Talvi!

 

Lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Onhan tuo tupruttanut jo jokusen päivän. Eilen ja tänään kaupan päälle melkosen navakka ja vilponen viima. Pimeän ja märän marraskuun jälkeen tämä kyllä on meille enempi kuin tervetullutta. Kunnon talvi viimein. Alkokin iänikunen kuraralli mättää pahemman päiväsesti. Mieluummin lumen kropsutusta tassuista ja siitä sulanutta vettä lattialla kuin jokaikinen kerta ulkoa tultua tassujen pesu suihkussa ja silti kuraa ja hiekkaa yltympäriinsä. Eikä se poikien pesukaan, eihän se kauaa aikaa vie, mutta kun sitten on kylppäri tämännäköinen niin siinähän se sitte oli isompi homma saada siivottua. Ja eteinen... Ja ja ja...

Parisen tuntia sitten putsasin kauppareissua varten auton perjantai-illan jälkeen sataneesta lumesta, mutta kun tätä menoa aamuun asti lunta tulee niin hyvästihän sitä saa taas aamulla hikisen tovin viettää että on ajopeli menokunnossa. Mutta silti, en valita.
Snautsereissa on tullut esiin sellanen yllättävä puoli, että mieluummin tallustasivat menemään aurattua polkua (kaupunkilaiskoirat...). Sillon kun se on mahdollista. Eilen oltiin rannassa, eikä siellä ole aurattu kuin "päätie" eli leviämpi puiston halkova pyörätie. Jos ihan rantaan haluat, on kahlattava. Ja mehän haluttiin. Lue: äitee halusi. Siispä eikun menoksi. Ja tulihan nuo perässä. Välillä vähän hitaammin ja vaisummin, välillä hangesta riehaantuenkin.

Tänä aamuna sitten metsälenkillä. Tutussa metsässä ei kukaan ollut kulkenut kuin sen verran että siellä yksi kapea kinttupolku meni metsän poikki. Mutta kuten ei muulloinkaan, mua ei huvittanu sitä kulkea.  Ja yritin hankeen lähteä tekemään omaa polkua. Vaan snautserit ei ollu tuumassa mukana ollenkaan. Kymmenisen metrin jälkeen pysähtyivät ja meinasivat että nyt riitti. Ja kenenkäs mielen mukaan tänään sitten mentiin? Snautsereitten. Eli mikäs siinä sitten, käännyttiin ja jatkettiin onnetonta kinttupolkua pitkin.

Iivari tosin teki pistoja polulta hankeen namusten tuoksujen perään mahaan yltävästä hangesta piittaamatta.

Seniori sen sijaan näytti välillä siltä että eipä vois moinen urheilu enempi kiinnostaa. Plulta lähtiessä oli kuitenkin hangen poikki oli kahlattava että päästiin isolle tielle, auratulle sellaiselle. Missä sitten meno olikin taas jo tuttua snautserityyliä, vauhtia ja intoa riitti.

Aika ajoin lenkillä pojat saa haukkuölinämölinäkohtauksen. Joka alkaa Artun mörinähaukulla, mihin Iivari pian yhtyy korkeampiäänisellä haukullansa joka hetken päästä ulinaksi yltyy. Siinä sitä sitten tovi kuonot kohti taivasta duettona konsertoidaan korvia hivelevästi ;)

Pian on taas pakattava tarpeelliset tamineet niskaan ja lähdettävä katsastamaan joko tienoo on rauhottunu joulukiireisistä ihmisistä. Meillä ei onneksi se kiire tunnu. Tulee se joulu kiirehtimättäkin. Ja ihanaa että tiedossa pitkät vapaat pitkän syksyn jälkeen!

Rauhaisaa Joulun odotusta!

Let it snow, let it snow, let it snow...