Kiireettömyyden ihanuus

Lomassa muutenkaan mitään huonoa ole, mutta ehdottomasti nautin eniten aamuista kun ei ole kiire mihinkään, ja voi rauhassa kelloa vilkuilematta toimittaa touhujaan, ihmisten ja koirien. Vielä parempi jos ei päivällekään ole kovin paljon aikatauluja. Taitaa olla niin että mitä enempi vuosia takana, sitä vähempi haluaa tiukkoja aikatauluja eteensä. Viitenä päivänä viikossa se on pakollista, joten vapaalla haluaa olla sitoutumaton. Tai ei tuo välttis ikään liity, muistan melko ahdistavina tai ainakin sitovina nuoruuden harrastukset kun piti olla tiettynä kellonlyömänä tietyssä paikassa. Paitsi että juuri tuon takia en missään sellaisissa harrastuksissa juurikaan käynyt. Ei sovi minulle kellotukset, vapautta täytyy olla.Koiranomistajalla on tietty ihan omat aikataulut ja rutiinithan täytyy olla, mutta siitähän pitää snautserit huolen, eikä kello.

Tämä loma alkaa olla taputeltu (mistähän hemmetistä se tuokin hölmö sanonta oikeen tulee??) ja huomisaamu ei enää ole kiireetön tai vaikka meillä hyvissä ajoin kello herättääkin juuri siksi ettei tulisi kiire niin kellon viisarit tikittää mielessä silti eikä laiskotteluun ole aikaa. On toimittava eikä tuumattava. Onneksi ollaan keskellä viikkoa ja saan pehmennetyn laskun työmaailmaan. Snautserit saavat jatkaa päivälepojaan miten mielivät, helpompaa arkeen paluu niille on kuin ihmiselle. Uskoisin!? Ehkä ovat tyytyväisiäkin, mene ja tiedä. Ei ole ihminen häiriköimässä ja touhuamassa niin että sitä pitää ainakin toisen parroista ainakin toisella silmällä ja korvalla tarkkailla ettei mikään tärkeä jää huomaamatta.

Loman lopuksi sukellan edellisen loman kuva-albumiin jota jo availin aiemmin ja tammikuun pakkasilla katsotaan vielä tovi syyskesän kuvia, jälleen maisemia sisältä ja ulkoa, koirilla ja ilman.

iltamaiseman lumoissa

 pitkospuita pitkin

 väsytettyjä vaeltajia:

Jos menee ylös pitää tulla alaskin,

ja se oli monesti paljon mielenkiintoisempaa

ja haastavampaa kuin nousu

 mutta onneksi pojat reissuilla ovat oppineet,

"odota" meinaa että ihminen on hitaampi

ja sitä pitää jäädä vartoomaan

ja siinä sitä Arttu istuu jotta ehtii ihminen

äkkijyrkässä maastossa vierelle.
Iippa yleensä tuossa vaiheessa kulkee
ihmisen vierellä, kuin varmistaakseen
että pärjääköhän se varmasti.

 Laavun jänniä tuoksuja

 päättömän tien varrella

 Aamun usvassa

 

 Arttu nautiskelee maalaismaisemista

 Kiitos Tahko, snautserit palaavat!

Kotimatkan taukopaikoilla pääsivät

reissumiehetkin terassille sämpylöitä syömään

 Ykkösluokan reissukaverit,

kahta en vaihtaisi ;)