keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jannut Jannella

Lyhyt oli se talvi, kävi meitä vaan härnäämässä. Nyt taas loska loiskuu ja vesi lätisee. Ja pimiää on. Voihan harmi. No, kai se oli odotettavissakin. Ei makiaa mahan täydeltä. Tässäkään asiassa. Vielähän tässä on aikaa, joten toivotaan parasta ja valkeata joulunaikaa.

Sunnuntaina, kun vielä oli Talvi, snautserit teki kaupunkikävelyn ja onhan jokaisen itseään kunnioittavan snautserin silloin tällöin nautittava annos kulttuuria. Niin nämä sinä iltana. Paluureitillä ohitettiin Jean Sibeliuksen (8.12.1865 - 20.9.1957) patsas joka oli säveltäjän syntymäpäivän kunniaksi seppelöity ja soihduin valaistu. Tummanpuhuvia ja heikkoja on kuvamme, mutta todistettavasti Arttu ja Iivari siis paikalla kävivät. Aikaisemmin on tämän patsaan näkeminen saanut snakustereissa aikaan hirmuisen haukkumylläkän, niiden mielestä niin pelottavan näköinen mies että hänet pitäisi välittömästi niskavillat pystyssä häätää niiltä sijoiltaan. Onhan tuo kyllä kaikessa komeudessaan ja ryhtiselkäisyydessään näyttävä ja kookas patsas että en toisaalta ihmettele jos koiran näkövinkkelistä näyttää jättiläismieheltä. Tällä kertaa oli kuitenkin partakuonojen mielenkiinto keskittynyt valkoisen maan tuoksuihin ja siihen mitä ympärillä tapahtui eivätkä huomanneet Jannelle minkään sortin tervehdyksiä eli karkotusuhkauksia haukahdella.
Näiden kuvien myötä toivotamme valoisaa ja rauhaista mieltä vuoden viimeisiin viikkoihin. Palaamme asiaan tuonnempana.
 

Ei kommentteja: