Vuoden alun kuulumisia snautseriduolta

Aika kuluu kuin siivillä, hurrjaa ja kamalaa... Taas on uusi vuosi alkanut. Takana jälleen yksi vuosi, sen viimeinen kuukausi juhlineen, ja meidän vuoden alun pitkään odotettu lomakin. Niinno, kauankos tuota puolentoista viikon lomaa nyt sitten ehtiikään viettää... Jäänyt on kaiken muun jalkoihin blogin päivityskin, vaikka sitä on pitänyt päivänä jos toisena tehdä, mutta niin se on vain jäänyt (tai kai tässä on käynyt kuten pöytälaatikkorunoillut äitini aikanaan sanoi "ei ole henki päällä"). Mutta tässä nyt jonkun verran snautseriherrain kuulumisia.Uusi vuosi - kotosalla muutaman vuoden tauon jälkeen.
Meillä asuu erittäin paukkukammoinen äitee ja pari vähän vähemmän paukkukammoista snautseria. Oma inhoni paukkuja ja räiskeitä kohtaan sai alkunsa jo vuosia sitten erään erittäin paukkuaran koirani, Toffon, myötä. Turhaa hommaa kaikkinensa moinen räiskyttely, yhtään ei harmittaisi jos rakettien myyntiä ja paukuttelua tästäkin tiukennettaisiin, tai mikä parasta olisi, kiellettäisiin kokonaan. Arttu ja Iivari eivät mitenkään paniikissa olleet, onneksi, sekin kammotus kun on em. Toffon kanssa koettu (joka koira mm. asui pahimmat paukutteluajat kylpyhuoneessa suostuen ulos vain kerran vuorokaudessa). Tosin puoli seitsemän aikaan illalla kun käytiin viimeinen lenkki heittämässä, ei kumpaakaan kamalasti huvittanut tienvieriä pitemmälti nuuskutella, hyvin kulkivat kiltisti vierelläni ja äkkiä tekivät tarpeensa ja sitten suuntasivat kiiruusti kotia kohti. Sisätiloissa ei paukuttelu poikia häirinnyt, tarkkaavasti kyllä kuuntelivat meteliä, joka tietty yltyi mitä lähemmäksi h-hetkeä mentiin, mutta ihan rauhallisesti muuten olivat. Olin varautunut aamulla nousemaan ennen kukkoa, mutta taisi paukuttelu käydä jätkien voimille sen verran että kas kummaa, kello oli lähemmäs kahdeksan kun noustiin ja ulos taas uskaltauduttiin.

