Sanotaan että koiratkin kärsivät samoista elintasovaivoista kuin me kaksijalkaisetkin, stressistä, kaamosmasennuksesta. Enkä kyllä yhtään epäile. Miksi ei ihmisen olo tässä kiireisessä maailmassa heijastuisi koiraankin. Niin herkkävaistoisia nämä rakkaat ystävämme ovat.
Meillä ainakin Arttu, Iivarikin jonkun verran, lukee minua kuin avointa kirjaa. Katsoo töistä tullessa "sillä silmällä" että onko tuo nyt millä päällä, kuinka sitä tulee kohdella ja uskaltaako puhutella. Rankan uupumukseni aikana on seniorikin sen oloinen jotta ollaan ihan kiltisti ja hiljaa, vetäytyy omiin oloihinsa.
On kuitenkin lähellä, valmiina palvelukseen kun tarvitaan. Ja kun sen sitten pyytää luokseen rapsuteltavaksi ja halinalleksi, katsoo syvän uskollisilla silmillään, suoraan sieluun, kuin tietäisi mitä ihmisen päässä myllertää. Ja tietäähän se. Niin viisas se on.
Ei tarvita kuin vapaa lauantaiaamu, ihana helmikuun lauantain sää, paljon valkoista lunta, kevättä enteilevää linnunlaulua puissa, hiljainen metsä ja tietenkin ne kaksi parasta rakasta seuralaista edellä kulkemaan.
Ja sinne ne jää huolet ja murheet, stressinpoikaset ja uupumuspuuskat männyn juureen, upotettuna syvään hankeen.
Niin ihmiseltä kuin toivottavasti sen koiriltakin. Olo on hyvällä tavalla väsynyt, rento.
Hyvää viikonloppua kaverit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti