Hetkiä helmikuussa

Koskaan ei saa menettää toivoa. Kun välillä tuntui että hyvästi sinne meni talvi ja vettä tulee taivaan täydeltä ja rapa roiskuu niin jo pian taas on lähes lumimyrskyn kaltainen tila ja saamme kahlata lumessa. Vaihtelu virkistää sanotaan :) Ja raajat ihmisellä ja koiralla tietää tarponeensa hangessa lumen tuiskutessa. Tätä kirjoittaessa on lumentulo lakannut, ainakin hetkellisesti, ja maailma näyttää juurikin kuten helmikuussa pitääkin. Hyvää hiihtolomaa vaan kaikille heille eli teille joilla loma alkaa!

Meillä ei ala, vaan normiarki jatkuu jälleen huomenna. Saisi nämä viikonloput hieman kauemmin kestää... Kaikkea ei millään saa tehdyksi mitä haluaisi. Mutta näinollen, otettava kaikki irti siitä mitä on. Taisikin kuvapäivitys jäädä viime viikonlopulta tekemättä, näin muistelisin vaikkei mun muistiin ihan aina ole luottamista.. Tässä joka tapauksessa kuvia lauantailta; aamulla rantaan, päivälle pellolle. Rannassa tapaa aina kivoja tuttuja, kuten Juti, jolla myös tapana aamuisin rantapuistossa lenkki tehdä.

Maisemat oli mainiot kun toisaalla taivaalla yritti aurinko paistaa, toisaalta yritti lumisade pyrkiä päälle.

Kun aurinko iltapäivällä voitti, snautseri alaisineen suuntasi pelloille, missä molemmilla oli huvinsa; ihminen näytti jo helmikuussa kummasti, ja miltei kuumasti, lämmittävälle auringolle vaalean hipiänsä, kun taas snautseri keskittyi pellon toisella puolen vauhdikkaasti suihkivien hiihtäjien bongailuun.

Ja meillä oli niin mukavaa.

 Hauskaa viikkoa teillekin!

Menneen talven lumia

Mikä viheltäen tulee se laulaen menee vai mites se menee. Meidän talvi tuli. oli ja meni. Jäljellä enää jäisiä polkuja ja soraisia katuja. Ei voi tykätä. Tänä aamuna kuitenkin se hyvä että oli sentäs jo kuivaa, ja yritti aurinkokin pilkistellä pilven raosta. Tammikuu ja vesisade nyt ei vaan sovi yhteen. Ei yhtään. Huomenna jo helmikuussa ollaan. Näinkö oli tämän vuoden talvi tässä? Toivottavasti ei, vaikka ei nuo sään ennustelut paljon muuta näytä. No, se otetaan mitä ylhäältä annetaan. Iloista on kuunnella lintujen keväistä liverrystä. Yhtenä arkiaamuna kun snautserini kanssa vuoroin kahlattiin sohjossa, vuoroin liukasteltiin jäistäkin jäisemmällä tiellä, tai oikeammin snautseri liukasteli (minkä vuoksi lenkit pitikin pitää melko lyhkösinä ettei seniorin jäseniin satu pahemmin) kun ihminen omistaa icebugit (joiden tehoa en voi olla ylistämättä, ja juuri tarjouksesta taas uudet tuleviksi talviksi hommasin) mutta snautseri ei (milloinkahan koirille aletaan tehdä nastatöppösiä? ;) ), mieltä virkisti ja ilostutti kummasti mustarastaan laulu. Ensimmäinen laatuaan minulle tänä vuonna. Aamu aamulta linnunlaulu lisääntyy. Samoin valoisuus. Jotta onhan tämä ihanaa aikaa elää. Vaikka olis se talvi.... No mutta, nämä kuvat aiemmilta viikonlopuilta, tainnu jäädä julkasematta.

Nyt onkin keli semmonen ettei paljon kuvia huvita ottaa, paitsi tämä tämänaamuinen jossa Arttu istuu oravapassissa, kun oli ensin hätistänyt oravan kuusen yläoksiin jonne orava jäi istuksimaan ja killittämään että koska tuo partaturpa lähtee pois että pääsee sunnuntaihommiin hän.

Hauskaa helmikuuta siis!

Ainiin, vielä näytille uusi hankintani Koirataikurilta:

Metsää, jäätä, ihanaa säätä

Metsän hiljaisilla poluilla aamulla, lakisääteisen lounas- ja lepotauon jälkeen iltapäivällä suuntana järven jää. Auringosta, lumesta, pakkasesta, kaikesta tästä ei talvihullu mieli meinaa tarpeekseen saada. Tämä on niin mahtavaa. Tämä on niin kaunista. Mieli ja silmät ja sielu lepää näissä maisemissa, kliseisesti maailma on kuin postikortti. Ja nyt lepää lumessa tarponut snautseri ja sen ihminen ja toivottaa kaunista talvea jokaikiselle!