Helmikuun hepuleita ja sukulaistreffejä

No ja huhhuh, onpas taas aikaa vierähtänyt viimeisestä päivityksestä... Eipä tässä mitään normaalia snakueloa kummempaa ole tapahtunutkaan, nautittu on tästä etelän talveksi ihmeellisen pitkästä lumi- ja pakkaskaudesta! Kunpa vaan tämä jatkuisi... Arttu tekee lumessa kieppejä ja kierii ja hieroo itseään kinoksiin, varsinkin sellaisiin koviin ja karheisiin, ne on sille mieluisia, ei niinkään vastasatanut pehmeä lumi.
Tuusulanjärven jäällä on tehty lenkkiä, ja niin on moni muukin, porukkaa on pilvin pimein luistelemassa, hiihtämässä, pulkkailemassa, koiran kanssa lenkkeilemässä, riippuliitämässä ja ties miten. Viime viikonloppuna tehtiin molempina päivinä pitkä lenkki pitkin ja poikin. Lunta oli onneksi sen verran vähän että vaivatta pystyi kävelemään keskellä järvenselkääkin, ei tarvinnut kulkea aurattua tietä muiden ulkoilijoiden seassa, ihan saatiin itse valita reitti ja suunta eikä ollut vastaantulijoita :) Sen verta laajahan tuo selkä on ettei siellä isompikaan väenpaljous ala heti ahdistaa.
Arttua ei voi siellä vapaaksi päästää mutta pitkä liina remmin jatkona niin saipa tuo seitsemisen metriä liikkumavaraa. Ja mikä siinä on ettei totu hiihtäjiin, eikä sen puoleen luistelijoihinkaan? Ensimmäiset puoli tuntia riekkuu liinan perässä ja juoksee minua ympäri liinan suomalla säteellä. Kun pahin energia on näin purettu, alkaa kunnon lenkkeily ja mennään haipakkaa eteenpäin. Ja mikäs siellä on mennessä, sunnuntaina paistoi aurinko siniseltä taivaalta ja tuntui että siellä olisi voinut vaan olla, olla ja olla. Kotiin ei tehnyt lainkaan mieli, ennenkuin sitten alkoi tuntua että nyt ei jalat kohta kanna eteenpäin ja oli pakko kääntää kuono kohti kaupunkia ja parkkipaikkaa.
Rantsussa kun käveltiin autolle päin bongasin pari komean näköistä koiraa ja kas, snautsereitahan ne oli! Sieltäkin alettiin katsella meitä päin ja jo kuului huuto: Onkos se Arttu? No, olihan se Arttu ja ne kaksi snakua olivat Artun Rita-siskon poika Jaro ja "isoveljensä" Turo. Siinä sitten rupateltiin ja kyseltiin kuulumisia puolin ja toisin. Eno teki tuttavuutta Jaron kanssa, mutta heti kun Turo tuli lähemmäksi alkoi räsähtely, kolmessa taitaa olla yksi liikaa näille pojille. Mutta toisia koiria kun meni ohi, olivat pojat yhtenä miehenä ajamassa niitä pois, sitä se sukulaisuus kuitenkin teettää, "me = lauma". Pari kuvaa ehdin räpsäistä, ekassa Arttu-eno ja Jaro tekevät tuttavuutta ja toisessa tuijottavat kauempana ollutta Turoa.
Huomenna mennäänkin jäälle Artulle toooosi mieluisassa seurassa, mukaan retkelle kun tulee Rita-sisko ja Nean Kito-käppänä joka on Helillä hoidossa Nean etelänmatkan ajan. Onneksi Arttu ei vielä tiedä... ei varmaan nahoissaan pysyisi eikä sitä silloin kestä kukaan kun se tietää tapaavansa Ritan. Johtuneeko siitä että ovat pienestä pitäen olleet paljon yhdessä vai mistä lie, mutta mistään muusta koirasta ei tuo jätkä niin pahasti sekoa kuin Ritasta, systeri on sille ihan kaikki kaikessa. No, onhan niillä samanmieliset leikit joita ei kaikki ehkä ymmärtäiskään, meteli kun on aikamoinen kun peuhaavat, en ihmettele vaikka niitä tappajakoirina pidettäis, sen verta kovaa ja rajunkuuluista on 'keskustelu'. Mutta ken tuon ymmärtää, niin tajuaa, että sehän on sisarrakkautta parhaimmillaan:)
Helmikuussa on ollut taas vetojakin harva se viikonloppu. Ekana helmikuun viikonloppuna oltiin Hämeenkylän kirkolla ja meitä tuli sinne treffaamaan Sanna, Kalle ja Olga-serkku. Olga-rassulla oli ollut treffit trimmikoneen kanssa, ja niinpä vaatetus oli sen mukaista, kun ei Olga muutenkaan pidä kylmistä ilmoista, toisin kuin karvainen nakusteri. Molempien osapuolien kiireisten viikonloppujen takia tosi harvoin ehditään ikävä kyllä tavata, mutta kiva oli pikaisestikin nähdä. Ja eiköhän tässä kevään korvilla päästä tekemään se kauan ja hartaasti suunniteltu ja harkittu Nuuksion retkikin; täysin repuin tietty, kukas sitä nyt tyhjällä vatsalla viitsisi vaellella?? Hyvä ruoka - parempi mieli jne. Kunhan nyt tulee kaikille sopiva lämpötila, Sanna & Olga kun eivät mieluusti pakkasella lähde mihinkään, ja meillä on taas aika tarkat kriteerit kuumemman ilmanalan kanssa... Mutta yritetään löytää sopiva keli kaikille, eikös vaan? Kuvan "serkuksista" otti Kalle.
Ja kun nyt lähdettiin sukulaislinjalle niin pistetäänpäs lopuksi kuvia Artun pennuista. Tosin eiväthän nuo ihan pentuja enää ole, reilun parin kuukauden päästä kun täyttävät jo 2 vuotta, melkein aikuisia siis. Tai no, mitäs aikuisia snakustereista koskaan tulee? Niinhän sitä sanotaan että aivot toimitetaan perästä päin :) Mutta hyvähän se vain on että leikimieltä riittää isommallakin iällä, tai no, välillä kai se pistää harmittamaan tuo aivojen puuttuminen?! Mutta kyllä niistä häivähdys on jo havaittavissa Artullakin, eikä se ole vasta kuin 3,5 v.!!...

Ahkerasti on pentujen omistajat kirjoitelleet kuulumisia ja lähetelleet kuvia! On tosi kiva kuulla miten kaikilla menee, vaikka harvoin nähdäänkin, joten viestejä vain tulemaan! Yritän kyllä vastailla, mutta saamaton kun olen niin voipi välillä kestää...

Paavosta saatiin pitkästä aikaa kuvia ja kuulumisia, Paavohan muutti loppuvuodesta uuteen kotiin Vaasaan. Hyvin on Paavo-poika kuulemma kotiutunut uusiin maisemiin ja yhteiselo Elinan kanssa päässyt hyvin vauhtiin. Hienoa kuulla! Kuvassa Paavo ilmeisen lumisen lenkin jälkeen - malliesimerkki siitä mitä tulee kun snaku lenkkeilee suojalumessa :=)
Nemostakin sain taas Ninalta uusia kuvia, kiitos niistäkin! Vauhdikas näyttää poika olevan, lieneekö iskätin peruja? Loikkakuvan ottanut Nemon omistajan Ninan tytär.
Huomenna siis suuntaamme jälleen järvenjäälle partaporukassa, ja sunnuntaina vetoihin Viikkiin, matkalla sinne jätän Arskatin Keravalle Helin ja partojen seuralaiseksi. Kiva taas sitten hakea väsynyt poika kotiin, itsekään kun ei monen tunnin rupeaman jälkeen enää ole kauhean freessissä lenkkeilykunnossa. Mutta näistä sitten myöhemmin lisää.
Talvisen reipasta viikonloppua kaikille!