keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Partojen Uuden Vuoden toivomus

toivomuksiin yhtyy kirjuri

Jatketaan ensi vuonna ...

tiistai 30. joulukuuta 2014

... käy lämmin henkäys talvisäässä ...

Jostain joku puhaltaa lämmintä ilmamassaa maahamme ja uhkaa viedä lyhyen talven lumineen mennessänsä. Eilen oli pakkasta lähemmäs parikymmentä astetta, tänään ollaan nollassa. Vielä aamulla oli pari miinusta, talvinen viima ja lunta vihmoi, päivemmällä nollakelissä räntää. Pariin tuntiin ei olla ulos katottu jotta mitä mahtaa taivaalta tulla. Vettä se kai pian on. Voi harmituksen harmitus. Mitään kurakeliä ja sohjoa ei olis kaivattu. Mutta se on otettava mitä ylhäältä annetaan.
Viikonloppuna oli vielä kunnon talvisää. Lauantaina niin vilposta että kun oli kauppa-asioitakin hoidettavana, snautsereille puettiin toppatakit päälle ettei vilu iske autossa odottaessa. Iivarin mielestä 5,5 vuotiaan snautseriuroksen katu-uskottavuus kärsii punaisen toppatakin myötä. Ja vähän pieneksihän manmat on käynyt. Artun peruja, eikä moneen vuoteen käytetty, totesin myöhemmin. Taisi Iippa olla nuoren kropassa vielä kun edellisen kerran piti talvipalttoota pitää ja hiukka oli nafti, vähän kuin makkarankuori herran päällä. Ihmisen mielestä kuin söpö leppäkerttu ja Artun mielestä muuten vain söpö. Yritti Iippaa kosiskella eteisessä lähtiessä ja nutuutti kaulavilloja ja takin liepeitä. Mistä suosionosoituksista nuorempi ei ollut lainkaan otettu. Nolo ennemminkin. Onneksi on takissa hyvät kiinnitykset, muuten olisi hankeen pudonnut, niin paljon Iivari siitä yritti eroon päästä. Artulle saa pukea mitä vaan. Se herra ei välitä. Pyörii vaan polleena kuin mannekiini kun sitä kehuu. Ymmärtänee että ikääntyviä lihaksia on paree lämpimänä pitää jottei kylmä kangista.




Isosti toivon että tämä lämmin hönkäys on väliaikaista vain, ja talvi vielä koittaa ennen kevättä, että saadaan taas ihailla tällaisia maisemia, ja päästäis laajentamaan reviiriä jäällekin.






Pyhien jälkeen on palattu arkeen, loma sellaiseen tosin. Eilen käytettiin auto katsastuksessa, ihan Mäntsälässä asti. Oli siellä sen verta edukkaampi että kannatti ajaa vajaa parikymmentä kilsaa eestaas. Parinkymmenen asteen pakkasessa huideltiin tien viertä kun oli jätetty auto kiireiselle ja ilmeisen ressaantuneelle katsastussedälle. Ruuhkaa oli ja kun lenkiltämme palattiin oli auto entisessä paikassansa, ajat myöhässä rutkasti siis. Eihän siinä mitään, kiire ei ollu mihkään mutta kun uhkasi snautserien tassut jäätyä, niin istuttiin sitte autossa välillä lämmittelemässä ja kun auto vietiin halliin tutkittavaksi, tehtiin pienempi lenkura haipakkaa vauhtia. Tulipahan siinäkin ulkoiltua. Ja hyvin tarettiin. Kummasti pojatkin tottuu pakkaseen. Ekoina kertoina vaikkei pakkasta ollu kuin sellaset -10, nostelivat kovastikin kinttujaan -johon tosin useemmin on syynä ei niinkään palelu vaan anturakarvoihin paukuroiksi tarttuva lumi joka varsinkin Iivaria vaivaa aivan kamalasti, Arttu kävelee isompienkin pallojen päällä ei ne sitä haittaa- mutta nyt mennään jo lähes miinus 20:ssä ihan keposesti. Kunhan vaan liikkeessä pysytään, pahemmin ei passaa jäädä paikoilleen. Mikä sopii perässä taapertajalle hyvin, mieluummin liikettä kuin pysähtelyä, mitä kyllä näiden kanssa tapahtuu kun kylän neitosten posteja pitää lukea kovinkin tarkkaan ja tviittailla poikavastaukset perään. Some-elämä se on koirillakin. Ainiin, ja auto sai puhtaat paperit ja kutsun käydä vuoden päästä uudestaan ;)

