maanantai 30. toukokuuta 2011

... taitaa tulla kesä ...

Artun vinkeä virnistys Suupielet puhtaiksi kuvaan tuumaa Iippa
Tekstiäkin luvassa jahka saan aikaiseksi enempiä kirjuutella, mutta nyt vain parit kuvat eiliseltä jotta jotain elonmerkkejä meistä olisi. Elämäämme ei kuulu mitään ihmeitä, sitä normaalia hyvää koiramaista toukokuun loppua elellään. Ihmetellään miten luonto viheriöi, aurinko paistaa, kukat ja pensaat kukkii, linnut laulaa, yöt on valosia. Ylihuomenna alkaa kesäkuu, sittenhän se on virallisesti kesä:=)

lauantai 21. toukokuuta 2011

Aptus-shown tulos

Aptus-showssa Helsingissä oli tuomarina Svante Frisk Ruotsista.
Iivari sai ERIn ja voitti luokkansa, mutta ei saanut SA:ta joten paikkaa paras uros kisaan ei tullut tällä kertaa.
Hieno arvostelu kuitenkin:
"Hane, fina proportioner. Fin silhuett. Bra längd i huvudet, med fina plan. Sax bett. Fin hals och rygg. Välvinklad bak, bra skuldra. Bra bröst djup. Behöver stabilisera sin front något i rörelse. Bra, vägvinnande rörelser från sidan. Bra strav (?) päls, ockso po benen. Trevlig helhet."

Joko kielot kukkii?

Käytiin aamulla katsastamassa kielot. Ei kuki vielä. Varjosemmassa kohdassa kovin pieniä nuput vielä, siellä mihin aurinko enempi paistaa vähän isompia.
Arttu poseerasi taustanaan voikukkia
ja kielonlehtiä.

Kaksin kera Artun

Vietiin Iivari eilen illalla Nealle. Nea trimmasi, pesi ja föönasi junnun Aptus-showta varten. Jäi sitten sinne yöksi kun lähtö oli suht aikaseen aamulla niin ei tarvinnu tänään kuskailla edes takaisin.
Meillä siis Artun kanssa eilisilta ja tämä päivä kaksin. Ja myöhän nukuttiin kun ei ollu karvavekkaria. Puoli 9 näytti kello kun heräsin ja nousin, eikä Arttu ehkä olisi noussu vieläkään ellen minä olisi. Tuossa käytiin pikapissalla ja Arska sai aamupalansa ja on jo ehtiny haukkua partsilta ohikulkevia koiruuksia.

Sää on hieno. Aurinkoinen, muttei ainakaan vielä kovin kuuma ja vähän tuulee. Joten kunhan saan minä aamupalan syötyä lähdetään ulos ja sitte päivän muihin hommiin. Tekstiä mm. rally-tokon ekasta kurssikerrasta on ollu työn alla mutta niin on ollu paljo muutaki enkä ole saanu tehtyä kunnolla. Ehkä tänään. Työviikko on taas vieny mehut niin että olo on ollu totaalisen vetämätön. Kävin jopa eilen työterveydenhoitajalla mittauttamassa verenpaineet kun tuntu että korvissa suhisee jotain liikaa ja sydän hakkaa ylimääräsiä. Paineet ja pulssit kuiteskin ihan ok, onneksi, joten taitaa vaan rasitusta olla kaikki nämä oireet. Hoitaja muuten käski tehdä koirien kanssa vain pakolliset ulkoilut ja muutoin levätä, eli ei pitkiä lenkkejä... Höh, ei taida hällä olla koiria. Kun onhan se sortin lepoa, rentoutumista ja irtaantumista arjen paineista kun noiden kanssa painaa menemään pitkinpoikin. Enkä mä voisi hyvällä omalla tunnolla "levätä" jos vain pissatukset tehtäisiin. Ei taitas siitä levosta tulla mitään, olisi yksi tai kaksi karvakuonoa tökkimässä koko ajan. Pitkän lenkin jälkeen kun tietää että ovat saaneet nuuskutella ja haistella ja liikkua, voi sitten rentoutuneena lekotella kroppaansa. Joten siltä osin en tule hoitsun ohjeita noudattamaan, vaikka muuten aika kuuliainen olenkin. Tosin onhan tässä ollu iltoja että ei yksinkertaisesti ole jaksanut kunnon pitkiä lenkkejä tehdä vaikka kuinka on yrittäny. Sillon on ollu parempi palata kotiin. Mutta viikonloppuna on eri asia kun ei paina pitkä päivä päälle eikä tarvii kelloa kattoa.

Siispä nyt ei enää enempiä löpinöitä, siirryn aamupalapöytään ja sitten harrastamaan liikuntaa. Erinomaisen mukavaa lauantaipäivää!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Vapaan viikonlopun jatkoa osa 2.

Ei voi kun taas todeta että turhan sutjakkaan meni jälleen tämäkin viikonloppu, olishan tätä vielä voinut jatkaa. Mutta minkäs teet, se on vaan pikkuhiljaa laskeuduttava maan kamaralle ja suunnattava katseet ja aatokset alkavaan arkeen.

Aamulla ulkoiltiin eiliseen tapaan reilut parisen tuntia. Reippailulle sää oli suotuisa, moni ehkä valitti vilua, mutta meille passasi erinomaisen hyvin pilvinen taivas ja viileä tuuli. Paluumatkalla pysähyttiin rantapuistossa ja hetki lepuuteltiin tassuja, kuunneltiin aaltojen loisketta rantakiviin, haukuttiin sorsia ja, kuinkas muuten, otettiin parit kuvat.
Iivari se tuossa yltyi sorsahaukkuun. Ja vaikka tylsän pimiä kuva onkin, niin eiliseltä kuva kun Iippa ties kuinka kauan herkeämättä tuijotti oksallansa istuvaa pulua. Pulu oli niin paikallaan, ettei Iivari arvannu sitä edes haukkua, ihmetellen vain katsoi, mietti varmaan että mikä olio se tuo on olevinaan. Varsinainen lintusnautseri.
Lenkin jälkeinen kevyt tankkaus ja lepotuokio ei oikein onnistunut. Tarkoitus oli ennemminkin virkistyä ja piristyä, mutta vaikutus oli ihan päinvastainen ja olin entistä väsyneempi. Pakolla oli revittävä ittensä sohvan pohjalta ja lähettävä heittämään pieni lenkki jotta heräisi taas eloon. Vähän on ollu tokkurainen olo koko loppuiltapäivä vaikka koko ajan olen yrittäny kehittää jotain "terapia"hommia etten lötkistyisi lopullisesti. Mutta ei taida juuri tekstissäkään olla päätä eikä häntää...

Pojat on levänny koko päivän, nukkunu milloin sikeemmin, millon vähemmän sikeesti. Koko ajan kuiteskin pitävät silmällä kun liikun, että josko eteiseen päin menisin ulkovermeitä keräilemään. Ainahan nuo on valmiina lähtöön, vaikka väsyttäskin. Ja kohtahan se on vielä iltalenkki lähettävä tekemään. Sää edelleen pilvinen, enää ei tuule, muttei sadakaan. Eilisiltana taisi jonkun pisaran heittää, enempi tarviisi luonto.

Nyt tarviis alkaa tehdä kerhon hommia, kun on kerta kone auki. Lehti pitäisi saada ensi viikolla julkaistuksi ja jäsenrekisterikin ajan tasalle. Siispä tähän päättyy tämän viikonlopun päivittelyt - mahdollisimman reipasta alkavaa viikkoa!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Vapaan viikonlopun jatkoa osa 1.

Kyllä nämä kiireettömät lauantait on ihania:=)
Ulkoilu on huomattavasti paljon nautittavampaa kun kroppa, pää ja hermot on saanu riittävästi unta ja olo on virkeä ja rento. Toisin kuin arkisin kun väkisinkin usein pitkä päivä painaa päälle ja aina ei suurimmastakaan halusta huolimatta jaksa reippailla niin paljon kuin hyvä olisi ja pojat kaipaisi. Vauhti tänään välillä kova, välillä vielä kovempi, välillä sitten taas vaihteeksi hiljempaa.

Vielä alkuviikosta ei tuossa läheisessä pienessä metsikössä ollut merkkiäkään kieloista. Muutaman päivän aikana on lehdet nousseet esiin, ja nyt metsäkaistale on niitä tulvillaan. Heleän vihreiden lehtien suojassa kukat on vasta aivan pienillä nupuilla, mutta montaa päivää ei varmaan mene kun kielot on jo täydessä loistossaan. Seuraamme tilannetta.
Muuttolintuauroja nähtiin, kuten tarkkasilmäinen katsoja voi tästäkin kuvasta havaita. Toinen aura lensi paljon alempana ja ihan päältämme, mutta Iivari luuli samaan aikaan kuulevansa mörköjä pusikossa ja siinä kuvassa näkyi sitten vain taivasta.
Pojat Haarajoen peltomaisemissa.
Ja 4-tien ylittävällä sillalla alta kulkenutta liikennettä havainnoimassa.
Junamies. Arttu on varmaan edellisessä elämässään ollu konduktööri tai veturinkuljettaja. Niin paljon sitä aina vaan kiinnostaa raiteita pitkin kiitävät laatikot. Nykyisin tosin kiinnostus on paljon hillitympää kuin aikaisemmin, enää ei junan nähdessään ala huutaa ja pyrkiä ajojahtiin.
Parin tunnin ja varmaankin noin kymmenen kilometrin, ehkä vajaan sellaisen, on takki aika tyhjä. Niinpä sitä onkin voinut hyvällä omalla tunnolla lekotella ja lepuutella koipiansa. Pojatkin vetäneet sikeitä. Kohta ponnistettava ittensä ylös ja ulos, PetPostiin Natural Menun ostoon ja sitten ruokakauppaan. Lauantain vietto jatkukoon! (Itse asiassa lenkkeilyllä, just tuli viesti Hilulta, kaipaavat lenkkiseuraa, siispä menoksi! Kauppa-asita sen jälkeen.)

Vapaa viikonloppu

Tutkimattomia ovat blogitekstien tiet... Bloggeri on muutamana päivänä vähän tökkinyt. Eilen illalla kun katsoin niin mun teksti rallytokosta oli kadonnut johonkin ihmeelliseen mustaan aukkoon. Harmitellen jo valmistauduin kirjoittamaan sen uusiksi, mutta kappas kummaa, nyt se on taas ilmestynyt näkyville;) Toivottavasti pysyy myös.

Lauantaiaamu siis aluillaan, Iivarilla jo vähän pitemmällä. Juniorin ensimmäinen herätysseremonia alko jo kuuden jälkeen. En jaksanut vielä reagoida. Kello seitsemän torkkuherätys oli sitte sen verran voimakas, pomppi päällä, raapi tassuilla päätä ja örisi, että sitä oli toteltava. No, illalla kyllä aika aikasiin tultiin ulkoa kun en perjantai-illan uupumuksessa jaksanu pitkää lenkkiä tehdä, joten kyllähän noilla hätä oli. Siispä pojat pikapissatettu ja ruokittu. Makoilevat tuossa huokaillen, kiire olisi jo päästä kulmakuntia nuuskuttelemaan ja energiaa purkamaan. Jahka tämä äitee kunnolla herää kahvimukillisensa voimin niin kyllähän tästä lähetään. Sää on puolipilvinen, asteita kymmenen, vilponen tuuli käy mutta aurinko paistaa, tosin läntinen taivaanranta on aika tumma. Saa nähdä saadaanko sadetta, hyvää tekisi vesi luonnolle. Passeli lenkkikeli siis.

Tälle viikonlopulle ei ole onneksi erityistä ohjelmaa, ensi viikonloppu on taas näyttelyviikonloppu. Mutta nyt saa tehä ihan sitä mitä huvittaa. Hyvä niin. Mulla kesti Tampereen reissusta tokeneminen ja sitten kun oli töissä taas ihan kamala hässäkkä koko viikon niin ei tässä olis mitään menoja toivonutkaan. Saapahan lepäillä. Järvenpäässä olisi hyväntekeväisyysmätsäri mutta en tiedä noinko saan sinnekään lähettyä kattelemaan. Saa nähä. Mutta nyt Iivari tunkee jo syliin sen olosena että liikkeelle siitä eukko. Joten lenkkivarusteet päälle ja menoksi.
Rentouttavaa viikonloppua!

torstai 12. toukokuuta 2011

Tutustuttiin uuteen lajiin;)

Eilen oli kentällä se odotettu rally-tokon esittelyilta. Kouluttaja-Saija teki alokkaille passelin radan joka käytiin ensin läpi ilman koiraa ja sitten kukin koiransa kanssa. Koirakoita taisi olla sellaset kymmenen.

Vaatii kyllä ihmiseltä keskittymistä eri tavalla kuin toko. Vaikka kyltit eli tehtävät tuntu etukäteen kateltuna olevan ihan ok ja ymmärrettäviä niin sitten kun sitä meni koiran kanssa niin meikäläinen varsinkin, jolle nuo suunnat sanottuna tai piirrettynä tuottaa aina pientä pohdintaa (taitaa olla mun aivokopassa joku vasen/oikea lohko vinksallaan) niin välillä piti ihan pysähtyä miettimään kun kyltissä luki 360° oikeaan, jotta kummankos käden suuntaan sitä nyt on tarkoitus kääntyä. Ja koirakin piti sitten vielä saada mukana samaan suuntaan. Eli ei se ihan niin helppoa ole kuin voisi kuvitella. Mutta hyvä vaan että välillä joutuu aivojaan rasittamaan. Pikkuhiljaahan ne kyltit siitä tutuksi tulee, mutta tietty ratakin vaikeutuu ja tehtäviä on enemmän mitä pitemmälle mennään.

Tämä kyllä tuntusi ihan mun lajilta. Musta ei ole pilkunviilaajaksi ja tässähän ei ole niin nokonnuukaa paikkojen ja asentojen kanssa että onko koira just siinä kohdin missä ohjekirja määrää. Pääasia että kontakti on hyvä ja yhteistyö sujuu iloisissa merkeissä. Tarpeeksi haastavaa kuitenkin, varmasti sekä itelle että koiralle.
Ja kun koiran voi pitää autossa ja ottaa vasta radalle ja sitten taas pistää autoon, eli koko ajan kentällä ollessa on aktiivista tekemistä, niin ei tule niitä snautserin mieltä turhauttavia odotuksia ja tyhjiä hetkiä jollon herkästi aletaan miettimään että mitähän mä nyt tekisin ja sitten paremman puutteessa keksitään ruveta haastamaan naapurikoiraa hippasille. Mikä toiminta mulla onkin aina ollut Artun kanssa pienoisena ongelmana. Mitään riekkumista ei eilen ollu yhtään. Taisi olla sen verta intensiivistä tuo radan läpimeno ettei jälkeenkäänpäin ollu kummallakaan tarvetta muille hillua.

Arttu ja Iivari molemmat teki radan kahteen kertaan. Mä tein sen sitä ennen taas Saijan koiran kanssa, vähän niiku verryttelynä. Mistä muuten pojat ei tykänny yhtään. Hirveä älämölö, valitus ja vaikerrus kuului auton perältä kun poistuin kauemmaksi vieraan koiran kanssa. Ettäs kehtasinkin heidän antaa riutua autossa. Kas kun ei kukaan ehtiny soittaa polliisille koirankiusaamisesta.
Pojilta ei ensikertalaisina pöllömmin menny rata. Ainakin kontaktia piti molemmat hyvin eikä suurempia haahuiluja radan ulkopuolellekaan ilmenny. Intoa tais olla sen verta paljon pienen autopäivystyksen jälkeen. Innokas Iivari on kehittänyt mainion maahanmenotyylin. Junnu oikein pomppasi maata kohti, putosi vauhdilla ja heitti etutassunsa maahan eteen niin lennokkaasti että hiekka vaan pöllysi. Artun maahanmeno sensijaan on aina ollut kaikista neuvoista ja ohjeista huolimatta verkkaisenlaista, herra ei pidä minkäänmoista hoppua sen kanssa.
Se, tehtiinkö mikäkin tehtävä oikeessa kohdassa kylttiin nähden on sitten toinen asia, pääsi nimittäin multa unohtumaan kun joskus se tehdäänkin edessä ja joskus taas ei, samoin taisi jokunen muukin Saijan ohje häipyä mielestä. Mutta sivuseikka tässä vaiheessa. Tärkeintä että päästiin vähän jyvälle asiassa. Kurssi alkaa ensi viikolla ja sitten aletaan opiskella ihan tosissaan. Tämä nyt oli vähän verryttelyä.

Rally-tokon jälkeen seurailin sivusta Karitan pitämää näyttelykoulutusta. Sitten vielä jatkettiin ennen treenejä aloitettuja kahvitteluja. Pirjo toi jokaviikkoiseen tapaansa kahvit ja minä tarjosin Iivarin Tampereen näyttelymenestyksen kunniaksi ihmisille pullaa ja koirille raksuja. Kun tarjoilut oli kutakuinkin tuhottu tehtiin vielä Helin ja Tyynen kanssa iltapissatuslenkki ja sitten kotiin kellon lähestyessä yhdeksää. Siinähän se ilta meni aktiivisissa merkeissä.

Tänään onkin ollut sitte vähän rauhallisempi ilta. Jotenkin mulla veto pois, no johan tuo on torstai niin alkaa viikon työkiireet ramasemaan. Ulkoiluilma on hyvä, vilponen tuuli käy joten läähättää ei ole tarvinnu. Itse asiassa nyt harmittaa ettei vielä pitempää lenkkiä tehty, mutta aina ei jaksa niin paljon mitä mieli tekis. Se nyt vaan on totuus, ikävä kyllä. Mutta onneksi on taas viikonloppu tulossa niin kyllä sitä sitte jaksaa ja ehtii ulkoiluakin enempi harrastaa. Tosin kattelin tossa äsken parvekkeella istuksiessani että sille jottain tarttis tehrä... On lasit likaset, paitsi pölyset niin alaosasta täys piimäpartojen leimoja ja nenän sipasuja, taitaa olla jokunen tassunjälkikin. Ja lattia sitten, on kuratassun jälkiä, on hiekkaa, karvaa, talvisen kanervan pudottamia roskia ja ties sun mitä. Että siinä sitä olis yks urakka, jos alkaa aika tulla pitkäks. Mutta ans kattoo mitä viikonloppu mukanansa tuo.
Keväisen kaunista loppuviikkoa ja viikonloppua!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Luvattua juttua näyttelyreissulta ja vähän muuta

Iloinen Iivari ja Tampereen tuliaiset

Jos oikein muistan, taisin sunnuntai-illan väsymyksissäni lupailla lisää Tampereen terveisiä. Siispä tässä pieni (?) katsaus päivän tapahtumiin. Mutta tärkeimmät ensin eli first things first ja Iipan saama arvostelu, ensin alkuperäiskielellä ja sitten mun (erittäin) raaka käännös. Mitäpä tuota sen enempiä kommentoimaan, erinomaista ja hyväähän tuon ranskalaisen herratuomarin tuomarointi Iipasta kaiken kaikkiaan on:)

”Exc. construction, trés jolie expression, bon rappord crâne & c-frein, oeil exc. ?, bon attaché d’oreilles, encolure correct, exc. épaule, bon ossature, exc. pieds, la ligne de dos solide, bon attaché de queue, musculature correct, poil dur, mouvements correct.”
”Erinomainen ruumiinrakenne, erittäin ihastuttava ilme, kallo ja kuono-osa hyvillä mittasuhteilla, silmät erinomaisen ?, hyvä korvien kiinnitys, hyvä kaula, erinomaiset lavat, hyvä luusto ja käpälät, kiinteä selkälinja, hyvä hännänkiinnitys, hyvä lihaksisto, karkea karva, hyvät liikkeet.”

Ajoin siis aamulla ensin Keravalle. Arttu jäi AJ:n seuraksi ja annoin autonavaimet AJ:lle jotta pääsee sillä myöhemmin Järvenpäähän ja siirsin itseni, nuoremman koirani ja reppuni Helin autoon ja heti yheksän jälkeen lähettiin ajelemaan aurinkoisessa säässä kohti Tamperetta. Höpötellessä matka sujui sutjakkaasti, kunnes kojetaulussa vilkkuva punainen valo peljästytti meidät. Tähänkö meitin matkanteko tyssää ennen aikojansa? Oltiin just tulossa Riihimäen kohille, siispä rampista sisään ja läheisen Shellin, joka on kunnon vanhanajan huoltamo mistä saa kahvin ja sämpylän lisäksi ihan oikeaa autohuoltoakin, pihaan. Heli soitettuaan AJlle totes että jäähdytysnesteen hätävalo se oli, mitä vähän oltiin epäiltykin. Ystävällinen mies kahvion tiskin takaa tuli naisten apuun ja täytti vajavaisen säiliön pullollisella jäähdytysnestettä. Matka pääsi jatkumaan eikä punaiset valot enää meitä härinnyt. Ja niin nopeaa oli toiminta, ettei aikataulukaan pettäny, kahvitauko ainoostaan piti jättää väliin, varmuuden vuoksi, ettei myöhästyttäs kehistä. Mutta ihan ajoissa ehittiin perille, varsinkin kun kehät totuttuun tapaan oli jonkun verran myöhässä.

En ole ennen nähnyt että keskinausterit tutkitaan pöydällä. Näin teki tämä tuomari. Ja mikäs siinä, Iivarihan seisoi koko ajan kuin patsas. Ja liikkui hienosti. Tuloksena siis urosten ykkönen ja ROP kera sertin ja cacibin. Tie vei siis ryhmäkehään.

Sitte pitikin miettiä matkajärjestelyt uusiksi kun Helin oli lähettävä aikasemmin kotiin. Vaikkei mua ihan kauheesti nuo monen tunnin odottelut huvita niin päätin kuiteski jäädä ryhmäkehiä vartoomaan. Eikä meillä sattuneista syistä ollu häkkiäkään mukana. Aikamme setvittyämme sovittiin että Nean kyytiläinen lähtee Helin kanssa kotia päin ja minä puolestani tulen sitte Nean kyydissä. Heli lupasi pitää Artun heidän mukana loppupäivän visiiteillä ja ajaa mun auton meidän parkkikselle.

Samanmielistä juttuseuraa kun löytyi, niin siinähän ne tunnit ryhmäkehän alkuun hujahti snautserien tapoja ja tottumuksia vertaillessa, ja aika samanlaisiahan nuo tuntuu kaikki olevan, niin hyvien kuin vähän huonompienkin ominaisuuksien suhteen;) Kiitos vaan kaikille, hauskaa oli rupatella! Mikäs siinä oli odotellessa. Vaikka noin kaiken kaikkiaan, kyllä mä tähteellisempääki tekemistä sunnuntaiksi keksisin ku seisoa kehän laidalla… Se, ettei ole häkkiä mukana, on vähän hankalaa, varsinkin just jos pitää jotain ryhmiä odotella, kun pitää koko ajan olla koira mukana. Paikalla oli onneksi 4H:n koiraparkki. Iivari pistettiinkin narikkaan siksi aikaa kun käytiin syömässä. Tosin ruoka loppu just nenän edestä joten oli tyytyminen sitkeeseen sämpylään ja kylmään olueen. Kelpashan se tuokin, varsinkin se kylmä olut!, kunnon murkinan puutteessa, vaikka kyllä kamala nälkä silti kurni mahassa.

Ryhmäkehässä Iivarin esitti Jokelan Laura ja hienosti parilla meni vaikka ekaa kertaa olivat yhdessä kehässä. Laurallahan on jo pitkä kokemus esittämisestä ja Iivari jaksoi vielä ihmeen hienosti esiintyä vaikka oli pitkä päivä takana. Mutta harvoinhan ryhmässä musta snautseri huomioidaan eikä nytkään sijoitusta herunut. Hieno päivä kuitenkin: ensimmäinen cacib ja kolmas ROP, ensimmäinen lajiaan kv-näyttelyssä:)

Kotiin päästiin lähtemään joskus viiden maissa ja kotipihalla oltii sitte jälkeen seittemän. Heli, AJ ja Arttu siellä jo odottikin meitä. Poikien jälleennäkeminen ei vaan ollu yhtä riemukas kuin olisi odottanut. Iivarilla kamalan pitkä päivä takana kuudesta aamulla siihen seittemään illalla, ja painokohan Arttua sitte mustasukkaisuus kun huomasi että jaahas Iippa saanu olla äiteen kanssa koko päivän. Eihän tuo tajunnu että on itte saanu olla paljo rennommissa puuhissa Tyynen ja Rontin seurana kuin me kehänlaidalla tungoksessa. Tiedä sitte mistä loppujen lopuksi kiikasti, mutta jätkät alotti heti toisensa nähtyään kamalan kyttäyksen ja murinan ja karvojen pörhistelyn. Ja sillä silmänräpäyksellä kun mä otin Heliltä Artun remmin alkoi kovaääniset rähinät. Muutaman kerran ehtivät nokkapokkasille ja jouduttiin ne erottamaan ennenku rauhottuivat ja sain ne sovussa (ei ehkä sulassa sellaisessa mutta sovussa kuitenkin) vietyä metsikköön pissalle ja sitten kotiin lepäämään. Kotona molemmat pitkään väisteli toistensa katsetta, ja Iivari hetken yritti käyskennellä jäykkänä ja urista, mutta komennuksesta lopetti sen. Pitkähkön lepotuokion jälkeen olivat taas ihan kamuja ja myöhemmin illalla tehty pieni pissatuskin sujui rauhassa. Pitkien yöunien jälkeen aamulla ei illan matseista ollu enää merkkiäkään ja Iivari alottikin aamun Artun korvien putsauksella. Oliskohan vaan ollu toisella pitkän päivän ressaavat rasitukset ja toisella mustasukkaisuus äiteen kanssa olemisesta syynä välien selvittelyyn. Ja taitaa Iipalla vähän murkkuikäkin painaa päälle. Sitä paitsi näyttää olevan aina nuo pitkät tapahtumarikkaat päivät joiden jälkeen tulee ärähtelyä ja kiukuttelua ja hermot poksahtelee. Normaali arki kun muuten sujuu melko mutkitta ja sopuisasti.

Eilinen meni vielä sunnuntain rasituksista toipuessa. Olin koko päivän aivan töötti ja kykenemätön normaaliin (aivo)toimintaan. Fiksu jos olis ollu olis pitäny varata lomapäivä eiliseks. Nyt alkaa olo normalisoitua. Ei sitä tässä iässä enää jaksa tollasia koko päivän hälinäreissuja:( Olkoonkin ettei reissu ollu turha. Lähin eilen töistä aikasemmin ja suunnattiin heti ulos kun olin vaatteet vaihtanu. Mielessä oli tehä pitkä lenkki, mutta vähän epäilytti että näinköhän jaksetaan, asteita oli kuiteskin meikäläisille aika paljon. Mutta saatiinkin sopivasti vetoapua kun törmättiin kulmilla Hiluun ja koiriin ja yhteistuumin sitten käveltiin reilusti yli tunti kun Hilulla ollu vähän samat mietteet ku mulla lenkin pituuden suhteen. Jos ei muakaan, niin Iivaria ainaskaan ei ole tehty hellesäähän. Missä vaan varjoa oli, puskan alle, aidan viereen, millon mihkäki, niin herra kiskoi ittensä sinne ja heittäytyi pitkälleen. Ja yleensä Arttu teki sille seuraa. Niitä sai sieltä oikeen houkutella jatkamaan matkaa pitkin aurinkoisia teitä. Läähättäen, ja kai mielessään manaillen että snautserien raahaaminen helteessä on eläinrääkkäystä, ne jatkoivat matkaa laiskanlaisesti, siihen seuraavaan varjopaikkaan asti. Meitä ei siis haittaisi jos talvi jo taas tulisi:=)
Tänään keksin varjoisan reitin eikä aurinko päässy pahemmin hehkuttamaan, eikähän se seittemän jälkeen enää niin tukalasti porotakaan. Ei tarvinnu kesken jättää lenkkiä, vaikka kyllähän me läähätettiin silti. Nyt kellon lähestyessä kymmentä olisi kivan vilposta, vaan enhän mä tähän aikaan enää liikkua jaksa...

Varokaahan muuten käärmeitä, niitä kuuluu olevan paljon. Tyyneä oli tänään jo yksi ilkimys päässy purasemaan. Onneksi Heli sai Tyynen nopeesti lääkäriin ja neiti on toipunu hyvin eikä verikokeissakaan näkynyt mitään hälyttävää. Minä olen niin käärmekammonen että nyt jää kyllä kaikki epäilyttävissä paikoissa liikkuminen, en halua mennä metsään. Sydänpysähdys tulisi jos sellaseen lieroon törmäisin. Mulle on tarpeeksi paha kun sadesäällä kastematoja kiemurtelee asfaltilla, yäks.

Me jatketaan tiistai-illan touhuja eli valmistautumista yöpuulle ja odotellaan innolla huomista rallytokon esittelyiltaa. Toivottavasti ei ole liian helle ettei mene pojilta keskittymiset pieleen ja opit ojaan:)
Mukavaa viikon jatkoa!

Pitihän se tasapuolisuuden nimissä kuvausassistentinkin päästä kuvaan, lainapysteillä:

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Iivari ROP Tampereella

Iivari toi tänään voiton kotiin: NUO ERI1 NUK1 SA PU1 SERT CACIB ROP!!
Eli sai ERIn ja voitti luokkansa jossa kisasi kaksi urosta, sai SAn, sijoittui urosten ykköseksi ja sai sertin ja ensimmäisen cacibinsa ja oli lopulta ROP:=)
Mustat, joita kehässä oli 9, arvosteli tuomari Jean Blangino Ranskasta.

Ryhmäkehässä Iivarin esitti Jokelan Laura - suuret kiitokset Lauralle!! Ryhmäkehän tuomari oli Pascual Asensi Peinado Espanjasta. Lauralla ja Iivarilla sujui yhteistyö hienosti ja ihmeesti jaksoi Iippakin esiintyä vaikka oli jo rankka päivä takana. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut.
Pitkä ja raskas päivä takana, arvostelu (joka on ranskaksi, kestää hetkisen kun sen käännän vajavaisella ranskan taidollani) ja lisää reissutunnelmia alkuviikosta, nyt lepäilemään ja valmistautumaan alkavaan työviikkoon!

Arvostelu lisätty 10.5.:
”Exc. construction, trés jolie expression, bon rappord crâne & c-frein, oeil exc. ?, bon attaché d’oreilles, encolure correct, exc. épaule, bon ossature, exc. pieds, la ligne de dos solide, bon attaché de queue, musculature correct, poil dur, mouvements correct.”
”Erinomainen ruumiinrakenne, erittäin ihastuttava ilme, kallo ja kuono-osa hyvillä mittasuhteilla, silmät erinomaisen ?, hyvä korvien kiinnitys, hyvä kaula, erinomaiset lavat, hyvä luusto ja käpälät, kiinteä selkälinja, hyvä hännänkiinnitys, hyvä lihaksisto, karkea karva, hyvät liikkeet.”

Pikainen aamukatsaus

Piti jo eilen illalla laittaa vähän tekstiä mutta bloggeri ei suostunut yhteistyöhön. Ja syy siihen miksi olen jo näin aikaisin koneen ääressä on se että ollaan lähdössä Tampereelle näyttelyreissuun. Jo tunti sitten herättiin ja lähdettiin aamuvarhaisella ulos. Sitä kun kuvittelisi että kuuden aikaan sunnuntaiaamuna saa rauhassa kulkea, niin kissanviikset ja pupunkorvat, kirjaimellisesti. Ketään muita ei ollut meidän lisäksi liikenteessä, paitsi pupuja ja kissoja. Sai kulmakunta herätyksen klo 06.05 kun ensimmäinen jänönen ilmaantui näköpiiriin ja Arttu aloitti jahtihaukkunsa. Se siitä rauhallisuudesta sitten...

Eilinen meni poikien puunauksessa. Ensin Iivarin pesu ja föönaus, josta Iippa ei edelleenkään pidä ja yritti vähän väliä toimituksesta luistaa. Sen mielestä fööni, varsinkin tehokkaimmalla puhalluksella, on ihan kamala vekotin. Mutta homma hoidettiin kuin hoidettiinkin loppuun, sitten vielä Artun kokovartalopesu. Onneksi Artun turkki on wash and go -mallia eikä vaadi pyyhekuivauksen lisäksi kuin omatoimisen tuulettelun ja herra oli sillä valmis eikä siihen tuhraantunut turhia aikoja. Molemmat ovat nyt siis putsplankissa ja komeassa kevätkuosissa. Siihen saakka kunnes taas löytävät ulkona pölyssä jotain mielenkiintoista missä pitää kieriä:)

Luvatun lämpimän sään vuoksi lähdettiin eilenkin jo kahdeksan aikaan pitkälle lenkille. Viileetä oli vielä lähtiessä mutta matkan ja kellon edetessä ehti lämmin tulla itse kullekin ja loppumatka kuljettiin suut kuivina ja läähättäen.
Artun lennokas potkunäyte.
Nyt on koirat ruokittu ja reppu pakattu. Kunhan saan itseni kondikseen on vuorossa vielä tassujen ja partojen harjaus. Sitten matkaan. Arttu jää Keravalle AJn hoteisiin ja Helin ja kahden nuoremman snautserin, joista toisella on juoksu;), kanssa suunnataan auton nokka kohti Tamperetta. Voipi tulla helteinen reissu!
Aurinkoista sunnuntaita, palaamme asiaan näyttelyreissun kuulumisten myötä!

torstai 5. toukokuuta 2011

Dark-pentueen merkkipäivä 3.5.

Jäi ihan alkuviikon hösellyksissä huomioimatta että Artun ja Ronjan Dark-pentueen syntymästä tuli 3.5. eli tiistaina kuluneeksi 4 vuotta, (hui, miten vuodet vierii). Siispä myöhästyneet, mutta sitäkin isommat ONNITTELUT synttärin johdosta jo aikuisikäisille lapsosille iskältä porukoineen!!!
Oskun kanssa viestitellään usein, muidenkin kuulumisia olisi kiva kuulla;)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

SKL:n lausunto ja treenitön ilta

Saatiin tänään Iivarin lonkkakuvauslausunto Kennelliitosta. Kyynärät on 0, lonkista virallinen tuomio on vasen C ja oikea B. Eli hiukkasen poikkesi kuvanneen ell:n mielipiteestä.
UKUn kaupunkitreeneistä ei sitten tullutkaan mitään kun paikalle ilmaantui minun ja koirieni lisäksi vain Pirjo ilman koiria ja Sari Nalan kera. Tiedotteita oli lähetetty ja viime treeneissä vielä muistuteltu että tänään ei tavatakaan kentällä, mutta en tiedä mihin kaikki kaipaamamme koirakot oli eksynyt:( Reilu puolisen tuntia hengailtiin assan mäellä, pojat seurusteli Nalan kanssa, se on sitten ihana neitokainen molempien mielestä, ja nyt alkoi jo Nalakin vähän lämmetä poikien liehakoinnille:) ja me emännät juoruiltiin eli siis vaihdettiin kuulumisia. Kunnes totesimme että kukaan ei todellakaan tule ja hajaannuimme tahoillemme.
Poikien kanssa ajoin rantapuiston parkkikselle ja pidettiin ihan yksityiset rantatreenit. Niitä nakinpaloja kun oli taskun pohjalla niin pojathan käveli kiltisti asennossa. Ja kun ei olla siellä jäiden lähdettyä käytykään oli paljon uusia hajuja taas tutkittavana.
Pojat kasteli tassunsa järvessä, ja joivat. Enkä osannut eli muistanut taas olla varuillani ja rajoittaa kittaamista ja Artullehan se kävi vanhanaikaisesti. Kun oli kova jano, veti vettä kitusiinsa oikein antaumuksella. Ja ylöshän se tuli suoraa tietä. Viimeksi noin kävi kotona viime viikolla. Silloin puklaus alkoi eteisen matolta, jatkui olkkarin lattialle ja päättyi makkarin viimeiseen nurkkaan. Nyt ei sentään siivoushommiin tarvinnu ryhtyä. Jokohan nyt muistaisin rajoittaa sen juomista lämpimällä ilmalla ja pitkän lenkin jälkeen, aina kun on tosi kova jano.
Rauhallista kävelyä ja tyynestä järvimaisemasta nauttimista ja muutama kuvakin otettiin. Mulla oli kamera mukana kun oletin ottavani niistä treeneistä kuvia ja lehteen pistettyä juttua. Se juttu jäi nyt tekemättä. Mutta meillä oli kiva ilta, vaikka harmittaakin että kaupunkitreenit meni mönkään. Kun tarpeeksi oli kierrelty, haisteltu, merkkailtu, syöty vähän keppejä ja nakitkin alko olla loppu ja äiteellä varsinkin kova nälkä ja kahvinjano, suunnattiin autolle ja kotiin iltapuhteisiin.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Olinko minä lomalla?

Kuinka voi olla että kaksi työpäivää riittää viemään kaiken sen virkeyden minkä viikon (tai itse asiassa puolentoista kun jo pitkäperjantai oli vapaa) loman aikana on nukkumalla, lepäämällä, rentoutumalla, ulkoilemalla, liikkumalla, ystäviä tapaamalla ja tekemällä niitä mieluisia juttuja eikä mitään tylsiä pakkopullia, hankkinut? Mihin mustaan aukkoon se katoaa??

Koirien ja itseni muonituksen jälkeen istuin hetken aikaa sohvalla. Ei olisi pitänyt, ei syödä eikä kai istuakaan, alkoi nimittäin ramasemaan niin maan perusteellisesti. Vaan ylös ja uloshan, vaikka vaan lyhköseksi aikaa, se oli ittensä punnerrettava kun kaksi tuijottavaa ruskeaa silmäparia niin vaati. Ja kuten yleensä, niin vilpoisen raikas kevätsää virkisti kummasti ja sen sijaan että olisin kävelyttänyt pojat vaan sen pakollisen matkan että saavat hätänsä tehtyä, päätinkin selättää väsymyksen ja kiepauttaa oikein reippaan lenkin. Ja niin teimme. Tosin ei tää uupumus totaalisesti mihkään hävinnyt, välillä autuaasti haukotellen taivalsin poikien vanavedessä. Tuloksena kuiteskin reilu tunti ja viitisen kilometriä, mihin siihenkin olen tässä nuukahtaneessa olotilassa tyytyväinen. (Täältä muuten pystyy tsekkaamaan kuljetun matkan pituuden, tai suunnittelemaan reitin valmiiksi.)

Muut varmaan sadattelee toukokuun alun viileitä kelejä. Me ei. Meille tämä sopii passelisti, jaksaa kunnolla liikkua. Paitsi että välillä soisin nakustereiden liikkuvan vieläkin ripeämmin, vaan kun ne ihanaiset tienvarren tuoksut ei jätä poikia rauhaan ja pakollisia pysähdyksiä tulee tuon tuosta. Eivät ole ihan mieltäneet sitä että alkumatka kuljettaisiin haistellen ja nuuskien ja sitten pikkuhiljaa kiristettäis tahtia ja lisättäis vauhtia ja unohdettais muu vouhotus. No, tänään en jaksanut tuota vaatiakaan, paitsi ajoittain patistin nostamaan parrat heinikosta ja kääntämään kuonot menosuuntaa kohti kun halusin tehoa askellukseen.

Ihmeen vähän oli ketään liikkeellä. Ihan riittävästi kuitenkin nähtiin fasaaneja, rämiseviä potkulautoja, rullaluistelija sauvoinensa, juoksijoita, jokunen koirakin… Pojille tuuli suotuisasta suunnasta eivätkä suuremmin intoutuneet muita liikkujia kommentoimaan. Joskus näinkin. Vaikka ainahan vähän täytyy reagoida, ainakin jommankumman. Onneksi eivät kumpikaan reagoineet siihen kilpafillaroitsijaan joka melkein pääsi yllättämään. Yhtään en kuullut. Noi kilpapyörät kun ei pidä ääntä senkään vertaa kuin tavalliset. Arttu onneksi katsoi taakse ja sitten mua sen näköisenä että ihan yksin ei kuljeta. Vilkaisin olan yli ja sieltä tuli mies fillareinensa. Ei suvainnut kelloa kilauttamalla lähestymisestään varoittaa (miksiköhän se on kaikille pyöräilijöille niin pirun vaikeeta..?), mutta sen verta fiksu oli tämä tapaus että hiljensi sentään reippaasti vauhtiaan kun ohitti meidät. Eivätkä pojat sanoneet mitään, siivosti kulkivat tien oikealla laidalla. Korvat oli siis näköjänsä sattunut tällä kertaa mukaan matkaan, kuuntelivat ja tottelivat napakoita kieltoja vaikka jotain kiihtymystä aiheuttavaa olikin näköpiirissä. Kiitokseksi siitä tietysti odottivat istuen myös saavansa palkkaa. Ja saivathan ne:)

Huomisilta kuluu UKUn kaupunkitreenien merkeissä. Kun jätetään autot aseman viereen josta lähdetään etenemään pitkin kävelykatua, aion pitää molemmat koirat mukana koko ajan. Katotaan mitä siitä tulee, saadaankohan aikaiseksi minkälainen härdelli;( Mitään rivitreenejä ei tehdä, pariliikkeet ei taida häiriössä onnistua vaikka eteistokossa mallikkaasti meniskin, mutta noillehan on kyllä riittävän hyvää harjoitusta jo olla (tai yrittää olla) siivosti kun on paljon koiria ja kaiken sortin muuta häiriötä vieressä. Eli siedätytään ja taustapiruillaan muiden tokoillessa, nakkipalat taskussa. Toivottavasti on sen verran hyvä ilma että ihmisiä Jannen terasseilla riittää, saisivat kerrankin ihan ilmaista viihdykettä:=)