lauantai 30. marraskuuta 2013

PS päivän aiempaan

Kun aamulenkillä kulutettu energia oli ainakin osin palautettu tankkaamalla ja lyhyesti lepäämällä ja sen jälkeen imuroitu ja siirretty sisätiloihin omille paikoilleen parvekkeella tuulettumassa olleet ihmisen ja koirien petivaatteet (tai itse asiassa ihmisen on vielä ulkona, kun ihmisestä on ihanaa illalla kääriytyä viileeseen vilttiin) ja saatu pyykkikoneesta puhtaat pyykit aseteltua kuivumaan, niin tuli todettua että hullukos sitä valosalla sisähommia tekee, ehtiihän niitä pimeelläkin, ja arkisin tarpeeks saa harmitella sisätiloissa olon pakkoa vaikka ulkona aurinko kirkkaasti paistaskin ja niin kiiruusti lähettiin yhistetylle rantakävelylle ja kauppareissulle. Jos aikasemmin valitin ettei talvea ole, niin järven rannalla puhaltava navakka tuuli sai kyllä posket punottamaan yhtä lailla kuin kirpeä pakkanenkin. Auton mittari näytti +1 mutta tuo viima sai sen varmasti pakkasen puolelle. Eli melkein kuin talvella, lumetonna kuitenkin. Järven pinnassa oli jo ohut jääpeite, eikä poijjaat päässy enää hörppimään kielenkostuketta. Maisema oli kaunis ja silmiä lepuuteltiin marraskuun viimeisen päivän puolipilvisellä taivaalla.










Ei kommentteja: