sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Lumikenttien kutsu

Eipä tarvii lumen puutetta valitella, sitä kun on tullut taivaan täydeltä koko yön eikä loppua näy. Saatiinki oikein kunnolla tarpoa menemään kun eihän täällä vielä ole kävelyteitä ehditty aurata, eikä näköjään kaikkia ajoteitäkään. Onneks ei tarvii heti aamusta autolla mihkään lähteä. Meillä meni tunnin verran lenkkiin mikä normaalisti heitetään n. 40 minsassa kun oli meno hiukkasen hitaampaa. Arttu jo välillä katsoi mua sen näkösesti että vieläkö jatketaan kun yhdestä risteyksestä käännyttiinki kotosuunnasta vielä poispäin. Pojilla ei ymmärrettävästi ollu kauheen mukava kävellä kun varpaan välit, anturoiden välit, turpavärkki ja kaikki muutkin paikat oli täynnä lunta. Asteita on vaan muutama pakkasta joten lumikin on sitte vähän märempää ja tarttuu erinomaisen hyvin karvoihin kiinni. Ja vaikka mullaki on kengissä sentäs jonkun verran vartta niin paikoin oli lunta niin paljon että varresta sisäänhän sitä meni. Reippaasti kuiteski se tunti taivallettiin, eipä tullut kuin muutama koirakko reitillä vastaan.

Kotona saikin sitte jonkun verran tehä kamman kanssa töitä että saatiin lumet tassuista. Iivari tekee innolla aina oman osansa, syö lunta omista ja Artun tassuista ja lattialta sen minkä ehtii. Ja aikamoinen jäämies se muutenkin on, sitä ei haitannut noi kovemmatkaan pakkaset mitä vielä alkuviikosta oli. Pyöri ja hyppi hangessa ja mennessään nappasi jääpalloja suuhunsa sulamaan:)
Huomenna jätkillä onkin erilainen maanantai kun ajan töihin mennessä Nummisten kautta ja vien ne hoitoon Nean ja muiden iloksi (?). Meitin olis kyllä muutenkin ollu jo aika mennä näyttäytymään ja kuontaloiden siistimiseen, mutta huomenna pitää koirat saada pois kotoa niin menee se siinä samalla sitten. Meillä nimittäin taloyhtiössä alkoi suuri julkisivuremontti niin siihen liittyen huomenna sarjoitetaan lukot uusiksi ja asennetaan makkareihin raitisilmasuodattimet (tai jotain sensuuntaista..). Viime viikolla jo putsattiin ilmastointikanavia ja sillon järjestin niin että sovin mihin aikaan tulevat ja tulin töistä aikasemmin kotiin. Mutta huomista kuulemma olis ollu vaikea sopia että mihin aikaan tulevat niin on parempi ja turvallisempi viedä pojat hoitoon. Iivari nyt heiluttaa häntää kaikille joten siitä tuskin olisi haittaa, mutten tiedä yhtään miten Arttu suhtautuisi jos vieraita ihmisiä tulis niin etten ole kotona. En kovin usko että mitään tekis, mutta toisaalta, mistäs sen koskaan tietää mikä kodinpuolustaja se on siinä tilanteessa. Ja sitten kun ei tiedä niistä ihmisistäkään että miten suhtautuvat koiriin niin johan nausterin kokoisetkin voi toisia pelottaa. Toinen juttu siinä on kans se että kun remonttimiehet (tai -tädit niinkun viime viikolla) kulkee ympäri kämppää niin muistavatko varmasti laittaa ovet kiinni niin että pojat jäävät omaan tilaansa. Tällä hetkellä kun en ole suunnitellut mitään suurempaa remppaa tai edes stailausta... Joten parempi kun ovat pois kotoa ja onneksi Nealle sopi ne huomenna ottaa, kiva juttu! Saapi sitten samalla trimmailla niitä. Ja minä saan hakea trimmatut ja tod.näk. väsyneet pojat kotiin :=)

Aika kamala homma toi remontti kaiken kaikkiaan, varsinkin kun meidän talo rempataan HEINÄkuusta alkaen, joten voipi tulla tuskanen kesä! Kolme kuukautta ollaan hupussa eikä mitään räppänöitä saa aukastua eikä partsillekaan pääse, KRÄÄKS! Meteli myös tulee oleen melkonen kun porailevat uusia elementtejä seiniin, saas nähä miten pojat reagoi. Jos alkaa sekoamisen merkkejä näkymään niin täytynee kehitellä jotain hoitoonvientiä sillonkin. Mutta alkuun ajattelin yrittää että olisivat kotona ja katotaan sitte miltä näyttää ja miten kauan se itse poraaminen kestää. Eli melkein toivon että olis jo loka-marraskuu ja toi suururakka ohi..

Iivarin oma remontti on ollut vähän suvantovaiheessa, mitä nyt käytävämatto sai viime viikolla uusia tuuletusreikiä ja hapsuja reunoihinsa:) Mitenkähän tuonkin sitte opettas ettei mattoja syödä, tai ettei niihin edes työstetä reikiä kun ei se tee mitään sillon kun olen kotona, hmh... Uusien mattojen hankkimista ei ainakaan toistaiseksi kannata edes harkita, täytyypi odottaa että menee toi viikarivaihe ohi.

HUPS, huomenna alkaakin jo helmikuu, mitenkäs toi tammikuu sujahti ohi ihan huomaamatta vaikka onkin pitkä kuukausi. Kiva kun alkaa aamusta ja iltapuolestakin olla yhä myöhemmin ja myöhemmin pientä valonkajoa.
Hyvää ja lumista helmikuuta!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Stailailua, rosmoilua ja muuta lystikästä

Naapureilla on á la carte -keittiö, mutta meilläpä on eteinen á la iivari. Tai pitäisi varmaan antaa vähän kunniaa myös Artulle, sehän tuon stailauksen aikoinaan aloitti, onneksi lopettikin aika nopeasti, huomas vissiin ettei ole hänen tulevaisuudenuransa. Nuoriherra sen sijaan on viime aikoina kunnostautunut opiskelemalla omatoimisesti päteväksi stailaajaksi ja koetilana toimii tietenkin meitin eteinen. Kovinhan tuo on innokas tuunaaja, saisi vaan hiukka enempi kysellä eteisen omistajan mielipiteitä että mitä tehdään, miten tehdään, milloin tehdään ja ylipäätään: TEHDÄÄNKÖ!
Remonttimies esittelee päivän aikaansaannoksia
Kivahan se on tulla kotiin odottaen että mikä on tänään eteisen tila ja mitä sitä on päivän aikana ahkera remppamies saanutkaan aikaiseksi, ihan vatsan pohjaa kutkuttaa kun kotimatkalla miettii että mitä uutta onkaan taas keksitty eteisen uudistamiseksi. Olen kuulkaa tosi tyytyväinen että Artun stailailujen loputtua en tehnyt remonttia, mielessä kun oli että saattaa se uusi tuunailija piankin tulla taloon. Nyt harmittaisi (lievästi sanottuna) vietävästi jos olisi Uusi eteinen jälleen stailattu uuteen snautserikuosiin.

Eli jos tarvetta on, niin täältä löytyy keikkahommiin inspiroitunut ja luotettava remontoija, ihan lenkitys- ja muonituspalkalla:=)

Yhtenä päivänä kotio tullessa en ehtinyt kiinnittää mitään huomiota eteisen sen hetkiseen tilaan kun katse osui suoraan koirahuoneeseen ja siellä vallinneeseen kaaokseen: pissapaperit (märät sellaiset) oli silputtu ja levitelty ympäri lattiaa ja tietty, kukas itseään kunnioittava snautseri sitä nyt märälle silpulle pissojaan tekisi niin lattia sitten suorastaan lainehti pissaa. Turhaa tietysti mainita että oli ollut sellainen työpäivä että odotin mahdollisimman pikaisesti pääseväni pitkän aivojen tuulettamislenkin jälkeen syömään ja lepäilemään... No, ne suunnitelmat muuttui äkisti ja niin pissalenkin jälkeen oli kamalasta uupumuksesta huolimatta otettava roskapussi, ämpäri täyteen toluvettä ja lattiamoppi ja pestävä koko koirahuoneen lattia. Eli EI, Iivari EI vielä ole sisäsiisti...

Kieltämättä, hetken kävi taas mielessä sekin, että mikä ihmisen saa pitämään koiria???!!! Ja jos tuon siivon olisi nähnyt joku koiraton, ei olisi varmaan uskonut että joku tosissan voi tällaisten karvaisten naamojen kanssa elellä :( Sortin hulluuttahan tämä koirahulluuskin on! Vaan päivääkään en vaihtaisi pois.

Yleensä kun tulen kotiin ja totean tihutyöt (joita nyt ei todellakaan joka päivä sentään ole tehty) ja hengitän hetken syvään, istuu Arttu patjallaan sen näköisenä että 'no huhhuh joo on toi taas touhunnut, mutta MÄ en ole sitten tehnyt mitään'.
Myyrä hakusessa
Toinen missä Iisku on kunnostautunut, on ruokarosmous. Iltana eräänä kun olin koneella heräsin konehommistani yhtäkkiä siihen että missäs ipana on, ja pian kuuluikin keittiöstä kilahdus. Voi hemmetti, äkkiä keittiöön jossa pikkuparta oli tyytyväisenä pöydän vierellä, edessään iso keko maissilastuja. Oli ne erittäin siististi ottanut kulhosta pöydältä, yhtään ei ollut rikkoutunut, yhtään ei mennyt pöydälle ja kulhokin säästyi ehjänä, ja jäihän niitä lastuja vielä äiteellekin. Iippa oli sen sijaan ihan tosi närkästynyt kun en antanut sen jatkaa herkutteluhetkeä vaan nakkasin ihanan suolaiset ja rasvaiset lastut roskikseen. En sitten tiedä paljonko se ehti niitä nakertaa, ei paljon, mut jonkun verran kumminkin.

No, tässähän nyt sitten siis on oppinut sen että kaikki pitää keittiössä työntää niin pitkälle pöydän reunasta kuin suinkin mahdollista. Vaan onnistuu se silti... Oli taasen eräs ilta kun olin tehnyt iltapalaksi salaattilautasen ja laittanut lautasen reunalle korppuja (ilman päällysteitä tosin). Luulin aterian olevan turvassa mustalta surmalta ja sen enempiä ajattelematta menin kylppäriin laittamaan pyykkiä koneeseen ennen iltapalaa. Ja kas, pian kuului keittiöstä pahaenteistä ääntä, eikun jälleen pikavauhtia keittiöön ja niinhän oli tämä parrakas rosmo napannut kaikki korput kerralla lautasen reunalta ja oli juuri aloittamassa niiden natustelua kun ikäväkseen minä ilmestyin paikalle ja korput löysivät tiensä roskikseen.
Ai mitä, minäkö vallaton?
Tota rosvoilua ei Arttu ole harrastanut koskaan (paitsi kerran Pirjolla nappasi pöydältä luumupitkon palasen...). Kerran jopa unohdin juuri keitetyn possun sydämen leikkuulaudalle ihan pöydän reunalle johon olin laittanut sen jäähtymään siksi aikaa kun tekisin jotain muuta. Kun sitten ajan kuluttua menin keittiöön, sydämen jo unohtaneena, istui Arttu toisella puolella keittiötä seinään nojaten ja sydäntä kuola valuen tuijottaen, mutta eipä ollut siihen koskenut. Tämä siis aikaan ennen Iivaria, joka ei moisen herkkupalan olisi varmaan antanut sekuntiakaan olla koskemattomana, sehän oli ihan snautseria varten niin reunalle asetettu:)

Oletko koskaan kokeillut mitä tapahtuu ja miltä tuntuu kun pistää kielen vaikkapa jäiseen verkkoaitaan? Mä olen, kerran alta kouluikäisenä ja se ei tuntunut mukavalta. Pojat ei onnekseen ole kieltä jättänyt kiinni partsinkaiteeseen, parta sen sijaan välillä tarttuu, mutta se on onnneksi helposti irrotettava. Tai ainakin tähän asti on irronnut ihan ilman saksia tai muita apuvälineitä, eikä ole tainnu montaa karvatuppoakaan siinä irrota.Iltapuhteena pojat harrastaa muun ohella snakupainia, liekö jotain kreikkalaisroomalaista vai mitä, en oikein tunne tuon puolen urheilutermistöä. Joka tapauksessa painityyli on muuttunut paljon ja rauhoittunut entisestä eivätkä kamalasti enää formuloi isolla älämölöllää ympäri kämppää vaan nutistelevat toinen toistaan lattialla kierien pientä örinää pitäen. Välillä molemmat maassa maaten, välillä toinen maassa ja toinen siinä päällä pomppien ja sitten taas toisinpäin eli näin:
Tänään taitaakin taas illalla olla ohjelmassa pienet painit tai parit kun on tuota pakkasta sen verran (-20) että lenkit jääpi lyhyiksi. Aamulenkin jälkeen pieni treenituokio pidettiin ja sen jälkeen saivat parrat etsiä nameja piiloista, nyt näyttävät lepäilevän. Joten taitaa mulla olla hetken rauha katsoa illalla talletettua Ray Charlesista kertovaa leffaa.
Pirteätä pakkaspäivää siis toivotamme!

perjantai 8. tammikuuta 2010

Paukuttaa paukuttaa ...

... pakkasta tällä hetkellä lähes 20 miinusastetta ja kiristymässä taitaapi olla, niin kovin kävi talvi-ilma äsken naamaan että harvoin noin kirpakalta tuntuu, eikä edes viima käynyt.
Ja mä kun en yleensä palele ...Ongelma näillä pakkaskeleillä on, paitsi poikien tassut (ja ei, en kuitenkaan aio ostaa tai tehdä niille töppösiä), niin mun kädet jotka herkimmin alkaa palella, varsinkin peukalot. Suosin kerrospukeutumista, ja kun oikein toppaan itseni täyteen vaatetta niin eihän tuolla kylmä ehdi tulla, mutta en vielä ole keksinyt / löytänyt tumppuja jotka olisi sekä kätevät että lämpimät. Kätevät siinä mielessä että pitäisi kohmeisin sormin pystyä sutjakkaasti handlaamaan kahdet remmit, ja siinä välillä kerätä jätöksiä tien poskesta ja raahata niitä mukana, mikä kaikki ei onstu kamalan paksuilla vermeillä. Sitäpaitsi, se mikä paha näissä pakkasissa on, vaikka muuten talvessa ikuisesti elelisinkin, niin on erinomaisen turhauttavaa pukea illassa KOLMEkin kertaa itselleen pakkasvarusteet ja tehdä sitten hikipäin pinkoen se lenkki, paljon mieluummin tekisin parin tunnin lenkin kertaheitolla. Ja nyt taas parin sisätiloissa vietetyn piiitkän työpäivän jälkeen olis tuota raikasta ulkoilmaa kaivannut. No vaan, ei saa valittaa, talveahan kesällä odotin, ja nyt se on täällä, ei tätä nyt ikuisesti kestä kuitenkaan, kait...?
Viikonloppuna taitaa kyllä olla muden harmahtavat aivosolut koetuksella kun täytyy pojille yrittää keksiä sisätilan viihdykettä lenkkien jäädessä lyhykäisiksi. Tänä iltana ollaan tehty 3 x n. 18,5 min. lenkkiä + kaupassa käynti ja eihän se näiden energiaeetujen tarpeisiin ole läheskään tarpeeksi. Arttu kyllä on aina, ihan penskanakin, kestänyt vaikkei ole aina saanut energiaansa just lenkeillä purkaa, mutta Iivari sen sijaan alkaa äkkiä jo näyttää siltä että jottain tarttis tehrä, ja pikaseen. Hyvin kakarakin väsyy kunhan saa illassa vähintään reilun tunnin painaa menemään, vaikka oliskin pelkkää remmissä lenkkeilyä niinkuin meillä yleensä arkena. Aika haipakkaa vauhtiahan meillä lenkit etenee hyvänkin sään aikana.

Tänään on jo käytetty maitopurkkeja & veski- ja talouspaprurullia namien piilotuksiin ja pyyhkeistäkin on nameja etsitty, mitäköhän lisäks vielä viikonloppuna keksisi - ehdotuksia?! Täytyy varmaan kehittää kunnon keittiötottistreenit (eli useat sellaiset per päivä) tuon snautserienergian purkamiseksi:=)Äsken lenkillä kohdattiin naapuritalon parsonit, jotka oli urheasti myös pakkasta uhmaten lenkkeilemään uskaltautuneet, eipä tuolla muuten ketään vastaan tullut. Arttu ei oikein tykkää Elvis-pojasta, nyt ehdittiin sentään Hennan kanssa jokunen sana vaihtaa poikien VAIN kyttäillessä toisiaan, mutta pitihän sitä sitten kun oltiin kaikki suunnillemme erkanemassa, alkaa sanoa sitä kovaa sanaa, ja tulihan sitä puolin ja toisin sanailtuakin:) Turpo-tytön kanssahan Arska on ollut aina kaveria, sen sijaan Turpo ei tähän asti ole tykännyt Iivari-pennusta, mutta nyt on ilmeisesti Iiskukin kasvanut niihin mittoihin että Turpon mielestä se ei ole enää pentu ja tervehti Iivaria ihan kaverimielessä.

Johtuuko pakkasista vai mistä, mutta Arnold on ollut vähän kärttysällä tuulella, antoi nimittäin Iiskun kuulla kunniansa niin puruluiden syömisessä kuin pyyhenamien kanssakin. Arskaa näyttää ärsyttävän varsinkin se tapa miten Iivari kulkee oman puruluunsa kanssa pitkin ja poikin. Arttu kun keskittyy syömään omaansa, niin Iivari saattaa hiippailla sinne tänne oma puruluu rennosti huulesta roikkuen, käydä välillä johkin purkkariaan maistamaan, siirtyy sitten toiseen paikkaan jne jne. Ja tätähän ei Arttu vaan voi aina sietää, meinaa vissiin että purkkaria pitää hiljaa ja rauhassa aloillaan nautiskella - ja antaa toisen myös nauttia rauhassa omastaan. Silloin saa sitten Iivari räsähdyksen"isonveljen tassusta", mutta se on sitten siinä eikä noihin ole tarvinnu sen koommin puuttua. Iivari rentoreiskana siirtyy johkin kauemmas ärtsymaakarista, monesti vielä selkä Arttuun päin, ja jatkaa tyynesti puruluunsa syöntiä.On muuten ollut tosi kiva saada kommentteja monilta Teiltä jotka tätä blogia luette. Kiitoksia vaan kovasti kommenteistanne, on kiva tietää että joku tätäkin jaksaa seurata:) Jatkakaahan poikien puuhailujen parissa, aina tätä yritetään mahdollisimman usein päivitellä ja kameraakin käyttää jotta saatais ajankohtaisia kuvia partaveljeksistä. Varmaan on tuttua juttua niille joilla kotonaan tämmöinen partanaama elelee, niinhän nuo touhut lienee samanmoisia kaikilla naustereilla :=)

No hyvinpä näyttää tän illan aktivoinnit vähäisestä liikunnasta huolimatta purreen ja 'veljekset kuin ilvekset' ovat käyneet vieriviereen uniansa katselemaan joten kai se on aika äiteenkin lopettaa tämän päivän pakkaspäivitys ja painua pehkuihin jotta huomenna taas jaksaa noiden kanssa puuhailla, eli eipä siis enää muuta kuin pakkasen pirtsakkaa viikonloppua toivotamme!!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kohti arkea

Kaikki hyvä loppuu aikanaan - huomenna sitä on taas palattava työpulpetin ääreen. Onhan tässä saanut jo akkuja latailla, mutta voisi tätä kyllä jatkaakin. Näin loman loppuessa sitä aina miettii että miten pojat taas sopeutuu arkirytmiin ja pitkiin työpäiviin kun lomat saa olla mukana touhussa kuin touhussa koko ajan. Mutta hyvinhän se on paluu arkeen aina mennyt, tietävät kai että kun kello herättää niin on mudella töihinlähtö edessä. Nyt onkin pitkä rupeama edessä, seuraava pitempi vapaa vasta pääsiäisenä, HUH. Toivottavasti akut kestää.

Onneksi on tämä talvi meitä hellinyt ja ollaan saatu ulkoilla reilusti. Vaikka nyt kyllä tuntuu että vielkin enempi ois voinu lenkkipoluilla aikaansa viettää. Mutta jossain vaan se raja aina tulee vastaan, ettei yksinkertaisesti jaksa sillä kertaa enempi tai sitten poikien tassut ja parrat on siinä kunnossa että on sulatuksen paikka. Sietää tässä kyllä liikkuakin että saa nämä kaikki pyhien herkkujen tuhoamisesta saavutetut kalorit tuhottua. Heli toi sunnuntaina tullessaan ison suklaalaatikon, NAM-KIITOS!, aika tehokkaastihan sekin tuli nautittua ja sen kyllä huomaa, johkihan ne suklaat joutuu kun ne laatikosta katoaa... Pojat sai Heliltä mahtavan ison keksilaatikon, se on kyllä lähes koskemattomana kaapissa vielä. Osaispa omien kanssa olla yhtä tiukka ja kurinalainen kuin poikien namien kanssa:) Taitaa mulla olla edessä ruokavalion tarkistuksen paikka tammikuun kunniaksi, ja lisättävä tuota liikuntaa entisestään.
Iivari se on aikamoinen velmuveijari. Kun Artulla sattuu olemaan se talon paras, joskaan ei ainoa, puruluu eikä malta sitä jättää edes tullakseen partsille, niin Iivaripa keksii kadulla haukuttavaa jolloin Arskan tietty pitää homma tsekata, vaikkei siellä sillä kertaa mitään tapahtumia oliskaan. Ja Iivarihan ryntää viivana sisälle ja puruluun kimppuun kun on Artun kelmikonstillaan partsille huijannut :=) Tai sitten kun meen keittiöön niin Iivari joka on keittiökyttä Number One saattaa jättää keikan väliin, ihan vain puruluun kaappaamisen toivossa ja silläkin uhalla että jää mahdollisesta makupalasta paitsi. Arttu ei ole moisista tempauksista moksiskaan, välillä ei välitä lainkaan, toisinaan menee ja tyynesti omii purkkarin Iiskulta itselleen. Sopuisastihan nuo puruluiden kanssa aina ovat, mitä nyt vähäsen pitää kytätä ja tsekata ja varmistaa että onks toisella varmaan samanlainen kuin itellä eikä yhtään parempi.
Keski-Uusimaan yleisönosastossa on viime päivinä ollu taas niin koiravastaisia kirjotuksia että niskavillat nousee pystyyn. Valitellaan miten koiria voidaan pitää kerrostaloasunnoissa, koirista ei ole kuin haittaa kun likaavat teiden varret, metelöivät, koiraveroa pitäis nostaa... Järvenpäähän on kohta kait ainoa kunta joka koiraveroa enää perii, enkä kyllä tiedä mihin nekin rahat käytetään, harvakseltaan ainakin uusia roskiksia ilmaantuu kadun varsille. Aina yleensä näissä unohtuu se koirien tuoma positiivinen puoli, ykskin valitti että eikö ihmiset osaa yksin mennä lenkille vaan pitää olla remmin päässä koira tai kaksi, kuin statuksena. Mitäköhän tuohonkin sanoisi...

Mekin eilen jäällä törmättiin tällaseen ikävään ihmiseen joka suksilla suihki menemään ohitsemme. Kun lähti menemään rantaa kohti, onneksemme poistuakseen jäältä, pysähtyi ja alkoi urputtamaan että koirien kusetuspaikka on tuo koirapuisto tuolla ja ettei jäälle saa koirien kanssa muka tulla.... GRRR Totesin että lenkille ollaan tultu ja koirat on jo muualla pissatettu, ja mentiin menojamme. Jotainhan tuo jäi vielä perään mutisemaan, enkä viitsiny edes mainita että koirien kanssa jäällä kulkeminen on kyllä ihan sallittua. Olisin voinut sanoa pahastikin, alkoi hihat sen verta kärventyä. Hepulla varmaan olis menny herneet pahasti nenään jos olisi nähnyt kun yksi koira juoksi Vapaana aurattua kävelyreittiä pitkin ladulla hiihtävän omistajansa vierellä, tai kuinka yhdellä hiihtäjällä oli vetovoimana koira liinassa edellään.Onneksi näihin negatiivisiin ihmisiin törmää aika harvoin, yleensähän monet ilmankin koiraa kulkevat jäävät juttelemaan ja kyselemään snautsereista ja kertomaan omia koirakokemuksiaan. Jäällä useampikin hiihtäjä sanoi että kyllähän noi pitäisi päästää vapaana hankeen temmeltämään kun näkivät poikien nousevan lumivallille tuijottamaan haikeasti kohti koskematonta hankea. Kaunis ajatus, mutta siitä sitä vois kyllä sanomista tulla joten ehkä paree pitää vaan hihnan päässä ne kiinni.
Kai tässä on nyt paras alkaa rauhottua ja yrittää päästä uneen ajoissa. Tuppaa lomalla meneen aina aikataulut sekasin kun päikkärithän on ihan pakko ottaa, sitten valvotaan illalla pitkään, ja aamulla herätään myöhään. Tänäänkin vasta ysin aikoihin noustiin, ei tuntunu kummallakaan pojalla olevan kiire ylös, vaan lepposasti köllöttelivät sängyllä pitkin poikin. Onneksi on pehmeä laskeutuminen arkeen ja parin päivän päästä jo viikonloppu edessä. Pakkasia ovat luvanneet edelleen, toivottavasti ei sentään yli pariakymmentä. Mutta ihana kun talvi jatkuu, jatkuisi vielä parisen kuukautta, sitten voisikin jo suunnata ajatukset kohti kevättä! Pirteätä loppuviikkoa!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Jääkausi 2010 avattu

Kesäloman viimeisiä päiviä tässä vietellään ja ollaanki saatu nauttia tosi mahtavista talvipäivistä, olisko paremmin voinut sattua :=) Eli lenkkeilty ollaan tänään oikeen urakalla kun pakkasta on ollu sellaset passelit viitisen astetta, ja aurinko paistanut kirkkaalta taivaalta.
Aamulenkki tehtiin tavallisia kävelyteitä pitkin, välillä käytiin syömässä ja vähän lepäämässä ja sitte ajettiin rantaan ja suunnattiin jäälle. Vaikka toisaalla on pellonreunus- ja monet muut reitit menetetty talven ajaksi hiihtoladuille niin onneksi kovat pakkaset on nyt jäädyttänyt järven ja saadaan vaihtelua lenkkimaisemiin. JIPPII!!
Hyvin olikin siellä jo aurattu niin ladut kuin kävelijöille tarkotetut väylät. Porukkaa oli liikkeellä ihan kiitettävästi, muttei kuiteskaan ruuhkaksi asti ja aika rauhassa saatiin tassutella. Arttua edelleen näkyy hiihtäjät ja luistelijat kismittävän syystä jos toisesta ja niille sen piti älämölöä pitää, ei tosin enää yhtä paljon kuin vielä viime talvena. Matkan jatkuessa meteli laantui, mitä nyt välillä piti räsähdellä, jos ei muuta niin muodon vuoksi. Kierrettiin koko aurattu reitti, parisen tuntiahan siihen meni, ja olo on nyt kyllä ihan uskomaton, miten hyvää tekeekään kunnon reippailu talvisäässä :=) Ja ei varmaan tarvii mainitakkaan, että parratkin ON väsyneitä, runsaan liikunnan ja päiväruoan jälkeen niille hetken näyttää maistuvan makoisa uni.
Maisema oli ihan sanoinkuvaamattoman kaunis; häikäisevän valkoinen lumi, jäältä nouseva usva, auringonpaiste... Kyllä mä vaan olen sellanen talvi-ihminen että jos sais valita niin eläisin tällasessa maailmassa ainiaan! Eikä tuolta olis hevillä vieläkään kotio tultu, mutta poikien tassut ja parrat alko olla sen näkösiä että pakko oli sulattelemaan lähteä. No huomenna uusiksi, kyllähän tästä talvesta täytyy nauttia niin kauan kuin sitä on, mistä sitä tietää millon taas pakkanen paukkuu liiaksi, tai vettä alkaa valua taivaalta:=)

Sanoitta paras, tässä vielä kuvia jääreissulta. Utuisuus ei ole katsojan silmässä eikä kameran linssissä, siellä vaan oli tosi kaunis usva aika ajoin, ja maisema näytti ihan satumaiselta, josko se edes osin välittyisi kuvista (kaikki tän päivän lenkkeilykuvat ja muitakin täällä).

Maisemassa riittää ihailtavaa

Kuuraparta-Artulla tassut polttelisi menemään etiäpäin, mutta välillä piti pysähtyä jotta äitee sai huokaillen nauttia maisemista ja Iivari pääsi lempipuuhaansa - kaivelemaan lunta.
Aivan kuin erämaasta
Sitten kun parrat alkoi näyttää tältä:
olikin aika tassutella autolle ja suunnata kohti kotia sulattelemaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Pakkasaamuna

... on aikaa seikkailla netissä ja löysin lemmikkipalstojen keskustelusta tällaisen linkin vanhaan koirakirjaan. Eli snautseri lähes vuosisadan takaa, käyhän vilkasemassa, onhan tuossa jotain tuttuakin :=)

Iivari täyttää tänään 7 kk - ONNEA Iivarille sisaruksineen!

Heli tulee iltapäivällä meitin kanssa lenkkeilemään, katotaan jos pakkanen sen verta hellittäis että pystys ottaan kameran mukaan lenkille ja vieläpä jonkun kuvan räpsäsemään 7 kk ikäisestä ipanasta.

Mittari näyttää meillä reilusti päälle 20 pakkasastetta joten nyt aamusella tiedossa vaan lyhyitä lenkkejä ettei tassut jäädy. Kaunis keli mut hiukka liikaa lenkkeilyyn noita miinuksia :(

Pirteätä pakkassunnuntaita!

perjantai 1. tammikuuta 2010

... ja toiseen vuosikymmeneen


Nyt on sitten vuosi vaihtunut, ja täytyisi opetella siis tästä lähin kirjoittaa vuosiluku 2010... vaatii aluksi aina totuttelua.

Reissumiehet on reissusta jos ei nyt aivan rähjääntyneitä niin ainakin kovin kovin väsyneitä, parisen tuntia sitten kotio tultiin, reilun parin vuorokauden kyläreissulta. Tosi kivaa on aina olla kylässä mutta kyllä mäkin olen sitten taas onnellinen kun olen takaisin kotona, niinhän se kai on että home sweet home :) Kun tultiin kotiin, Iivari ekana kierti koko kämpän tyyliin että YESS Mun Koti, Mun Lelut, Mun Peti, sitten alkoi tyytyväisenä järsiä eteiseen matkaan lähtiessä jäänyttä puruluuta - kunnes rapsahti ruokaa kuppiin.

Helppoahan noiden kanssa on reissata, sopeutuvat tilanteeseen kuin tilanteeseen eivätkä valita, kyllähän snautseri aina tyytyväinen on, kun vaan saa olla perheen menossa mukana, oli se sitten vaikka vaan autossa reissaamista:) Mennen tullen heti kun päästiin motarin vauhtiin kävivätkin häkissään pötkölleen. Välillä nousi pää, tai kaksi, katsastamaan tilanteen, mutta kun totesivat että maisemat edelleen vaan silmissä vilistää kovaa kyytiä eikä matkan loppumisesta ja autosta pois pääsystä ole tietoa, painui pää taas pehkuihin. Yhtään ei ulinaa eikä valitusta matkan aikana kuulunut, penskaltakaan, vaikka tää oli Iivarin pisin matka mitä on tehnyt, ja onhan tietty ton ikäselle vekaralle reilu 2 tuntia aloillaan aikas pitkä aika. Toki pysähdyttiinhän me mennen tullen välillä vähän tuulettumassa ja jalottelemassa.

Kiltisti osasivat käyttäytyä Paulallakin, tosin onhan kaksi snautseria Hieman eri asia kuin yksi kissa, kooltaan ja ääneltään... (niin, kissa oli muuten evakossa meidän visiitin ajan..). Ja kun ei kaikki ihan ymmärrä että noiden örinäpaini on VAIN Leikkiä niin piti poikia välillä pikkusen toppuutella ettei meno ihan päättömäksi ylly. Muutoin tekivät sitä mitä kotonakin, vahtivat parvekkeella ja pitivät jöötä keittiössä pääkokeille.
Iivari sai tutustua myös joulukuuseen, tosin jo aika kuivahtaneeseen sellaiseen, oli jo partsille siirretty odottamaan pois vientiä. Nuoren herran lempipuuhaksi muodostuikin oksien katkominen ja poisvarisevien havunneulasten bongailu, ja niitä kulkikin molempien herrojen karvoissa kiitettävästi pitkin ja poikin huushollia, ja taitaa olla kassissa myös aika annos kuivia neulasia.
Vuosi vaihtui meillä unten mailla. Edellinen päivä kun venyi aika pitkäksi matkoineen kaikkineen eikä maltettu Paulan kanssa ihan normaaliaikaan mennä nukkumaan, niin mun silmät ei sitten uudenvuodenaattona kestäny auki tarpeeksi pitkään ja vetäydyttiin poikien kanssa alakertaan nukkumaan. Havahduttiin kyllä keskiyön paukkeeseen, mutta ei noi kumpikaan ollu niistä moksiskaan, ja niitä kuuluikin siellä paljon vähempi kuin täällä kotipuolessa yleensä. Puoli kympin aikaan kun vielä käytiin pissalla paukkui jo jonkun verran, mutta ihan hyvin saatiin pieni lenkki tehtyä. Arttu tosin hieman varovaisin tassutteluin askelsi menemään, muttei silläkään mitään paniikin tai edes sen kummempia pelon oireita ollut. Onneksi, mulla kun on pari kovasti paukkuarkaa koiraa ollut niin tiedän miten kamalaa sellaisen kanssa on uudenvuoden aikoja elellä. Eli kovin meni rauhallisissa merkeissä meidän uudenvuodenvastaanotto. Mutta noin yleisenä kannanottona, en kyllä lainkaan panisi pahakseni jos koko rakettien myyminen ja paukuttelu vallan kiellettäisiin!

Iivarille alakerrassa nukkuminen (vai oliko vain vieras paikka?) oli aika outoa vaikka oli oma peti mukana, molempina iltoina kesti tovin että rauhoittui aloilleen, vähän piti vinkua ja vikistä ennen kuin sai unen päästä kiinni. Ja rappusiahan nuorukainen ei sitten suostunut kulkemaan laisinkaan, vaan mude sai kantaa herran mennen tullen. No, olihan ne vähän jännät portaat, kapeat ja kierteiset, toisin kuin meillä kotona rappukäytävän leveät suorat portaat. Oli muuten mudellekin hieman haasteellista 7kk vanha, tassut harallaan sylissä oleva snautseri sylissä mennä kierreportaita alas... Arttu sen sijaan vanhana tekijänä polleasti näytti Iivarille mallia miten rapuissa käyttäydytään:=)

Lauri ja Julius (3,5v.) kävivät tänään meitä moikkaamassa ja hakemassa joulupukun kummitädille jättämän, mutta Juliuksulle osoitetun lahjapaketin. Arttu ja Iivari oli varuiksi remmissä, ovat kuiteskin niin raisuja eikä Julius ole tottunut tuon kokoisiin eläviin niin moikkailtiin vaan vähän pitemmältä matkalta. Mutta kovasti tuntui Julius innoissaan kyllä koirista olevan, ja heitti niille kissan lelun (jolla muuten molemmat jo heti Paulalle mentäessä innoissaan leikkivät, muut kissanlelut laitettiin piiloon koirien kyläilyn ajaksi, tai ne olisi saanut tylyn lopun. Pitääköhän meillekin ostaa kissan leluja...?) ja oli tosi tyytyväisen oloinen kun Iivari alkoi lelulla heti leikkiä. Jahka Julius kasvaa, ei varmaan poikien koko enää pelota niin paljon.

Ennen kotimatkaa oli meillä sitten treffit Kaarinassa Kaijan ja Artunpojan Oskun kanssa ja tehtiin yhdessä pitkä lenkki. Osku se on kovasti komistunut sitten viime näkemän, no onhan tästä jo aikaa varmaan pitkälti yli vuosi viimetreffeistä! Komiahan tuo oli ennenkin, mutta nyt on poika saanut paljon lisää aikuisen koiran vantteruutta ja on kyllä tosi mainio pakkaus! "Like father like son"; ei ole omena kauas puusta pudonnut, niin oli samanlaiset elkeet niin isällä kuin pojalla, eli eihän nuo ylimmät ystävykset olleet, vaan molempien piti toisilleen kovalla äänellä ilmoittaa kuka kukin on:) Osku ja Iivari sen sijaan olivat ihan hyvää pataa keskenään ja peuhasivat ja painivat, sen mitä nyt remmien rajoittaessa tekemisiä pystyivät. Arttukin kun antaa Iivarin reuhata toisten kanssa mielin määrin kunhan saa ensin oman mielipiteensä ilmaista. Se ei ole onneksi sen puoleen mustasukkainen pikkuveikan tekemisistä - päinvastoin, kun Iivari jonkun muun kanssa pelehtii, Arttu seisoo ylväänä paikoillaan että HMPH en mä vaan tollasia kakrujen leikkejä... Paitsi että sitten välillä pitää pistää Iivari ruotuun ja nutuuttaa sitä parrasta ja kaulasta että nyt kyllä kakara käyttäydyt!

Yhteiskuvaa ei parroista edes olisi kannattanut harkita, mutta tässä pari kuvaa Oskupojasta lenkin jälkeen, ihanhan tuo on isänsä poika, vai mitä? :=)
Olipa tosi kiva nähdä teitä Kaija & Osku! Otetaanhan uusiksi keväämmällä taas kun me tullaan sinne suunnalle!!

Näin siis käynnistyi meitin uusi vuosikymmen, saa nähdä mitä tämä vuosi sisällään pitää, tuskin sentään saadaan niin rajuja muutoksia kuin 2009, mikä vuosi sai yllättävän käänteen ja uuden suunnan Iivarin tassutellessa taloon! Siitä muistona kuva Iiskun pentuajoilta, onko se voinut olla joskus noin pieni!!!Ja nyt uskokaa tai älkää, mutta mun on HERÄTETTÄVÄ noi reissaajat iltapissalle, tätähän ei meillä usein tapahdu, yleensä kun parrat on eteisessä helisyttämässä remmejä että hei mutsi mennään jo! No, väsyy ne jostain sentään nuokin, mutta nyt siis pienelle kävelylle ja sen jälkeen unten maille koko poppoo!

Erinomaisen Mukavaa & Onnekasta Vuotta 2010!