torstai 9. huhtikuuta 2009

Pääsiäisrauhaan...

Ihanaa, pitkät vapaat edessä, ja mikä sen parempi tapa alottaa vapaiden vietto kuin käydä tottistelutreeneissä. Voipi sitten ainakin hetken hyvillä mielin lepuutella kun on partanenkin saanut mieluisaa aivojumppaa.

Olikin taas tosi hyvät treenit, kentältä oli jo lumet sulanut ja hiekka näkyvissä, tosin vähän liian märkää ja kylmää edelleen herkemmille hipiöille, mut eipä tarvinnu saappaita kaivaa takapaksista, eikä ollu edes kengät märät niinkuin viime kerran jälkeen. Aluksi otettiin harjotuksia noutokapulalla, nehän Arskatilla nykyään sujuu ihan mallikkaasti alkuaikojen kangertelujen jälkeen. Tämä parta kun ei mitään 'pakkopitoa' voi sietää saati hyväksyä, vaan kaiken oivaltamisen tulee tulla sieltä omasta päästä :) Sari onneksi ottaa huomioon niin koirat kuin ohjaajatkin. Ja kun alkoi näyttää siltä että ohjaajat kylmässä tuulessa jähmettyy paikoilleen, otettiin seuraamista juosten ja siitä koirat maahanmakuulle. Johan rupesi veri kiertämään jäsenissä, ja vielä kun kieputettiin koiraa jalkojen ympäri siksakkia, kylmyyttä tuskin muisti enää, paitsi toinen käsi -se palkkiota jakava- oli aikas vilunen, vaan mitäpäs tuosta, mitäs sitä ei koiransa eteen tekisi!

Sari onkin siitä(kin) tosi hyvä kouluttaja että käskee ohjaajan pistää itsensä likoon, ja kyllä varmasti laittaa itsekin kaikkensa peliin, turhia ei meidän ryhmässä ujostella. Samaa asiaa ei toisteta minuuttitolkulla, mikä on tälle snakusterille ja sen ohjaajalle tosi mannaa, nämä kun tuppaavat pian kyllästymään saman liikkeen jankkaamiseen, kaskun vaihtelu virkistää! Ja Sari ottaa huomioon jokaisen koirakon taidot ja tavoitteet, eli jokainen tekee kykyjensä mukaan ja esim. meillä kun ei ole mikään kisaosaaminen tavoitteena, niin ei tarvitse liikkeitä myöskään pilkulleen ruveta hiomaan. Periaate porukassa onkin että hauskaa olla pitää, niin koiralla kuin ihmisellä, ja tämähän passaa meille. Meille ei sovi mikään tiukkapipoinen ja ryppyotsainen kaavamainen treenaaminen. Keväämmällä onkin tiedossa UKU:n kaupunkitreenit, sitä innolla odotellaan. Eli kaupunkitreenit = mennään koko poppoo kävelykadulle suorittamaan seuraamista, paikallamakuuta yms kaikkia muita mahdollisia liikkeitä. Ihmiset saapi siinä varmasti taas katselemisen aihetta, saapas vaan nähdä josko poliisitkin ehtivät mukaan katsomoon, eräänkin kerran tulivat maijalla paikalle. Ilmeisesti oli joku kaupunkilainen ehtinyt ilmoittaa että koiria pidetään vapaana keskustassa, no totta kai kun luoksetuloa treenattiin. Saas nähdä mitä hauskaa nyt keksitään yleisön viihdyttämiseksi :)

Aikanaan, Arskatin ollessa pentu, me alotettiin treenit Sarin ryhmässä, sitten meitin tiet erosivat ja nyt onneksi Sari tuli UKU:n ryhmiä vetämään. Voi olla varma että vaikka kuinka työpäivän jälkeen väsyttäisi ja tekisi mieli vaan pötkähtää soffapotuksi, niin kun itsensä sinne kentälle saa heivattua niin jo unohtuu väsymys ja muu maallinen murhe ja treenauksen salat saa valtaansa, aina kun on luvassa jotain uutta ja yllättävää, niin koiralle kuin ohjaajalle :=)

Mutta nyt treenaukset sikseen, ja Pääsiäispyhien viettoon - maanantain hakutreeneihin asti!

Ei kommentteja: