maanantai 30. syyskuuta 2013

Aurinko-Ilveksen tassunjäljillä

Syyskuun viimeisen lauantain retkikohteena oli Aurinko-Ilveksen reitti Asikkalassa. Reitin pituus on 30 km ja se suuntaa kohti Evoa, mutta koko reittiä ei sentäs ollut tarkoitus kulkea, kunhan nyt jonkun matkaa.

Lähtöpiste Vääksyn Päijännetalolla
 sieltä käveltiin Aurinkovuoren juurelle
 josta heti alkoi jyrkät nousut.
 Aurinko-Ilveksen merkkejä oli pienin välimatkoin pylväissä.
 Ensimmäisten kipuamisten jälkeen alkoi upeat maisemat avautua;
Päijänne oikealla, Vesijärvi vasemmalla puolellamme.
 
Tie oli hyvää patikoida, ja metsän tuoksut kävi poikain kirsuihin.
 Silmien ja mielen lepuuttelua - maisemaa Vesijärven suuntaan,
 ja siitä edelleen peltoaukealle.
 Reittimerkki ohjasi pusikkoon kapealle polulle, 
joka vietti rinnettä loivasti alemmas.
Rinteessä kun ohjasin poikia odottamaan ja rauhoittumaan,
kuului alempaa pusikosta vastaus "joo joo". Hirvimiehet siellä
oli passissa hirvestyksen ensimmäisenä päivänä.
 Pientä lisäjännitystä retkeen toi, että josko hirvetkin eteemme
eksyy, mutta eipä niitä näkynyt, ainoastaan punatakkisia ja
-lakkisia hirvestäjiä. Joille snautserit vähän piti älämölöä, pölähtivät 
niin yllättäen eteen kun luultiin yksinämme siellä samoilevamme.
 
Isoja ja pieniä mäkiä ylös ja alas,
eespäin, eespäin ...

Voi mitä muhevia tuoksuja riitti joka puolella,
hirvenkinkö kenties?
 Myös upeita maisemia riitti, kuljettiinhan Aurinkovuoren laella.

 Joku tuollakin suunnalla sai pojat valpastumaan.
Sää suosi. Välillä oli taivas pilvessä, mutta ei satanut,
ja ykskaks taas aurinko porotti lämpimästi.

Pitkät pätkät saatiin kävellä pitkin melko helppokulkuisia teitä ja polkuja kunnes tultiin hakkuualueen keskellä kulkevalle tielle, joka oli nilkkoihin, ellei polviinkin asti mutainen. Eteneminen alkoi näyttää ei vain vaivalloiselle vaan myös erittäin märälle ja kuraiselle. Mikä ei enää kamalasti houkutellut.
Jonkun matkaa vielä edettiin ja mentiin pusikoissa rymistellen ja metsätyökoneiden tekemiä jälkiä pitkin paarustaen, mutta täytyy myöntää että meno oli aikasen vaivalloista. Ja vaikka olis ollu saappaat jalassa niin pian olisi koirat ollut hännästä kirsuun märkiä ja mutaisia. Niinpä, kun ei koko reittiä ollut tarkoituskaan kulkea, päädyttiin tekemään U-käännös. Olihan sitä toisaalta vajaa kolmituntinen jo tarvottu, tosin vähän pitemmälle oltiin suunniteltu menevämme. Vaan mikäpä siinä, ennen paluuta pidettiin kaikkien odottama ruokatauko. Päivän ensimmäinen sellainen, mitä nyt välillä oltiin napsittu repusta vähän lisäenergiaa.
Siispä repusta eväät tarjolle kannonnokkaan ja nautiskelemaan.
 Ja voi että maistui kaikki taas hyvältä!
Samaa reittiä sitten tultiin takaisin.
 Hiekkakuopan reunalta maisemat on upeat,
mutta pudotus alas jyrkkä, joten ihan reunalle ei tohtinut.

 Paluumatkalla istuttiin näillä main mättäälle
ja nautittiin mitä repussa vielä oli evästä jäljellä,
 ja ihasteltiin maisemaa mihin ei ihan heti kyllästy.
 Etualalla auringonpaistetta, Päijänteen yllä tummat pilvet.
 
Viimeiset alamäet ja olemme lähtöpaikassa.
 
Matkalla autolle poikettiin Vesimyllymuseon pihan kautta.

 Iivaria isosti kohiseva vesi vähän arvelutti,
 Arttu sen sijaan uskaltautui kaiteen viereen.
 Toisella puolen suvantoa.

 
Vähän välillä tassujen leppuuttelua
Kaffehammasta kolotti kun ei eväissä ollut,
joten vielä ennen kotimatkaa satamaan iltakaffeille.
 Seniori ei yleensä tätä harrasta mutta mikä lie lomafiilis
iski ja näytti kyseenalaiset pöytätapansa.
(Onneksi ei ollut muita paikalla...)

Pitkä päiväreissu, raikas syysilma, fyysinen rasitus, kokemuksia kaikille aisteille - illalla iltapuuron jälkeen ei snautsereista näkynyt eikä kuulunut muuta kuin tuhinaa patjalta ja ajoittaista tassujen sutinaa yninän säestyksellä kun mitä ilmeisimmin kävivät unissansa läpi päivän retkeä. Ja menipä sunnuntaikin vielä rauhallisesti palautumisessa, vain lyhyempiä verryttelylenkkejä tehden. Kovastihan se käy raajoihin itse kullakin moiset reitit kun isoja mäkiä on vaikka ja kuinka. Kotiseutu kuitenkin on melkosen tasaista. Hienoja reissuja ollaan tehty ja nyt kun snautserit on päässyt liioista hömpötyksistänsä niin niiden kanssa on kerrassaan helppo retkeillä, ovat kelpo matkaseuraa.

Nyt katseet kohti lokakuuta!

torstai 26. syyskuuta 2013

Päivämme patikoiden

Eilen suuntasimme Hyvinkään Kytäjän hienoihin ja rauhallisiin maisemiin. Ensimmäinen reissu noihin maisemiin. Eikä varmasti viimeinen!
Aamupuurojen ja -lenkityksen jälkeen noudettiin eväät lähikaupasta. Innokkaiden assistenttien valvovien silmien alla eväsrepun täyttöä. Että kaikkea on varmasti tarpeeksi. Kaikille.
 Ja vain puolen tunnin ajomatkan päässä odotti erämaamainen rauha ja hiljaisuus.
Taivas puolipilvinen, hetken täysin pilvessä, sitten taas pian aurinko paistoi siniseltä taivaalta kunnes taas tuli pilviä. Asteita oli alle kymmenen, ja ajoittain kovinkin navakka tuuli viilensi ilmaa. Ihan niin, että välillä ehdin kaivata pitkähihaista paitaa takin alle. Sadetta tuli jossakin välissä muutama pisara, ja iltapäivällä ollessamme matkalla takaisinpäin, yllätti lyhyt raekuurokin. Joten monenmoista ehti päivän aikana olla, mutta kaikenkaikkiaan ihanan kirpakka syyskeli, juuri passeli patikointiin.
 Tästä se lähtee, ensimmäinen kohteemme Iso-Haiskari.

 Mitä ihmettä ? ei ketään missään. Muita kuin me.
 Metsäautotieltä polulle, ja loiva laskeutuminen kohti
Iso-Haiskaria kiertävää rantapolkua.

 Lammen rannalla ihmetellään hiljaisuutta.
 ja maistellaan lammen vettä.
Ensimmäinen levähdyspaikkamme.
Nuotiopaikan tsekkaus
 ja laiturin
ja eväät levälleen
 ja patikoiva partaduo varmistamassa ettei heitä unohdeta,
 no ei varmasti!
Ellei evästä alkanut nopsaan tulla kuonon eteen,
alkoi kovaääninen komentelu.
Kun eväitä oli joltisenkin riittävästi nautittu ja tassuja lepuutettu,
jatkui matka kohti seuraavaa etappia, Suolijärveä.
 Edelleen pitkin hyväkuntoista metsätietä,
ohitimme luononnoikunkin, täytyy vain tunnustaa,
etten ihan varma ole mikä tuossa se oikku on... ?
 Näillä main lehahti iso metso lentoon tien vierestä,
en muista milloin olisin viimeksi nähnyt, lapsena kai.
Kamera taskusta ei ehtinyt hienoa lintua ikuistamaan.

 Ja niin saavuimme kohteeseen. Tai lähes.
Tästä alkoi reitin mielenkiintoisin osuus.
Ei taida kuvista näkyä, mutta melkosen haastava,
äkkijyrkkä mäki,
 vaikeimmassa kohdassa köysi kulkijan kiinnipidettäväksi.
Snautserit osaavat hienosta odottaa kun sanotaan
ja kaksijalkainen pääsee muutaman askeleen etiäpäin
ja sitten koirat perästä.
 Perillä rannassa first things first,
eli jälleen nuotiopaikan tsekkaus by Arttu.
 Kaunista syyskuista järvimaisemaa riitti silmänruoaksi,
 ja järvivettä poikain maistella.
 Reissussa rähjääntyy;)

 Kun kirkasvetistä järveä oli ihailtu
oli vuorossa taas retken yksi kohokohdista
eli reppu auki penkille ja sen sisällöstä nauttimaan!
 Ennen takaisin päin lähtöä ehdittiin vielä tovi
istua, ihailla ja ihmetellä miten kaunis voikaan luonto olla.


 Jyrkkä mäki ylös oli helpompi kuin alas,
 ja mikäs on kavutessa kun apuna on kaksi vetosnautseria
auttamassa ihmisensä yli kiperimpien kohtien.
 Hehkuvia ruskan värejä.
Palasimme samaa reittiä kuin menimme.
Niinpä siis pysähdys jälleen jo tutulla Iso-Haiskarin levähdyspaikalla.
Ja kiire oli kova Artulla repulle.
 Ja tietenkin herran piti tarkistaa josko joku olisi ehtinyt
nuotiossa jotain grillailla sillä välin kun oltiin poissa.
Ei tainnu olla, eikä ollu meilläkään rillailtavaa.


  Sitten jatkui taas matkamme pitkin lammen rantaa

 ja vaikka reitti oli sama, ei maisemiin, ja siihen 
uskomattomaan hiljaisuuteen, ehtinyt kyllästyä.
 Itse asiassa hiljaisuus oli niin voimakasta, että Iivari alkoi
haukkua sille ettei kuulunut mitään.
Ja sittenhän se haukku yltyi kuin kaiku vastarannalta vastasi...
Korkeat kalliot ympäröi alueen lampia ja järviä.
 Kun puhtia tuntui reissumiehissä hieman vielä olevan,
ajettiin ennen kotimatkaa alueen toisellekin parkkikselle,
Piilolammille, ja tsekattiin tuokin alue. Seuraavaa retkeä varten.
Parkkipaikan vieressä huima kallio.
 Iivari löysi vähän pienemmän kallion jolle ketterästi kiipesi.
 Snautseri kuin vuorikauris.
 Syyskuinen ilta ja tyyni lammen pinta.
 Hieno oli reissu, upeita uusia maisemia,
raikasta syykuun ilmaa,
rauhaa, hiljaisuutta mieleen.
Ja tuo rakas snautseriduo, parasta patikkaseuraa!



... upea päivä, jonka ilta oli hiljainen ...

Tänään rento palautumispäivä.
Ja uuden retken suunnittelua ...