matkantekoon tuo Iivarin harjoittamat hyppypomput kinoksiin ja suuntaan jos toiseen. Näillä keleillä ei mitään rajuja tempasuja kaipaisi, ihan on tekemistä pystyssä pysymiseksi ilmankin.

Köpelösti meinas kyllä käydä tossa viime metreillä kun Arska bongas tien yli juoksevan oravan ennen ku mä. Onneks kuiteski refleksit vielä toimii ja sain sekä pidettyä remmin hanskassa että itteni pystyssä eikä päässy nausteri kaipaamaansa oravajahtiin.

Nyt on reidet, pohkeet ja lonkat sitte kipeet. Ei voi kuin toivoa että olis sen verta lämmin ja tulis vettä taivaalta että sulas noi jäät pois. Muuten ei tule meitin lenkkeilyistä oikeen mitään, tollasella varovaisella köpöttelyllä paikat vaan kipeytyy eikähän se tee koirienka tassuille välttis hyvää jäällä riekustella.

Arttu hoitaa talon ainoan koiran virkaa mallikkaasti ja pitää parhaillaan vahtia partsilla. Muutoin on aika apea ja masis kun kaveri on maailmalla. Ruoka maistui, muttei kuiva ruisleipä mikä veikan läsnäollessa on maittavaa rouskuteltavaa. Iivarin tulostahan on melkeen 8 kuukautta, kyllä siinä ajassa jo hyvästi tottuu toisen olemassaoloon ja siihen että formulakaveri on aina tassun ulottuvilla. Mutta taitaa tuo parta toisaalta ainakin salaa nauttia siitä että saa äiteen jakamattoman huomion:=)

Illalla Arttu sai pitkästä aikaa kongin touhutakseen, oikeen oli nakkiakin muun herkun ohessa täytteenä. Innoissaan tuo sen kanssa kuluttikin aikaa. En ole saanu aikaiseksi ostaa toista kongia niin pojat keskenään on saanu tyytyä pahvisiin puuhaboxeihin eikä ole kongi ollu käytössä. Pitäis ostaa toinen niin ois molemmille oma. Hyvinhän kaikki pahvitötsätkin asian ajaa mut kongin tyhjentäminen on kyllä vaikeempaa ja siinä menee reilusti enempi aikaa.

Iiskun poissa ollessa puuttu äiteeltä apuri sängyn petauksessa ja pyykin laitossa, ja voileivätkin uskaltaa jättää pöydän reunalle ilman pelkoa että ne joutuu parempiin suihin. Eikä puhelintakaan tarvii piilotella, Iippa kun on pari kertaa puhelin suussa täällä kulkenu, tiedä sitte kelle on meinannu soitella ja kuulumisia rupatella. Onneks ei muuta ehtiny tehä ku jättää hampaanjälkensä puhelimeen. On se vaan sellanen ihana ipana!

Nyt tarviais kait ryhtyä lauantain kotitöihin, pyykkiä olis monta koneellista odottamassa ja kaippa noi villakoirakennelit nurkistakin pitäs taas käydä häätämässä poies. Kehätuloksia odotellaan, kympiltä alkaa arvostelut ja Iisku kisaa numerolla 3 joten palailen siltä osin jahka uutisia on. Mukavaa lauantaita!

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Orpo olo

Iivari-ipana lähti alkuillasta punainen reissureppu mukanansa Nealle viikonlopun viettoon. Tai oikeammin näyttelymatkalle, huomenna ohjelmassa erkkari Hyvinkäällä ja sunnuntaina Tampereen KV-näyttely.

Täällä myö nyt sitte ollaan Arskan kaa kuin orvot pirut. Tuntuu ku olis toinen käsi ja toinen jalka pois, ja Artulta taitaa myös puuttua ainakin pari tassua. Tyhjää, hiljaista ja autiota on ilman kakaraa, nyt vasta tajuu miten paljon se tuo eloa tähän oloon. Arttu on kulkenut koko illan häntää maata kohti roikottaen tai maannut apeana korvat luimussa. Se tulee mun perässä mihkä meenkin "äitee, mitä mä tekisin, äitee mul ei oo mitään tekemistä". Yritti tossa puruluuta syödä, vaan eihän sekään miltään maistu kun ei ole toinen sitä itelleen kärttämässä.Nealle jo viestitin kotiporukoiden orvosta olosta, ja pian tuli vastaus että siellä kaikki hyvin ja että Iippa osaa käyttäytyä :=) Iiskullehan tää on eka kerta kun on ihan yksin reissussa, pois äiteen ja isoveikan valvovan silmän alta. Hyvinhän tuo varmasti pärjää, eikä hätää kun on tutussa ja turvallisessa paikassa niin ei tarvii sen puoleen yhtään huolehtia. Ja kavereita sielläkin piisaa kun on Kyllikki, Kito ja Kalevi ja äiti-Carmenkin Nean huomassa huomiseen näyttelyyn valmistautumassa.

Nyt siis jäädään odottelemaan miten se kakara kehässä käyttäytyy ja minkälaiset arvostelut saa! Mut sitä ennen me ehitään Arskatin kanssa nukkua piiitkät yöunet kun ei ole Iippa aamuvarhaisella herättelemässä:=)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hajatelmia

Kattelin aamulla neloselta tullutta Animal Planetin dokkarisarjaa jossa sijoitetaan löytökoiria uusiin perheisiin. Olipas koskettava joskin ristiriitaisia ajatuksia nostattava ohjelma, tippa kyllä tuli sitä katellessa silmään, ja suorastaan paha olo. Tänään oli ohjelmassa kolmisen kuukautta vanha löytökoirapentu jonka takajalat ei toiminu kunnolla. Penturaasu ei pystynyt omin avuin kävelemään eikä siitä tulisi koskaan 100% sisäsiisti. Niinpä sille hommattiin pyörätuoli jotta se pääsisi liikkumaan. Ohjelmassa näytettiin miten sitä kuntoutettiin, totutettiin ja opetettiin kävelemään pyörätuolinsa avulla, ja pennun lihaksia vahvistettiin mm. vesijumpalla. Pentu sai kuin saikin uuden kodin, jossa sen vaikeudet tiedettiin, ja niin se pentunen mennä viipotti siellä lasten perässä pyörätuolillaan, vaippoihin puettuna.

Huhhuh, en tiedä, musta on hienoa että koiria autetaan ja hylätyille koirille yritetään etsiä uusi koti ja järjestää parempi elämä, mutta onko mitään järkeä noin vaikeasti vammaisen pennun kuntouttamisessa? Eikö pennulle olisi parempi päästää se pois? Onhan noita terveitäkin löytökoiria joihin voisi keskittyä. Luulisi että pelastajilla olisi enempi ymmärrystä siitä mihin se raja on pelastettavien kohdalla järkevää vetää. Söpö pentuhan tuo oli, ja näytti jopa onnelliselta (??) kun pääsi muiden koirien kanssa leikkimään vetolelulla, muttamutta... Olikohan se ihan oikiasti onnellinen? Ja kuka tietää miten kovia kipuja sillä mahdollisesti oli vammastaan johtuen?

Omien koirieni hyvinvoinnin ja terveyden eteen olen valmis tekemään kaiken mitä rahalla ja lääkärin avulla vaan voi, mutta VAIN niin pitkälle että koiran elämä edelleen tarvittavien hoitojen jälkeenkin olisi koiranelämää, Laadukasta sellaista. Koiran tulee saada olla itsenäinen, päästä omin tassuin vapaasti liikkumaan, juoksemaan, riehumaan ja leikkimään kavereiden kanssa. Ilman apuvälineitä.

Että sitä saakin olla onnellinen että omat koirat on terveitä!!!
Snautseristahan ei pitäisi lähteä karvaa, mutta taitaa näillä pojilla olla joku tulevaa kesää enteilevä pohjavillan lähtöaika. Mustia villakoirakasoja löytyy sieltä sun täältä vaikka ja kuinka. Nojoo, imurilla ja mopillahan ne saa karkotettua, mutta kun jäi edellisenä viikonloppuna lentsun takia toi siivoilu vähän vähemmälle niin eilen sitte oliki aika näköstä täällä, jopa mun silmään enkä siis ole mikään kamala siivousintoilija :( Vielä kun toi kevätaurinko niin hyvin, vähän liiankin hyvin, paljastaa kaiken niin voi yökötys sentään. Siispä eilen oli ulkoilun lomassa suoritettava operaatio villakoirien karkotus.

