Yhden ajanjakson loppu

Kuvia kevään korvilta

Ja miksi Arttu yksin? Koska Artun ja Iivarin maailma on tulossa tiensä päähän. Kun rakkaitten snautserieni yhteiselo ei enää ollut niin harmonista ja sopuisaa kuin sen pitäisi olla ja se parhaimmillaan voisi olla, ja tuntui että se aiheutti stressiä niin koirissa kuin niiden ihmisessä niin asiaa pitkään pohdittuani ja pääni sisällä tuskailtuani ja siitä viimein Neankin kanssa keskusteltuani tultiin siihen päätökseen että peli pitää viheltää poikki ja pistää pojat eri osoitteisiin.

Päätös ei missään nimessä ollut helppo, päinvastoin elämäni vaikeimpia, eikä sitä tehty yhdessä yössä eikä edes kuukaudessa. Kyyneliä vuodatettiin päivä jos toinenkin. Ikävä häntää heiluttavaa höpeltävää Iippaa on hirmuinen ja suru kova kun ei tämä sitten toiminutkaan kuten olisin halunnut. Elämä ei aina mene niin kuin toivoisi sen menevän. Koirat ovat luontokappaleita ja jos ryppyjä tulee rakkauteen niin sanotusti niin ei siinä ihminen paljon voi. Mutta ihmisen vastuulla on kuitenkin taata kaikille hyvä, onnellinen ja ennen kaikkea stressitön elämä.

Myös itselleen. Ja kun oma, sekä henkinen ja fyysinen, jaksaminen on välillä ollut heikoilla niin kyllä sekin tähän tilanteeseen ajoi. Pojat lukevat minua kuin avointa kirjaa, vaistoavat kaikki mielenliikkeet, ilon ja surun ja uupumuksen. Oltiin vähän noidankehässä. Sitten kamelinselkä yksinkertaisesti katkesi.

Nyt on muutama viikko uutta elämää takana. Ikävä ei hellitä, ja kyllä tekee kipeää, mutta tässä kun ollaan Arskan kanssa arkea kahestaan eletty, ja pitkän sairaslomani takia kirjaimellisesti täyspäiväisesti, niin tiedän tehneeni oikean päätöksen. Kaikkien kannalta. Ja ihminenhän se on ainoa joka miettii menneitä ja murehtii huomista. Snautserit elävät tätä hetkeä. Tässä ja nyt.

Blogin pito jatkuu yhtä "ahkerasti" kuin tähänkin saakka, joten älkää unohtako meitä, mutta aktiivisemmin olemme FB:n puolella, tervetulemas sielläkin katsomaan mitä meille kuuluu ja millä vauhdilla edetään.

Elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä mitä meillä oli. Ja pahoillani etten saanut sitä toimimaan. Iivari on hieno snautseri, valloittava ja rakastettava luonne. Iippa seuraa sydämessäni ja on vierelläni joka päivä, vaikka ollaankin eri osoitteissa.

Mietin usein sitä kun sanotaan että kaikella on tarkoitus. Päivän synkkinä hetkinä sitä ei pysty ymmärtämään. Nyt alan ymmärtää ainakin yhden tarkoituksen mikä viime viikkojen tapahtumilla on ollut. Ja se on se, että tämä kaikki on muistuttanut minua siitä että minulla on korvaamattoman ihania ja rakkaita ystäviä! KIITOS!