Nuo huumaavat, häijyt hajut - huumavia pojille, häijyjä äiteelle.
Välillä tuntuu, remmien tempomista lukuunottamatta, että olen lenkillä vallan yksin. Pojat ei ehdi tänne remmin toiseen päähän kiinnittää niin minkäänlaista huomiota. Kaikki aika menee tienvarsia tonkiessa. Huoh, meneeköhän tämä aika ikuna ohi? Jossain vaiheessa tuntui jo, että meno olisi hiukan rennompaa ja rauhallisempaa. Mutta sitten taas, joku uusi ihana tuoksuvana valtasi tienoon, ja korvattomat snautseripojat sinkoilevat jälleen yksissä tuumin etiäpäin, tai eikun taaksepäin, ja kohta jo sivulle tai/ja toiselle. Eihän nyt yhtään hajua saa jättää huomioimatta ja tutkimatta.Iivari on mun viides uros (tai kuudes, jos mukaan lasketaan lapsuuskotini Miki-snautseri, josta by the way tämä rotuhulluus alkunsa sai, mutta toisaalta silloin olin vielä sen verta nuori etten sen ongelmiin joutunut kantaa ottamaan, vaikka muistankin ettei sekään mikään ihan helppo tapaus ollut, hmmm, Mikistähän ja tästä mun snakuhuumasta saisikin ihan oman aiheensa, pistetäänpäs työn alle...). Ja vasta nyt musta alkaa tuntua, että vasta nyt tiedän mitä Uroksen kanssa eläminen on. Aiemmin olen salaa ihmetellyt ja päivitellyt kun olen kuullut ihmisten kastroivan uroksensa vain sen vuoksi, että se on niin hankala narttujen juoksujen aikaan, ilman mitään terveydellisiä syitä. NYT alan ymmärtää... (Ja ei, kastrointia ei silti meillä todellakaan edes harkita.) Kuten olen kai aiemminkin maininnut, Arttu ei nuorempanakaan ollut mitenkään hullu tyttötuoksujen perään. Ei se ollut moksiskaan vaikka tapasi kadulla juoksuisen nartun, tai ei ainakaan sekoittanut päätänsä moisella vastaantulijalla. Ja tietty viimeisen vuoden ajan kun sillä oli se hormonikuuri päällä, se vähät välitti tuoksuista, mutta nyt alkaa ilmeisesti hormonihuurut hälvetä ja se kait nuoremman jannun kanssa elää jonkinlaista nuoruuden uutta tulemista hajuihin humahtaen. No, huumoria ja pitkää pinnaa sitkeästi kasvattaen (ja välillä silti niitä vähän vielä lisää kaivaten) uskon ja toivon, että tämä taas on vain yksi vaihe näiden viriilien viipottajien elämässä ja kohta taas alkaa seesteisempi kausi. Onhan se näin?Lomailua, laiskottelua, löhöämistä.
Miksi sitä aina ennen lomaa pitää mennä siihen halpaan että miettii ja suunnittelee että nyt sitten teen sitä tätä ja tuota, niin ja näin? Kun ei se koskaan, tai ainakaan juuri koskaan, mene niin? Tai ainakaan mulla ei mene. Niin nytkin. Etukäteen tuntui että puolessatoista viikossa ehtii vaikka ja mitä. Ja pöh, nyt on loma lopuillaan, ja mitä olen saanut aikaiseksi? No, melkein hävettää tunnustaa, etten juurikaan mitään (tai no, käytin sentään auton katsastuksessa tänään). Vaan kai se on loppujen lopuksi loman tarkoituskin että lomailee, ja vain Lomailee, ja siinä sivussa vähän löhöilee. Ollaan kyllä ulkoiltu, se kai se tärkein on noiden kahden vuoksi, mutta silti tuntuu että sitä(kin) olisi voinut tehdä vielä kaksinverroin enempi. Niinköhän se on, ettei ihminen ole koskaan tyytyväinen aikaansaannoksiinsa?... Eli teet niin tai näin, aina on väärinpäin... Ei silti, ihan tosi hyvä loma kyllä ollut, ja tuli taas tarpeeseen, milloinkas ei. Ja niiden tekemisten osalta, onhan sitä taas kevään lomalla aikaa tehdä, tai tuleehan noita viikonloppuja... Onhan se niiiin ihanaa välillä kun ei ole aikataulua eikä kiirettä suuntaan tai toiseen. Paha vain että se loppuu aina aivan liian aikaisin. Jaksaisihan tuota kauemminkin.Vieras kaukaa pohjoisesta.
Osku-Artunpojan omistaja Oulusta tuli Järvenpäähän sukuloimaan, mutta ihan ensimmäiseksi halusi treffata snautserit. Haettiin siis Kaija juna-asemalta, kaffiteltiin meillä ja tehtiin iltalenkki ennen kuin vietiin Kaija siskollensa. Pojat olivat valmisteluissa mukana kun tehtiin kinkkupiirakkaa ja laitettiin tarjottavaa pöydälle. Hyvin aavistavat jos on jotain erikoista tiedossa, ja kun Kaija soitti junasta aikataulutietoja, oli meno eteisessä jo sellaista että matkaan olisi pitänyt päästä HETI eikä minuutin päästä. Autossa matkalla keskustaan kiekuivat, ja asemalla eivät olisi malttaneet odottaa junan saapumista (joka, ihme kyllä, kulki ihan ajallansa), vaan tsekkailivat joka ikisen ohi ajaneen autonkin, että missä se Kaija oikein viipyy. Eli meillä jätkät rrrakastaa kun käy vieraita. Varsinkin sellaisia jotka rapsuttavat niitä ja hömpöttävät niiden kanssa. Vielä kun saivat tuliaisina ison namipussin, niin niiden päivä oli aivan täydellinen:=) Ja hauskaa oli äiteelläkin. Meillähän riitti paljon juttua Kaijan kanssa, ja siihen tulokseen jälleen kerran päädyttiin, että samat on kujeet meidän ja heidän pojilla, aiemminkin jo todettua, eikä ole Osku-poika kauas Arttu-iskästä pudonnut, se perimä nääs... Samanlaisia nuo ovat niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Kiitos Kaija vierailustasi, toivottavasti päästään pian taas ottamaan uusiksi, milloin vain täällä päin visiteeraat niin teretulemas kyläilemään! Ja sillä välin, jatketaan viestittelyä herrojen metkuista!On tosi hyvä keskustella näistä snautserien toilailuista välillä sellaisen kanssa jonka tietää niitä omasta kokemuksestaan ymmärtävän. Joskus kun tuntuu että muunrotuisten omistajat ei sittenkään ehkä niinkään ihan täysillä ymmärrä snautserien sielunelämän päälle. Vaikka siltähän se kyllä tuntuu välillä itsestäkin. Kiva olisi joskus päästä edes hetkeksi snakun pään sisään tarkkailemaan, että mitä siellä liikkuu, vai liikkuuko ylipäätään mikään...Taakse päin jos katsotaan, niinkuin kai yleensä vuoden vaihtuessa tapana on, niin ollaan tätä blogia pari vuotta kirjoiteltu. Välillä näitä raapustaessa mietin, että ketäpä nämäkään jutut paljon jaksaa kiinnostaa, tavalliset arjen höpötykset. Mutta onkin ollut tosi kiva huomata että poikien puuhailuilla on kuin onkin oma vankka seuraajakuntansa:) Kiva on Teiltä aina saada viestejä ja kommentteja tavalla jos toisella, isot kiitokset niistä! Siitä tiedetään että joku sittenkin näitä äiteen tulkkaamia hölpötyksiä viitsii lukea. Jatketaan siis samaa rataa jatkossakin!

Vielä pari kuvallista todistetta siitä mitä snautserit nauttii pyhinä; samoja herkkuja nämä saavat kuin ihmisetkin, ja usein vähän enemmänkin :=)
Jouluaaton aamupala: yön yli uunissa haudutettua ohrapuuroa
Uudenvuodenaaton iltapala: nakit & kokkipartasten avustuksella valmistettu perunasalaatti omamuonapedilläAi niin, ja ne paljon puhutut uuden vuoden lupaukset, tai lähinnä toiveet; äiteelle paljon lisää pitkää pinnaa ja huumoria roppakaupalla, snautsereille hieman enempi, tai vaikka vielä vähän enemmänkin, mielenmalttia hajujen hullussa maailmassa. Näitä toivomme kaikille samojen ongelmien kanssa painiville:=)