maanantai 31. lokakuuta 2011

Artunpäivä ja pimeyden vaarat

31. lokakuuta Artun nimppari.
"Nimi on lyhentymä kelttiläisen, karhua (artos) merkitsevän nimen Arthurin suomalaistuneesta muodosta Artturi.
"
Aikamoinen karhun köriläs tuo Arska onkin. Välillä mörisee kuin karhu ja turkkinsa puolesta muotokin alkaa muistuttaa enempi karhua tai ainakin karhunpoikasta kuin snautseria. Vielä ei vaan taida olla ihan tarpeeksi kypsä nypittäväksi joten kasvatelkoot rauhassa kuontaloansa ennen talviputsia.

Heti töistä tultua nappasin koirat mukaan, pikapikapissatin ne, pistin autoon ja ajoin renkaanvaihtoon, minkä homman aikana tehtiin hiukkasen pitempi hätäapulenkki. Kotia ajettaessa poikettiin hakemaan Iivarille 15 kg ruokaa. Vähäksi aikaa taas riittää sen ruoka.
Muonitusten jälkeen vuorossa pitempi lenkki raikkaassa syysillassa. Taivas on pilvetön. Kuvittelenkohan vaan vai voiko olla mahdollista että pyörätiellä oli vähän mustaa jäätä? Siltä se tossun alla tuntui. Ei pahasti, vähän vain. Asteet kyllä on plussalla.

Nyt sopisi talven yllättää kun on siihen sopivat renkaat alla. Vaan mitä näyttää Forecan ennustus? Ainakin viikoksi etiäpäin lähemmäs kymmentä LÄMPÖastetta. Eli ei tietoakaan lumesta tai edes pienenpienestä pakkasesta. Pimeys ja kuratassut siis jatkukoot. Plaah. Höh.

Pimeys + puput + pupuviettiset snautserit on vaarallinen yhdistelmä. Eilen vääntyi vasemman käden ranne ja tänä aamuna oikean käden pikkurilli kun häiskät tempasi remmit oikosiksi pimeydessä loikkivan pitkäkorvan nähtyään. Näkivät penteleet sen ennemmin kuin minä. Pahemmin ei onneksi sattunut, vähän on hellänä. Nyt pitäisi jo muistaa varautua moisiin puskista viipottajiin.

Hitsi että välillä tuntuu niiin vaikeelta suorittaa joku rästihomma. Pienikin sellainen. Kuten vaikka autonpesu. Eilen kun olin lopettanu koneen ääressä kökkimisen, sain kuin sainkin aikaseksi viedä auton pesuun. Viimein, se kun tosissaan oli työlistalla jo edellisenä viikonloppuna, ja sitäkin edellisenä… Nyt kun sen sai vihdoin tehdyksi, hyvä mieli siitä tuli. Ei niinkään siitä että auto on taas, hetken, puhdas, vaan juurikin siitä että sainpas sen tehtyä. Pienestä ne arjen ilot tulee:)
Mikään ei muuten ole turhempaa kuin jonottaa autopesuun. Yleensä käyn pesussa sunnuntaiaamuisin, silloin ei ole jonoja ja voi ajaa suoraa halliin. Ei eilenkään tarvinnu kuin parin auton verran odottaa. Mutta silti. Turhautti. Auto vaan oli sennäkönen ettei hommasta voinu enää luistaa, pakko se oli jonottaa.
Kun auto oli putsplankissa, lähettiin Hilun ja koiruuksien kanssa kaverikoirakimppalenkille. Hyvässä seurassa pimeässäkin lenkki sujuu rattoisasti. Illan piristys.

Pitäsi vielä kattoa trimmikone kuntoon, putsata pahimmat pölyt pois kun on aika harvassa sen käyttö. Lupasin tutulle koekäyttöön jotta voi kokeilla käviskö koiriensa turkeille paremmin kuin omansa jossa ei isoja vaihtoteriä. Ei tarviisi 'sikaa säkissä' ostaa kun uuden hommaa.

Näin on viikko saatu aluilleen ja lokakuu lopuilleen. Huomenna herätään marraskuuhun.
Hyvää yötä!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Missä olet talvi?

Kellon viisarit siirtyi viime yönä tunnin taaksepäin ja saatiin ylimääräinen tunti tähän päivään. Talviaikaa siis eletään, mutta missä on talvi? Lokakuu vaihtuu marraskuuksi huomisen jälkeen, ja asteita on lähemmäs kymmenen. Ei öisinkään ole ollu pakkasta. Toisaalta hyvä, kun ajelen vielä kesärenkailla, renkaanvaihto on huomenissa.
Jotenkin sitä kaipaisi, kovasti, pientä pakkasta, vähän lunta, lumen narskunaa kengän alla... Saisi tulla lenkin jälkeen kotia eikä tarviis aina pyyhkiä kuraa kahdeksasta tassusta. Olisi vähän valoisampaa. Tai paljonkin valoisampaa. Ja puhtaampaa.
En ole ollu pahemmin ahdistukseen taipuvainen, mutta tottavie välillä alkaa ahistaa lähes ainainen pimeys, tihku, kostea ja hiekka ja kura ja kivet mitä tulee tassuissa ja tossuissa sisälle. Yhenaikasta imuroida, hetikohta on taas murusia jalkojen alla. Välillä tuntuu ettei saa mitään aikaseksi. Nytkin pitäisi mennä pesemään auto, mikä piti tehdä jo viikko sitten, en vaan saa lähettyä. Vaikka kivempi kai sekin olisi ollu tehdä valosan aikaan...
Samaan saamattomuuteen, jälleen kerran, listaan tämän blogitauonkin. Ei vain ole tullu mitään kirjotettua. Mutta onhan se kiva kuulla että meidän turinointia on kaivattu, ja että jotkut jopa vierotusoireita saavat kun ei uutta tekstiä ilmaannu:) Yritänpä parantaa tapani talviajan myötä ja loitontaa vierotusoireita.Imuroinnista - en oikein ymmärrä tässä(kään) asiassa snautserin logiikkaa. Jos inhoaa, tai voisi kai sanoa pelkää, imuria, niin eikö olisi helpompaa pysyä kaukana imurista? Niinhän sitä luulisi, vaan niin ei toimi meidän Iivarin logiikka. Nuoriherrahan on pennusta asti suhtautunut imuriin erittäin karsastavasti. Ei tarvitse kuin siivouskaapin ovi avata niin jätkä poistuu pikapikaa takavasemmalle. Vaikka sieltä ottais vaan talouspaperirullan. Ja imuroidessa sitten, huoh, herra ei voi pysytellä toisaalla asuntoa kun toisaalla imuroin. Ei missään nimessä, vaan sen on tultava kurkkimaan ovelle, suhattava ja loikittava imurin ohi. Millon makkarin sängylle, mistä se sitten kuikuilee että mihin suuntaan suulake on menossa tai tulossa ja tarpeen vaatiessa loikkaa sitten sieltä jättihypyllä imurin ohi, ravaa koirahuoneeseen. Joka sitten taas olisi ihan toisessa suunnassa jos olkkaria ja makkaria imuroin ja siellä saisi olla rauhassa. Mutta ei, hetken päästä tulee sieltä taas, kurkkii ja kuikuilee ja panikoiden ohittaa imurin. Ja alottaa koko rallin uudestaan. Enää se ei onneksi ulvo ja ulise mennessään niinkuin penskana. Mutta hieman alkaa jossain vaiheessa hermostuttaa kun se tassut sutien suhaa eestaas ja panikoi. Koko imuroinnin ajan. Varsinainen extremelaji sille. Arttu sen sijaan ei hevillä imurin edestä poistu. Aluksi se on äiteen apumiehenä ja haukkuu ja näykkii suulaketta. Pian kuitenkin kyllästyy ja käy maate. Ja siitähän sitä ei sitte ihan heti pyynnöstä siirrytä, mulkaisee vaan että senkus imuroit, mää oon tässä. Laiskasti ja hieman loukkaantuneena katsoo sitten olevansa pakotettu siirtymään kun suulake käy tassuihin kiinni.
Pupuja, vai mitä lie rusakoita, on yhtäkkiä taas ilmestyny maisemiin. Yhtenäkin aamuna siihen asti rento ja kiva lenkki sai yllättävän käänteen kun pikkutieltä ponkasi kaksi jänöä eteen ja kääntyvätpä pomppimaan vielä meitä kohti, paitsi että aika pian mustaparrat nähtyään kääntyvät vastakkaiseen suuntaan. Siinä oli taas remmeissä pitelemistä kun snautserit yritti perään rynnätä. Alkulenkin rentous äiteellä oli tipotiessään ja loppumatka yritettiin kulkea hyvässä järjestyksessä ja komennon alla. Mutta koirien korvat oli tipotiessään ja päät kääntyili ympäriinsä pupuja bongatakseen eivätkä kuullu yhtään mitään muuta eikä mikään sana yltäny tajuntaan asti.

Tänä viikonloppuna ei kamalan pitkiä lenkkejä ole tehty. Ei sen puoleen, kelit on ollut kyllä ihan suotusia, eilenkin kiva aurinkoinen päivä. Mulla vaan jostain syystä tahtoo jalat rempata ja reisistä kramppaa eikä kävely tunnu kivalta. Ostin joku aika sitten uudet kengät. Alkuun ne vähän painoi, niiku mulla aina uudet kengät, oli ne millaset tahansa. Sitten ne olevinaan pehmeni, mutta nyt joku pirun sauma taas painaa, ja pahimmoilleen vielä vaivasenluun kohdalla. Ja sekös tuntuu ilkeältä. No, eiköhän se pian taas tokene. Tilasin sitä paitsi icebugit talveksi. Niitä olen kuullu kehuttavan ja päätin hyvissä ajoin varautua liukkaisiin keleihin. Joten senkin vuoksi saisi talvi tulla.
Eilen illalla käytiin Pirjoa ja Pimua treffaamassa. Iivari yritti vähän Pimua kosiskella ja tepasteli sen edessä kroppaansa esitellen, mutta ei tehonnut Pimuun 10,5 vee nuoren miehen esittelyt:)

Hyvä ruoka, parempi mieli. Perjantaina Iivarin inhoaman imurointi-illan päätteeksi pojat autto tekemään pizzaa.Hyvin näytti kaikille maittavan, mutta on sitä vielä tämän illan iltapalaksikin jäljellä. Vaikka olikin vähän sellanen parin reseptin sekotus, pizzapohjalla mehevän kinkkupiirakan täyte.

Viime viikonloppuna hommasi pari uutta mattoa, keittiöön ja olkkariin. Tuli syyslomalla raivausinnossa heitettyä roskiin vanhat rievut ja lattiat oli siitä asti odotellu uusia mattoja. Vähän pipariksi meni, kun ei ole oppinu tähän ikään mennessä pitämään ajatusta mukana. Vasta kotona tajusin miten pieni on 1,5 metrinen matto lattialla... No, saavat kelvat tähän hätään. Hyvin mahtuu nakusteri kuitenkin pötköttämään.
Iivarin viikonloppuaamujen tavaksi on tullut alottaa aamu pissalenkin ja aamupalan jälkeen tsekkaamalla uusimmat uutiset. Äiteelle jää yleensä sitte vaan paperisilpun putsaus lattioilta, lehdestä ei välttis luettavaksi enää ole.
Hui kun on taas pimiää ikkunan ulkopuolella. Mutta ei auta, nyt on viimein otettava itteensä niskasta kiinni ja lähettävä autonpesuun. Sillä ei kehtaa enää ajella. Kuraa ympäriinsä ja parit Tyynen tassunjäljet lisänä kun neitokainen viimeksi ei malttanu odottaa poikien pääsevän autosta ulos ja kierteli autoa pomppien:) Tyynelle muuten pikaista paranemista, oli viime viikonloppuna murtanut kannuskyntensä joka on poistettu ja neidin tassu siteissä. Toivottavasti paranee pian! Joten nyt ei ihan heti päästä rallaamaan tontille.
Illalla lähetäänki Hilun ja koiruuksien kanssa lenkille. Hyvässä seurassa tulee pimeässäki kierrettyä vähän pitempään.
Tässä siis vähän nausterien kuulumisia tältä erää. Pimeydestä huolimatta mahdollisimman valoisaa alkavaa viikkoa!!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Keskiviikkoillan säätiedotus

Lokakuu kallistumassa lopuilleen, 19. päivää näyttää kalenteri. Ilta on näyttänyt myrskyn merkit, kirjaimellisesti. Vettä, rakeita, salamointia, jyrinää, tuulta, myrskyä. Siinä lyhykäisyydessään tämän illan anti luontoäidin osalta.

Ymmärrettävistä (joskin snautserimieleen ei-ymmärrettävistä) syistä siis iltalenkki jäi mini sellaiseksi. Hyvään saumaan osattiin meno yhyttää. Kun keräilin saappaita ja muita sadevermeitä päälle riivittäväksi, satoi taivaan täydeltä, ilmeisesti rakeitakin, metelistä päätellen. Ulos ehittäessä se olikin lakannut tykkänään ja hetken ehdin jo manailla täyttä sadevaatetustani. Varsinkaan nokialaisissa kontioissa, mitkä mun mielestä on aina ollu ja tulee aina olemaan ne ainoat oikeat saappaat, ei ole kovin letkeetä pitempää lenkkiä vetää. Mutta eipä kauaakaan kun taas vettä alkoi tulla, tosin ei rankasti. Mutta salamoi. Ja jyrisi. Joten eipä sitä sitten kauempaa kortteleita kierrelty. Pojatkin tällä kertaa osasivat tehdä tarpeensa nopsaan. Monesti kun tuntuu että ovat niin tottuneet pitkiin lenkkeihin etteivät kiirettä pidä hätiensä kanssa. Niille tärkeämpää hommaa kun on kuitenkin tutkia naapurikoiruuksien polun varteen jättämät viestit ja vastailla niihin, niin siinä tuppaa unohtua ne muut hommat miksi ulos on lähdetty. Mutta nyt siis suuntasimme melko pikapikaa kohti kotia salamoiden välkkyessä ja ukkosen jylistessä heti perään. Kun eteisessä kuivailin jätkiä, alkoi taas semmonen ropina käydä ikkunoihin että oksat pois. Rakeet iskee nytkin parvekkeen laseihin kamalalla paukkeella. Eipä päässy harmittamaan ettei tehty pitempää kierrosta.
En muista tällasta keliä lokakuussa. Nythän melkein pitäisi kohta olla jo ensilumi maassa, täällä etelässäkin. Ei taida hetkeen olla toivoa moisesta ihanuudesta. Mutta odotellaan, eiköhän se sieltä aikanansa tule:=)
Kun jätkät oli kuivattu ja äiteen vettä valuvat sadevaatteet levitelty kuivumaan seuraavaa ulkoilua varten, olikin aikaa istuksia rauhassa keskellä eteisen lattiaa. Toisella kädellä hieroin Arttua, samalla kun toisella heittelin Iivarille palloa. Junnukin pallottelunsa lomassa malttoi hetkeksi istahtaa hierottavaksi. Iltaraksujen jälkeen ovat tuossa vierekkäin pötköllään, paitsi aika ajoin Iivari, jonka pitää rapusta jotain ääntä kuullessaan siirtyä eteiseen vahtipuuhiin. Ei ole jätkä oppinut että naapureiden voisi antaa kulkea kulkunsa ilman että hänen pitää siihen osaa ottaa. Varsinainen vahtikoira.
Nyt siirryn iltapalalle telkkarin ääreen, todennäköisesti seuranani kaksi tuijottavaa silmäparia, koskaan kun ei tiedä josko se äiteen iltaraksun jälkeen lausuma toteamus 'loppusis', ei tarkottaskaan sitä miten äitee sen meinaa... Ainahan sitä voi yrittää. Ja nyt onkin passeli aika sammuttaa kone, jyrisee taas tässä päällä...
Hyvää, toivottavasti tyyntä, yötä!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Mustien mutapainit

