Jäätävää menoa aamuin illoin

Kevät tekee vauhdilla tuloaan, mutta vielä kestää jäät ja niinpä siitä ilosta pitää nauttia niin kauan kuin mahdollista. Toivottavasti vielä jonkun viikon jatkuisi tämä tila, kun loppuviikoksikin on luvattu kovenevaa pakkasta (ihanaa!!). Sunnuntaina siis suuntasimme rantaan ja jääreitille heti aamusta lyhyen pissatuksen ja aamupuurojen jälkeen. Ja oli niin mahtava fiilis sen lenkin jälkeen että kun oltiin käyty kotona tankkaamassa, lepäämässä, imuroimassa ja pyykkiä pesemässä niin pitihän sitä taas alkuillasta koota lenkkipojat autoon ja nokka kohti jääraittia.

Aamun retkellä oli taivas harmaana.

Herra seniori ilmaisi mieltään aloillaan istumalla - haikaili vastakkaiseen suuntaan kuin muu poppoo.

Yhteisymmärrys löytyi kuitenkin eli sinne mentiin minne ihmisen nenä osoitti;)

Autiota oli. Lähes yksinäisessä ylhäisyydessä sai snautseriseurue tassutella. Mutta riitti kyllä hiihtäjiäkin snakujen bongailla. Eikä ihmeiden aika ole ohi eli kyllä se vanhempikin snautseri oppii - ihan saivat suht rauhassa ohitsemme suhailla, eikä nämä vaivaantuneet isosti kommentoimaan, mitä nyt tarkasti silmällä pitivät jokaista ohikiitäjää. Vain kiireisimmät luistelusuksijat ja sauvan heiluttajat sai pomppivilta pojilta puhinaa osakseen. Mutta vain puhinaa;)

 Kuuraisia partoja katseet ladulle päin.

 Aurinkokin ehätti pilkistämään pilvien raosta.

 Ja lisää kuurapartoja.

 Ja lisää auringonkajoa. Ainakin ripaus

Iltapuolen retki aloitettiin kun aurinko vielä paistoi. Kirkkaasti muuten paistoikin!

Kuu teki nousuaan taivaalle,

samaan aikaan kun toisen käden puolella aurinko painui mailleen

 ja taivaanranta värjäytyi upeilla värisävyillä.

 

Melkein pari tuntia vierähti jälleen jäätiellä ja niin ehti pimeä laskeutua ennen kuin taas rantaan saavuttiin.

Reippaan sunnuntain iltana kotona olikin tyytyväinen ja väsynyt ja erittäin nälkäinen partaduo joka kuppiensa tyhjennyksen ja stixien rouskuttelun jälkeen kävi peteillensä maate. Eikä sieltä juuri kuono sen jälkeen noussut, raikas järvi-ilma ja lumessa tarvotut kilometrit oli tehnyt tehtävänsä, niin koirille kuin niiden ihmisellekin:=)

Helmikuussa

Linnut laulaa, päivät pitenee …
Elämässä on jo pieni aavistus kevättä. Tänä aamuna vallan maaliskuisen aamun tuntua poikien kanssa joka aamuista pellonvierilenkkiä tehdessä. Lämpötila nolla ja räntää sateli hiljakseen ja sohjoisen upottava polku pellonpientareella ladun vieressä, jolla ladulla onneksi ei siihen aikaan hiihtelijöitä vielä ole.
Ensimmäistä kertaa tänä talvena työmatkatkin mennen tullen jotain muuta kuin pilkkopimeässä köröttelyä. Ja muutaman hetken päästä riittää luonnonvaloa iltaulkoiluunkin.
Snautserien pitkiksi venähtäneet tassukarvat kerää nuoskalunta mukaansa. Kotona vietetään tovi eteisen lattialla istuen ja kammalla tupsuttamalla irrotellaan golfpalloa isompia mötiköitä. Olevinaan helpompi tapa kuin suihkussa sulatus, joskin hitaampi. Ja kun toisen tassuja tupsuttaa, odottaa toinen vieressa valmiina tassulumet matolta putsaamaan. Siistejä poikia.

Otoksia tammikuulta, ehtinyt tällä kertaa näköjään Iivari enempi kuvaajan eteen;)

Jäällä

Pari viimistä viikonloppua snautsereilla ollut ohjelmalla lenkki - tankkaus - lepo - lenkki - tankkaus - lepo ... Mitäs sitä muuta sillon kun säät suosii.

 

Kun eilen aamulla oli pakkasta sellaset 25 ja rapiat, odoteltiin hieman sään "lämpenemistä" ennen pitkälle lenkille lähtöä. Vaikka monoa poltteli jo heti aamusta, niin upea auringonpaiste taas oli ettei olis malttanu yhtään ylimäärästä sisällä olla. Puolenpäivän aikaan auton mittari näytti "enää" -20 ja kun oltiin Petpostissa käyty palauttamassa Artulla lainassa ollut haukkupanta ja hakemassa possunkorvia ja -saparoita viikonlopun herkuiksi, johan hyvin tarkeni lähteä jäälle häikäisevässä auringonpaisteessa vitivalkoista hankea tallustamaan. Taisi pakkanen pitää ihmiset sisätiloissa kun meidän lisäksi vain pari ulkoilijaa oli uskaltautunut aurinkoon. Tästä ei olis voinu keli parantua, eikä maisemat kaunistua. Ja kun melkein ainuita kulkijoita oltiin, rauhallista ja hiljaista oli. Vain snautserin innostunut haukku silloin tällöin ja kenkien narina lumella rikkoi hiljaisuuden.

 

Reittimme kääntöpaikkana pienenpieni luoto, ja olipa pojista ihana kun sai jälleen nostaa koipea. Ja olevinaan jotain haistellakin, jäällä koskemattomassa lumessa kun ei niiden mielestä paljon nuuskuteltavaa ole.

Kaislikossa ei tammikuussa suhise, mutta jotain outoa Arttu näkee ja karvat pörhöllään rantaan päin haukkuu:

 Ja mörköhän se siellä oli:

 Joka vaarattomaksi todettiin. Mutta tulipahan tsekattua, eihän sitä koskaan tiedä...;)

Tänä aamuna pakkasta oli enää kymmenisen astetta joten kun oltiin käyty reilu puolentunnin haistelulenkki ja tehty aamutoimia ja lounas puolivalmiiksi, suunnaksi otettiin jälleen ranta ja jää. Aurinko teki nousuaan eikä siihen aikaan vielä ollut paljon liikennettä joten omassa rauhassa saatiin taas mennä. Eilisen tapaan kuljettiin pääosin järven keskiosaa ihan omia jälkiä tehden. Snautserit sai etäämmältä ihailla suksijoita, niitä muutamia mitä liikkeellä oli. Kuvat kertokoot jälleen puolestaan miltä tänään tammikuun järvimaisema näytti.

Kun tassunpohjat alkaa näyttää tältä, se on merkki siitä että on aika kääntää kuono kotirantaa kohti: 

Artun tassun lumitilannetta huolestuneena tutkii Iivari.