Tänään on ollut aamulenkin jälkeen ihmisellä sisäpelipäivä. Eli köökin ja muun putsausta. Sitä tarvii tehä tällasen laiskan sillon ku sellanen tuuli iskee. Ettei taas jää tekemäti. Meillä kun siivotaan joskus muttei jouluna. Nyt oli se joskus. Ja kiva olohan jälkikäteen on. Jotta sai tehtyä. Poijjaat on välistä seurannu akan touhuja sivusta, välillä ei. Iivari lisäksi seurannu naapurienki touhuja. Aina on mulla joku vahdissa evästauonkin aikana. Oikeen nauratti kun päiväkaffet keitin ja leipiä väsäsin. Ensin oli Iipan vahtivuoro istua kattomassa josko jotain tekevältä tippusi koiran suuhun. Kun ei mitään reaktiota tiukkaan kärkkyvään katseeseen ilmennyt, lähti Iippa eteiseen ja ilmeisesti tykkäsivät jätkät että josko Artun olemus saisi tulosta aikaiseksi. Niin tuli Arska the Boss viereen istumaan, nuoremman seuratessa tapahtumaa eteisessä. Muttei vieläkään tippunut mitään, ei vahingossa eikä tarkotuksella. Tympeä ihminen välillä. No saivathan pojat sitten jälkikäteen stiksit rouskuteltavaksi. Ei työnjohtajia sovi ilman palkkaa jättää.

Loppuun lepäilykuvia. Hyvää vuoden 2014 viimeistä vuorokautta!




Ja kiukkuinen PS: kyllä on taas hämmästyttänyt kummastuttanut pientä kulkijaa kera kahden koiran, että miten hemmetin vaikeata se on ymmärtää että vaikka niitä halavatun raketteja aletaan myydä jo monta päivää aikaisemmin niin kun säännöt sanoo että niitä ei saa ampua ennen kuin 31.12. klo 18 alkaen, niin niitä EI saa ampua ennen kuin 31.12. klo 18 alkaen.

torstai 25. joulukuuta 2014

... vain valkeata Joulua ....

Kiitos yläkertaan, joskus siellä ollaan kuulolla kun täältä viestiä ja nöyriä pyyntöjä lähetellään. Saatiinhan me valkea Joulu. Ja lunta. Olisiko voinu parempaan aikaan tulla. Ei. Ainakaan minulle, tällaiselle hullulle talvi-ihmiselle. Syksyn pimeys on takana. Aamulla kirkas tähtitaivas välkkyi pään päällä kun poikia eka kerran käytin korttelirundillansa. Ja pikkuhiljaa taivas alkoi valostua kun aurinko teki nousuaan. Hitaasti, hyvin hitaasti eikä kovin korkealle, mutta sen loiste oli sitäkin suurempi, hangesta heijastuen. Mielikin valaistui.

Artun aattoaamu alkoi pihan vahtimisella,
koskaan ei tiedä koska ja missä
punanuttuinen pukki vilahtaa...

Parrat kuurassa aattoaamun lenkillä
lumisilla poluilla toisten tassujen, koirien ja pupujen,
jättämiä jälkiä tutkaillen
Jouluna saa syödä. Koko ajan. Tai ainakin melkein. Meillä myös koirat saavat vähän enemmän ja vähän useemmin kuin normipyhinä, tai korjataan että useemmin, ei niinkään enemmän kun ei se ylensyöneen olo niin kiva ole. Siispä niin eilen kuin tänäänkin lenkkiä ennen nautitun melkoisen normaalin aamupalan jälkeen kaikki saivat brunssia. Snautsereiden brunssimenu piti sisällään 4-viljan puuroa maksalaatikkopedillä & raejuustoa. Pyhäkupeista tietenkin, muttei pöydän ääressä sentään. Kun palan painikkeeksi olivat rouskutelleet isot palat kuivattua peuran sydäntä jaksoivat kyllä ihmisten syömisiä valvoa mutta ihan koko aikaa ei sentään voi syödä. Joulunakaan. Edes snautserit.

