Aamu, päivä tai ilta, ei mitään väliä, yhtä hämäränä pysyy maailma näillä leveysasteilla. Tosin tänään sunnuntaina, jolta päivältä nämä kuvat eivät ole, hämmästytti pientä kulkijaa ja sen kaveria yllättävä valoilmiö nimeltänsä aurinko.
Jota en muista nähneenikään yhtä kirkkaana sitten viikkotolkulla. Paljon olikin liikkujaa rantapuistossa, lapsia sorsia syöttämässä, perheitä ihailemassa joutsenparvea joka ylväänä lipui järvemme pintaa pitkin. Juti-possukin taas nähtiin, ja monta kivaa koirakaveria.
Parta, tuulen tuivertama ja järviveden kastelema. Ehkei kauneimmillaan, mutta ihana silti ;)
Eilisen lauantain kävelyä samoissa maisemissa, samoilla reiteillä, vauhditti pauhaava puhuri.
Ei maisemaa marraskuiseksi uskoisi. Vaikka alkaahan tämä aika tuttua huttua olla. Ohut lumikerros käväisi viikko sitten maan pinnalla, pian jo häipyi. Eikä uudesta ole tietoa.
Mutta mikäs se auttaa ihmisen koirinensa muuta kuin hyväksyä mitä ylhäältä annetaan ja tehdä siitä parhaansa.
Päivä ja hetki kerrallaan. Nauttia jokaisesta. Kuin myös luonnosta ja sen voimasta.
Elää. Tässä ja nyt.
Kohti joulua, joulun valoa ja lämpöä ja sitä myötä myös pidentyviä päiviä olemme menossa. Pahin pimeys alkaa tältä erää olla takana päin.
Siispä mieleen valoa ja lämpöä jokaiselle toivoo Arttu ja ihminen.
Herran parta on lohiöljyllä hoidettu. Suihkun jälkeen vieläpä. Eli tietenkin. Mistä koira tykkää, ihminen ehkä ei niin. Sai nimittäin snautseri nuolla ihanasti kalalle tuoksuvan ja ah niin rasvaisen paperin johon oli käärittynä eilen torilta kalastettu loimulohi. Kalastajan koira kai tuo toivoisi olevan, niin on kala herran herkkua. Toki pelkän paperin putsaamisen lisäksi sai ihan lohtakin ja nahkaa. Kun ei se ole tuohesta koirankaan suu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti