torstai 30. kesäkuuta 2011

Helteessä hitaana heinäkuuhun

"Hei! Mitä teille kuuluu? Meille kuuluu hyvää."
Näin alkoi tasan jokainen mummeille ja ukeille ja muille sukulaisille pikkulikkana lähetetty, omin pikku kätösin kirjoitettu paperiviesti (joka useimmiten arvatenkin jatkui parilla lauseella myös eli eritoten Miki-snautserin kuulumisista, mitäs muulla perheellä ja sen kuulumisilla niin väliä). Tuo siis aikana jolloin olin ahkera korttien ja kirjeiden kirjoittaja. Aikana jolloin käsinkirjoitus oli vielä kunniassansa. Aikana kauan ennen tekstiviestejä, sähköposteja, kotisivuja, blogeja tai facebookia, johon minäkin jostain ihmeen kummasta syystä viimein olen hairahtunut liittymään ja jota saavutusta kummipoikani varmasti kommentoi "ohoh, katos, kummitäti on siirtynyt kivikaudelta nykyaikaan!!", kuten kommentoi silloin aikanaan kun vastentahtoisesti puolipakotettuna jouduin hankkimaan ensimmäisen kännykkäni, jota kapulaa NMT-puhelimeksi tuolloin taidettiin kutsua, lähinnä mökkireissuja varten (minä kun en tahtonut ymmärtää enkä ymmärrä sen puoleen vieläkään jotta miksi mökillä tai missään muuallakaan pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa? Eihän ennenkään...).

Ja mikä tuon pitkän ja joltensakin sekavan aloituksen tarkoitus on? No se, että jottei tämä kirjoitelma menisi pelkäksi valitukseksi niin haluamme lyhyesti ja ytimekkäästi tiedustella poikien maailman lukijoilta, että mitä teille kuuluu ja kertoa että meille kuuluu hyvää;)
Hyvää helteestä huolimatta. Hitaasti ja rauhallisesti mennään että jaksetaan. Meinaa se silti koetella... Mutta koetetaan kestää eikä valiteta enempää...

Tämän päivän trimmiä varten eilen suihkussa käyneet hurjat sai tapansa mukaisesti hurjat suihkun jälkeiset formulointikohtaukset. Märät tassut ja mahan alus viilensi mukavasti oloa ja energia jota ei juuri liikkumalla tai muutoinkaan ole viime päivinä saatu tuhlattua, palautui ja purkautui. Sohva ja sängyt natisi kun niiden kautta viiletettiin, pompittiin sinne tänne, ja pian olikin matot seinillä ja petivaatteet puolestaan lattialla.

Sitten lähipäivien kalenteria lyhykäisesti.
Tänään oltiin siis Nealla ja trimmaustuokion jälkeen pojat on taas kuosissansa ja valmiit valloittamaan maailmaa. Tai se tehtävähän on nyt Iipan harteilla, Arttu saa kunnian hoitaa valloituksiansa kotimaan kamaralla (onneksi niin, etten ihan orvoksi jää). Iivarin Ranskan matka siis lähestyy. Vien junnun Nealle sunnuntaiaamuna, jolloin on matkaseurueella startti kohti Eurooppaa, Ranskaa ja Pariisin maailmanvoittaja- & Ranskan voittajanäyttelyitä ensi viikon lopulla. Lauantaina pitää vielä kylvettää jätkä ja pakata reppu. Sitten on matkavalmistelut kotiporukoiden osalta tehty ja voidaan vaan jäädä odottelemaan jotta kuis menee.

Pojat tohottaa partsilla, ilmeisesti mitään ihmettä ei ole liikkeellä kun ovat suht hiljaa siellä, hyvä niin kun kellokin jo lähenee puolta yhtätoista;) Kait ne on otettava sieltä kohtapuoliin sisätiloihin jotta päästään pehkuihin. On se hyvä että on jo taas perjantai, on tämä ollu varsinainen viikko kaikin puolin, huhheijjaa ja hohhoijjakkaa...

Aurinkoisen helteistä heinäkuuta!

PS: Ja muuten vielä tuohon kirjeiden kirjoittamiseen: on loppujen lopuksi aika sääli että se taito taitaa olla katoavaa kansanperinnettä, vai mitä? Harvoinpa kirjeitä postiluukusta enää tipahtelee, paitsi niitä laskuja, kortteja ehkä hiukan useammin. Myöntää kyllä täytyy että vaikka laatikossa vastaisuuden varalle erilaisia onnittelu- ja muita kortteja onkin, samoin kuin kirjepaperiakin, tulee kyllä kaiken sortin huomionosoitukset yleensä lähetettyä niinkin ikävästi kuin tekstarina... Tosin, puolustuksekseni voin sanoa että tuo johtuu ennemminkin siitä että unohdan ajoissa kirjoittaa ja postittaa sen kortin. Pitäisiköhän tehdä näin vuoden puolivälissä uuden puolivuoden lupaus ja kunnostautua ihan oikeiden korttien lähettämisessä?!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Keskellä kesää

Heinikossa Iivari
ja Arttu
Iivari apiloissa
Pariposeerauksia
Kaveri kyllästy ja läksi, Arttu jaksaa jatkaa
Arttu tienristeyksessä, snautserin mieli veti toisaalle kuin äitee
Rauhallinen ja rentouttava juhannus ja pitkä viikonloppu takana. Kaupungissa hiljaista. Harvoinpa täällä saa kulkea ilman että kuuluu yhdenkään auton tai mopon ääni, mutta nyt sellainenkin harvinaisuus koettiin. Piti oikeen pysähtyä kuuntelemaan, sitä kun ei kuulu mitään. Paitsi lintujen laulua ja tuulen suhinaa puissa. Melkein kuin maalla olisi ollut.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Hehkeätä Juhannusta;)

Myrskyä, sadetta, viileetä - sehän on se suomalainen Juhannus! Aika hehkeissä merkeissä alkaa keskikesän juhla. Vielä ei meillä myrskyä, sitä tosin kai tuo navakka tuuli enteilee, välillä tulee vettä välillä ei. Saa nähä miten kovaksi yltyy illan mittaan. Paitsi että juuri kun tätä kirjoitan, pimeni taivas täysin, täytyy kohta laittaa valot päälle - ajatella, vuoden valoisimpaan aikaan. Ja nyt tuleekin vettä jo kaatamalla. Tänään ei ehkä lenkkiä tehdä kuin vain pakolliset. Toivottavasti loppupupyhät antaa lenkkeilläkin.

Tulin töistä normaalia aikaisemmin kotiin ja taas tuli todistettua että hyvin toimii nausterien sisäinen kello. Yleensä kuuluu rappuja noustessani jo pieni ilon ulvahdus sisältä ja hyppimistä sisäovea vasten. Mutta ei tänään. Vasta kun avasin oven, kuului kiireinen 'möyyrrr', taisi tulla pojille hoppu nousta peteiltään vastaanottamaan töistä palaavaa, kasseja kantavaa äiteetä. Ja sitten olikin ilo ylimmillään, kuten aina. Iivarilla tuntuu kovasti olevan asiaan, änkeää syliin tässä ja partsilla ja mouruaa omaa snakusterin kieltään. Taitaa myös olla iloinen pitemmästä viikonloppuvapaasta:)

Nyt ei kyllä yhtään harmita että vaihdoin pois juhannuksen mökkivuoroni ja juhannusjuhlien osoitteeksi kotikonnut. Mieluummin istutaan lasitetulla parvekkeella kuin Ruisniemen nokassa sateen vihmoessa kuonoon, pahimmoilleen pohjoistuulen puskiessa aaltoja rantaan. Ja kun mitä todennäköisimmin myös naapurin nuoren porukan koirat ovat siellä juhannuksen vietossa niin siinä saattaisi olla koko niemen kokoiselle porukalle kuuntelemista koirien vaihtaessa rajan yli ajatuksiansa, eikä varmaan aina niin hiljaisella äänellä. Ja jos mökki muuten onkin mahtava paikka aikaansa viettää, niin kovalla myrskyllä mitä nytkin povataan en siellä kallioilla kukkuloilla haluaisi olla. Muistan senkin kerran, tästä taitaa olla jo lähes kymmenisen vuotta aikaa, kun Aijan kanssa mentiin loppusyksyn myrskyn tuhoja tarkastelemaan. Parkkipaikka, jos sitä pientä plänttiä mihin autot mahdutetaan voi parkkipaikaksi kutsua, oli kuin pommituksen jäljiltä, sikinsokin yläpuoliselta kalliolta kaatuneita mäntyjä. Jos siinä olisi myrskyn aikaan ollut auto, ei sillä olisi enää lähdetty mihinkään. Ja pitkin poikin kallioita oli muuallakin tontilla myrskyn raivaamia puita. Toivottavasti ei tämä myräkkä aiheuta vastaavia tuhoja.

Eli olen erinomaisen tyytyväinen tämän kesän valintaani. Vanhaksi kai olen tullut tai ainakin tulossa kun tuo mökkielo kelissä kuin kelissä ei oikein jaksa enää houkuttaa. Toki toivon siellä olijoiden vuoksi ettei sää olisi mitä sen luvataan olevan. Ettei lasten tarviisi aikaansa pelkästään tuvassa viettää, vaan voisivat treenailla mäkisessä maastossa liikkumisen taitojaan, vanhempien vahtiessa haukkana perässä. Sateetonta Juhannusta siis mökkiläisille, ja muutenkin mukavaa ja ennenkaikkea turvallista oloa!

Kai me ollaan suurimman osan Suomea mielestä ihan hämyjä ja pöljiä ja ties mitä kun ollaan KAUPUNGISSA juhannus. Hui kauheeta. Mutta jos en muinakaan juhlapäivinä toimi enemmistön lailla, miksi sitten juhannuksena välttis tarviisi? Eipä käyny katteeksi kun töistä ajellessa katselin sitä massaa joka 3-tietä kahden kaistan leveydeltä maaseudulle päin huristi. On tullut sekin koettua sen monta kertaa ettei nyt tee mieli väliin tuppautua. Ehkä ensi kerralla sitten taas. Ja kun tässä on viime viikonloppuina ollut ihan tarpeeksi reissaamista muutenkin niin senkin puolesta olen enempi kuin tyytyväinen ettei tarvii turhia autossa istuksia.
On ihanan nautinnollista ja rentouttavaa kun saa viettää pitkän viikonlopun rauhassa, tapailla tuttuja ja olla vaan. Tehdä sitä mistä tykkää, tai olla tekemättä jos siltä tuntuu. Ei tarvii hetkeen kiiruhtaa kellon kanssa kilpaa.

Eikä tämä kaupunki vielä ainakaan ole hiljentynyt täysin. Johan tuossa muutaman minuutin parvekeistuskelun aikana ehti kymmenisen koiraa ohi mennä, onpahan pojilla hommaa ohikulkijoita vahtiessa. Sitä paitsi tuossa alapuolisessa omakotitalossa näkyy, tai paremminkin kuuluu, remontti alkaneen, liekö raivaavat kaiken sisätiloista pois, siltä se ainakin kuulostaa kun lautaa ja muuta roskaa mätkähtelee lavalle pihalla ja iso nakutus ja pauke kuuluu. Remontoikoot ihan rauhassa, ei haittaa.

Iippa sai juuri hirveän hepulin ja ryntäilee ympäriinsä. Harvinaista sillekään enää. Ulos pitäis päästä liikkumaan. Mutta nyt koirien muonitukseen ja sitä myötä muihin hommiin.

Säästä huolimatta oikein hyvää, hauskaa ja rentouttavaa Juhannusta, olitte sitten mökillä, veneessä vesillä tai kaupungissa kuten me!

PS: tätä kirjoittaessa on keli ehtinyt vaihtua tuon tuosta ties kuinka monta kertaa, milloin on taivas synkkä ja sataa, milloin taas aurinkokin yrittää pilkistää pilvien lomasta. Ei tätä nyt tiedä mitä tämä oikein on, mutta ei ainakaan ihan hellettä;)

Oppia koiralta

Ihmiset voivat oppia koiralta:
Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään
Älä koskaan kieltäydy huviajelusta
Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota
Ota nokosia
Venyttele ennen ylösnousua
Juokse, telmi ja leiki päivittäin
Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua
Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää
Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella
Kuumina päivinä juo runsaasti vettä (olutta) ja lepäile varjoisan puun
katveessa
Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi
Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta
Ole uskollinen
Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet
Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen
Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise
hellävaraisesti
NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ
-Tuntematon-

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Hajatelmia juhannuksen alla

Autossa työmatkalla on hyvää aikaa rauhassa mietiskellä ja pohdiskella omiansa. Voi antaa ajatusten virrata kun ei ole kukaan huomiota hakemassa.
Sillon saatan muun ohella suunnitella suuria ja pohtia askareita illaksi mitä teen jahka kotiin pääsen, koirien huollon ohella siis. Kuten vaikkapa blogin kirjoittamista. Hyvähän se on aina ainakin suunnitella. Se on se toteutus mikä ontuu. Tuppaa yleensä jäämään siihen ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” puolitievaiheeseen nää hommat…
Koska kun illalla viimein olisi aikaa istahtaa koneelle ainakin sen puolesta että koirat on pissatettu, ruokittu, lenkitetty ja muutoinkin suht hoidettu, ei ajatus enää juoksekaan. Yleensä ei huvita konetta edes avata. Kummasti kaikki energiat mitä luulee omaavansa, katoaa kuin tuhka tuuleen kun päivä alkaa olla pulkassa.

Tässä nyt kuitenkin vähän hurveloitten kuulumisia.
Tänään kentällä Iivari tarjosi FI CH tittelin kunniaksi mansikkakääretorttua & suklaapipareita ihmisille ja raksuja & keksejä koirille. Eli pienimuotoiset juhlat pidettiin treenien ohessa (= ennen, välissä ja lopuksi), niin kuin aina kun joku koiristamme on menestynyt, ja onneksi tasaisin väliajoin menestystä tulee, joten aina on syytä juhlaan:) Ja taisinpas minä mennä lupaamaan että jos Ranskasta Iippa menestystä tuliaisina tuo, niin sitten tarjotaankin ihan KAKKUA, mansikka sellaista. Joudunkohan leipomishommiin…? Sen näkee parin viikon päästä.
Rallytoko menikin sitten äiteen suureksi yllätykseksi ihan kohtalaisesti, varsinkin Artulta. Tänään oli taas tekemisen makua tassuissa ja kun oli aika vähän koiria kentällä niin ei ollu tarvetta huudella naapuriinkaan. Kahdesti mentiin rata Arskan kanssa, sitten autossa yli-innokkaana vartonnut Iippa pääsi vuoroon. Noh, sen kanssa meni enempi läpijuoksuksi, mutta parannusta edelliseen kertaan sentään oli roppakaupalla, noin Iivarin asteikolla. Ei ollut pelkkää riekkumista ja pomppimista ja kentän laidoille tuijottelua. Kontaktiakin löytyi, ja sivulla istuminen sujui mallikkaasti, samoin seuraaminen, hetkittäin. Ja mitäpäs siitä jos ei ihan oikeaoppisesti pujotteluja sun muita tehty, taisin minäkin mennä taas sekasin suunnista. Pääasia että meillä oli hauskaa! Sitäpaitsi näyttäs illan touhut tehonneen, heti kun olivat äiteen syömiset vahtineet meni molemmat makoilemaan. Rauhallinen tuhina kuuluu.
Mulla vaan meinasi sattua pieni haveri. Otin Arttua autosta pois ja tönäsin polveni täysillä auton vetokoukkuun. Rusahdus vain kuului ja sattui niin penteleesti että alko oksettaa. Hetki piti olla kyykyssä. Luulin jo polven ihan rikki räsähtäneen muttei onneksi sentään. Arka se on ja pieni mustelma muistona muttei kai sitte sen pahempaa. Harrastukset on vaarallisia:(

Vielä lyhkösesti meidän lauantaisesta sertinhakumatkasta josta taisin lupailla juttua.
Olipas vähän erilainen sää kuin edellisenä lauantaina erkkarissa, mutta yhtä hullun koiraihmisen hommaa se silti oli;)
Taivas pilvinen, asteet taisi olla jossain 15 paikkeilla, tuuli, välillä satoi, välillä ei (onneksi Iivarin kehän aikaan EI, joten oli kuratassuja lukuun ottamatta suht kuiva koira kehässä). Rusketusraitoja ei tästä näyttelystä tullut, kuraraitoja housuihin sitäkin enemmän. Kenttä nimittäin oli KURAINEN, siis tooosi kurainen. Arttu oli reissussa mukana mutta kun näin kentän niin todettiin Nean kanssa että turha sitä ja sen häkkiä on sinne kuraan ottaa kahlaamaan ja likaantumaan. Niinpä Nea haki Iivarin häkkeinensä autojen purkupaikalta ja minä lähdin toivottomalta tuntuneeseen parkkipaikan metsästykseen. Mikä ei sitten niin toivotonta ollutkaan, sain paikan melkein näyttelypaikan vierestä. Kun olin jalotellut ja juottanut Artun ja oltiin popsittu evässämpylät, jätin sen autoon odottamaan, ulvovana (ei olisi mistään hinnasta halunnut missata Iipan valioitumiskehää…). Herralle ei kyllä tullut edes pitkä istunto, oltiin sen verran myöhään liikkeellä, jo puolen tunnin päästä oltiin takas autolla.
Kerrankin näyttely ettei menny turhia aikoja odotteluun. Kehä alkoi ajallaan, tai taisi itse asiassa alkaa vähän aikataulussa ilmoitettua aikaisemminkin kun kehäsihteeri oli ensin tarkistanut että kaikki ilmoitetut koirat oli paikalla. Ei tarvinnut turhia odotella, mikä noissa on aina se rasittavin pala, mulle. Sutjakkaasti hoidettu homma siis kaiken kaikkiaan; vajaan parin tunnin ajo Kotkaan, vajaa tunti perillä, ja taas vajaat pari tuntia ja oltiin jo kotona. Eikä hukkaan heitettyä aikaa kun oli takasin tullessa kaksi valiota autossa;=)
Harvoin kyllä olen ajanut sellasessa kaatosateessa mitä paluumatkalla. Paikoin vettä tuli saavista kaatamalla ja tiet lainehti. Pienen matkan päästä saatto tie olla taas aivan kuiva. Pieni vinkki: tuulilasin pyyhkijät kannattaa uusia hyvän sään aikana. Muuten käypi niin että toisen (onneksi sen repsikan puoleisen) pyyhkijän virkaa hoitaa pelkkä pitkin tuulilasia repsotteleva sulan pätkä;)

Huh helpotusta, huomenna on jo "perjantai". Sitten juhannusjuhlan aika. Nyt alan painua pehkuihin minäkin, tai jos vähän diiliä jaksas kattella illan päätteeksi.
HAUSKAA JUHANNUSTA!!!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ukkosen uhkaa

Pohjoisella taivaalla velloi mustanpuhuvat pilvimassat kun lähettiin ulos. Niin musta oli taivas sillä suunnalla, että varuiksi piti suunniteltua reittiä lyhentää reilusti. En varsin pelkää ukkosta (eikä taida nuo nausteritkaan siihen kummemmin reagoida) mutten toisaalta halua olla kilometrien päässä kotoa kun se nousee päälle. Tiedä miten äkäisenä se tulee, ja siinä voipi tulla pian äitiä ja ties ketä ikävä. Kotona olin kuulevinani ukkosen jylinää, mutta kun keli ei muuten ole ukkostavan oloinen, en uskonut korviani, ajattelin sen kuuluvan läheiseltä rakennustyömaalta. Mutta kyllä se ukkonen oli. Tosin taisi nyt ohittaa meidät ja suunnata muualle, tuulee siltä suunnalta ettei ihan päälle sitten iskenytkään.

Muutenhan nämä viime päivien kelit on passannut meille paremmin kuin hyvin. Tällaisesta kesästä pidän. On lämmintä, muttei ahdistavan tukahduttavan kuumaa, välillä paistaa, välillä sataa. Kernaasti saisi jatkua näin. Jos nyt jonkun pienen toiveen taas tuonne yläkertaan saa heittää...

Juhannuskin jo lähestyy, uskomatonta miten aika on mennyt nopeasti.
Tänään on kesäpäivän seisaus. Sekös tietää sitten sitä että alkaa vuorokauden valoisa aika pikku hiljaa lyhentyä? Voi hyvänen aika, en vielä ole edes ehtinyt tottua siihen että on yöt läpeensä valoisaa. Ja mistäpäs sitä öiden valoa huomaisikaan kun ei juuri ole tapana hereillä olla siihen aikaan.
Paitsi meidän Iivari, se kyllä tasan tietää että on valoisaa, ja luulee että siksi silloinkin voisi lähteä ulos. Varsinkin niinä helleaikoina, kun yöllä edes piirun verran viileni, oli nuoriherra sitä mieltä että nyt kaikki ylös ulos ja lenkille. Riekkui pirteänä kuin peipponen, kunnes raskaasti huokaisten kävi takasin maate kun kuuli äiteen ärähdyksen jotta vielä pitää nukkua, tai ainakin olla hiljaa. On se nuoren snautserin elämä välillä raskasta kun ei yöllä ulos pääse;)

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Valion arvoinen reissu

Sade tietää onnea. Niin ainakin meille tänään.
Tummien pilvien velloessa taivaalla käväsimme Kotkassa.
Eikä turha reissu ollutkaan, tuloksena Iivarille kuraisella kentällä:
ERI1, SA, SERT, CACIB, PU1, ROP ja FI MVA!!Elikkäs ERIllä jätkä veti avoimen luokan voiton. Ja kun muut kaksi kilpakumppania (molemmat uroksia) saivat omissa luokissaan ERIn muttei SA:ta, oli Iivari automaattisesti urosten ykkönen ja ROP. Tänään saatu serti sinetöi siis Suomen muotovalio -tittelin. Viimeinen vaadittu serti tuli kaksi viikkoa ja yhden päivän sen jälkeen kun Iippa täytti vaaditut kaksi vuotta.

Tuomarina meillä oli Gunnel Holm, joka arvosteli uuden uutukaisen valiomme lyhyesti ja ytikeemmästi näin:
"Hyvän tyyppinen uros, pään pituus hyvä ja linjat päässä saman suuntaiset. Hyvä kaulalinja. Riittävät kulmaukset, hyvä hännän asento. Hyvät sivuliikkeet."

Arille ISOT KIITOKSET Iivarin esittämisestä!!

Kuvasaldoa tässä, lisää tekstiä päivän reissusta myöhemmin...
Kaatosateen ropistessa kotoisasti kattoon, meillä lauletaan:
" We are the champions -
We are the champions
No time for losers
'Cause we are the champions - of the world - "
Äiteen rakkaat valiopojat;=)
joista kiitän suuresti Neaa!!!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kuumat paikat pääerkkarissa

Kyllä me koiraihmiset ollaan hulluja! Yli 30 asteen helteestä huolimatta me ollaan valmiita raijautumaan varjottomalle kentälle kuumana helottavan auringon alle lauantain viettoon kera koiriemme (jotka koirat on ensin trimmattu, pesty, puunattu ja vielä hieman trimmattu), niiden häkkien, juomien, eväiden, telttojen ja lukuisiin reppuihin pakattujen lukuisten muiden tykötarpeiden. Ihan vapaaehtoisesti vieläpä. Sitten siellä kentällä, sen kuuman auringon porottaessa täydeltä terältä siniseltä taivaalta, tuskaillaan, hikoillaan, tuskaillaan, yritetään huolehtia koirien hyvinvoinnista (ja välillä vähän omastakin), koirien ja omasta nesteytyksestä, poltetaan itsemme, hikoillaan, tuskaillaan... Ja tästä kaikesta ilosta me vielä maksetaan.

Niin tehtiin mekin tänään. Vaikka kieltämättä hullun koiraihmisen vikaa minussakin on, en kyllä itseäni yleensä ihan niin hulluna pidä. Vaan joskushan sitä on tuohon täyteen hulluuteen mukaan heittäydyttävä. Varsinkin kun kyse on pääerkkarista. Eihän moista tapahtumaa sovi jättää väliin.

Siispä pakkasin reput täyteen juomista koirille ja ihmisille, kosteita pyyhkeitä koirille, evästä ihmisille ja koirille ja ties mitä muuta. Sitten pakkasin reput, häkit ja koirat autoon ja suuntasin kohti Porvoossa pidettävää pääerkkaria. Matkalla kyytiin napattiin Heli Keravalta. Kun oli hyvää seuraa, niin hauskaa oli ja matka sujui rattoisasti. Eihän tuo pitkä matka ole ja autossa nyt kestikin, kiitos ilmastoinnin, olla ihan tuskailematta. Perillä meitä sitten odottikin sama helle kuin kotoa lähtiessä. Puhisten ja hien virratessa saatiin raahattua ja mahdutettua kaikki kamppeet Nean telttaan. Koirilla siis ainakin oli paikat varjossa. Arttu oli mukana henkisenä tukena ja turvana, jos sellaista joku olisi sattunut kaipaamaan.

Viimeiseen mahdolliseen hetkeen pidettiin Iivari häkissä varjossa, tuo kun ei, monen muun lailla, helteestä piittaa. Ja sen kyllä näki kehässäkin. Liikkui hyvin ja reippaasti, mutta kun olisi pitänyt seistä asennossa tuomarin edessä, niin peppu ja siinä ohessa koko jätkä meinasi pudota maihin.

Lähes 30 mustaa oli ilmoitettu mukaan, tuomarina Kari Järvinen. Iivari kisasi ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Oli luokkansa ainoa edustaja, ERI:llä tuli siis luokkavoitto ja sai SA:n. Paras uros kehässä ei sijoitusta kuitenkaan herunut. Pääerkkarin luokkavoitosta sai Iippa Finnsieger-kiinnityksen. Tämä on toinen laatuaan, eli yksi kun vielä saadaan, on plakkarissa titteli Finnsieger;)
Kari Järvisen arvostelu Iipasta:
"Kookas uros. Hyvä pää. Hyvä kaula & etuosa. Oikeat mittasuhteet. Takaraajat voisivat olla paremmin kulmautuneet. Erinomainen rintakehä. Erinomainen turkki. Liikkuu hyvin edestä, hieman ahtaasti takaa."

Kotiin tultua molemmat koiruudet suoriutuivat vesikupin kautta etsimään sitä mahdollisimman viileätä pötköttelypaikkaa, mikä kyllä aika toivotonta näillä keleillä on. Eli ei täällä ole kauheesti liikettä näkynyt, aika hyvin veti kuuma reissu energiat pojista. Eikä ihme. Vähän yrittivät partsilla vahtia pitää, nolon laiskanlaisesti. Välillä tyytyi Arttu makuultaan jollekin ohikulkijalle wuffasemaan, eikä Iivarikaan jaksanut veikan avuksi sisältä tulla kuten yleensä.
Minulla taasen on tulipunainen naama ja hartiat, ja yleisolo kaikenkaikkiaan jotensakin nuutunut. Vaikka yritin mahdollisimman paljon olla teltan varjossa niin eipä tuon auringon alla kauaa tarvitse kehiä seurata kun jo saa kroppaansa polttomerkit. Tämän kesän ensimmäiset kunnon rusketusraidat on tienattu.

Nyt kun viralliset edustushommat on kunnialla hoidettu, näyttää lauantain vietto täällä jatkuvan levon merkeissä. Ehkä huomenna jaksamme taas olla eläväisempiä ja tehdä muutakin kuin lötköttää:=)

torstai 9. kesäkuuta 2011

Mukamas treeniä, tai sitten ei...

Huolimatta porottavasta auringosta ja lähes 30 asteen lämmöstä päättäväisenä ja reippaana suuntasin eilen kera snautserieni kohti treenikenttää. Tosin ilta tuli todistamaan että helteessä ei kannattaisi treenaamista ajatellakaan.
Artulla meni rata edes jotenkuten. Vaikka ympärillä pyörivät kaverit kiinnostikin, niin seniori jaksoi keskittyä, joskin laiskanlaisesti. Kunnes takana tuleva koirakko tuli pari askelta liian lähelle snautseria. Siihen loppui keskittyminen ja alkoi ärinä ja tempoilu. Jotta se siitä Artun radasta sitten, vaivoin päästiin loppuun.

Nyt voi vaan hyvillä mielin muistella keväisiä kertoja kun herralla oli tekemisen meininkiä:
Radalla meidät kuvasi Sari.

Että kyllä se joskus onnistuu. Kun herra puhkuu intoa, keskittyy ja on kontaktissa, sen kanssa on todella ilo tehdä hommia. Ja sitä siis sattuu kyllä aika ajoin.
No, sehän nyt on niiiin tuttua että snautserin kanssa tekeminen on tätä, välillä sujuu, välillä sitten taas ei.

Artun kanssa tehtiin rata vain kerran jotta Iivarille ei tulis liian pitkä aika odotella autossa. Jotenkin aavistin jo ennakkoon miten junnun kanssa tulisi käymään, oli se sen verran riehakas heti alussa. Vähempää ei sitä olisi voinu joku rally-tokorata kiinnostaa. Ja kun minäkään en parhaimmassa terässä ollu sitä innostamaan, Iivarin rata loppui parin (tai itse asiassa puolentoista) kyltin jälkeen. Ei ollut mieltä raahata sitä rataa läpi joten katsoin parhaaksi kävellä ulos radalta. Helpompi oli luovuttaa.
Eli Iivari nyt ei ole oikeestaan kunnon kosketusta lajiin saanut, edellisellä kerrallakin sen touhut oli ihan samanmoiset kuin eilen. Noh, ehkä ensi kerralla sitten…

Kun radat oli treenattu –tai siis kuka treenasi, kuka ei– jäin kentän laidalle turisemaan niitäjanäitä, poikien piirittäessä kielet pitkällään tyttösiä. Sitten vielä ennen kotiin lähtemistä tehtiin Helin ja Tyynen kanssa vähän lenkkiä. Ja turistiin niitäjanäitä.
Mitäs siitä vaikka itse treenit meni vähän penkin alle, itse asiassa vieläkin syvemmälle, en jaksa ottaa vakavasti. Pääasia että hauskaa on – hmmm, olikohan? Kyllä, ihan kiva ilta kaiken kaikkiaan. Itse asiassa hyvä mieli tuli jo siitä että sain aikaiseksi edes lähteä kentälle.

Tämä ilta ollaankin sitten erittäin laiskan paarustuslenkin jälkeen vietetty kylpyhuoneessa ja sen edustalla. Eli tehty esivalmisteluita lauantaiseen erkkariin. Iivari pääsi ihan kokovartalosuihkuun, Artulle riitti osavartalosaippuointi. Koiran föönaus lämpimällä kelillä on muuten tosi rattosaa puuhaa, kannattaa kokeilla;)
Huomenna ajetaan Nean luo trimmiin.

Nyt kun koirat on puunattu on kai aika mennä itseltäkin huuhtelemaan päivän pölyt pois. Ja sitten pientä iltapalaa töllön edessä niin kauan kunnes uni vie voiton.

Niin se alkaa taas yksi kesäinen viikko olla pulkassa. Ajatella että parin viikon päästä on jo juhannus:=) Helteistä viikonloppua! Ja vesipullot mukaan lenkille!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Helteiset oltavat

Se on täällä taas - helle. Jo näytti mittarit kolmeakymmentä päivällä ja tätä taitaa olla luvassa seuraavat päivät. Pikkasen vähempikin riittäisi, kernaasti voisi tuosta ottaa pois sellaset parisenkymmentä astetta:)
Tuntuu että just vasta edellisestä helleaallosta toettiin (no onhan siitä sentäs jo melkein vuosi) ja nyt ollaan taas samassa kurimuksessa. Tosin tänä vuonna meillä kotona on se hyvä puoli että parveke on käytössä, ikkunoita ei ole peitetty muovilla ja ilmanvaihtokin tuntuisi toimivan. Jos noista sitten miten hyötyä on kun alkaa yötkin olla melkein yhtä lämpimiä kuin päivät, eikä tuulenvire juuri käy joten ihan sama onko kaikki räppänät auki tai ei. Ei ole valkoisen ihmislapsen ja mustien koirien nämä kelit.
No jos nyt tästä vielä jotain hyvää pitää löytää, niin pojat ei juuri jaksa lenkillä(kään) vouhkata. Äskenkin painalsi pupu pakoon muutaman metrin päästä kuonojen editse (minäkään en sitä huomannut kun tuppaa menemään kaikki voimavaranto siihen että lähes hämärän rajamailla keskittyy jaksamaan ja pysymään tolpillaan), ja nuo vaivautuivat ainoastaan vähäsen puhahtamaan ja pari laiskaa loikkaa ottamaan pitkäkorvan perään, vähän kuin muodon vuoksi. Rauhassa sai se pupu mennä menojaan, vai liekö jäänyt pusikkoon ihmettelemään kun ei koirat perään rynnineetkään...

Jos pojilta kysyttäisiin, niin ne varmasti mieluummin ulkoilisivat parrat kuurassa näin:
Näinköhän moista talvea enää saadaan kokea? Ainahan sitä saa toivoa.
Täytynee alkaa sitä Alaskaan muuttoa taas suunnitella;) Vastikään tuli töllöttimestä joku siellä kuvattu leffa, ja voi että oli upean näköisiä maisemia.

Ja ei, en halua valittaa, onhan tuo kesän vihreä kukkiva luonto kaunista ja valoisat yöt ihania, mutta...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kura-aamu ja piippaava varis

Paitsi että yöllisen sateen jälkeen on tienoo muutamaa viime päivää kuraisempi, niin meidän aamussa on ollut muutenkin kuraa. Heräsin kuuden maissa Iivarin piippailuun. Yleensä en siihen reagoi muuten kuin komentamalla pojan takaisin petillensä, tuo kun tuppaa johtumaan lähiseudun neitojen juoksuisista tuoksuista joita pitäisi päästä tutkimaan. Nyt oli kuitenkin äänessä normaalia kiivaampi ja levottomampi sävy. Siispä äkkiä vaatteet päälle ja ulos katsastamaan josko sitä joku ihan oikeasti vaivaa. Ja vaivasihan sitä. Vatsa aivan kuralla. Hyvä kun tuohon tien varteen ehdittiin.
Lyhyen kävelyn jälkeen en ajatellut vielä siihen aikaan oikeasti nousta joten vaivuin takaisin petiin. Kunnes kevyen unihorroksen läpi kuulin Iipan oksentelevan. Noniin, eikun ylös putsaamaan lattioita. Sitten kahvinkeittoon, johan kellokin näytti sitä aikaa että voi herätä. Jäi kaffenhörppäys lyhköseksi kun poika taas ilmaisi että nyt olisi kiire. Siispä mentiin taas, eikä turhaan. Tehtiin samalla vähän pitempi lenkki. Kotia tultua Arttu sai normaalin aamupalansa, Iivari Inupektejä (onneksi oli muutama vielä paketissa) ja partaäijää, ei ollu kermaviiliä - kai tuo vähän saman asian ajaa?, johon sekoitin sokeria ja raejuustoa. Hyvin maistui, toivottavasti yhtä hyvin tehoaa.

Ei Iipalla ole muistini mukaan kurailuvaivoja ollutkaan kuin ehkä joskus pikkupentuna, eikä muuten Artullakaan aikoihin.Tiedä sitten mistä nyt johtuu, liekö ehtiny jotain outoa ulkona kitaansa nappaamaan. Se oli kyllä eilen tosi vaisu ja nukkui kaiken ajan mitä kotona oltiin. Ajattelin sen johtuvan helteestä, mutta ehkä joku vaivasi vatsassa jo silloin. Nimittäin illalla tuoksahteli olohuoneessa aikas vahvat kaasupäästöt:( Toivottavasti menee ohi tänään, ikävä jättää vatsavaivaista, tai muutenkaan sairasta, koiraa kotiin pitkäksi päiväksi. Ja näinhän nää yleensä sattuu että vapaiden viimisenä päivänä jotain tulee, kun olisi tässä ollu monta päivää aikaa käyttää ulkona vaikka tunnin välein. Nyt on kyllä muuten ihan pirteän oloinen.

Kun tehtiin se toinen, vähän pitempi, lenkki, näin variksen lentävän suuren vanhan kuusen oksalle suussaan jotain isoa ja punaista. Kohta alkoi oksistosta kuulua piip - piip - piip - piip. Varis oli löytänyt todellisen aarteen, koiran tai lapsen jälkeensä jättämän piippilelun. Pian tippui lelu variksen suusta maahan, ja varis heti perässä lensi sitä noutamaan. Mihin lie aarteensa turvaan siitä vienyt. Tähän se on maailma mennyt - pitää variksillakin jo olla aktivointilelut;)

Muuten oli hiljaista, ketään ei ehtinyt tulla vastaan. Kaikki varmaan kevätjuhlista toipumassa. Yö sen sijaan ei ollut ihan yhtä hiljainen. Parvekkeen ovi ja ikkunat kun on auki, kuuluu alatieltä kaikki äänet selvästi ja Iivari ehti moneen otteeseen kommentoda koulunsa päättäneiden ja muiden kesän alkua juhlineiden yöllistä kotiin paluuta. Joku oli jo edellisenä yönä tainnut juhlimisen aloittaa ja liekö kouluvuoden aggressioitaan purkanut kun tuosta on pari suojatien merkkiä kaadettu ja roskis heitetty katuun. Harvinaista kyllä, kun meidän suunnalla yleensä on tosi rauhallista. Mutta sattuuhan sitä.

Parrat ovat petillänsä nukkumassa. Minä sain yhden koneellisen pyykkiä laitettua pesuun. Ihan heti ei varmaan ole tarve lähteä ulos joten pohdin aamupäivän seuraavaa puuhaa. Olisi kaksi vaihtoehtoa, katsoa eilinen jakso brittisarjasta komisario Lynley, suosikkisarjani joka ilokseni uusintojen myötä palasi ruutuun, tai imuroida... Arvaa kumpi vie voiton?

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Näin vietettiin Iipan synttäreitä

Aamulla retki tuulisen Tuusulanjärven rantaan. Ilma oli lämmin, mutta navakan etelätuulen ansiosta ei hiki tullut. Siinä avitti myös suihkulähteen vesi joka tuulen voimasta lensi pitkälle rantaan ja tarjosi vilvoittavan suihkun;) Pojat kahlailivat, haistelivat tuulen mukanaan tuomia tuoksuja, ihmettelivät sorsapoikueita ja lokkeja ja pyydystivät aaltoja kitoihinsa.
Sitten pojille tarjoiltiin juhlalounas.Kyllä synttärit on kivoja:=)

Iivari 2 vuotta

ONNEA IIVARILLE 2vee!
Iivari ihanainen, aina iloinen höpeltäjä, joskus kiivastuva tulisielu, nyt jo aikuisuuden kynnyksellä:=)
Paljon ONNEA myös sisaruksille!