Aaton malliin on mennyt tämäkin päivä. Tosin pakkanen ollut yllättäen sen verran kipakka että tassujansa on poijjaat nostelleet ahkerasti joten ihan niin pitkiä lenkkejä ei olla tehty kuin tarkotus oli. Korvattu pitkä parilla vähän lyhyemmällä. Tottumisen puutetta, kun ei sitä pakkasta sentäs ole ollu kuin jotain 12 paikkeilla. No, onhan se paljon kun koko syksyn ollut plussalla. Muuten kyllä ollut aivan mahtava ilma; kirkas auringonpaiste, kipakka pakkanen, hohtavan valkoinen maa. Miten parempaa voisi olla?!

Katille viesteistäsi kiitos! Ollaan niihin laitettu kommentti, käyhän vilasemassa! Kirjuri koittaa jälleen kerran parantaa tapansa eikä päästä tällasia taukoja enää uutisiin.

Toivomme Rauhallista Joulun pyhien jatkoa kaikille. Rauhassa aiomme mekin jatkaa, nauttia yhdessä olosta ja levätä pitkän syksyn rasitteista, kerätä voimia tulevaan.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Partojen Joulutoivomus

... ja me toivotamm' ja me toivotamm'
onnellista ja hyvää joulua
itse kullekin säädylle ...
Olkoon Joulunaikanne rauhaisan riemuisaa, masut täyttävän makoisaa, leppoisan lokoisaa, kynttilänliekin valoisaa. Rapsutelkaa toisianne!

Me mentiin taas metsään

Kiireistäkin kiireisemmän viikon jälkeen ei ole parempaa tapaa rentoutua ja hakea rauhoitusta mieleen kuin pukemalla lenkkikamppeet päälle ja kiinnittämällä snautserit uudenuutukaisiin 3 metrin hihnoihin, joissa tähän vuodenaikaan tarpeellinen ominaisuus, heijastavuus, ja suuntaamalla metsän hiljaisuuteen. Sitä kun konttorin syövereissä istuu päivät pitkät eikä päivänvaloa näe kuin sen hetken kuin puolen päivän aikaan käy hakemassa täydennystä eväsboxiin ja se päivänvalo silloinkin on hyvin heikkoa, niin nyt sitä on taas parina päivänä nautittu ihan siitäkin ilosta että saa valoisaan aikaan olla ulkona.
Maanantain, joka on vuotemme lyhin päivä, jälkeen alkaa matka kohti valoista aikaa. Ei minua tämä pimeys haittaa, se toisinaan jatkuva vedenlotina sen sijaan. Mutta onhan sitä nyt pekkapoudat ja muut ystävällisesti luvannut että saattaisi jopa olla valkoinen joulu. Täällä etelässäkin. Saas nähdä. Mutta ei se lumikaan, jos vaan olisi edes pikkupakkanen ja kuivaa. Vaikka mitäs tuota valittamaan, semminkin kun tuntuu että vastahan tästä olen kirjottanu ties kuinka monta kertaa. Niin tais näin, niin helpottavaa on tietää että tämä raskas ja pitkä pimeä syksy on takanapäin. Kaksi päivää, tai oikeammin puolitoista, vielä ja sitten parin viikon loma.














Metsänvartiointia, piehtarointia ja puutöitä on ollut häiskien viikonlopun ohjelmassa, eilen yhdessä metsässä, tänään toisessa. Illalla mielemme rauhoittui rannassa kirkasta tähtitaivasta tähyillen ja kaupungin tuikkeita ihaillen.






Ei näytä peltoaukeat joulukuisilta


 eikä ole vielä jouluruuhkaa motarilla
 snautserit sen sijaan nauttii kovasta lumesta, tekee ihmeitä iholle;)

 ja sitten taas posetetaan kun kuvaaja vaatii
 vaikka olishan metsässä muutaki touhuttavaa

 mutta näin sitä vaan pönötetään
 ja koitetaan keksiä tekosyytä pongahtaa kalliolta

 toiselle


 ja jotain jossain kuuluu, olevinaan, Iivari varmistelee ja tiedottaa että täällä on snautsereita pari kappaletta

 sitten alkaa puuhommat
 yksin ja kaksin



 ja näemme myös auringonvaloa, ihmeellistä ja ihanaa



 Iivari ihanainen, 5,5 vuotias

Kotona lepäilemme ja rentoudumme, välillä sylikkäinkin, näin on hyvä.