Artun poika Nemo on käynyt kuvauttamassa lonkat ja kyynärät, lonkat B/B ja kyynärät 0, hyvä tulos. Samalla Nemolle tehtiin suolentähystys kun pojalla ollut vähän ongelmia ruoansulatuksen kanssa. Nina lähetti mullekin patologin lausunnon, mut se oli sellasta latinaa ettei siitä kyllä ota selkoa että mikä se vaiva loppujen lopuksi on. Jotain sieltä ilmeisesti löytyi selvitystä ongelmiin, mutta ennen kuin Nina saa ell:ltä suomennoksen niin yhtään kyllä ei osaa sanoa mitä, ja mikä tulee olemaan hoito. Suomennosta odotellessa :)
Äsh miten äkkiä viikonloppu on taas ohi, onneksi sää oli taas mitä ihanin ja tulikin ulkoiltua urakalla. Päivälenkin jälkeen tänään oli sitte poikien ohjelmassa taasen parran, pepun ja tassujen suihkutus. Suihkunraikkaana sitte hoidettiin kuivatusformuloinnit tietty asianmukaisesti perään. Nyt ovat partaset päivän kauneudenhoidoista ja muista touhuista väsyneitä (kampaaminen odottaa vielä vuoroaan):Iivari jatkaa edelleen varhaisia heräämisiä, myös viikonloppuisin. Eilen en ees viittiny kattoo kelloa mihin aikaan alko riekkumisensa, mut niin aikasta oli että Arskaki sille mörähti kun kakara yritti vanhempaansa saada mukaan aamuleikkeihin. Lentsun jälkimainingeissa väsytti ihan pirusti, ja jotenkin sain kaheksaan asti venytettyä nousua. Tänään sen sijaan noustiin sitte jo seiskan aikaan. Iiskulle arkiaamut onkin tosi iiihania kun kello soi jo Aikaseen. Heti kellon ensipärähdyksestä se hyppää ilosena sängylle ja alkaa nuolla naamaa ja hoputtaa että ylös, ylös nyt ja äkkiä. Mä kyllä voisin vähän hitaammin herätä, ihan en oo heti mukana sen vauhdissa, vaikka voishan se olla kiva, tollanen totaalinen herääminen sekunnin murto-osassa :=) Mut ei vaan onnistu...
Nyt pitääpi ottaa kampa ja karsta kätösiin ja alkaa selvittää tassu- ja partakarvoja. Sitten ois vielä yks viikonlopun ällötyshomma edessä, nimittäin silitys. Yäks kun voin sitä(kin) hommaa inhota. On se hyvä ettei pojilla ole vaatteita mitä pitäs silittää:) Sitten vielä iltaruokailut ja -lenkkeilyt ja kuonot kohti uutta viikkoa, joten mukavaa sellaista toivottaa tämä partapoppoo kaikille kavereille ja tutuille!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Ikävä äitee

Artulla ja Iivarilla ollu vähän tylsät ajat ku äitee on vaa sairastellu. Eli mun kevätlentsu jatkuu... Viikonloppu meni vällyjen alla, ei juur jaksanu eväitänsä liikuttaa, paitsi sen mitä oli pakko nausterien ulkoiluttamiseksi ja ruokkimiseksi. Lauantain kauppareissu jäi haaveeksi kun tuntu etten pysty autoa ajamaan, saati paarustamaan pitkin kaupan käytäviä ja jonottelemaan. Niin sitä sitte kaavittiin kaapin pohjalta muruja, ruokahalua kun ei tämä tauti kuiteska vieny. Sunnuntaina kun ei ollu enää murujakaa hyllyllä oli ihan viiminen pakko suunnata kauppaan - on se hyvä että kaupat on sunnuntaisin auki! Mä kun en noita aina-aukioloja oikeestaan kannata, mut on niistä joskus hyötyäkin. Vaikka saahan tota murkinaa nykysin vaikka mistä vaikka mihin aikaan muutenkin.Maanantaiaamuna sitten yritin saada terkkarista ajan lääkärille kun tuntui että poskia pakottaa siihen malliin ettei olis vaan vaivat menossa poskionteloihin niiku vuosi sitten. Vaan eihän tänä päivänä Lääkärille aikoja anneta noin vaan, ellei ole pää kainalossa. Terveydenhoitajalle ohjattiin ja sain sentäs iltapäiväksi ajan ja no, mitäs siellä nyt sen kummempaa kuin todettiin että paha flunssa ja kirjotettiin sairaslomalappu kolmeksi päiväksi, meillä töissä kun se pitää olla jo ekasta päivästä. Pikku hiljaa olo on kohentunu, vaikka tosi väsy on vieläkin eikä kamalasti jaksa mitään tehdä, mutta kyllä tässä jo kait aika hyvästi työkuntoinen rupee oleen, hmm... Ja toivottavasti tää oli nyt tässä, mulla kun yleensä aika harvoin on (kopkop koputetaas puuta) ollu mitää vaivoja, tää lentsu ollu tällai joka kevät, että näinkö sitä sais sitte tepsutella ensi kevään lentsuun asti terveen kirjoissa...
Pojat on omaa tylsää oloaan helpottanu normaaleilla kotipuuhillaan, eli ovat kehitelleet äiteen iloksi tuttuja juttuja, täällä on rallattu ja formuloitu ja painittu. Ja penska tietty pitäny huolen ettei sairaslomallakaan turhia vetelehditä, aamusella on puolen seiskan aikaan säännöllisesti herättänyt ja komentanu porukat liikkeelle.Yllättävän hyvin on jätkät kestäny ku meni sentäs aika monta päivää ettei kunnon lenkkiä tehty, max. sellaset puol tuntia kerrallaan, useemman kerran päivässä tietty. Fiksuja poikiahan nuo ovat, hienosti vaistoavat jos ei äiteellä ole kaikki kohillaan ja osaavat käyttäytyä sen mukaisesti. Eli ei nuo ihan heti seinille saakka hypi vaikka jokunen päivä oliski vähäsemmällä toiminnalla, tosin kyllähän niistä on lievästi (?) huomannu että vähän turhauttavaa on ollu, omista painileikeistään huolimatta. Yritin opettaa niille leikkiä "äitee on töissä", ei vaan ihan menny perille pojille että mites sitä ny leikitään ku äitee kerran soffalla pötköttää :=)

Eilen kevätaurinko sai sen verran muhunki puhtia että pakkasin kunnolla päälle ja vein pojat tarhailemaan ja purkamaan virtaslataustaan, jota kyllä sitte riittiki. Olikin tosi ihana ilma, ihan tyyntä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tuli suorastaan lämmin kaikkien vaatekerrosten alla. Ja pojathan paineli menemään... niin että välillä piti vähän hengähtää.Tänään tehtiin sama keikka ja nyt onki ollu rauhaisaa taas parannella omaa oloaan, ei oo sisäpainit jätkille maistunu lumileikkien jälkeen. Malttoivat jopa leikin lopuksi hetkeksi istahtaa aloilleen, ja molemmat yhtäaikaa ja vierekkäin, mitä ei kauheen useesti tapahdu:)Kyllä on ihmeesti jo leuto keli ja auringon lämpö vajuttanu lumihankia, risteyksissäki alkaa kohta jopa nähdä tuleeko niitä autoja oikeelta vai vasemmalta vai molemmista suunnista. Vaikka varmaan noi auratut vallit pysyy vielä pitkään. Ja autotiellä kura lentää lammikoista, kävelytiet onneks vielä tuntuu olevan aika 'puhtaat' joten ihan heti ei vissiin ala se kuratassujen kuuraaminen, voi sitä iloa sitten taas:( Kauanhan tässä on mennykkin tänä talvena ettei ole tarvinnu kurasta välittää, jokos tämä hieno talvi ennen joulua alkoi? Iivarin ensimmäinen talvi tullaan siis muistamaan kunnollisena vanhanajan talvena kun oli paljon pakkasta ja vielä enemmän lunta! Tällaista on kait turha toivoa ihan lähiaikoina uudemman kerran, nyyh.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Auringonpaistetta ja kevälentsua

Voihan rähmä! Oli viikonlopulle vähän toisenlaiset suunnitelmat, mutta nyt sitä kärvistellään kotona lentsun kourissa. Korvat tukossa, aivastuttaa, nokka vuotaa, silmät vuotaa, lihaksia särkee, paleltaa, hikoiluttaa... eli ei mitenkään kehuttava olo. Eilen aamulenkin jälkeen olo oli jo sellanen että hetken mietin lähteäkö töihin vai terveyskeskukseen lomalappua noutamaan. Tunnollisena työntekijänä sitten päätin urhoollisesti kestää arjen rasitukset ja suuntasin työpaikalle.

Viime yönä en juurikaan nukkunut, oli sen verta tukkonen olo. Kaapista löytyi onneksi nenätippoja olon helpottamiseksi, mutta kas, huomasinpa jälkeenpäin että pullon kyljessä oli teksti "käytettävä ennen 11/2008"! Vähänpä on sitäkin näköjään tullu tarvittua. Vanhaa tippaa tai ei, mutta ainakin auttoi. Täytyypi päivällä kauppamatkalla käydä apteekissa hakemassa uusi voimassaoleva pullo.

Koskaanhan sairastelu ei ole kivaa, mutta nyt erityisesti ottaa päähän, kun keli on aivan mainio, just tollanen kevättalven aurinkoinen reippailukeli. Äsken tehtiin puolen tunnin kävelylenkki ja ihan sattu silmiin kirkas auringonpaiste ja vitivalkeat hanget, unohtu aurinkoklasit kotio.

Sen lisäks että yö tuli nukuttua huonosti lentsun takia, niin Iivari päätti leikkiä aamukukkoa ja alkoi riekkumaan jo joskus viiden huitteilla. Pomppi tapansa mukaan sängyllä ja touhusi omiaan lelujen kanssa kolistellen ja rapistellen. Puoli seiskaan jaksoin tota kuunnella, sitten oli pakko vääntäytyä viemään jätkät aamupissalle ja ruokkimaan ne. Jonka jälkeen kaaduin takasin sänkyyn toivoen että rakontyhjennys ja masuntäydennys olis rauhottanut penskan. No toivoahan aina saa. Sillä aikaa kun äitee yritti saada edes vähäsen unta nuppiin, ehti Iivari lukea aamun lehden ja putsailla lattioita äiteen sukalla,sekä kokeilla josko peti olisi makkarin sijasta käytännöllisempi keskellä olkkarin lattiaa.Lisäksi kakara oli koko ajan kuulevinaan pihalta mukamas outoja ääniä, en mä vaan mitään kuullu mut mullahan onkin korvat tukossa, joita piti vahtia ja ryntäili sitte touhukkaana haukahdellen väliä partsin ovi - koirahuoneen ikkuna - äiteen päälle hyppien makkarin ikkuna. Aina kun luuli että nyt se rauhoittu niin johan taas kuului WUH - RUFF - HAUH ja vauhdilla jälleen rallattiin huoneesta toiseen. Että Iivarillako ylimäärästä virtasta?

Osku Artunpoika kävi silmäpeilauksessa, ihan on terveet Oskun silmät. Toiselta Artun pojalta eli Nemolta kuvattiin lonkat samalla kun kyljestä poistettiin hyvälaatuinen patti. Kuvat lähti B:nä ja nyt odotellaan mikä on Kennelliiton lausunto. Tosi kiva kun omistajat on halukkaita viemään noita Artun pentuja tutkimuksiin, antaahan se vähän osviittaa mitä vanhemmat on periyttänyt. Ja toki kasvattajan ja yleisesti rodun terveystilanteen kartoittamiseksi olis hyvä mitä enempi koiria tutkittaisiin. Varmaan vaan monet omistajat ei näe aiheelliseksi noita tutkimuksia, varsinkin jos ei ole jalostusyksilö, mikä on kyllä harmi.

Torstaina alkoi tokokoulutukset, kuukaudella jouduttiin niiden alkua siirtämään lumitilanteen vuoksi. Käyttämäämme kenttää kun ei aurata niin kaikki koirat ei varmaan tykkäisi lumihangessa tokoilla. No eipä tarvinnut miettiä kentän lumitilannetta kun parkkiksen ja kentän välissä oli monen metrin korkuiset lumivallit. Käytettiin siis hyväksemme hyvin aurattua parkkista. Paikalla olikin pitkän tauon jälkeen tosi paljon koiria. Onkohan liikaa toivottu että kenttä jo juhannukseen mennessä olis käytettävässä kunnossa?? Tai itse asiassa aikasemminkin olis enempi kuin hyvä, toukokuun puolivälissä kun pidetään taas se perinteinen mätsäri niin olishan se kiva ettei talvivaatteita tarvis enää sillon käyttää:) Ans kattoo mitä kevät tullessaan tuo.
Arttu ja Artun paksu talvimantteli
Sain viikolla lapioitua partsilta enimmät lumet pois, jäljellä oleva on isompaa ja pienempää jäähilettä ja sekös pojista on hyvää. Rouskuttavat sitä partsilla ollessaan ja eilen illalla Iivari toi sisäänkin ison jääpallon jota antaumuksella nautiskeli, tuloksena jäästä sulaneita lehtiä ja havunneulasia matolla. Iivari ei muuten lumikasojen hävittyä varmaan osaa kävellä tasamaata lainkaan, se kun kulkee kinosten päällä pomppien, niin korkealle kuin remmi vain antaa myöden. Ja sitten tulee vauhdilla alas, ja samointein kinoksille tien toiselle puolen. Tekee hätänsäkin usein ylös lumivalleihin, mikä asento kyllä näyttää vähän hankalalta, peppu ylöspäin jyrkässä vallissa.

Nyt täytynee mun sujahtaa takas vällyjen alle, joskos sais oloa vähän helpottumaan päiväksi että kauppaan pääsis ja tietty jätkien kanssa ulos maaliskuun hangista nauttimaan edes hetkeksi. Lopuksi jälleen yksi partsikuva: