torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden vaihtuessa

Tämän vuoden viimeisten kuvien, joiden maisema jo hieman enteilee talven tuloa kun sentään ollaan pakkasen puolella, järvi jäätynyt (mielestäni kyllä ei vielä niin paljon että sinne luistelemaan kannattaisi mennä kuten monet jo menivät...) eikä maailma ole yhtä synkkä kuin parisen viikkoa sitten, myötä toivotamme valoista ja onnentäyteistä vuotta 2016!




Viimeinkin löytyi puruluu jota herra seniori suostuu syömään, salaisuus piilee rullassa olevissa kanafileissä :)
Ja sitten parta hulmuten kohti uusia tuulia, vietämme vuodenvaihdetta, lomailemme ja annamme kuulua itsestämme jälleen ensi vuonna. Olisko uusi vuosi ja uudet kujeet? Saa nähä. Heipparallaa!

tiistai 22. joulukuuta 2015

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulun 2015 alla

Joulukuu ...






Ajankohtaistakin ajankohtaisempia ovat nyt siis joulun ajan laulut '... no onkos tullut kesä nyt talven keskelle ...', vaikka eihän tuo pidä paikkaansa kun sitä talveahan ei vielä ole tullutkaan, ja todellakin tämä: 'I'm dreaming of a White Christmas ...' Haaveillaan siis ...

Alkukuusta Arttu kävi +10 vee huollossa; pepusta poistettiin hormonipatti eli hienommalta nimeltään anaali adenooma, samalla poistettiin pallit ja putsattiin hampaat. Joista muuten tuli kiitosta, sanoi lääkäri että on herra seniorin hampaat niin hienossa kunnossa ikäisekseen, vain vähän hammaskiveä. Lienee geeneissä, Arttu kun heikosti syö puruluita tai järsii mitään muutakaan kovaa ellei sellaisiksi lasket possun saparot (korvia herra ei enää kelpuuta) ja peuran kuivattu sydän. Vai onko sittenkin niin että jokailtainen dentastiksi sittenkin tepsii? Mene ja tiedä, pääasia että purukalusto on kunnossa. Ja herra muutenkin :)
 Pistos reiteen ja pian alkoi herra ihmettelemään
että mites nyt näin alkoi väsyttämään.


 Parisen tuntia ja toipilas haettiin kotiin jossa
urheasti yritti istua reippaana
 mutta sai pian huomata että ei siitä mitään tullut,
uni paras lääke on koiraystävälle.
Hyvin toipui toipilas ja niin kiltisti suhtautui takapään tikkeihin että kauluriakaan ei tarvinnu ihan koko aikaa pitää kaulassa. Kipulääke ja antibiootti tietty piti huolen siitä että puolisentoista viikkoa rauhassa mentiin eikä turhia hötkyilty. Vaikka johan tuo muutaman päivän kuluttua operaatiosta tahtoi iltaisin kävellä pitkiäkin aikoja, mutta rauhalliset lenkit olikin sallittu. Vastapainona sitten kyllä levättiin reilusti.
 Ai mitäh?! Mitä ne on mulle tehny...
Itsenäisyyspäivänä kävi Artunpoika Oskun ihminen Kaija vierailulla, ja tuolloin vielä toipilaan päiviä viettäneen Artun rapsuttelun ohella rupateltiin mukava mutta aina liian lyhyt tovi kuulumisia puolin ja toisin. Mutta onneksi on face (vaikken muuten facifani olekaan) jossa seuraillaan toistemme tekemisiä tekstein kuvin ja kommentein.
Jannekin virallisesti vietti 150 vuotispäiväänsä joulukuussa, synttäreitähän juhlittiin kesällä.
 Seppeleet ja soihdut patsaalla olivat kauniit,
eivätkä kuvani tee niille oikeutta,
mutta se anteeksi suotaneen.

Kuten ei näistäkään kuvista juuri mitään näe, mutta toisaalta, tätähän tämä joulukuu pääosin on ollut, jos ei ihan pimeää niin ainakin hämärää ja tämän päiväinen auringon loiste ainutkertaisuudessaan häikäisi silmiä :)

Eli siis vaikkei maailma siltä näytä, joulu on jo ovella, hyörinä ja pyörinä kaupoissa kamala ja olemme onnellisia ettemme siinä ole mukana. Aamulla käytiin Järvenpään Kalatalossa joka viikko sitten ensimmäistä kertaa ovensa avasi ja ostettiin vastapyydettyä ja savustettua lohta ja voi nam että on hyvää. Siihen vielä vastaleivottua lämmintä ruisleipää (kiitos paikallinen äsmarket), ja muutapa ei tarvitakaan. Ja maistuu muuten snautserillekin, mikä ei liene yllätys. Paitsi että pitihän sitä käydä mustimarketissakin snautserin varastoon hankkimassa sekä ruokia että herkkuja joita kyllä hieman säästeliäästi nautitaan, seniorille kun on tullut hieman liikaa ylimääräistä vyötärön seudulle jo ennen kastraatiota ja keittiössä tuo ahkerasti norkoilee joten yhtä aikaa voi meidät pistää dieetille kunhan pyhistä selvitään...

Mukavaa Joulun aluksen aikaa! ... ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa ...

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mar-ras-kuu

Aamu, päivä tai ilta, ei mitään väliä, yhtä hämäränä pysyy maailma näillä leveysasteilla. Tosin tänään sunnuntaina, jolta päivältä nämä kuvat eivät ole, hämmästytti pientä kulkijaa ja sen kaveria yllättävä valoilmiö nimeltänsä aurinko.
Jota en muista nähneenikään yhtä kirkkaana sitten viikkotolkulla. Paljon olikin liikkujaa rantapuistossa, lapsia sorsia syöttämässä, perheitä ihailemassa joutsenparvea joka ylväänä lipui järvemme pintaa pitkin. Juti-possukin taas nähtiin, ja monta kivaa koirakaveria.
Parta, tuulen tuivertama ja järviveden kastelema. Ehkei kauneimmillaan, mutta ihana silti ;)
Eilisen lauantain kävelyä samoissa maisemissa, samoilla reiteillä, vauhditti pauhaava puhuri.
Ei maisemaa marraskuiseksi uskoisi. Vaikka alkaahan tämä aika tuttua huttua olla. Ohut lumikerros käväisi viikko sitten maan pinnalla, pian jo häipyi. Eikä uudesta ole tietoa.
Mutta mikäs se auttaa ihmisen koirinensa muuta kuin hyväksyä mitä ylhäältä annetaan ja tehdä siitä parhaansa.
Päivä ja hetki kerrallaan. Nauttia jokaisesta. Kuin myös luonnosta ja sen voimasta.
Elää. Tässä ja nyt.
Kohti joulua, joulun valoa ja lämpöä ja sitä myötä myös pidentyviä päiviä olemme menossa. Pahin pimeys alkaa tältä erää olla takana päin.
Siispä mieleen valoa ja lämpöä jokaiselle toivoo Arttu ja ihminen.
Herran parta on lohiöljyllä hoidettu. Suihkun jälkeen vieläpä. Eli tietenkin. Mistä koira tykkää, ihminen ehkä ei niin. Sai nimittäin snautseri nuolla ihanasti kalalle tuoksuvan ja ah niin rasvaisen paperin johon oli käärittynä eilen torilta kalastettu loimulohi. Kalastajan koira kai tuo toivoisi olevan, niin on kala herran herkkua. Toki pelkän paperin putsaamisen lisäksi sai ihan lohtakin ja nahkaa. Kun ei se ole tuohesta koirankaan suu.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Näythän sinäkin?

Minä näyn vaikka olen musta. Sain uuden heijastinliivin, vanha olikin jo vähän kulahtanut ja loppuun käytetty. Näytänpä kylillä hyvää esimerkkiä nuoremmilleni. Enkä muuten ole yhtään nolo! Eikä ole ihmisenikään, sillä on heijastinta siellä täällä, pipossakin. Muista sinäkin näkyä, turvallista kaikille osapuolille!
Turpaisaa ja valoisaa marraskuun viimeistä viikonloppua pimeydestä, myräkästä ja sateesta huolimatta! t. -arttu

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Iso väsy isosta ilosta

 Neitosnautserilla vierailulla
 metsän polkuja kiertämässä
pellon laitaa riekkumassa
 kaiken hauskan jälkeen maistui uni
kun meillä kaikilla oli nii-in mukavaa.
Kiitos Ystävät!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vähän on enemmän kuin ei yhtään

Kotikylämme on saanut kauden ensimmäisen lumipeitteen viime yönä. Ohut peitto, mutta lunta se on, kävi snautseri toteamassa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kaverikoiria, koirakavereita

Sinäkö se oot, näin monen vuoden jälkeen muistatko mua...

Yhdessä jälleen, Ronja ja Arttu, toukokuussa 2006 syntyneen Jettyspoof's Dark pentueen vanhemmat iloisella iltalenkillä viikko pari sitten, ihmisensä kuulumisia vaihdellen ja koiratkin. Tosin niiden, ainakin Artun, mielenkiinto tapaamisen ensi huuman hieman haihduttua hajosi myös tienvarren ja puskien tuoksuihin ja leidit joutuivat herraa odottelemaan ja hoputtamaankin että reitti etenisi. Reipas ja mukava oli yhteislenkkimme, kiitos siitä Ronjalle ja emännälleen Sinikalle joka rantapuiston kulmilla parRakkaistamme kuvan nappasi muistoksi.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Snautserin iltatoive

Hei sie yläkerran partaukko, what's up? Paaha pakkanen paukkumaan eläkä turhaan säästele lumen kanssa! On nimittäin meikäjätkästä hiukka epistä joka ilta joutua tähän samaan nurkkaan. Tosin suihkun jälkeisen palkan voin nauttia ilman suihkuakin - saavutetuista eduistahan ei luovuta.
Toivoo -arttu

lauantai 31. lokakuuta 2015

Artun päivä Halloween Pyhäinpäivä ...

... monta päivää yhdessä viikonlopussa ...
Kaiken sen kunniaksi ja kun kerrankin valoisan aikaan ehtii ulos, suuntasimme aamupuuron jälkeen kuonot metsään.
Loka-marraskuun vaihteen metsä ei ehkä ole hehkeimmillään, mutta luonnon kauneutta löytyy ihan jokaisena päivänä, ihan joka säässä. Ja sitä mielenrauhaa.
Reittimme metsään kulkee hautausmaan ohitse ja hautuumaan portilla olivat Lions Clubin nuoret tarjoilemassa mehua ja pipareita - tuodakseen hyvää mieltä ihmisille, heille jotka menivät poisnukkuneiden läheistensä haudoille kynttilöitä sytyttämään ja meille jotka olimme muuten vain ulkoilemassa, poisnukkuneet läheisemme mielessämme.
Hyville mielinhän siitä tuli. Olikin kauniin hautausmaan kynttilämerta katsellessa tullut pala kurkkuun ja silmät kostuneet ja musta möykky myllersi sisuksia. Niin kuin kylläkin joka päivä sitten toukokuun. Ei siihen erityistä päivää tarvita. Ei nyt eikä myöhemmin. Kun läheinen yllättäen äkkiarvaamatta ja aivan liian varhain kuolee, on se sellainen järkytys josta selviäminen vie aikaa. ... tai, selviääkö siitä koskaan? Surun kanssa oppi elämään, sanotaan. Ehkä. Ajan kanssa.
Onneksi arjen realiteeteissa kaiken myllerryksen keskellä on pitämässä tuo rakastettava olento. Ja jottei lenkkikaveri joutuis vierestä katselemaan ja kun Artun nimipäiväkin oli, niin sai snautseri rouskuttaa piparin kun minä hörpin kupillisen kuumaa ja makoisaa mehua. Hyvin maistui pipari ja kuin hyvin koulutettu koira ikään, parkkeerasi Arttu piparikorin eteen istualleen ja katsoa napotti tyttöjä naama muikeana. Meinas kai että kotona ei tällasta nimppariherkkua olekaan tarjolla joten josko nuo tytöt heltiäisi korin maahan pistämään. Ei onnistunut juoni, ja niin hyvät jatkot toivotettuamme jatkettiin matkaamme metsän poluille.
Kun snautserin antaa viedä, näyttää tietä ja opastaa, on se niin sanottu polku tämän näköinen. ;) Pysähtyi opaskin pohtimaan mistä ihmisensä eteenpäin johdattaa.

 ... ja sitten vähän poseraattiin ...
 Ja ette usko minkälaisen lenkin tämä +10v koira veti! Ihminen luuli olevansa yhdessä vaiheessa jo kotia palaamassa mutta ei, kun sitten käännyttiin sieltä täältä ja tuolta ja yhtäkkiä oltiinkin aivan toisella suunnalla.
Eikäs tuo mitään haitannu. Mihinkään ei ollu kiire ja sää jälleen mitä mainioin joten sai snautseri johdattaa miten mieli.
Mittaa aamupäivä-päiväkävelyllemme tuli loppujen lopuksi lähemmäs neljä tuntia. En muista milloin ihan vaan kotimaisemissa oltais sellainen lenkki tehty.
Näköjään siis hyvin vielä virtaa riittää. Ei tässä meinatakaan ihan heti sammaloitua.
 
Metsämaisemiin ei kyllästy koskaan. Ei snautseri eikä sen ihminen.

Pyhäinpäivän liikennettä hautuumaan seutuvilla.
Loppuun hyvän viikonlopun ja alkavan marraskuun toivotusten kera syksyn pirteätä väriä. Elämä on tummaa raitaa, vaaleeta raitaa, värikästä raitaa ...