Tältä näytti lattia kun snautseripojat oli kaks tuntia harrastanu mutapainia Tyynen kanssa.
Ja voinette arvata miltä pojat näytti. Kirsunnokasta hännänhuippuun kuraisia. Eli se tiesi kokovartalokuurausta molemmille, vähemmällä ei olisi pärjätty. No, Artun kylvetys on ollu työlistalla jo hyvän aikaa, joten tulipa se hoidettua tässä samalla. Ainoa huono puoli molemman yhtäaikaisessa pesussa on mun selkä. Se kun ei meinaa kestää pitkää kumartelua, niin nyt kyllä tuntee pesseensä kaksi koiraa peräjälkeen. Mutta mitäpä sitä ei koiriensa eteen kärsisi:)
Sitäpaitsi rallattelu Tyynen kanssa teki pojille erinomaisen hyvää senkin takia että viikonloppu on ollu muuten aika rauhallista menoa. Flunssanpenikka on pitäny huolen siitä että kamalasti en ole jaksanu kuntoilla. Mikä on kyllä pistäny harmittamaan kun sää on koko viikonlopun ollu tosi ihana. Toki ollaan lenkkiä tehty ja nautittu auringonpaisteesta (tai eilen paistoi, tänään ei niinkään, muttei ole satanutkaan), mutta vähän lyhkösempiä ja rauhallisempia kuin normaalisti viikonloppuisin. Ei kunto ole vaan antanu myöden enempään.
Mutta nyt sai jätkät siis rellestää sydämensä kyllyydestä parituntisen. Ja kyllä ne rellestikin. Ilo oli katsella sitä menoa. Välillä Tyyne teki taas källit pojille ja livahti aidan ali Helin perään, juoksenteli pitkin tonttia, kiersi aitausta ulkopuolelta jätkien seuratessa visusti sivulla sisäpuolella. Mahtaa Tyyneäkin iltasella väsyttää, kun pojat välillä vuorotellen, välillä yhdessä, Tyynen kanssa painivat. Nämä ainakin pesuhommien ja ruokailun jälkeen kävivät oitis petillensä ja ovat sikeässä unessa. Pesukone pyörittää kuravaatteita, olin melkein hartioihin asti kurassa kun jokainen kolmesta vuorotellen kävi pomppimassa vasten. Sitten jossain vaiheessa pitäisi vähän karstaa näytellä turkeille, ja saada nuo kuiviksi ennen iltapissatusta. Arttu varsinkin on näköinen kun ei ole ihan vasta trimmattu karva ja nyt se vastapestynä pörhöttää ilosesti joka suuntaan. Mutta mitäpäs siitä, pääasia että oli hauskaa eli isot kiitokset taas raksaporukoille!
Kuvia kaverusten mutapainimeiningeistä jotka noudattelee pitkälti samaa kaavaa kuin viime viikonloppuna otetut:
Mutapää-Arttu
Kura-Iivari
Tyyne ja muta-look

torstai 13. lokakuuta 2011

Viikonlopun toivotukset

Aina valmiit veijarit
On tämä taas kiva kun on torstai ja edessä perjantai & viikonloppu:)
Paitsi että mun syksyinen on/off flunssa antaa taas uhkaavia oireita itestään. Toissa päivänä olo oli niin tukkosen tuskainen ja tukala jotta olin varma että loppuviikko menee vällyjen alla sairautta potiessa. Liekkö lentsu kuitenkin lentänyt sen samaisen päivän iltana pitkän lenkkireitin varteen kun eilen olo oli taas mainio. Mitä se ei sitten tänään ole ollut. Katotaan miten etenee. Hirveästihän kaiken sortin vaivaa on liikkeellä yhdellä sun toisella. Toivoa sopii ettei ainakaan viikonloppu menisi köhiessä.
Pojilla on parvekkeella normaalien ohikulkuliikkujien lisäksi tullut uutta vahdittavaa. Kaupunki tekee tossa alatiellä jotain putkihommeleita ja kaivannot on merkattu puomein joissa vilkkuvalot välkkyy ja jonkun sortin kompressorit pitää jatkuvaa hurinaa. Sekös se on snakustereille ihme homma. Jonkun aikaa ne on siinä jo ollu, eikä nämä häiskät vieläkään ole niihin tottunu. Joka kerta kun kaiteen reunalle ittensä asettavat, täytyy merkillisille hahmoille puhista. Kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Eihän sitä tiedä vaikka ne härpäkkeet siitä liikkeelle lähtisivät.
Kestäähän tähän pimeään tottuminen itse kullakin. Mutta mikäs hätä mulla on kun on kaksi suojeluskoiraa. Tehokasta sellaista. Ei tarvii epämääräsiä hiippareita pelätä. Sen sain todeta alkuviikosta kun iltana eräänä tuulen tuiverruksessa ja sateen ropinassa satuttiin kävelemään bussipysäkin ohi. Ketään muuta ei olevinaan kamalassa säässä ollut liikkeellä ja minä kuljin täysin ajatuksissani. Arttu yhtäkkiä syöksähti eteenpäin ja alkoi hyppiä vasten pimeässä uhkaavaa hahmoa raivoisasti haukkuen Iivarin antaessa yhtä raivokkaalla haukulla tukea. Melkein ehdin jo peljästyä. Mutta hienosti suojelivat snautserit äiteetä - Seppälän naistenvaatemainokselta;) Olihan se hymyilevä nainen vaaleassa takissaan kai aika vaarallisen näköinen, ainakin snautserin näkövinkkelistä...

Nyt on tämän illan lenkit tehty, taas sellainen pitempi versio vaikka väsyttikin. Mutta keli oli niin upea ettei voinut jättää menemistä kesken. Matkan varrella ehdinkin jo suunnitella että voisin kirjotella pitempäänkin. Loppumatkasta sitten iski niin iso väsymys että lyhyesti nyt enää toivotamme hyvää viikonloppua. Niin kai se joskus on että lyhyestä virsi kaunis. Katsotaan josko viikonloppuna tulisi lisää juttua snautserien hassutteluista.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tyynen tontilla

Snautseritrio Arttu & Iivari & Tyyne pääsi pitkästä aikaa rallaamaan tänään kun ajettiin raksalle. Tyynelle oli rakennettu pihaan hieno aitaus ja sen snautserinkestävyys piti testata. Jätkät pysyi aitojen sisällä, katsoivat vaan hölmöinä kun kaveri livahti aidan ali. Oli ehtinyt neiti jo keksiä miten sieltä pääsee näppärästi pois niin halutessaan. Eivät onneksi tajunnu pojat lähteä yrittämään samaa kikkaa. Hyvin kesti aita päinjuoksutkin, pojat kun ei vauhdissa ehtiny tajuta että hups, aita tuli vastaan. Pian oppivat missä kohtaa pitää heittää jarrut päälle. Välillä neiti siis jallitti poikia juoksemalla aitauksen ympäri ulkopuolella, jätkät vierellänsä aidan sisäpuolella. Välillä painittiin. Eikä Tyynellä ollut mitään sitä vastaan että vastassa oli kaksi painikaveria. Välillä haukuttiin hevoset läheisessä aitauksessaan. Välillä pidettiin pieni lepotauko, mutta vain pieni. Sitten taas jatkettiin, juostiin peräkanaa, hypittiin toistensa yli ja painittiin. Hauskaa oli kaikilla. Kotona päästiin pyykkäämään mutaisia tassuja ja partoja ja saappaita ja housuja. Ruokakuppien tyhjennyksen jälkeen täällä on syvä rauha.
Tehokas energianpurkukeikka, kiitos Tyyne & Co. ;)
Me tullaan taas!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Synkkä ja myrskyinen yö

Myrskyä ja tyrskyä. Niistä ei ole ollu puutetta viime päivinä. Välillä onneksi vähän aurinkokin paistaa.
Tänään oli iloinen tarkoitus tehdä pieni, tai vähän isompi, lenkki rantapuistossa samalla kun töitten jälkeen oli asiaa keskustan pääpostiin. Erittäin pieneksi se lenkki sitten jäi. Tuuli riepoi niin että lippis lensi kättelyssä päästä. Pelastettua sen onneksi sain. Snautserinkorvat ja parrat viistossa viipottaen pieni matka kierrettiin rantaviivaa missä isot aallot iski rantakiville. Liian tujua oli myräkkä jopa meille. Eikäpä siellä ketään muitakaan kyllä näkynyt. Kerrankin olisi saanut rantsussa kävellä ylhäisessä yksinäisyydessä;)
Silloin ei vielä satanut. Ajettiin suosiolla takaisin kotiin ja tein vähän kotihommia. Istuksin kera kahvimukin ja kahden snautserin parvekkeella kun yhtäkkiä synkän mustat pilvet vyöryi päälle. Vettähän sieltä alkoi tulla, ja rankasti. Siispä illan myöhemmälle pissatuslenkille varustauduin sen mukaisesti. Enkä sitten enää tsekannut ilmatilaa. Ja kun ulos mentiin, minä täydessä sadevarustuksessa sadetakin huppu tiukasti pään ympärille köytettynä estämään lippiksen jälleenkatoaminen taivaan tuuliin, ei enää satanut. Nopeasti muuttuu syksyn sää.
Onneksi, ainakin vielä, sähköt pelaa ja ruoka on uunissa odottamassa nälkäisiä ahmijoita. Alkuillasta jo arvelutti että näinkö sitä saadaan murkinaa lainkaan jos sähköt katkeaa. Mutta vielä ainakin kaikki toimii, valot palaa ja uuni hohkaa lämpöä joten toistaiseksi ei syytä huoleen. En ole katsonut säätiedotusta miten kauan tämä myräkkä kestää. Toivoa sopii ettei kamalan pitkään jotta viikonloppu saataisiin viettää suunnitelmien mukaan, joihin kaiken muun ohella tietysti kuuluu snautserien energian purkua. Mutta nyt sen uunissa muhineen sapuskan pariin. Oli sää millainen tahansa, rentouttavaa viikonloppua!!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pimeydessä vaeltajat

On se hyvä että viikonloppuna saatiin nauttia auringonvalosta. Nyt onkin sitten vastapainoksi niin pimeää ettei pimeemmäksi voi mennä. Tulipa taas lenkillä manattua pimeät pyöräilijät. Mikäköhän se on ettei pieneen ihmisjärkeen mene että ei tuolla yksinkertaisesti näe mitään ellei ole minkään sortin pienintäkään tuikkua fillarissa, tai muussa menopelissä??!! Raivostuttaa. Itse kun paljon ajaa autoa niin sitä hyvin tajuaa mikä merkitys näkyvyydellä on. Välistä sitä saa ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun jostakin pimeyden keskeltä tupsahtaa pimeä fillari tai mustiin pukeutunut hahmo. Sitä paitsi ihmetyttää suuresti (ja raivostuttaa vieläkin suuremmin) varsinkin se ettei vanhemmat välitä lastensa turvallisuudesta sen vertaa että varustaisivat ainakin niiden pyörät valoilla ja vaatteet heijastimilla. Jos aikuinen itse on niin hölmö ja välinpitämätön ettei huolestu omasta turvallisuudestaan niin itteänsä saa syyttää jos/kun jotain tapahtuu, mutta luulisi lasten hyvinvoinnin olevan sen verran tärkeää että edes ne pistettäisiin liikenteen sekaan asianmukaisesti varustettuna näin pimeällä säällä. Ei luulisi olevan rahastakaan kiinni, eiköhän se ole pelkkää piittamattomuutta.

