Kello ei sunnuntaiaamuna kuuteenkaan ollut ehtinyt
kun snautseriväki jo oli suuntaamassa kohti nousevaa aurinkoa
Jälleen kerran yksi kesän aikainen aamu,
jälleen kerran vain me reitillämme,
jälleen kerran rauhaa ja hiljaisuutta.
maailman kauneutta pellon laidassa
kun kaikki nukkuu
eikä puissa hievahda lehtikään
ohuttakin ohuempaa rakennelmaa
ja partaiset kulkijat huumaavia tuoksuja
pellonpientareella,
silmien lepuuttelua aamun tyvenessä
oikoradan reunamilla
varjomenijöitä
moottoritie on autio
muurahaiskaupunkikin vielä unten mailla
metsämäellä
hetken hengähdystä
ja sitten jatkui taas matka, ennen kulkemattoman
reitin kautta tuttuja polkuja kotiin,
laiskaan päivänviettoon :=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti