Tauon jälkeen

Sen enempiä selittelemättä, syystä jos toisesta on viime aikoina blogin päivittely ollut aika heikkoa. Koitan parantaa tapani tämän(kin) osalta ja kertoilla snautseriherrojen kuulumisia hieman loppukesää ahkerammin. Lyhyesti: hyvää kuuluu ja hyvin voidaan. Varsinkin nyt kun ollaan lomalla. Ekat päivät on tosin menny vilkkaan kesärupeaman jälkeen totaalisesti toipumisessa eikä vielä mitään järkevää ole tullut tehtyä. Jollei sellaiseksi järkeväksi lasketa snautserien liikuttamista. Ja lasketaanhan se, eikös vaan? ;)

Tämä aamu kun valkeni pitkästä aikaa täysin pilvettömänä ja aurinkoisena, päätin että nyt mennään Lemmenlaaksoon. Matkaa upealle Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvalle luonnonsuojelualueelle on vain vaivaiset 5 km, mutta harvoinpas tulee sinne lähettyä. Itse asiassa, taisi olla Iipan ensimmäinen lempparin reissu, joten viime kerrasta on aikaa... Sää ei sitten kauaa aurinkoisena pysynytkään vaan kun oltiin ehditty vasta reilu tunti samoilla pitkin metsäpolkuja, laskeutua jyrkkää mäkeä alas laaksoon, kulkea joenuoman vartta, nousta jyrkkiä portaita jälleen ylös metsäreitille ja ihailla upeita maisemia, alkoi tulla vettä kaatamalla. Toivoin että olisi vain hetkellinen kuuro ja saataisiin vielä jatkaa, vaan kun taivas näytti totaalisen tummalta, olihan se pakko palata autolle ja suunnata kaupan kautta kotio. Kaikki kolme vaeltajaa vettä valuvina;) Kuvia ehdittin sentäs matkan varrelta hyvä kasa ottaa.

Polku kulkee paikoin jyrkänteen reunalla,

pudotusta alas kolmisenkymmentä metriä

 mitä ei ehkä kuvista helposti huomaa..

 

 Sammaloituneita vanhoja puunrunkoja

 joiden oksia piti välillä maistella.

 

 Kuonot nuuskuttelee vanhan metsän tuoksuja.

 Ollaan vaan ja ihmetellään.

 Tästä kohtaa vie raput pystyjyrkkää mäkeä alas,

paikan nimi on oikeutetusti Pelkohauta.

Korkeanpaikankammoisella kuvaajalla oli pelkoperhosia vatsassa

kauempanakin reunasta, vaikka kaiteet olikin. Ei tullut mieleenkään

kahden vetokoiran avustamana lähteä liukkaita jyrkkiä portaita pitkin alas.

 Vaikka urheat snautserit sinne yrittivätkin suunnata.

 Hmph, no ei sitten, tuumii Arttu ja kääntyy kohti polkua.

 Alhaalla virtaa Keravanjoki.

Veden pyörteissä kieppuvat lehdet ja oksat kiinnostaa vaeltajia

 ja taas piti kuvaajan olla muutaman piirun verran reunasta,

silti meinasi huipata.

 Tuolla äsken oltiin, jyrkän seinämän päällä,

sieltä alkaa Pelkohaudan rappuset.

 Ihmeteltävää riittää.

 Laaksosta kavuttiin jälleen ylös metsän siimekseen.

 Iippa taiteili komealla rungolla.

Reissumiehet saivat kotiin tultua syödäkseen ja ryhtyivät sen jälkeen kylki kyljessä päiväunille:=)