Meillä oli heijastimet päällä ja varmasti näyttiin (niille keillä valo oli), mutta ilkeä tihku sumensi mun rillit alta aikayksikön enkä itse juuri eteeni nähnyt. Ja ihan totaalisesti meni näkyvyys kun vastaantulevan auton valot vielä häikäisi. Joten sokkona oikein en saanut lenkkeilyintoa päälle. Niinpä katsoin parhaaksi kääntyä takaisin kodin valoon ja lämpöön. Tulihan tuota viikonlopun aikana aika reippaasti liikuttuakin, joten yksi lepopäivä sen suhteen ei liene pahasta. Koirat kuivattelevat ittiänsä koirahuoneen peittoon, ja kielloista huolimatta hieman myös äiteen omaan. Iivari vahtii naapurien menemisiä eikä kumpikaan ole vielä aivan tottunut pimeyteen. Parvekkeella pitää vähän kuin varmuuden vuoksi pöhistä suuntaan jos toiseenkin, vaikkei ainakaan mun silmin ja korvin siellä mitään liikkuisikaan. Ja voihan siellä liikkuakin sellaista mitä minä en näe enkä kuule. Sen verran tarkkoja kavereita nämä on:)

Koitetaanpas kestää tämä pimeys ja sade, kyllä se taas aikanansa paistaakin! Paljon iloista mieltä siis viikon jatkoon!!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ruskan värejä

Ihan vielä ei ruska ole täydessä loistossaan, mutta keltaista, oranssia, punaista ja punaruskeata maastossa jo löytyy. Varsinkin auringonpaisteessa, mistä tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia, kirkkaat värit häikäisevät harmaaseen tottunutta silmää.
Kun kerrankin sattui näin upeat kelit viikonlopulle, onhan tässä täytynyt siitä kaikin siemauksin nauttia. Tiedä vaikka olisi syksyn viimeisiä näin aurinkoisia ja lämpimiä päiviä.
Viime lauantaiseen tapaan eilen lähdettiin heti aamupalan jälkeen Keinukalliolle kapuamaan rinteitä ylös alas. Ihan ylimmälle mäelle ei tosin tällä kertaa kiivetty. Muutenkin halusin kulkea vähän selkeämpiä reittejä kuin viimeksi. Jyrkkää rinnettä kuitenkin reippaasti kavuttiin ylös vaikkei ylimmälle huipulle. Kierrettiin mäki takakautta, missä vasemmalla puolella on jyrkkiä kallioita. Pitihän siellä kallionreunallakin kävästä, mutta aika pikaseen komensin pojat pois, hirvitti kun pudotus oli suoraan alhaalla kulkevalle tielle. Sillan yli jatkettiin tien toiselle puolelle ja sieltä hevoshakojen välitse ja toista siltaa takaisin. Ei voi kun sanoa että oli taas mahtava rentouttava retki jonka jälkeen oli yksi sun toinen melko väsynyt. Vaan pitihän sitä muutaman tunnin levon jälkeen vielä uudelleen ulos lähteä, eihän näitä kelejä voi sisätiloissa viettää. Kuvat Keinikseltä.
Tänän oli vuorostansa aika harrastaa kotiseutumatkailua. Kierrettiin pitemmän kaavan kautta keskustaan ja rantapuistoon ja toista kaupungin laitaa takaisin kotiin. Pojat pääsivät vähän tassujansa ja partojansa järvessä huljuttamaan, mutta sorsapaisti jäi näiden harmiksi kaakattaen uiskentelemaan tyyneen veteen.
Joten on tyydyttävä possupataan, joka onkin ollut muhimassa jo monta tuntia kun ennen lähtöä se uuniin tupattiin. Olisikohan kohta valmis, tässä alkaa nälkä kurnia mahassa pitkän ulkoilusession jälkeen. Pojatkin ovat odottavalla kannalla. Tietävät että lounas on heillekin tulossa sunnuntain tapaan. Joten tästä on paras suoriutua keittiön puolelle muonitushommiin. Pienen lepotauon jälkeen se on varmaan taas mentävä ja imettävä itteensä auringonsäteitä. Nyt kun niitä vielä on tarjolla:) Rentouttavaa sunnuntain jatkoa!